Tätäkin asiaa on kysytty, mitkä olivat hänen motiivit? Huijariksi haukuttu kirkonperustaja? Miksi huijari toimii niin kuin toimii, motiivina on yleisesti raha tai jokin hyödyke joka on helposti rahaksi muutettavissa.Tämä ei toiminut ainakaan J.Smithin kohdalla, rahaa hän ei saanut koskaan kerättyä itselleen, eikä sitä halunnutkaan, sillä motiivit olivat aivan toiset. Jotkut huijariksi pyrkivät hamuavat valtaa ja kunniaa, sitäkään hän ei saanut yleisellä tasolla, vaan oli vainottu ja jopa halveksittu, muiden kuin omiensa keskellä. Hänen motiivit toimia olivat paljon suuremmat, hän oli saanut Jumalalta valtuuden toimia palautetun kirkon profeettana, ja sen työn hän hoitikin, kirkko on vakaasti perustallaan ja kasvaa kovaa vauhtia vuosittain. Jos Joseph Smith ei olisi pystynyt tähän työhön ei häntä olisi siihen valittu, vaan hänen sijallaan olisi ollut joku muu, oli kuitenkin tullut aika palauttaa Kristuksen kirkko maan päälle.
Meillä on joskus vaikea ymmärtää että profeettoja on täällä keskuudessamme juuri nytkin, Profeetat eivät kuulu vain menneisiin aikoihin vaan elävä Jumala puhuu yhä heidän kauttaan, näin oli ennen, näin on nyt ja tulee olemaan. Uskon että läheskään kaikkea ei ole vielä kerrottu meille vaan Herra tulee vielä kertomaan ihmiselle paljonkin lisää.
Hyvää Joulun aikaa kaikille!
Meillä on joskus vaikea ymmärtää että profeettoja on täällä keskuudessamme juuri nytkin, Profeetat eivät kuulu vain menneisiin aikoihin vaan elävä Jumala puhuu yhä heidän kauttaan, näin oli ennen, näin on nyt ja tulee olemaan. Uskon että läheskään kaikkea ei ole vielä kerrottu meille vaan Herra tulee vielä kertomaan ihmiselle paljonkin lisää.
Hyvää Joulun aikaa kaikille!
Vastaukset 81
Vanhimmat
Etkö todellakaan ole tutustunut edes moniavioisuusilmoituksen taustoihin?
ettei lähistöllä olisi ollut ilotaloja tai tyttöjä jos tuo olisi ollut motiivina? Olisi pikkuisen vähemmällä päässyt, kuin alkaa ilmoituksia väsäämään ja vakuuttelemaan ihmisiä.Samanlaisia juttuja on kerrottu kohta 200v. joten se siitä.
Emma sai Josephin kiinni housut kintuissa naimassa perheen piikaa. Moniavioisuusilmoitus syntyi keskusteluissa Josephin ja hänen ystäviensä, mm. Hyrum-veljen kanssa. Joseph halusi naisia omaan käyttöön. Hänen haluistaan yleisiin naisiin ei ole tietoa. Saattoi hän niitäkin käyttää, mutta siitä ei ole todisteita.
helpommallakin, ei siihen tuollaisia juttuja olisi tarvinnut tehdä.
Kirjoitat puuta heinää. Taidat vaan toistaa kuulemiasi valheita. Niitä on Joseph Smithistä useita. Hänelläkin oli kyllä vikansa. Niitä vastustajat korostavat ja liioittelevat, mutta mihinkään vakavaan rikkomukseen hän ei syyllistynyt.
jätyään kiinni. Varmasti hän sai jo aieminkin...
Kerropa nyt vihdoin sen sinetöijän nimi, joka oli siellä heinäladossa Josephin ja Fannyn kanssa;-!
Jumalalla on todella apostoleja ja profeettoja nykyäänkin. Jos kerran Antiokian seurakunnassa oli profeettOJA ja opettajia, niin profeettoja on Jumalalla tänäkin päivänä tuhansia, kymmeniä tuhansia tai jopa satoja tuhansia. Ja varmasti tuhansia apostoleja.
Joseph Smithin motiivit ovat voineet muuttua vuosikymmenien aikana. Alkuun on vain voinut olla vilkkaalla mielikuvituksella varustettu poika, joka on kertomuksillaan vastannut sellaisiin asioihin, joita hänen vanhempansa jollain tavalla toivoivat. Ainakin mormonitarinat kertovat siitä, että hänen isänsä (muistanko nyt oikein?) suhtautui hieman epäluuloisesti eri seurakuntiin. Joten kertomustensa kautta Joseph Smith tarjosi jonkinlaisen vastauksen sellaiseen, mitä hänen isänsä "toivoi".
Sen jälkeen Joseph Smithillä on voinut olla jopa aivan aito halu viedä asioita sellaiseen suuntaan, jonka hän itse näki oikeaksi. Kirjoittamalla mormoninkirjan hän on jopa aivan aidosti saattanut haluta vaikuttaa seurakuntien oppiin sen suuntaisesti, minkä hän itse koki oikeaksi.
Sen jälkeen, kun hän on jo vuosikaudet puhunut sitä mitä on puhunut, onkin ollut jo vaikeampaa perääntyä. Jäädäkö elämään historiaan suurena huijarina vai uskonnollisen liikkeen perustajana? Monet olisivat varmasti siinä vaiheessa perääntyneet. Mutta ehkä jopa vielä useammat olisivat monen vuoden tarinoinnin jälkeen pitäneet kiinni tarinoistaan, jotta eivät olisi menettäneet kasvojaan. Kunnia ja häpeä ovat hyvin voimakkaita ihmisten tekoihin vaikuttavia motiiveja.
Usein sanotaan, että moniavioisuus"ilmoituksen" taustalla oli Joseph Smithin himot. Itse en ehkä ajattele näin ja olen jopa taipuvainen ajattelemaan, että Joseph olisi ollut fyysisessä kanssakäymisessään yksiavioinen.
vastauksesta.Oli kiva huomata että asioihin voi vastata asiallisesti, vaikkei ihan samaa mieltä olekaan.Se on minun mielestä juuri sitä keskustelua. Entä jos totuus onkin tarua ihmeellisempi ja J.Smith oli Jumalan profeetta maan päällä. Kun tutustui asiaan , huomasin alun skeptisestä ajattelu tavastani, ilmenevän kysymyksiä joihin sain vastauksen tutustuessani kirkkoon pintaa syvemmältä. Olen kanssasi ihan samaa mieltä siinä että profeetat ja apostolit vaikuttavat nyt, ihan kuin aikoinaankin.
En näe juuri mahdollisuutta siihen, että Joseph Smith olisi ollut Jumalan profeetta. Kenties Jumala hänellekin on silti tarjonnut mahdollisuutta olla todellinen "Jumalan mies" ja hänen valtakuntansa työntekijä.
Mutta Joseph Smithin kertomukset menevät niin kauas siitä, mitä olen itse Jumalan yhteydessä saanut todistaa todeksi, että Smithin väitteiltä putoaa pohja. Osa tulee Raamatun ilmoituksen pohjalta, osa omasta kokemuksesta. Esimerkiksi:
1) Mormonien opetus temppeleistä. UT:n ilmoituksen mukaan Jumalan temppeli meidän aikanamme on ykittäinen uskova ja seurakunta. Jos julistetaan jonkun muun asian olevan nykyään Jumalan temppeli / Jerusalemin temppelin "perillinen", niin silloin noustaan Jumalan suunnitelmaa vastaan.
2) Olen itse todistanut Pyhän Hengen LAHJAN vaikutusta omassa elämässäni ja muiden Jumalan lasten elämässä. Todistamani asiat kumoavat mormonien väitteen siitä, että Pyhän Hengen lahjan voisi saada vain heidän kauttaan. Ja sen myötä saa minut ajattelemaan, että mormonien kautta ei kenties edes voi saada Pyhän Hengen lahjaa.
3) Opetukset esim. ikuisesta avioliitosta ja sinetöinneistä mormonien tavalla vaikuttaa selvältä evankeliumin vääristelyltä. Kuinka paljon evankeliumiin voidaan lisäillä ihmisoppeja VÄITTÄEN niitä Jumalan opeiksi ja silti säilyttää Jumalan siunaus, sen päättää Jumala. Mutta luulen, että on eroa sillä, TULKITSEEKO jotain kohtaa väärin vai väittääkö jotain ajatustaan Jumalan ILMOITUKSEKSI. Luulisin, että jälkimmäisten tuomio on kovempi.
4) Joseph Smithin opetukset esimerkiksi Efraimin ja Juudan sauvasta, ilmestyskirjan kolmesta enkelistä ja Johanneksen evankeliumin muista lampaista ovat niin väärin tulkittuja (ja kuitenkin nämä ovat olennainen osa mormonismin "raamatullista perustaa"), että pidän koko mormonismin perustusta lahona ja mätänä. Valheelle perustuvana. Ja jos perusta on laho, ei sen päälle rakennettu - ihmisten silmissä kauniskaan - rakennus voi olla terve.
Lisäisin vielä tuohon perään, että mitkä olivat Mormonin kirjan kolmen ja kahdeksan silminnäkijän motiivit?
Kukaan ei milloinkaan kieltänyt todistustaan, vaikka osan välit Joseph Smithiin katkeroituivat pahasti ja jossain vaiheessa jopa erotettiin kirkosta.
"Nopein tapa tulla miljonääriksi on perustaa uskonto". Se, että rahaa ei tullut, ei vielä poista sitä motiivien joukosta. Mahdollisesti ei edes toivonut, mutta asia on mahdoton todistaa suuntaan tai toiseen. Mitä taas tulee valtaan ja kunniaan, yksikään ihminen ei halua sitä kaikilta. Omiensa joukossa J. Smithillä oli arvattavasti molempia eli jos valta ja kunnia oli motiivina, sitä myös saavutti. Saavuttiko tarpeeksi, on taas jo toinen kysymys.
