Pitihän se arvata

Virkiän ja Ponnistuksen jalkapalloilijoille ja pesäpalloilijoille rakennettavan harjoitushallin rakennuskustannukset olivat alun alkaem 3,4 miljonaa euroa. Lehtitietojen mukaan kustannukset "komeudelle" tuleekin 4,4 miljonaa euroa, josta valtion osuus 0,5 miljonaa euroa ja Euroopan jalkapalloliiton 30 tuhatta euroa, josta loput maksaa lapualainen veronmaksaja. Joku vetää välistä, kun kustannukset ovat nousset hetkessä miljoonan euron verra vaikka rakennuskustannusten olisi tullut laskea laman myötä.
Arvelisin, että lopulliset rakennuskustannukset rittävine pysäköimispaikkoineen ylittävä 5 miljoonan rajan.
9364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tuleviin kunnallisvaaleihin. Nyt lapualaiset tarkkana veromarkkojenne puolesta.

Äänestä
  • VIRKIÄ

    Äänestä

Ettäkö jo oo huamannu,notta Lapuan päättäjillä ja virkamiähillä on oksa laskutikus. Teherään kustannusarvio johonkin ja se yleensä ylittyy kolminkertaisesti.

Äänestä
  • Eikös alakuperääsiä suunnitelmia karsittu eli tehtihin rakenteellisia kevennyksiä, notta saataas hallin rakentamiskustannuksia halavennettua?
    Aikamoosta kusetusta veronmaksajia kohtahan, kun teherähän kevyt kustannusarvio, joka uitetahan valtuuston hyväksyttäväksi ja sen jäläkehen voikin lisätä milioona pari kustannuksihin.
    Valtion ja jalakapalloliiton avustukset on tällääsis hankkehis merkityksettömiä, kun kustannukset kusoo näin.
    Tällääses taloustilantehes olis koko hanke jäärytetty, jos kustannuksia ei pimitetty.
    Nämäkin rahat olis tarvittu kipiästi oikiahan tarpeesehen.

    Äänestä

  • Jumalan käsi? kirjoitti:

    Eikös alakuperääsiä suunnitelmia karsittu eli tehtihin rakenteellisia kevennyksiä, notta saataas hallin rakentamiskustannuksia halavennettua?
    Aikamoosta kusetusta veronmaksajia kohtahan, kun teherähän kevyt kustannusarvio, joka uitetahan valtuuston hyväksyttäväksi ja sen jäläkehen voikin lisätä milioona pari kustannuksihin.
    Valtion ja jalakapalloliiton avustukset on tällääsis hankkehis merkityksettömiä, kun kustannukset kusoo näin.
    Tällääses taloustilantehes olis koko hanke jäärytetty, jos kustannuksia ei pimitetty.
    Nämäkin rahat olis tarvittu kipiästi oikiahan tarpeesehen.

    Hyväuskoisia hölmöjä ja helppoja kusetettavia.

    Äänestä

  • onneksi olkoon kirjoitti:

    Hyväuskoisia hölmöjä ja helppoja kusetettavia.

    noita erinomaisia puuhakkaita yrittäjäpoliitikoitanne.

    Äänestä

  • nöyrimmin kirjoitti:

    noita erinomaisia puuhakkaita yrittäjäpoliitikoitanne.

    niin saa kustannuksia vähä alaspäin. eiköhän se ny oo kumminkin ihan hyvä homma että saaraan halli ei tartte kantaa niitä veromarkkoja naapurikuntii ja toivottavasti harrastaja määräät sen verran liisääntyy että saa kersoja vähän pahanteosta pois. ja se on aivan turha valittaa että minä en käytä hallia niin miksi siitä pitää mun maksaa, tuskinpa se niin palio kenenkää kukkaros tuntuu ja toiseksi lapualla on semmosiakin palveluita mitä minä en käytä, mutta en minä alas halua ajaa.
    se on kattokaas mukava olla ku kaikille on jotain

    Äänestä

Kuka vetää välistä kun talousarvio nousee lamankin vallitessa?

Toivon vastausta ennenkuin alan suhtautumaan positiivisesti jokaiselle jotakin -periaatteeseen.

Äänestä

Kun yritys tekee tarjouksen hallin rakentamisesta, niin eikös se myös maksa sen verran, nousi rakentamisen hinta tai ei. Tietääkseni urakan hintaa ei voi alkaa nostamaan sovitusta hinnasta mihinkään suuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surkia ry. kirjoitti:

Virkiän ja Ponnistuksen jalkapalloilijoille ja pesäpalloilijoille rakennettavan harjoitushallin rakennuskustannukset olivat alun alkaem 3,4 miljonaa euroa. Lehtitietojen mukaan kustannukset "komeudelle" tuleekin 4,4 miljonaa euroa, josta valtion osuus 0,5 miljonaa euroa ja Euroopan jalkapalloliiton 30 tuhatta euroa, josta loput maksaa lapualainen veronmaksaja. Joku vetää välistä, kun kustannukset ovat nousset hetkessä miljoonan euron verra vaikka rakennuskustannusten olisi tullut laskea laman myötä.
Arvelisin, että lopulliset rakennuskustannukset rittävine pysäköimispaikkoineen ylittävä 5 miljoonan rajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu