Kevyen tuulen suorituskyvyn ennustaminen

Venelehden Bavaria-testi kirvoitti kriittisiä mielipiteitä lehden käyttämien ennusteiden paikkansapitävyydestä. Erityisesti kovan tuulen ennustekaavion tulokset eivät useinkaan vaikuta uskottavilta. Näin matkapurjehtijan näkökulmasta sanoisin, että kovan tuulen nopeus ei ole edes kovinkaan olennaista. Raskaammatkin veneet yltävät kovassa tuulessa runkonopeuteen ja ylikin; paljon nopeutta tärkeämpää matkapurjehtijalle on veneen käyttäytyminen erilaisessa aallokossa, peräsimen pito ja tästä seuraava käytännön reivauskynnys ym. seikat, joita testeissä harvoin käsitellään riittävästi.

Sen sijaan kevyen tuulen suorituskyvyn ennustaminen on realistisempaa ja myös mielestäni mielenkiintoisempaa, koska prosentuaaliset erot venevauhdissa ovat todennäköisesti paljon suuremmat veneiden välillä. Kysyisin raadin mielipiteitä, että kuinka tarkasti veneen kevyen tuulen suorituskyky voidaan ennustaa numeroiden pohjalta? Käsittääkseni suorituskykyyn kevyessä tuulessa vaikuttaa veneen uppouma, tuulipinta-ala, märkäpinta-ala sekä vesilinjapituus. Mitkä tekijät ovat ratkaisevimpia nopeuden kannalta - uppouma ja purjepinta-ala ovat luonnollisesti keskeisessä asemassa, mutta kuinka suuri vaikutus on vesilinjapituudella ja märkäpinta-alalla? Entä jos ajatellaan että on kaksi venettä, joista toinen on leveä ja tasapohjainen moderni cruiser ja toinen pitkäkölinen perinteisemi konstruktio. Veneiden uppouma ja purjepinta-ala ovat identtiset. Märkäpinta-ala veneillä on myös sama, koska perinteinen vene on kapeampi ja vesilinjaltaan lyhyempi. Onko veneiden suorituskyvyssä merkittävää eroa?
611657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Mun mielestä noilla spekseillä se perinteinen on kryssikone ja uudempi on avotuulivene.
Moderni konstruktio tekee veneen runkonopuden jonkin verran suuremmaksi, koska vesilinja on pidempi. Moderni nousee tuuleen jonkin verran huonommin, mutta ajaessaan hieman alemmaksi kompensoi sen suuremmalla nopeudella. VMG voi olla jopa identtinen. Avotuulilla se moderni myös nousee surffiin herkemmin, kuin perinteinen, jolloin runkonopeus ylitetään reilusti. Erot voivat kyllä olla pieniä, jos ihan vaan annettujen speksien valossa katsoo. Mutta muussa kuin tiukassa kryssissä menee uusi konstruktio mielestäni kovempaa.
Muitakin eroja sitten on: Se moderni runkomalli on ikävä kovassa aallokossa, koska "paukuttaa" varsinkin kryssillä. PItkäkölinen kulkee pehmeämmin, joka toisaalta nostaa myös kulkunopeutta, koska vene ei pysähdy joka aaltoon... Ja todennäköisimmin siinä uudemmassa on myös suurempi purjepinta-ala, joten se taas nostaa kevyen tuulen kulkunopeutta...
Vaikea yhtälö...

Äänestä
  • Runkonopeus ei ratkaise kevyellä tuulella koska siihen ei ylletä. Märkäpinnan pinta-alan kitka (pohjan tasaisuus myös) ja purjepinta-ala merkitsee. Sekä veneen paino/purje pinta-ala.
    Nämä asiat mm.
    Miksi muuten Venelehden vesilinjan mittaus ja ims mittakirja antaa pitemmän vesilinjan systemaattisesti kuin esitetieto. Mitataanko kylkiä pitkin tai suoraan keulasta perään?

    Äänestä

  • Tarkentaisin tosin tuota esittämääni kysymystä vielä, että vertailu koskee nimen omaan kevyen tuulen, (n. 2-4 m/s) suorituskykyä, jossa harva cruiseri saavuttaa vielä runkonopeutta tai lähtee plaaniin. Kysymyksen voi siis esittää myös niin, että onko sillä vaikutusta suorituskykyyn, että onko veneen yhtä suuri märkäpinta-ala mallia moderni tasapohja vai mallia perinteisempi keskipitkä/pitkäköli ja syvä runko. Purjepinta-alan kohdalla olen huomannut, että vaikka moderneissa veneissä on usein korkeampi masto, niin leveän vanttien kiinnityksen takia veneissä käytetään keulassa vain pientä fokkaa. Vanhemmissa veneissä saa, huolimatta pienemmästä isopurjeesta, isolla genoalla veneen purjepinta-ala/uppoumasuhteen vähintään yhtä suureksi.

    Äänestä

  • xxxxx2 kirjoitti:

    Runkonopeus ei ratkaise kevyellä tuulella koska siihen ei ylletä. Märkäpinnan pinta-alan kitka (pohjan tasaisuus myös) ja purjepinta-ala merkitsee. Sekä veneen paino/purje pinta-ala.
    Nämä asiat mm.
    Miksi muuten Venelehden vesilinjan mittaus ja ims mittakirja antaa pitemmän vesilinjan systemaattisesti kuin esitetieto. Mitataanko kylkiä pitkin tai suoraan keulasta perään?

    Johtuisiko siitä, että veneet uivat kuormattuna syvemmällä kuin suunnittelija on laskenut. Tosin ihmetyttä, että vesilinja on reilusti pidempi, vaikka testattu paino olisikin lähellä esitetietoja.

    Äänestä

  • Singlehander kirjoitti:

    Tarkentaisin tosin tuota esittämääni kysymystä vielä, että vertailu koskee nimen omaan kevyen tuulen, (n. 2-4 m/s) suorituskykyä, jossa harva cruiseri saavuttaa vielä runkonopeutta tai lähtee plaaniin. Kysymyksen voi siis esittää myös niin, että onko sillä vaikutusta suorituskykyyn, että onko veneen yhtä suuri märkäpinta-ala mallia moderni tasapohja vai mallia perinteisempi keskipitkä/pitkäköli ja syvä runko. Purjepinta-alan kohdalla olen huomannut, että vaikka moderneissa veneissä on usein korkeampi masto, niin leveän vanttien kiinnityksen takia veneissä käytetään keulassa vain pientä fokkaa. Vanhemmissa veneissä saa, huolimatta pienemmästä isopurjeesta, isolla genoalla veneen purjepinta-ala/uppoumasuhteen vähintään yhtä suureksi.

    Noin yleisesti Venelehti kertoon märkäpinnan olevan pienempi jos pääkaari on pyöreä, vanhemmissa veneissä on usein pikarin mallinen kaari joka lisää märkäpintaa. Esim Melges 24.ssä on köli hyvin lyhyt (kapea) joka myös pienentää märkäpintaa mutta ei estä sortoa ennenkuin vauhtia on edes vähän.
    Miksi nykyisissä OD (esim.X-35) veneissä alkaa olla fokka. Siihen osaa vastata Joakim, onko syynä mittasääntö vai mikä? Onhan tosin fokkaa kevyempi vinsata kuin genuaa mutta se ei kai ole gorilloille ongelma.
    OD.ssä ei ( IMS tai IRC) mitta säännöstä pitäisi olla suurta vaikutusta.

    Äänestä

  • Singlehander kirjoitti:

    Johtuisiko siitä, että veneet uivat kuormattuna syvemmällä kuin suunnittelija on laskenut. Tosin ihmetyttä, että vesilinja on reilusti pidempi, vaikka testattu paino olisikin lähellä esitetietoja.

    Tuo selittää Vene-lehden mittauksen. IMS, tai siis ORCi ei mittaa suoranaisesti vesilinjaa, vaan laskee sen. Laskee tosin hyvin tunnetusta runkomuodosta. Kylkeä pitkin ei kukaan mittaa, olisi käytännössä todella hankalaakin, sillä mittanauha asettuisi jollekin isoympyrän tapaiselle viivalle. Luotiliina ja lyhyt mittanauha on paljon yksinkertaisempi välineistö.

    Äänestä

  • Kyllä moderni vene myös luovii paremmin kuin perinteiset. Syvät, kapeat ja bulbikälit antavat hyvän nousukulman, jos vain sitä ei pilata tyhmyyksillä (suurella keulapurjeen skuuttikulmalla tai liian pienellä purjepinta-alalla).

    Joku jo otti esille Melgesin, urheiluveneen. Käytänössä ei tavallinen matkapursi sille pärjää nopeudessa missään olosuhteissa, ei luovilla, ei slöörillä, ei lenssillä. Modernit kilpaluokat vasta pärjäävät (X-35, IMX40, jne..).

    Äänestä

Tuossa tilanteessa, jos se mahdollinenkaan:

"Entä jos ajatellaan että on kaksi venettä, joista toinen on leveä ja tasapohjainen moderni cruiser ja toinen pitkäkölinen perinteisemi konstruktio. Veneiden uppouma ja purjepinta-ala ovat identtiset. Märkäpinta-ala veneillä on myös sama, koska perinteinen vene on kapeampi ja vesilinjaltaan lyhyempi. Onko veneiden suorituskyvyssä merkittävää eroa?"

voisi ajatella, että kapea runko joutuu syrjäyttämään pienemmän matkan uppouman vaatimaa vesimassaa, olisi siis kevytkulkuisempi?!

Äänestä

kannattaa varata sopivaa aurinkoöljyä, riittävästi aika eikä murehdi ulkoisia tekijöitä. Mihin piruun tyynellä on kiire?

Äänestä

Justiinsa näin. "Tyhjien" veneiden suorituskyvyt ja arvot eivät kauheasti matkapurjehtijoita hetkuta. Jos keulassa onkin 200 kiloa ylimääräistä painoa, ja kokonaisuppouma ylittää 400 kiloa mittauspainon, niin testituloksista ei kovasti voi välittää. Mieluummin katselee/kuuntelee niiden mielipiteitä, jotka oikeasti ovat vuosien ajan purjehtineet valtamerillä

Äänestä

Kyllä veneen suorituskyky kyetään laskemaan kohtuullisen hyvin kaikissa keleissä ja suunnissa. Pitää olla käytössä veneen piirrustukset. Muutamalla mitalla asia ei ole laskettavissa. Toisaalta ihmisen silmäkin antaa veneen suorituskyvystä kohtuullisen arvion, jos venettä voi tarkastella sekä maissa, että vedessä. Nykyään suunnittelijat julkaisevat veneistä myös polaarikäyrät, joista suorituskyky ilmenee. Jos veneestä on olemassa useammassa kilpailussa koeteltu lys-luku, voi siitä tehdä päätelmiä miten vene kulkee kilpailumiehistöllä ja -varustuksella. Kokemuksesta voin sanoa, että kaikki näkemäni pitkäköliset ovat hitaita ja suurin ero on vastaisissa tuulissa kaikissa keleissä. Seuraavista lys-luvuista voi päätellä nopeuden kehittymistä yhden valmistajan osalta:
Finngulf 37 Södergren 1,23
Finngulf 37 Kamu 1,29
Suorituskykyeron merkittävyys on täysin henkilökohtainen asia varsinkin matkapurjehduksessa. Olisi hyvä asia, jos merimukavuudelle saataisiin jotkin kriteerit ja esim. kiihtyvyysantureilla suoritetut mittaukset veneen eri osissa. Oma epäilykseni ja kokemukseni vanhoista ja uusista veneistä on erilainen kuin perinteinen käsitys. Olen nimittäin kovasti tyytyväinen oman nykyisen veneeni allokkokäyttäytymiseen, varsinkin vasta-aaltojen pehmeä leikkaaminen ja myötäaalloissa vähäisempi rullaminen ovat miellyttäviä ominaisuuksia.

Äänestä
  • Kyse on myös siitä, että mihin sitä nopeutta vertaa: ovatko vaikka Sun Odyssey 30i, Oceanis 31 ja Bava 32 hitaita kevyessä tuulessa? Todennäköisesti verrattuna X 37:aan. Mutta onko niin, että ne pitkäköliset ovat hitaita, koska niissä on keskimäärin pienempi purjepinta-ala? Alkuperäisen kirjoittajan kysymyshän oli, että onko sillä runkomuodolla varsinaista merkitystä nopeuteen kevyessä tuulessa, jos muut ominaisuudet ovat samat. Tähän ei vielä vastausta saatu.

    Arc:iin osallistuneen Monomotapan (Swan 46) blogissa (http://monomotapa-arc2009.blogspot.com/) oli yksi näkemys veneen purjehdusominaisuuksista: "As Finns we have of course been familiar with and proud of the reputation of Swans, but we were still amazed about the sailing qualities of our Swan 46. As an X-37 sailor I would say that I am used to good, but there were so many occasion where it became clear that an ocean passage sets it own requirements."

    Motion Comfort Swan 46 Mk1:lla 33.6 ja X 37:lla 25.2

    Äänestä

  • Samaa mieltä että noin pienellä nopeuden parannuksella (alle 5 %) ei ole mitään merkitystä matkapurjehtijalle. Tuommoiselle 7 tunnin purjehduspäivälle ero on 20 minuuttia, jos jaksaa perhemiehistölläkin puristaa koko päivän täysillä. Oman veneeni kohdalla kehitys (70-luvulta 2000-luvulle) on ollut paljon merkittävämpää, lys1.27/1.49. Eron huomaa matkapurjehtijakin helposti kun uusi malli vain häviää hetkessä horisontin taa.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Samaa mieltä että noin pienellä nopeuden parannuksella (alle 5 %) ei ole mitään merkitystä matkapurjehtijalle. Tuommoiselle 7 tunnin purjehduspäivälle ero on 20 minuuttia, jos jaksaa perhemiehistölläkin puristaa koko päivän täysillä. Oman veneeni kohdalla kehitys (70-luvulta 2000-luvulle) on ollut paljon merkittävämpää, lys1.27/1.49. Eron huomaa matkapurjehtijakin helposti kun uusi malli vain häviää hetkessä horisontin taa.

    Ei nyt sentään liioitella. Nuo nopeuserot on sittenkin niin pieniä, että menee useampi tunti, ennenkuin yksirunkovene katoaa toiselta näkymättömiin horisontin taa. Tarvitaan liukunopeudella kulkeva moottorivene ohittajaksi, että lähellekään sellaista "hetkessä häipymistä" päästäisiin.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Samaa mieltä että noin pienellä nopeuden parannuksella (alle 5 %) ei ole mitään merkitystä matkapurjehtijalle. Tuommoiselle 7 tunnin purjehduspäivälle ero on 20 minuuttia, jos jaksaa perhemiehistölläkin puristaa koko päivän täysillä. Oman veneeni kohdalla kehitys (70-luvulta 2000-luvulle) on ollut paljon merkittävämpää, lys1.27/1.49. Eron huomaa matkapurjehtijakin helposti kun uusi malli vain häviää hetkessä horisontin taa.

