Mitä eroa on uutisoinnilla ja markkinoinnilla?
Uutisissa pyritään esittämään faktoja toteutuneista asioista ja tapahtumista sekä tiedottamaan ajankohtaisista ja oleellisista muutoksista, joiden oletetaan olevan yhteiskuntaa kiinnostavia.
Markkinoinnissa pyritään tuomaan esille uusi idea, oleellinen muutos olemassaolevaan tai tiedottamaan yhteiskuntaa tai kohdeyleisöä toteutuneista tai toteutumassa olevista asioista/uudistuksista.
Markkinointi on luonteeltaan kehoittavaa. Se pyrkii näkymään kuluttajan arkielämässä ja johdattelemaan ostopäätökseen. Ostopäätöksen syntymiseen vaikuttaa myös kuluttajan luonne, tavoitteet, yhteiskunnallinen asema, varallisuus ja elämänkatsomus/maailmankuva.
Jos markkinoitava tuote tai palvelu tai tapahtuma ei näkyisi voimakkaasti kuluttajan arkielämässä, se jäisi todennäköisesti huomaamatta eikä saavuttaisi suosiota.
Miten markkinoidaan? Tehokkaimmat kanavat löytyvät televisiosta, lööpeistä, radiosta ja internetistä. Perustekniikaltaan markkinoinnin on oltava itseään toistavaa, huomiota herättävää ja jossain määrin shokeeraavaa.
Väite:
yksi suurimmista kotimaisista medioista on iltapäivälehdistö. Uutisoidessaan ne myös markkinoivat tapahtumia ja asioita. Olen huomioinut, että käytännössä joka päivä esim. Iltasanomien ja Iltalehden lööpeissä esiintyvät 4 laskelmoitua perusasiaa: kuolema/tragedia, seksi, raha, rikos.
Se miten näitä perusteemoja käytetään, vaikuttaa olevan täysi vapaata: lapseen pistellään neuloja, naisten peppuja haistellaan salaa marketeissa, raiskataan, kaahataan kännissä kuolemaan, pikkupojat uhkailevat aseilla, mikä on hyvää seksiä, lyödään kirveellä päähän metrossa, kuristetaan taksimatkan päätteeksi, isä huumasi lapsensa, näin naisesi haluaa lisää seksiä, känninen lätkävalmentaja kaatuili, Jacksonin tappouhkaukset, isä kidnappasi. Skaala sisältää käytännössä kaiken, mitä ihmiskunnan likasangosta voi kuvitellakin löytävänsä.
Nähdäkseni mm. näiden lehtien toiminta täyttää myös markkinoinnin tunnusmerkit täysin. He tuovat voimakkaasti kansalaisten nähtäväksi uusia ilmiöitä toistaen niitä päivittäin. Ihmiset, joilla on taipumusta vastaavanlaiseen toimintaan, saavat epäilemättä kannustusta lehtien markkinoinnista. Toisaalta nämä lehdet antavat uusia virikkeitä esim. väkivallantekojen suorittamiseen mutta toisaalta myös signaloivat uhrilleen, ettei tämä ole ainoa joka tällaista tekee.
On yleisesti tiedossa, että pioneerityön tekeminen ei ole monellekaan se mieluisin tehtävämuoto. Sen sijaan tieto siitä, että tiettyä asiaa harrastetaan laajemmalti, madaltaa kynnystä heittäytyä myös itse asian vietäväksi.
En tiedä julkaistaanko vielä lehteä nimeltä Alibi, mutta muistan 80-luvulta sen olevan hyvin pelottava ja synkkä lehti, jota lukivat vain hieman omituiset tyypit, lähinnä salassa kotonaan. Nykyisin moinen Alibi on mielestäni Aku-Ankka verrattuna iltapäivälehtiin, jotka kuitenkin tunkeutuvat lapsiperheiden arkielämään lähes väkipakolla markkinoiden heille kuolemaa, petosta, ahneutta, juoruja, kidutusta, raiskausta, aviorikosta, juhlimista, ryyppäämistä, raakuutta, murhaa, pornoa, seksiä, kateutta jne lisäksi kannustaen mm. väkivaltaan tai rikollisuuteen taipuvaisia entistä rohkeampiin ja näyttävämpiin tekoihin.
Uutisointi on markkinointia. Sitä voidaan kutsua myös propagandaksi. Propagandalla ja markkinoinnilla sen sijaan ei ole juurikaan eroa.
Nyt kuitenkin etenkin keltainen lehdistö on ottanut voimakkaan roolin markkinoidessaan ja ylläpitäessään pelkoa ja väkivaltaa, myyden tätä koulutustaan juorunhimoisille kansalaisille kovaan hintaan. Miten paljon myyntiä nostaa jonkun ihmisen raaka kuolema? Kuinka paljon tuottoa antaa lapsen raiskaus lehdistölle? Kuinka monta uutta tapausta lehdistön murhamarkkinat ja väkivaltaan kannustaminen aiheuttavat?
Kuten aiemmin sanottu: löytävätkö ihmiset itseään kiinnostavan tuotteen, jos sitä ei mainosteta? Eikö siis olisi parempi olla mainostamatta jokaista väkivallantekoa etusivuilla, tehden näistä murhamiehistä nykypäivän julkkiksia, joita melkolailla nykyisin ja varsinkin nuorison keskuudessa arvostetaan. Kukapa ei haluaisi olla edes hetken julkkis.
Ei ihmistä hyödytä lainkaan tieto väkivallan eri muodoista, naapurin paremmasta seksistä tai utopistisista omaisuusmääristä. Jos ihminen ei tiedä, että vauvaan voi pistellä neuloja (kuten tämän päivän iltalehti opettaa), ei se kovin äkkiä normaalille ihmiselle tulisi mieleen edes vahingossa.
Jos olisi minun käsissäni, vaatisin iltalehteä ja iltasanomia lopettamaan toimintansa välittömästi ja vaatisin väkivallan markkinoinnista vastuussa olevia syytteeseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
uutisissa syötetään fiktioo faktana.
Avoin kirje kaikille Korporatiivisen Median Toimittajille
http://www.wordmworld.net/uncategorized/avoin-kirje-toimittajille