Tekstisi virhe on, että ensin käsittelet kaksi mahdollista motiivia pikaisesti ja sen jälkeen vain tarjoat kolmannen vaihtoehdon motiivina. Aivan kuin jos vaihtoehdot olisivat tuossa. Et käsitellyt ollenkaan J. Smithin perheyhteyksiä ja niiden merkityksiä. Erityishuomion antaisin isälle (taisi olla vapaamuurari?).
Näkisin motiivien liittyvän suurelta osin sekä isään että äidin asian tiimoilta lausumaan, jonka mukaan Joseph Smith senior tulisi jonain päivänä hyväksymään puhtaan evankeliumin. Spekulaation puolelle menisi olettaa tuon tarkoittavan myös liittymistä "puhtaaseen kirkkoon".
Motiiveja ei voi tarkastella sen mukaan, miten saavutettu eivätkä raha ja valta ole ainoat vaihtoehdot sille, että Joseph Smith juniorilla olisi ollut jumalallinen missio.
uskonto voi olla nopea tapa rikastua, mutta ei vielä tuolloin.
lyhykäisesti vaihtoehtoja motiiville, kun hänen on väitetty olevan huijari, se olisi sinullekin selvinnyt jos olisit lukenut tekstin ennen kuin aloit vastaamaan. En ole koskaan kuullut huijarista joka ei haluaisi teoistaan koituvan hyödyn lankeavan itselleen, oletko sinä? Raha on voima huijarin tekojen takana?
Toinen asia on valta ja oman aseman kaikenlainen pönkittäminen, itselleen helpon elämän rakentaminen toisten kustannuksella.Noup. Sekään syy ei sovi Joseph Smithiin, ja ainakaan nuo mainitut eivät ole voineet olla hänelle motiivina hänellä. J.Smithiin ei sana "huijari" sovellu millään tavoin.
Muuten mitä tarkoitit ettei kukaan ihminen halua valtaa ja kunniaa kaikilta? Varmasti haluaa.Se ettei voi sitä saada, ei tarkoita etteikö sitä haluaisi, luulen että vaikkapa A.Hitleriä tai Kim Il Sung nauttisivat suunnattomasti saadessaan kaiken vallan ja jakamattoman kunnian koko maailmassa.
Olisiko A. Hitler nauttinut myös niiden ihmisryhmien edustajien kunnioituksesta, joiden edustajat toimitettiin keskitysleireille? Esimerkkisi eivät ole kovin onnistuneita...
Sekoitat asioita keskenään, valta ei tarkoita helppoa elämää. Mitä suurempi valta, sitä suurempi pelko siitä, että joku tulee ja kaappaa vallan. Tuossa suhteessa Stalin on oiva esimerkki.
Raha taas. Hassua ettet lue edes omaa tekstiäsi. Se ettei onnistu, ei tarkoita etteikö olisi yrittänyt.
Luin tekstisi kokonaan eli tein jotain, mitä sinä et tehnyt.
Joseph Smith juniorin motiivit löytynevät lähipiiristään. Vapaamuurari-isä ilman oikeaa kirkkoa ja puhdasta evankeliumia ja molempia puolisolleen rukoileva hurskasteleva äiti. Hieman yksinkertainen lapsi ratkaisee asian ehkä ensimmäisellä mieleen tulevalla asialla, perustamalla kirkon. Ainoan oikean puhtaan evankeliumin kirkon.
Joseph Smith juniorin voi sanoa olleen huijarin, jonka tavoittelema "hyöty" oli jotain muuta. Äidin poika, joka "pelasti perheen". Samasta syystä MAP-kirkolla on kaste kuolleiden puolesta, Alvin Smith olisi muuten voinut päätyä perheestä johonkin perin ikävään paikkaan. Tässä mallia xhdelle vaihtoehdolle...
pomppailee taas kerran, syventymättä sen kummemmin mihinkään.Kerrohan nyt mitä sellaista J.Smith teki jossa ainoana motiivina olisi ollut raha tai yritys kerätä sitä omaan käyttöön?
Hitler luuli sairaassa mielessään nauttivansa myös juutalaisten ja muiden ryhmien kunnioitusta, näinhän ei tietenkään ollut, mutta sitä hän janosi, omasta mielestään hän oli oikealla asialla. Samoin on Kim Il Jong.
Valtaa haluavat ihmiset haluavat etuoikeuksia joita muut eivät saa, siihen kuuluu myös mahdollisuus aineellisesti helppoon elämään. Jos ihminen kärsii paranomiasta, muuttuu elämä vaikeaksi, kun ihminen näkee vihollisia joka puolella ja pelkää valtansa olevan uhattuna joka hetki, tämä vaihe seuraa kovin monia vallanpitäjiä.