    Pelkkä lys-lukujen vertailu ei anna riittävää informaatiota, että voitaisiin objektiivisesti arvioida matkaveneiden suorituskyvyn kehitystä 70-luvulta tähän päivään. Tuskin omistamasi veneet olivat esimerkiksi täysin samankokoisia, jotta vertailu olisi reilu. Mutta jos halutaan vertailla niitä lys-lukuja, niin uudet veneet ovat keskimäärin n. 5-10 % nopeampia, kuin vanhemmat mallit. Esim. samankokoinen Finngulf on vajaa 10 % nopeampi kuin oma veneeni, joten normaalilla kesäkelillä vauhtiero on n. puoli solmua. Kevyessä tuulessa enemmän, kovemmassa tuulessa vähemmän. Mutta ei siinä FG hetkessä mihinkään horisontin taa katoa. Muilla tunnusluvuilla (esim. Capsize Ratio ja Motion Comfort) "paremmuusjärjestys" kääntyy selkeästi toisin päin.

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    En halua väittää, etteikö moderni konstruktio voisi yleensä olla vanhaa nopeampi. Sen sijaan tuon esiin yhden näkökohdan, jota ei vielä taidettu mainita. Se on pitkille reissuille tarvittavan varustuksen paino. Omassa veneessäni painon lisäys oli 1,5 tonnia (2 h pallon ympäri). Kokemuksesta tiedän, että tasapohjaisessa leveäperäisessä n. 5 tn painoisessa veneessä raskas varustus oli todellinen ongelma. Se muutti veneen ominaisuuksia niin paljon huonommiksi, että vaihdoin veneen "vanhanaikaiseen" 12 tn painoiseen. Sisätilat olivat modernissa väljemmät, vaikka vene oli 8 jalkaa lyhyempi kuin mainittu "vanhanaikainen" kapea ja painava malli. Modernissa veneessä ei ollut meripunkkia keskiveneessä eikä toisaalta perään ja keulaan voinut lastata painavaa varustusta. Vanhan mallisessa oli hyvät meripunkat keskiveneessä vesilinjan alapuolella (paras paikka nukkua merenkäynnissä),jossa oli myös säilytystilaa painavalle varustukselle - trimmi ei muuttunut lastauksen takia.

    Miettikää itse, miten trimmi muuttuu, jos kevyen veneen keulaan asennatte pitkillä reissuiolla tarvcittavan painavan keula-ankkurin+ankkurivinssin+100m kettinkiä. Mihin asennatte watermakerin tai lisätankit ja jerrykannut? Mihin laitatte sukellusvarusteet, fillarit jne ilman, että ne heikentävät purjehdusominaisuuksia.
    Matkaveneiden purjehdusominaisuuksia pitäisi verrata ainoastaan täydessä matkapurjehdusvarustuksessa. Mielestäni on aika iso ero siinä, onko varusteiden paino 10 vai 30% uppoumasta. Varusteiden määrästä (painosta) tinkiminen merkitsee mukavuudesta tai turvallisuudesta tinkimistä.
    Hyvää Joulua!

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    Kyse on myös siitä, että mihin sitä nopeutta vertaa: ovatko vaikka Sun Odyssey 30i, Oceanis 31 ja Bava 32 hitaita kevyessä tuulessa? Todennäköisesti verrattuna X 37:aan. Mutta onko niin, että ne pitkäköliset ovat hitaita, koska niissä on keskimäärin pienempi purjepinta-ala? Alkuperäisen kirjoittajan kysymyshän oli, että onko sillä runkomuodolla varsinaista merkitystä nopeuteen kevyessä tuulessa, jos muut ominaisuudet ovat samat. Tähän ei vielä vastausta saatu.

    Arc:iin osallistuneen Monomotapan (Swan 46) blogissa (http://monomotapa-arc2009.blogspot.com/) oli yksi näkemys veneen purjehdusominaisuuksista: "As Finns we have of course been familiar with and proud of the reputation of Swans, but we were still amazed about the sailing qualities of our Swan 46. As an X-37 sailor I would say that I am used to good, but there were so many occasion where it became clear that an ocean passage sets it own requirements."

    Motion Comfort Swan 46 Mk1:lla 33.6 ja X 37:lla 25.2

    Pitkäkölinen on huonompi luovimaan, koska köli vastustaa sortoa huonommin kuin syvempi köli. Veneen suorituskyvyn laskeminen vain parilla muuttujalla helposti ei onnistu. Tutustu esim. seuraaviin sivuihin:
    http://www.avomeripurjehtijat.fi/index.php?option=com_wrapper&Itemid=28
    http://www.orc.org/rules.htm
    Näilläkään suurilla tietomäärillä ei kyetä laskemaan absoluuttista totuutta. Sen verran hyviä ne silti ovat, että veneet voivat kilpailla toistensa kanssa niin, että ilmeisesti parhaiden purjehtinut on voittaja.
    Motion Comfort on lähes täysin tuulesta temmattu. Neljällä muuttujalla mukavuutta ei pystytä laskemaan mihinkään tarpeeseen. Täydellisen tietämättömyytensä laskijat osoittavat siinä vaiheessa, kun lopputuloksia ilmoitetaan enemmän kuin yhden numeron tarkkuudella. En silti yhtään epäile, ettei Swan 46 olisi mukavampi vene Atlantin ylitykseen kuin X 37 tai Swan 37. Viimemainittujen vertailu sen sijaan kiinnostaisi minua enemmän.
    IMS-mittauksista voisi paremmin saada laskettua mukavuus, jos joku korkeakoulu lähtisi kehittelemään tarvittavia laskentakaavoja.

