Surkiaa sanon minä, tojomiehistä suurin. Tojotaani luota mä en, kaupoille asti tarvitsen vähintäänkin Hannu Hanhen tuurin. Sitikoita mä kateuksissani kyylään, tojotani vaihtaisin vaikka visvasyylään. Kukaan sitä ei edes ilmaiseksi huoli, toimintavarmuus on kuin keliaakikon suoli. Ruostetta tulee ovista ja ikkunoista, pyörätuolitki menee ohi, voi vittu toista. Ranskiksii on vaan pakko netissä morkkaa, ilmastointi ei toimi, tojomiehenä kärsin ikuista horkkaa. Ylepydenaiheeni on kuitenkin tuulipuku, silti minua häpee koko suku.
0Äänestä
luonnonsuojelija
On se kaaheeta tuo iliman pilluu kun tojotilla ajetaan ja saastutetaan.
0Äänestä
CeeVitonen
Ajelen 2008 mallisella C5 2.0 HdiA Exlusive Sedanilla jossa melkein täysi lisävarustus osin vähän enemmän. Olen tyytyväinen tähän autooni varsinkin näin talviaikana, kesälläkin ihan kiva auto ja sillä pääsee sellaisiin paikkoihin joihin ei monilla tavallisilla henkilöautoilla pääse, vaikka tiellä olisi kantoja, kiviä ja kuoppia niin jousitus tasaa kummasti kulkua. Tietenkin voisin ajaa muunmerkkiselläkin kun saisi samat ominaisuudet. Olisihan C6 varmaan upea autona mutta ei oikein sopisi autokatokseeni. Minulla on ollut kaikkia yleisimpiä merkkejä käytössäni, Citroen sen takia tällä hetkellä sentakia, etta on mukava ja on kestänyt käyttöä jopa paremmin kuin mikään muu auto, lasken kyllä kestvyyden menevän kohonneen käyttövarmuuden tiliin joka koskee eniten elektroniikkaa ja sähköä. Citroen C5 on niin hyvä auto, että sillä ajelen vaikka sitä arvostettaisi miksikään.
0Äänestä
....
Kannattaa varoa että huohotin ei jäädy... :D Saattaa tulla joulu monta tonnia kalliimmaksi kun mitä oli tarkoitus...moottorin uudelleenrakentaminen ei ole ihan halpaa lystiä.
0Äänestä
CeeVitonen
Monien talvien kokemus, eikä sellaista ole tapahtunut. Johtuneeko siitä etten edes nähnyt onko autossani sellaista. Turhia huohottelet.
0Äänestä
HAAAA HOOO
hienolla sitikalla byyääääää häääää hooooo hyaaaaaaa no nyt tuli kuset housuun HAAAAAAA HOOOOOOO HIENOLLA SITIKALLA HAAAAAAAA HOOOOOO...............
0Äänestä
Hiialahei
mölyapinakin tuli tänne nimeltään HAAAA HOOO
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Surkiaa sanon minä, tojomiehistä suurin. Tojotaani luota mä en, kaupoille asti tarvitsen vähintäänkin Hannu Hanhen tuurin. Sitikoita mä kateuksissani kyylään, tojotani vaihtaisin vaikka visvasyylään. Kukaan sitä ei edes ilmaiseksi huoli, toimintavarmuus on kuin keliaakikon suoli. Ruostetta tulee ovista ja ikkunoista, pyörätuolitki menee ohi, voi vittu toista. Ranskiksii on vaan pakko netissä morkkaa, ilmastointi ei toimi, tojomiehenä kärsin ikuista horkkaa. Ylepydenaiheeni on kuitenkin tuulipuku, silti minua häpee koko suku.
On se kaaheeta tuo iliman pilluu kun tojotilla ajetaan ja saastutetaan.
Ajelen 2008 mallisella C5 2.0 HdiA Exlusive Sedanilla jossa melkein täysi lisävarustus osin vähän enemmän. Olen tyytyväinen tähän autooni varsinkin näin talviaikana, kesälläkin ihan kiva auto ja sillä pääsee sellaisiin paikkoihin joihin ei monilla tavallisilla henkilöautoilla pääse, vaikka tiellä olisi kantoja, kiviä ja kuoppia niin jousitus tasaa kummasti kulkua.
Tietenkin voisin ajaa muunmerkkiselläkin kun saisi samat ominaisuudet. Olisihan C6 varmaan upea autona mutta ei oikein sopisi autokatokseeni. Minulla on ollut kaikkia yleisimpiä merkkejä käytössäni, Citroen sen takia tällä hetkellä sentakia, etta on mukava ja on kestänyt käyttöä jopa paremmin kuin mikään muu auto, lasken kyllä kestvyyden menevän kohonneen käyttövarmuuden tiliin joka koskee eniten elektroniikkaa ja sähköä. Citroen C5 on niin hyvä auto, että sillä ajelen vaikka sitä arvostettaisi miksikään.
Kannattaa varoa että huohotin ei jäädy... :D Saattaa tulla joulu monta tonnia kalliimmaksi kun mitä oli tarkoitus...moottorin uudelleenrakentaminen ei ole ihan halpaa lystiä.
Monien talvien kokemus, eikä sellaista ole tapahtunut. Johtuneeko siitä etten edes nähnyt onko autossani sellaista. Turhia huohottelet.
hienolla sitikalla byyääääää häääää hooooo hyaaaaaaa no nyt tuli kuset housuun HAAAAAAA HOOOOOOO
HIENOLLA SITIKALLA HAAAAAAAA HOOOOOO...............
mölyapinakin tuli tänne nimeltään HAAAA HOOO