Sinun mielestäsi Joseph Smithin motiivina oli perustaa omalle perheelleen kirkko, jota hän luuli sen haluavan?
Hmm..mutta mites kun lähetys toiminta oli alunperinkin suunnattu ihan muille kuin lähipiirille?
Tämä "yksinkertainen" poika kehitteli omasta päästään perhettään varten myös Mormonin Kirjan.Miksi? Olisi hän saanut heidät varmaan vakuuttuneeksi muutenkin.
Hyvä yritys sinulta, mutta historia ei oikein tue näkemystäsi.
Oliko muita vaihtoehtoja motiiville?
tekee mieli lisätä, että Joseph oli pormestari aj halusi presidentiksikin. Kyllä siinä vallnhimo paistaa.
se oli tuohon aikaan...
pimpsan kokonaan. Sekin oli keskeinen motiivi.
Olen pohtinut tätä samaa kysymystä pitkään ja hartaasti.
Esitän vielä jatkokysymyksen. Mitkä mahtoivat olla Joseph Smithin motiivit kirjoittaessaan "Egyptin kielen sanakirjaa ja kielioppia"- kirjaa joka on osoittautunut myöhemmin täydeksi hölynpölyksi.
pelleä. Eri aikakausina metodit hieman muuttuvat. Mikäli kertosin ulostaneeni housuihini, Tapani kertoisi Joseph Smithin profetian toteutuneen, joka vahvistaa hänen uskoaan.
Turust
tarvinnut, sehän on joka jouluinen tapahtuma joka joutuu sinun ylensyömisestä, etkö jo opi?
Lopulta tuollainen tapahtuma on yleensä tahdonvastainen. Vanhemmiten monet joutuvat tämän tosiasian eteen uskosta tai sukupuolisesta suuntauksesta riippumatta.
Kaikkien kahjujen motiiveista ei saa selvää, ei edes polliisi. Ihmiset uskovat mitä kummallisempiin asioihin. Totuus sinänsä on helppo todeta, mikäli se löytyy kalsongeista.
Turust
räkänokista, oikeampi ilmaisu olisi P....housu?
Keskeisin kysymys on, että onko ensimmäinen näky totta. Jos se on on kaikki muukin ja hän on todella Jumalan profeetta. Hän oli nuori poika ja joutui jo tuon näyn jälkeen melkoiseen myllytykseen kirkonmiesten taholta. Hän pysyi vakaasti todistuksessaan. Myös tuo käsitys Jumaluuden persoonista, joka poikkeaa tuon näyn perusteella yleisen kristillisen käsityksen mallista on vain lisätodiste hänen vilpittömyydestään. Jos hän olisi itse sepittänyt näkynsä olisi tuo Jumalan kuvaus ollut lähempänä silloista kristillistä käsitystä.
Hyvää joulunaikaa myös sinulle tms ja kaikille tasapuolisesti.
on muuteltu tarpeen mukaan ja se muistuttaa Josephin isän kertomaa näkyä...
>Keskeisin kysymys on, että onko ensimmäinen näky totta.
Niinpä. Se on valhetta.
Niin käydään ne läpi... Ja katsotaan että onko muutettu ja miten.
http://www.irr.org/MIT/inventing-mormonism-br.html
likikään kaikki eivät onnistu; "Jotkut huijariksi pyrkivät hamuavat valtaa ja kunniaa,".
Saihan Joseph ainakin komeat kamppeet keekoilessaan omatekoisen Nauvoo_legioonan kenraalina.
Hyvät Joulut minunkin puolestani.
Turust
Jospa katsoisit tuon "nedadan" alla olevassa viestissä olevan videon, niin yksipuolinen "komeisiin kamppeisiin" ja omatekoiseen Nauvoon legioonan kenraaliin viittaamisesi voisivat mielessäsi asettua niille kuuluvaan ala-arvoonsa.
jotka estävät bugien pääsyn koneelleni, niin ei avaudu tuo linkki, kuten ei monet muutkaan mormonien linkit. En kauheesti suosittelisi tollasia linkkejä edes vihamiehille.
Josephin komeat kenraalikampe kuvat näyttävät olevan kovastikin suosittuja morkkujen keskuudessa.
Kyllä, - olen niistä tehnyt omat johtopäätökseni. Aikalaiset vaan eivät tainneet hänen konstejaan aina ymmärtää, vaan lopulta tappovat koko ukon.
Turust
Hei Turust,
Ei vain aikalaisilla ollut ongelmia ymmärtää, mistä MAP-kirkossa on kysymys. Ei ole sinullakaan vielä lamppu syttynyt, mistä MAP- kirkossa on kysymys.