    Äänestä

  • X 37 kirjoitti:

    En sanoisi, että motion comfort on täysin tuulesta temmattu eikä siitä olisi mihinkään tarpeeseen. Lukuarvo kertoo niistä ominaisuuksista, jotka yhtälöön sijoitetaan: esim. painon ja leveyden merkitys veneen liike- ja reagointinopeuteen merenkäynnissä lienee kuitenkin yleisesti tunnustettu tosiasia. Luku on toki reilusti yksinkertaistettu eikä ota huomioon keskeisiä asioita kuten painopistettä, vesilinjaleveyttä ja rungon muotoa. Tuskin kukaan siis väittää, että muutamasta muuttujasta laskettu luku kertoo absoluuttisen totuuden veneen merimukavuudesta. Mutta kyllä lukua voi mielestäni käyttää subjektiivisten arvioiden tukena vertailtaessa samankokoisia veneitä. Pienillä eroilla on tuskin käytännön merkitystä, mutta valittaessa avomerivenettä olisi mielestäni järkevää varmistua, että mikään keskeisistä tunnusluvuista ei ole reilusti yli (tai ali) annettujen ohjeellisten raja-arvojen.

    Swan 37 ei löydy image-inationin (http://www.image-ination.com/sailcalc.html) databasesta, mutta Swan 36 löytyy ja sille MC 37.6 ja CSF 1.6.

    X 37:lle vastaavat siis 25.2 ja 1.9 eli aika normaalit arvot tuon kokoluokan modernille veneelle. Uskaltaisin väittää, että tässä vertailuparissa luvut osuvat oikeaan ja Swan 36 on rauhallisempi käytökseltään. Toki jos jollain on kokemusta molemmista veneistä, niin tällaiset kommentit ovat arvokkaita.

    Motion Comfort Swan 46 Mk1:lla 33.6 ja Swan 36:lla 37.6. Siis 36 on mukavampi kuin 46. Olen sen verran opiskellut fysiikkaa korkeakoulussa, että voin todeta MC-factor kaavan täysin epäonnistuneeksi, sillä ei pysty laskemaan mitään edes yhden merkitsevän numeron tarkkuudella. Käyttämällä pelkästään aluksen massaa saisi luotettavamman tuloksen.

    http://penti.org/~harald/eps/21062009035.jpg

    jonkun palstalaisen?

    Äänestä

  • X 37 kirjoitti:

    Motion Comfort Swan 46 Mk1:lla 33.6 ja Swan 36:lla 37.6. Siis 36 on mukavampi kuin 46. Olen sen verran opiskellut fysiikkaa korkeakoulussa, että voin todeta MC-factor kaavan täysin epäonnistuneeksi, sillä ei pysty laskemaan mitään edes yhden merkitsevän numeron tarkkuudella. Käyttämällä pelkästään aluksen massaa saisi luotettavamman tuloksen.

    MCF-, CSF-luvut tarjoavat yksinkertaisen ja jokaiselle veneelle laskettavissa olevan tunnusluvun, jolla samankokoisia ja -tyyppisiä veneitä voi edes jotenkin verrata keskenään. Pienille eroille ei kannata antaa painoarvoa, mutta mielestäni ko. tunnuslukujen hyödyllisyys on nimenomaan siinä, että ne osoittavat helposti, jos arvot ovat selvästi kokoluokan keskiarvon alapuolella. Jos olisit ostamassa avomerikäyttöön venettä, jonka MCF on vaikka 16 ja CSF 2.2, niin eikö silloin olisi syytä olla hieman huolestunut veneen soveltuvuudesta ko. tarkoitukseen ja edetä ainakin tarkempiin jatkoselvityksiin? Tällainen, erään tunnetun eurooppalaisen valmistajan vene oli minulla yhtenä vaihtoehtona mukana venevalintaprosessissa, mutta rankkautui lopulta valinnasta osittain juuri "luottamuspulan" takia.

    Mutta MCF:sta on veivattu aika paljon aikaisemminkin mm. tällä foorumilla, ja kun se ei selvästikkään kaikkia vakuuta, niin muista käytetyistä tunnusluvuista STIX- ja AVS-luvut ovat yleisesti hyväksytympiä. Ongelmana on, että monille veneille (kuten omalleni) ei ko. lukuja ilmeisesti ole edes laskettu. En myöskään löytänyt Swan 36:lle näitä lukuarvoja. Keskustelussa esillä olleelle X 37:lle STIX=35, joka ylittää kyllä ISO-standardin, mutta ei ole mitenkään erityisen hyviä tuon kokoluokan veneelle. Vertailun vuoksi mm. HR37:lla STIX=49. Aika monessa tapauksessa MCF, STIX ja "user experience" vaan näyttävät antavan saman suuntaisen informaation veneen meriominaisuuksista.

