En oikein tiedä mistä aloittaisin...
Kaikki alkoi kun äitini tapasi isäpuoleni (olin silloin 5 -vuotias). Hän vaikutti mukavalta ja kaikki sujui hyvin, kunnes hän meni naimisiin äitini kanssa. Isäpuoleni rupesi käyttäytymään väkivaltaisesti minua ja äitiäni kohtaan. Fyysistä sekä henkistä väkivaltaa tuli koettua lähes päivittäin, eikä minulla ollut ketään keneen puoleen olisin oikeastaan voinut kääntyä. Kaikki sukulaiseni olivat kaukana, sillä muutimme toiseen paikkakuntaan naimisiinmenon jälkeen. Pahinta oli kkun isäpuoleni ei välillä edes katsonut millä löi, vaan otti jonkun käden ulottuvilla olevan esineen ja rupesi sillä pieksemään minua.
No, tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes olimme käymässä isovanhempieni luona. Siellä kerroin isoisälleni kuinka kaltoin minua kohdellaan. Pyysin isoisääni olemaan mainitsematta asiasta, mutta hän kuitenkin otti asian esille isäpuoleni kuullen. Tämän jälkeen lakkasimme käymästä äitini sukulaisten luona ja tilanne kotona vain paheni entisestään.
Isäpuoleni joi usein, ja niinä hetkinä kun hän joi, pelkäsin äitini ja oman henkeni puolesta. Monesti hän on uhannutkin tappavansa meidät. Muutaman kerran hän on uhannut veitsellä äitiäni.
Lopulta koitti ilta jolloin hän sekosi täysin viinapäissään. Hän riiteli äitini kanssa ja saimme molemmat hakkaamista osaksemme. Sitten hän hajotti puhelimen ettemme voisi soittaa poliisille ja häipyi asunnosta. Seuraavana aamuna soitimme naapurin puhelimella sukulaisillemme ja meidät tultiin hakemaan.
Sitä iloa ei kestänyt kauaa, nimittäin äitini sai tietää olevansa raskaana ja palasi yhteen isäpuoleni kanssa. Minä jäin asumaan isoäitini luokse. Rupesin näkemään painajaisia isäpuoleeni liittyen ja minut passitettiin psykiatrin vastaanotolle. Ehdin käydä terapiassa pari kuukautta kunnes menin takaisin asumaan äitini ja isäpuoleni kanssa, kiitos sossun tätien sekä äitini ja isäpuoleni valehtelun.
Jonkin ajan päästä muutimme toiseen paikkakuntaan, vielä kauemmas sukulaisista. Asiat eivät todellakaan olleet hyvin. Kerran isäpuoleni uhkasi heittää minut parvekkeelta alas (asuimme kahdeksannessa kerroksessa) vain siksi koska olin jäänyt jumiin hissiin. Ihan kuin se olisi ollut minun vikani. Hän jopa roikotti minua parvekkeen ulkopuolella, kunnes tuli järkiinsä ja päästi minut pois.
Ilmoitin koulussa opettajalle mitä kotonani tapahtuu, ja sossun tädit tulivat käymään. Äitini taas valehteli kaiken olevan hyvin ja taas minun piti jääti asumaan heidän kanssaan. Tämän jälkeen olen ollut pari kertaa turvakodissa ja palannut jatkuvasti äitini ja isäpuoleni luokse. Lopulta äitini päästi minut asumaan isoäitini luokse kun olin 14 -vuotias. Käyn yhä käymässä äitini luona, mutta lähinnä pikkusiskojeni takia. Joka kerta kun käyn siellä minua pelottaa niin jumalattomasti että jotain pahaa tapahtuu. Kaiken kukkaraksi olen usein harkinnut vakavasti itsemurhaa.
Armeija alkaisi minulla tammikussa, mutten uskaltaisi mennä sinne, sillä pelkään aiheuttavani vahinkoa paitsi itselleni, myös muille. Ajattelin ilmoittautua psykiatrin vastaanotolle, ja kertoa hänelle ongelmistani. Minulla ei ole ketään muutakaan kenelle voisin kertoa näistä asioista.
Kysymys kuuluukin että voiko psykiatrin vastaanotolle ilmoittautua noin vain, vai pitääkö minun käydä erikseen ensin jossain lääkärin vastaanotolla?
Kiitos kaikille etukäteen vastauksista.
Kaikki alkoi kun äitini tapasi isäpuoleni (olin silloin 5 -vuotias). Hän vaikutti mukavalta ja kaikki sujui hyvin, kunnes hän meni naimisiin äitini kanssa. Isäpuoleni rupesi käyttäytymään väkivaltaisesti minua ja äitiäni kohtaan. Fyysistä sekä henkistä väkivaltaa tuli koettua lähes päivittäin, eikä minulla ollut ketään keneen puoleen olisin oikeastaan voinut kääntyä. Kaikki sukulaiseni olivat kaukana, sillä muutimme toiseen paikkakuntaan naimisiinmenon jälkeen. Pahinta oli kkun isäpuoleni ei välillä edes katsonut millä löi, vaan otti jonkun käden ulottuvilla olevan esineen ja rupesi sillä pieksemään minua.
No, tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes olimme käymässä isovanhempieni luona. Siellä kerroin isoisälleni kuinka kaltoin minua kohdellaan. Pyysin isoisääni olemaan mainitsematta asiasta, mutta hän kuitenkin otti asian esille isäpuoleni kuullen. Tämän jälkeen lakkasimme käymästä äitini sukulaisten luona ja tilanne kotona vain paheni entisestään.
Isäpuoleni joi usein, ja niinä hetkinä kun hän joi, pelkäsin äitini ja oman henkeni puolesta. Monesti hän on uhannutkin tappavansa meidät. Muutaman kerran hän on uhannut veitsellä äitiäni.
Lopulta koitti ilta jolloin hän sekosi täysin viinapäissään. Hän riiteli äitini kanssa ja saimme molemmat hakkaamista osaksemme. Sitten hän hajotti puhelimen ettemme voisi soittaa poliisille ja häipyi asunnosta. Seuraavana aamuna soitimme naapurin puhelimella sukulaisillemme ja meidät tultiin hakemaan.
Sitä iloa ei kestänyt kauaa, nimittäin äitini sai tietää olevansa raskaana ja palasi yhteen isäpuoleni kanssa. Minä jäin asumaan isoäitini luokse. Rupesin näkemään painajaisia isäpuoleeni liittyen ja minut passitettiin psykiatrin vastaanotolle. Ehdin käydä terapiassa pari kuukautta kunnes menin takaisin asumaan äitini ja isäpuoleni kanssa, kiitos sossun tätien sekä äitini ja isäpuoleni valehtelun.
Jonkin ajan päästä muutimme toiseen paikkakuntaan, vielä kauemmas sukulaisista. Asiat eivät todellakaan olleet hyvin. Kerran isäpuoleni uhkasi heittää minut parvekkeelta alas (asuimme kahdeksannessa kerroksessa) vain siksi koska olin jäänyt jumiin hissiin. Ihan kuin se olisi ollut minun vikani. Hän jopa roikotti minua parvekkeen ulkopuolella, kunnes tuli järkiinsä ja päästi minut pois.
Ilmoitin koulussa opettajalle mitä kotonani tapahtuu, ja sossun tädit tulivat käymään. Äitini taas valehteli kaiken olevan hyvin ja taas minun piti jääti asumaan heidän kanssaan. Tämän jälkeen olen ollut pari kertaa turvakodissa ja palannut jatkuvasti äitini ja isäpuoleni luokse. Lopulta äitini päästi minut asumaan isoäitini luokse kun olin 14 -vuotias. Käyn yhä käymässä äitini luona, mutta lähinnä pikkusiskojeni takia. Joka kerta kun käyn siellä minua pelottaa niin jumalattomasti että jotain pahaa tapahtuu. Kaiken kukkaraksi olen usein harkinnut vakavasti itsemurhaa.
Armeija alkaisi minulla tammikussa, mutten uskaltaisi mennä sinne, sillä pelkään aiheuttavani vahinkoa paitsi itselleni, myös muille. Ajattelin ilmoittautua psykiatrin vastaanotolle, ja kertoa hänelle ongelmistani. Minulla ei ole ketään muutakaan kenelle voisin kertoa näistä asioista.
Kysymys kuuluukin että voiko psykiatrin vastaanotolle ilmoittautua noin vain, vai pitääkö minun käydä erikseen ensin jossain lääkärin vastaanotolla?
Kiitos kaikille etukäteen vastauksista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ET saa
Katso terveys ja kysele sieltä.
vastaukseni tästä on sensuroitu?
Varaa aika kunnan terveysaseman lääkäriltä tai yksityiseltä, hän voi laittaa lähetteen erikoislääkärille eli psykiatrille. Kova elämä ollu sulla..ei mikään ihme, että tarvitset apua..hyvä kun tiedostat sen, se auttaa paljon asiaa. Voimia!
ei sun tarvi mennä, mutta isäpuoles on intin käyny ja se näkyy.
sama palstan muut hullut, intin käyneillä ei oikein runosuoni pulppuu vaan haukutaan muita, olette mulkeroita
Ennen kutsuntoja tulee täyttää se lanketti terveydentilasta. En muista kuuluiko siihen lääkärintarkastus. Todennäköisesti. Siinä vaiheessa kerrot tilanteesta ja todennäköisesti pääset psyksiatrille, joka arvio tilasi. Asia pitää selvittää ennen kutsuntoja. Muuten menet armeijaan ja saat asiasi esitettyä vasta siellä ja saat keskeyttää palveluksen.