Terveisin Sivusta seuraava
PS. Myöhästyneet Hyvän Joulun toivotukset sinulle ja Parempaa Uutta Vuotta kuin edelliset...
http://www.youtube.com/user/LDSML#p/u/5/dIgbz5P5n58
Lisää:
http://www.youtube.com/watch?v=ELkidXGC5yk
Tuokin video täyttää erään Joseph Smithistä annetun profetian: hänen nimeään tullaan mainitsemaan hyvällä ja pahalla. Henkilöt, joilla ei ole vakaumusta Joseph Smithin suurenmoisesta työstä, koettavat mitätöidä sen keinolla millä tahansa. Joseph Smith oli epätäydellinen ihminen kuten me kaikki enemmän tai vähemmän. Noita epätäydellisyyksiä vastustajat korostavat ja liioittelevat ja esittävät asiat väritettyinä ja totuutta kiertäen.
Oli hyvä video joka selittää totuuden antivideoista. Samalla tyypillä oli monia hyviä videoita jotka kaatavat vastustajien ansat.
Jeffimäisiä selittelyjä selittelyjen perään.
Mitä ovat "jeffimäiset" selitykset? - Henkilöhyökkäys on ala-arvoista argumentointia, joka osoittaa pelkästään oman kannan pätemättömyyttä. Jos sinulla on jotain asiallista huomauttamista http://jefflindsay.com -sivuston sisältöön, niin voi esittää näkemyksiäsi, mutta harjoittamasi perustelematon mollaus ei ole oikeutettua. Tuohon tyyliin toimivat mm. koulukiusaajat.
Kiasmit, Yhdysvaltain sisällissodan yhteys 1900-luvun maailmansotiin,...
Mitä niistä? Ei niiden merkitystä ole kukaan kumonnut pätevästi. Yritystä on ollut, mutta ei sellaista, joka olisi vakuuttanut ketään, joka ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat eli totuudellisesti. - Vai että "Esitetty jo miljoona kertaa!" Onpa siinäkin ronskisti liikaa eikä kertaakaan yksikään esitys ole ollut pätevä - asenteellisuus ei todista mitään.
on esittää, että Yhdysvaltain sisäällissota olisi liittynyt 1900-luvun maailmansotiin. Vain jos hyväksytään äärimmäisen löyhä yhteys (joo, olivathan molemmat sotia), silloin kuka tahansa voi ennustella mitä tahansa ja aina menee nappiin.
Kyllä asia on niin, että jos meteorologi ennustaa auringonpaistetta, mutta sataakin vettä kaatamalla, silloin hänen ennusteensa on yksinkertaisesti mennyt pieleen. Voi hän toki palkata Jeffin selittelemään, että kyllä se sittenkin osui aivan nappiin, jos...
Hyvinkin voi katsoa, että Amerikan sisällissota oli maailmanlaajuisten sotien alkusoittoa. Siihen sotkeutui muitakin maita ja ennustus toteutui sikäli, että tuollainen sota syttyi melko pian Amerikan sisällissodan jälkeen.
Tullaisella selittelyllä lehmätkin osaavat lentää. Onhan niillä eturaajat kuten linnuilla...
Olet itsekin jeffimäinen.
niin voit itsekkin sivistyä tuosta sodasta ja sitä seuranneista sodista. Amerikan sisällissota oli myös kansainvälinen, mitä tulee asehankintoihin ja se oli alkuna tuhoisien aseiden ja asejärjestelmien kehitykselle. Sota oli pitkä ja tuhoisa. Siinä käytettiin ensimmäisen kerran sukellusvenettä ja panssarilaivaa, jotka hankittiin ulkomailta. Amerikkalaiset osallistuivat myös ensimmäiseen ja toiseen maailmansotiin. Amerikkalaisten kannalta tuo sisällissota kehitti myös heidän armeijaansa, jolloin sen oli mahdollista tulla auttamaan liittolaisiaan tai niitä maita joihin heillä oli hyvät suhteet näissä maailmansodissa. Tämä historiallinen kehitys joka tapahtui Amerikan sisällissodasta on hyvinkin sidoksissa maailmansotiin. Väitätkö, ettei ensimmäinen maailman sota, jossa mm. Saksa pantiin täysin polvilleen ollut selkeä syy toiseen maailman sotaan. Lisäksi toisen maailman sodan lopputulos edelleen poiki lisää sotiaq sen jälkeen, eikä sodat ole tauonneet siitä lähtien.
Varsin kaukaa haettu on tuo yhteys Amerikan sisällissodan ja 1900-luvun maailmansotien välillä. Yhtä kaukaa haettu kuin lehmien siivet.
Ajan kulumiseen nähden ei niinkään kaukana. Se kesti ajan 1861 - 1865. Silloin eläneistä ihmisistä olivat monet elossa ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Tuo sota oli 1914 - 1918. (Toinen maailmansota 1939 - 1945)
Yhteys onkin nyt se, että samoja ihmisiä oli elossa... Kyllähän tuollaisia yhteyksiä löytyy...
Siis kuka tahansa voi ennustaa mitä tahansa ja jeffeilemällä kaikki ennustukset toteutuvat!