    Äänestä

  • isoilta meriltä kirjoitti:

    En halua väittää, etteikö moderni konstruktio voisi yleensä olla vanhaa nopeampi. Sen sijaan tuon esiin yhden näkökohdan, jota ei vielä taidettu mainita. Se on pitkille reissuille tarvittavan varustuksen paino. Omassa veneessäni painon lisäys oli 1,5 tonnia (2 h pallon ympäri). Kokemuksesta tiedän, että tasapohjaisessa leveäperäisessä n. 5 tn painoisessa veneessä raskas varustus oli todellinen ongelma. Se muutti veneen ominaisuuksia niin paljon huonommiksi, että vaihdoin veneen "vanhanaikaiseen" 12 tn painoiseen. Sisätilat olivat modernissa väljemmät, vaikka vene oli 8 jalkaa lyhyempi kuin mainittu "vanhanaikainen" kapea ja painava malli. Modernissa veneessä ei ollut meripunkkia keskiveneessä eikä toisaalta perään ja keulaan voinut lastata painavaa varustusta. Vanhan mallisessa oli hyvät meripunkat keskiveneessä vesilinjan alapuolella (paras paikka nukkua merenkäynnissä),jossa oli myös säilytystilaa painavalle varustukselle - trimmi ei muuttunut lastauksen takia.

    Miettikää itse, miten trimmi muuttuu, jos kevyen veneen keulaan asennatte pitkillä reissuiolla tarvcittavan painavan keula-ankkurin+ankkurivinssin+100m kettinkiä. Mihin asennatte watermakerin tai lisätankit ja jerrykannut? Mihin laitatte sukellusvarusteet, fillarit jne ilman, että ne heikentävät purjehdusominaisuuksia.
    Matkaveneiden purjehdusominaisuuksia pitäisi verrata ainoastaan täydessä matkapurjehdusvarustuksessa. Mielestäni on aika iso ero siinä, onko varusteiden paino 10 vai 30% uppoumasta. Varusteiden määrästä (painosta) tinkiminen merkitsee mukavuudesta tai turvallisuudesta tinkimistä.
    Hyvää Joulua!

    Kiva lukea oikeista kokemuksista. Itse jahkailen seuraavan veneen hankinnan kanssa tuota kevyehkö ja "moderni" vai painava ja "perinteinen". Reissua suunnittelevana mietin kirjoituksessasi paria asiaa. Ensinnä paino/trimmi vasta-argumentti:

    2008 ARC:ssä first 317 meni porukan (=huomattavasti isompien veneiden seassa) keskivaiheilla koko matkan ja voitti tasoitetussa ajassa koko kisan. Miehistöä oli muistaakseni 6 henkeä, eli romua oli varmaan lastattu paattiin aikalailla. Ainakaan vauhtiin ei painolla ollut suurta merkitystä.

    Eikö salongin sohvista saa mielestäsi meripunkkia?

    Äänestä

  • X 37 kirjoitti:

    Pitkäkölinen on huonompi luovimaan, koska köli vastustaa sortoa huonommin kuin syvempi köli. Veneen suorituskyvyn laskeminen vain parilla muuttujalla helposti ei onnistu. Tutustu esim. seuraaviin sivuihin:
    http://www.avomeripurjehtijat.fi/index.php?option=com_wrapper&Itemid=28
    http://www.orc.org/rules.htm
    Näilläkään suurilla tietomäärillä ei kyetä laskemaan absoluuttista totuutta. Sen verran hyviä ne silti ovat, että veneet voivat kilpailla toistensa kanssa niin, että ilmeisesti parhaiden purjehtinut on voittaja.
    Motion Comfort on lähes täysin tuulesta temmattu. Neljällä muuttujalla mukavuutta ei pystytä laskemaan mihinkään tarpeeseen. Täydellisen tietämättömyytensä laskijat osoittavat siinä vaiheessa, kun lopputuloksia ilmoitetaan enemmän kuin yhden numeron tarkkuudella. En silti yhtään epäile, ettei Swan 46 olisi mukavampi vene Atlantin ylitykseen kuin X 37 tai Swan 37. Viimemainittujen vertailu sen sijaan kiinnostaisi minua enemmän.
    IMS-mittauksista voisi paremmin saada laskettua mukavuus, jos joku korkeakoulu lähtisi kehittelemään tarvittavia laskentakaavoja.

    "Pitkäkölinen on huonompi luovimaan, koska köli vastustaa sortoa huonommin kuin syvempi köli. Veneen suorituskyvyn laskeminen vain parilla muuttujalla helposti ei onnistu."

    Oletkin sitten ensimmäinen joka tämmöistä väittää. Pitkäkölisten suuntavakavuus kun on melko tunnettu fakta..

    Tähän keskusteluun liittyen edellä oli hyvä pointti, pitkäköliset veneet ovat pääosin ajalta jolloin ylirikausta ei juuri matkaveneissä harrastettu ja niiden riki onkin mietitty enemmän tuulen sietämistä silmällä pitäen. Samoin kapeat rungot ovat yleensä melko "löysiä" eli vene kallistaa herkemmin jolloin suuresta (tai modernin veneen kanssa yhtä suuresta) purjealasta ei ole vastaavaa hyötyä tuulen puhallellessa yli.