Haluatko ymmärtää väärin? Halusin vain osoittaa, että maailmansota syttyi melko pian Amerikan sisällissodan jälkeen. Ei Joseph Smithin ennustuksessa sanottu, että se syttyisi heti.
olut pitkä aika. Jos ajattelemme Raamatun ennustuksia joissa usein sanotaan pian, niin yleensä tarkoitetaan jopa satoja vuosia. Esim Kristuksen toinen tuleminen ja sitä edeltävät ajat todettiin pian tuleviksi.
ja sitä paitsi aika oli melko pitkä, puoli vuosisataa.
Entä missä ovat ne maanjäristykset, rutot, nälänhädät?
No, sanotte tietysti, että onhan niitä aina ollut...
Aikaisemmin ei ole ollut vastaavia monien kansojen sotia, joissa kansat liittoutuivat kahdeksi toisiaan vastaan taisteleviksi ryhmiksi. Viidenkymmenen vuoden aika ei ole pitkä ihmisten historiassa. Olin 12 vuoden ikäinen, kun talvisotamme syttyi. Siitä tuli viime syksynä 70 vuotta, mutta se tuntuu edelleen minusta aivan lähihistorialta.
Tässä esimerkkejä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleonin_sodat
Amerikan sisällissota kyllä käytännössä jäi sisällissodaksi.
Järkevää yhteyttä Amerikan sisällissodalla ja 1900-luvun maailmansodilla ei ole.
Jos Suomi nyt hyökkäisi Venäjälle meiningillä: "Karjala takaisin", siinä olisi järkevä yhteys talvi- ja jatkosotaan...
Napoleonin sota ei kelpaa rinnastukseksi, sillä siinä oli Ranska yksin hyökkääjänä. Napoleonilla ei tietääkseni ollut useita valtioita rinnallaan.
Ei ole väitettykään, että Amerikan sisällissota olisi ollut muuta kuin sisällissotaa, mutta jo silloin sotaan sekaantui muita valtioita. Sisällissota ennakoi laajempia valtioiden välisiä kahnauksia. - Ja ennustihan Joseph Smith varsin tarkoin tuon sodan syttymisen.
Napoleonia vastassa oli liittoumia! Et tunne historiaa etkä vaivautunut lukemaan antamaani linkkiä.
>Sisällissota ennakoi laajempia valtioiden välisiä kahnauksia.
Mutta johan Napoleonilla oli vastassaan liittoutuneita valtioita! USA:n sisällissota ei millään ennakoinut 1900-luvun maailmansotia esim. sillä tavalla, että valtiot olisivat USA:n sisällissodan aikana jakautuneet samalla tavoin kuin maailmansodissa.
>Ja ennustihan Joseph Smith varsin tarkoin tuon sodan syttymisen.
Kyseessähän on yksi täysin poskelleen menneistä ennustuksista. Juopa osavaltioiden kesken mm. orjakysymyksessä oli olemassa jo paljon aiemmin ja Smithin ennustuksen aikoihin oli kapina käynnissä Etelä-Carolinassa. Vastoin Smithin ennustusta liittovaltio kukisti tuon kapinan eikä sisällissota alkanut. Se alkoi vasta vuosikymmeniä myöhemmin samoista syistä jotka olivat olemassa kapinan aikaan ja jo ennen sitä. Sotaan ei myöskään liittynyt ruttoa eikä maanjäristyksiä. Nyt tietysti jeffeilet, että onhan ruttoja ja maanjäristyksiä aina ollut...
Miksi on niin vaikeaa myöntää, että tuokin Smithin ennustus meni poskelleen? Eikä sota missään nimessä levinnyt maailmanlaajuiseksi.
Ennustus toteutui tarkoin:
1. The war would begin with the rebellion of South Carolina.
2. It would cause the death and misery of many souls.
3. The Southern States would be divided against the Northern States.
4. The Southern States would call upon other nations for assistance, even upon the nation of Great Britain.
5. Great Britain would call upon other nations for assistance
6. War would eventually be poured out upon all nations.
Tässä tuo profetia sisällissodasta:
OL 87
Ilmoitus ja profetia sodasta, annettu profeetta Joseph Smithin kautta joulukuun 25. päivänä 1832 (History of the Church, 1:301–302). Tämä luku saatiin aikana, jolloin veljet pohtivat afrikkalaisten orjuutta Amerikan mantereella ja ihmislasten orjuutta kautta maailman ja keskustelivat siitä.
1–4 Pohjoisvaltioiden ja etelävaltioiden välinen sota ennustetaan.
5–8 Suuret onnettomuudet kohtaavat kaikkia maan asukkaita.
1 TOTISESTI näin sanoo Herra sodista, joita pian on tuleva alkaen Etelä-Carolinan kapinasta ja jotka lopulta päättyvät monien sielujen kuolemaan ja kurjuuteen;
2 ja tulee aika, jolloin sota vuodatetaan kaikkien kansakuntien päälle alkaen tästä paikasta.