    Laskennallinen, kuvien mittoja pitempi vesilinja selittyy tavallaan veneen "kuormittamisella" mutta tarkennettakoot, että kyseessä on usein rungon muoto ja tuulen aiheuttama kuorma (pääasiassa kryssillä). Vanhanmalliset kapeat rungot nousevat yleensä perässä pitkältä malkalta loivasti vedestä. Tuulen painaessa mastoa tämä osa painuu veteen pidentäen vesilinjaa. Nähdäkseni tässä on ajettu takaa kevyen tuulen suorituskykyä pienemmän märkäalan kautta, sillä vastaavasti perä nousee vedestä kun tuulen paine hellittää. Tämmöiset seikat jäävät helposti modernin numeeriseen analysointiin perustuvan venesuunnittelun jalkoihin, sillä samalla menee pesuvesien mukana kapeiden runkojen mukavuus aallokossa ja kryssiessä jne.

    Ohessa video, perinteisen runkomallin esimerkkinä kaikkien tuntema H-vene:

    http://www.youtube.com/watch?v=ecyslgwYH7M

    Äänestä

  • Perinteet kunniaan kirjoitti:

    nyt kaksi erillistä asiaa eli suuntavakavuuden ja "sorron vastustuskyvyn". Nehän eivät ole alkuunkaan sama asia. Vene voi olla suuntavakaa eli säilyttää keulasuuntansa helposti, mutta sortua silti virtauksen/aallokon/tuulen painamana.

    Perinteet ovat kelvoton peruste millekään valinnoille.

    Ei venesuunnittelu ole yhtäkkiä hypännyt nykyaikaan. Veneet ovat vähitellen kehittyneet nykyisiksi. Kaikki vanhojen veneiden hyvät puolet ovat suunnittelijoiden tiedossa. Veneitä rakennetaan kokoajan laajenevalla rintamalla moneen eri käyttötarpeeseen: kilpailijoille äärimmäisen nopeita veneitä, matkapurjehtijoille mukavia veneitä ja niiden välillä oleville tarpeille vielä omansa. Veneet ovat näissä erityisryhmissäkin vielä monen kompromissin summa. Ostajan pitää tietää omat tarpeensa ja hankkia veneensä oikeasta ryhmästä. Ostaja joutuu yleensä tekemään suurimman kompromissin, budjetti asettaa tiukimman vaatimuksen.
    Miksi itkeä nykyisiä trendejä, sillä maailma on täynnä kaikenlaisia veneitä ja valikoima sen kun kasvaa. Eivät nuo 70-luvun H-veneet mihinkään ole kadonneet. Jos sellaisen haluaa, niin niitä löytyy ihan helposti. Jos vastaavan uuden haluaa, niin niitäkin valmistetaan. Pane vaan rahamytty taskuun ja lähde ostoksille.

    Venebisnes on näihin vuosiin asti ollut sen verran voimakkaassa kasvussa, että varmasti suunnittelijat ovat käyttäneet kaiken mahdollisen tiedon ja tekniikan tehdäkseen parhaita mahdollisia veneitä kohderyhmän tarpeisiin. Mutta venevalmistajat kumartavat lopulta sitä porukkaa, joka tuo firmaan rahaa - ei ne ole kiinnostuneita "marginaaliryhmien" tarpeista. Ja sen takia lainausmerkit, että vaikea sanoa, että kuinka marginaaliryhmästä lopulta puhutaan. Kyllä yllättävän moni on edelleen kiinnostunut vanhoista Swaneista, S&S-veneistä, Joneista ym. eikä valinta ole silloin pelkästään rajoitetun budjetin sanelema.

    Sinä katsot venevalintaa suppeasta näkökulmasta, mutta ihmisillä on harrastukselle erilaisia tarpeita. Omalta kohdaltani voin sanoa, että purjehdin usein yksin tai kaksin, joten veneen käsittelyn helppous ja keveys myös satamamanöövereissa oli yksi ehdottomista valintakriteereistä. Tämän vuoksi venevalinta rajoittui käytännössä noin 9-metrisiin veneisiin - 34-35 jalkainen 5tn rattivene ei ole mukavimpia vehkeitä käsitellä yksin sivutuulirantautumisissa. Lähtökohta prosessin alussa oli, että halusin vaihtaa moderniin veneeseen, joka olisi sporttinen, mutta samalla riittävän vakaa myös isommille vesille. Suunnitelmissa on purjehtia muutaman vuoden päästä veneellä myös Itämeren ulkopuolella, joten halusin veneen olevan soveltuvan myös olosuhteisiin, joita voi kohdata esim. Biskajan ylityksellä. Tämä merikelpoisuus oli paljon tärkeämpi valintakriteeri, kuin sisätilat ja kajuuttojen lukumäärä.

    Jos katsotaan uusia 28-32 -jalkaisia veneitä ja rankataan niistä aluksi A-kategoriaan sertifioidut veneet, niin jo pienenee joukko kummasti. A-luokan sertifikaatti ei kerro paljoakaan veneen soveltuvuudesta isolle merelle, mutta todennäköisesti veneen vakaus ja itseoikaisu on edes sinne päin. Sitten kun vielä suhtautuu vähän kriittisesti näiden pienempien Bavojen ja Hansejen soveltuvuuteen, niin lista pienenee edelleen. Mielestäni moni veistämö tekee ihan asiallisia veneitä siellä n. 40-jalkaisten kokoluokassa, mutta erityisesti pienempien kohdalla sisätilojen takia tehdään monissa kohdin kompromissejä, jotka eivät itseäni miellytä. Suurimmista valmistajista kaikki ovat kiinnostuneita välimeren charter-markkinoista, ja siinä bisneksessä ratkaisee sisätilojen avaruus, avotilan pöydän koko ja iso uimataso.