3 Sillä katso, etelävaltiot erottautuvat pohjoisvaltioita vastaan, ja etelävaltiot kutsuvat apuun muita kansakuntia, nimittäin Ison-Britannian kansakuntaa, kuten sitä kutsutaan, ja ne kutsuvat apuun myös muita kansakuntia puolustautuakseen muita kansakuntia vastaan; ja sitten sota vuodatetaan kaikkien kansakuntien päälle.
4 Ja monen päivän jälkeen tapahtuu, että orjat nousevat isäntiään vastaan ja heidät järjestetään ja harjoitetaan sotaan.
5 Ja tapahtuu myös, että jäännökset, jotka ovat jäljellä maassa, järjestäytyvät ja tulevat tavattoman vihaisiksi ja ahdistavat pakanoita ankaralla ahdingolla.
6 Ja siten, miekalla ja verenvuodatuksella, maan asukkaat saatetaan murehtimaan; ja nälänhädällä ja vitsauksilla ja maanjäristyksellä ja taivaan ukkosella sekä ankaralla, häikäisevällä salamalla maan asukkaat saatetaan tuntemaan kaikkivaltiaan Jumalan viha ja suuttumus ja kurittava käsi, kunnes säädetty hävitys on tehnyt täyden lopun kaikista kansakunnista,
7 jotta pyhien ja pyhien veren huuto lakkaa nousemasta Herran Sebaotin korviin maan päältä ja vaatimasta kostoa heidän vihollisilleen.
8 Seisokaa siis pyhissä paikoissa, älkääkä horjuko, Herran päivän tulemiseen asti; sillä katso, se tulee pian, sanoo Herra. Aamen.
Tässä profetiassa ei ennusteta vain välittömästä sotaa seuraavista tapahtumista. Osa niistä on odottaa edelleen toteumista.
Tuosta KÄYNNISSÄ OLLEESTA kapinasta, johon Smith viittasi ei alkanut mitään. Ei levinnyt kaikkialle maailmaan. Ei liittynyt ruttoja eikä maanjäristyksiä.
Kuten näkee kohdasta 1. Smith LUULEE, että sota alkaa pian tuosta kaåinasta, joka on parhaillaan Etelä-Carolinassa. Vastoin Smithin ennustusta liittovaltio kukistaa kapinan.
2. Ei vuodatettu kaikkien kansakuntien päälle.
3. Muut valtiot eivät osallistuneet taisteluihin. Sotaa ei vuodatettu kaikkien kansakuntien päälle.
5. ????
6. Missä nuo vitsaukset??????
8. Pian? Odottaa edelleen tulemista?
Kuten tuosta on helppo huomata, Smithin ennustus käynnissä olleesta kapinasta meni täysin pers.. poskelleen.
Eihän niin sanotakaan, että heti leviäisi vaan:
"...tulee aika, jolloin sota vuodatetaan kaikkien kansakuntien päälle alkaen tästä paikasta." Sisällissota on tuota aikaa ennakoiva tapahtuma.
ei sitten millään!
Ja ne rutot ja maanjäristykset? Annapa oikein kaukaa haettu jeffimäinen selitys;-!
Missä niin sanotaan, että tuosta paikassa vuodatettiin? Ruttoa tuli melko pian tuon jälkeen. Maanjäristyksiä on ollut ja vielä suurempia on tulossa:
Hepr. 12:27
Sanat "vielä viimeisen kerran" tarkoittavat sitä, että kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan. [Ps. 102:26-28; Matt. 24:35; 2. Piet. 3:10]
Matt. 24
29 "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. [24:29-36: Mark. 13:24-32; Luuk. 21:25-33 : Jes. 13:10; Hes. 32:7,8; Joel 2:10, 3:4, 4:15,16; Ap. t. 2:20; Ilm. 6:12-14]
30 Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. [Dan. 7:13; Matt. 10:23, 16:28, 26:64; Ap. t. 1:11; Ilm. 1:7]
31 Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut. [Jes. 27:13; Matt. 13:41; 1. Kor. 15:22; 1. Tess. 4:16]
32 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.
34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. [Matt. 16:28]
35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. [Ps. 102:27, 119:89; Jes. 40:8; Matt. 5:18; Hepr. 1:11]
36 "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. [Ap. t. 1:7; 1. Tess. 5:1,2]
37 Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. [24:37-44: Mark. 13:32-37; Luuk. 17:26-36 | Luuk. 12:39,40]
38 Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. [1. Moos. 6:5-7:1]
39 Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. [1. Piet. 3:20; 2. Piet. 3:5,6]
40 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
42 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. [Matt. 25:13]
43 Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. [1. Tess. 5:2-4; 2. Piet. 3:10; Ilm. 3:3, 16:15]
44 Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.
Matt. 24 luvussa on sekoitettu Jerusalemin hävitystä v. 70 koskeva ennustus ja viimeisten aikojen tapahtumat. Joseph Smithin innoitetussa versiossa asia on sanottu selvemmin.
>"...tulee aika, jolloin sota vuodatetaan kaikkien kansakuntien päälle alkaen tästä paikasta."
Ja rutoista ja maanjäristyksistä tuli se jeffimäinen selitys, jota pyysinkin...
Selitykset ovat yhtä onnettomia kuin jehovantodistajien koskien vuotta 1914.
millään löydä tuota Tapanin lainausta voisitko linkata siihen!?
eli vain muutama viesti ylöspäin. Oli jo aiemminkin kyllä.
Etkö ymmärrä, että tuo ennustus koskee vielä tulematta olevaakin?
ennustus on tähän mennessä mennyt miletei kokonaisuudessaan pieleen, kaikki ennsutuksen tapahtumat ovatkin vielä toteutumatta. Saattaa olla kaukaisessa tulevaisuudessa, koska Etelä-Carolinassa ei näytä olevan merkkiäkään kapinasta...
Miksi jehvi ja muut sitten hehkuttavat toteutuneena ennustuksena, jos sen onkin määrä toteutua vasta jossain tulevaisuudessa? Pian-sanaa on venytetty melkoisesti...
Se kapina oli ja meni ja siitä alkoi Amerikan sisällissota. Joseph Smithin ennustus osui täysin nappiin siinäkin kohdassa.
Tässä ne tosiasiat, jota ennustuksessa täyttyivät ja tulivat täyttymään melko pian (kohta 6):
1. The war would begin with the rebellion of South Carolina.
2. It would cause the death and misery of many souls.
3. The Southern States would be divided against the Northern States.
4. The Southern States would call upon other nations for assistance, even upon the nation of Great Britain.
5. Great Britain would call upon other nations for assistance
6. War would eventually be poured out upon all nations.
Kuinka kauan etukäteen Joseph Smith profetoi nämä sisällisodan tapahtumat?
Kyseinen kapina kukistettiin alkuunsa! Joseph puhui käynnissä olleesta kapinasta.
Mm. orjakysymys ja puuvillan kauppakysymys olivat hiertäneet etelän ja pohjoisen välejä jo pitkään ja kun Etelä-Carolinassa oli kapina v. 1831, Smith erehtyi profetoimaan, että siitä syttyisi sisällissota, joka leviäisi sitten koko maailmaan. Liittovaltion joukot kuitenkin kukistivat kapinan.
Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin tuosta edelleen hiertävästä erimielisyydestä etelän ja pohjoisen välillä syttyi sisällissota, joka ei todellakaan levinnyt kaikkien kansojen yli... Sotatoimet jäivät Yhdysvaltojen sisäisiksi.
Jos Smith olisi ennustanut oikein, että kapina kukistetaan, silloin mormonit paukuttaisivat henkseleitään...
Siis ennustipa Smith tuosta vuoden 1831 kapinasta mitä tahansa ja olipa lopputulos mitä tahansa, Smith on aina oikeassa...
Ilmoitus ja ennustus sodasta annettiin profeetta Joseph Smithin kautta 25.12.1832. Sisällissota alkoi 12.4 1861. Ennustus annettiin siten yli 29 vuotta aikaisemmin. Aloituspaikka oli Etelä-Carolinassa Charlestonissa.
Onpa omituinen mielipide!
Smithän selvästi viittasi kapinaan, joka oli hänen ennustuksensa aikaan KÄYNNISSÄ:
"TOTISESTI näin sanoo Herra sodista, joita pian on tuleva alkaen Etelä-Carolinan kapinasta..."
Alkuperäiskielellä: "Verily, thus saith the Lord concerning the wars that will shortly come to pass, beginning at the rebellion of South Carolina..."
THE rebellion on tietenkin juuri tuo vuoden 1832 kapina, joka oli KÄYNNISSÄ. Kapina kukistettiin. Se on selvää historiaa.
että tuolloin joulukuussa 1832 oli KÄYNNISSÄ kapina Etelä-Carolinassa, mutta jonka liittovaltio sitten kukisti?
Smith muka ei tiennyt tuosta, vaan ennusti sen ohi ja siitä välittämättä kolmen vuosikymmenen päähän...
Juuri noin mormonit yrittävät harhauttaa. TÄYSIN OLEELLINEN asia jätetään kokonaan kertomatta, jolloin saadaan väliettyä kuva SUURESTA ENNUSTAJASTA.
Jospa tutustuisit asiaan:
http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophecies.shtml#war
on helppo kirjoittaa historiaa uusiksi jättäen sinun tapaasi vähintäänkin puolet kertomatta.
jo sataan kertaan!
Kysyin että miksi "UNOHDIT" äskeisessä viestissäsi sen, että v. 1832 Smithin ennustuksen aikaan Etelä-carolinan kapina oli käynnissä. Unohdit vastata siihen.
kuten Tapani tuossa edellä jättämällä oleellisen tosiseikan sivuun. Puolet jäi kertomatta.
Jälkikäteen jeffeilemällä täysin poseklleen menneet ennustuksetkin selitellään muka onnistuneiksi.