    En todellakaan sanoisi, että kuluttajan vaihtoehdot ovat kasvaneet uusien veneiden kohdalla. Päinvastoin, vaikka selkeästi matkavenepuolelle profiloituneen HR:n uusimmat mallit alkavat muistuttaa linjoiltaan yhä enemmän vaikka X:n tai Benen tuotteita. Varmasti jostain päin maailmaa löytyy veistämö, joka valmistaa uutena veneitä vaikka minkälaiseen tarpeeseen, mutta todennäköisesti hinta on aika suolainen ja jälleenmyyntiarvo Suomessa myös kyseenalainen. Tämän takia vanhempi konstruktio voi olla toisille edelleen rationaalinen valinta. Mutta sitähän ei täällä suostuta myöntämään, vaan uusi vene on kaikilla mittareilla vanhaa parempi...

    Äänestä

  • 15 kirjoitti:

    nyt kaksi erillistä asiaa eli suuntavakavuuden ja "sorron vastustuskyvyn". Nehän eivät ole alkuunkaan sama asia. Vene voi olla suuntavakaa eli säilyttää keulasuuntansa helposti, mutta sortua silti virtauksen/aallokon/tuulen painamana.

    Perinteet ovat kelvoton peruste millekään valinnoille.

    No tuota noin, kuvaamasi ominaisuushan ei ole varsinaisesti ominaisuus lainkaan sillä jokainen soutujollakin voi kääntää keulansa sinne minne vene ei ole menossa. Alla on keskusteltu aiheesta evätkölit ja pitkäkölit ja siellä sivutaan kyllä ihan aiheesta ns. "sakkausta" eli sitä kun hiljaisilla vauhdeilla (kevyillä tuulilla) vene alkaa sortamaan enemmän kun nopeasti kulkiessa.

    Ei myöskään pidä sotkea ketterää kääntyvyyttä suuntavakauteen. Pitkäköliset ovat kömpelöitä kääntymään hitaissa manöövereissä esim. laiturin lähettyvillä, sillä peräsin ei pysty kääntämään pitkän kölin suunnassa pitämää venettä. Vene kun haluaisi kulkea veden suhteen suoraan silloinkin. Eväköliset kääntyvät vastaavasti hyvin ketterästi pienelläkin nopeudella mutta se vastaavasti vie suuntavakautta. Nopeammassa vauhdissa erot tasautuvat ja se on kiistatonta, että pienempi märkäpinta-ala tarkoittaa pienempää kitkaa eväkölien eduksi.

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    Venebisnes on näihin vuosiin asti ollut sen verran voimakkaassa kasvussa, että varmasti suunnittelijat ovat käyttäneet kaiken mahdollisen tiedon ja tekniikan tehdäkseen parhaita mahdollisia veneitä kohderyhmän tarpeisiin. Mutta venevalmistajat kumartavat lopulta sitä porukkaa, joka tuo firmaan rahaa - ei ne ole kiinnostuneita "marginaaliryhmien" tarpeista. Ja sen takia lainausmerkit, että vaikea sanoa, että kuinka marginaaliryhmästä lopulta puhutaan. Kyllä yllättävän moni on edelleen kiinnostunut vanhoista Swaneista, S&S-veneistä, Joneista ym. eikä valinta ole silloin pelkästään rajoitetun budjetin sanelema.

    Sinä katsot venevalintaa suppeasta näkökulmasta, mutta ihmisillä on harrastukselle erilaisia tarpeita. Omalta kohdaltani voin sanoa, että purjehdin usein yksin tai kaksin, joten veneen käsittelyn helppous ja keveys myös satamamanöövereissa oli yksi ehdottomista valintakriteereistä. Tämän vuoksi venevalinta rajoittui käytännössä noin 9-metrisiin veneisiin - 34-35 jalkainen 5tn rattivene ei ole mukavimpia vehkeitä käsitellä yksin sivutuulirantautumisissa. Lähtökohta prosessin alussa oli, että halusin vaihtaa moderniin veneeseen, joka olisi sporttinen, mutta samalla riittävän vakaa myös isommille vesille. Suunnitelmissa on purjehtia muutaman vuoden päästä veneellä myös Itämeren ulkopuolella, joten halusin veneen olevan soveltuvan myös olosuhteisiin, joita voi kohdata esim. Biskajan ylityksellä. Tämä merikelpoisuus oli paljon tärkeämpi valintakriteeri, kuin sisätilat ja kajuuttojen lukumäärä.

    Jos katsotaan uusia 28-32 -jalkaisia veneitä ja rankataan niistä aluksi A-kategoriaan sertifioidut veneet, niin jo pienenee joukko kummasti. A-luokan sertifikaatti ei kerro paljoakaan veneen soveltuvuudesta isolle merelle, mutta todennäköisesti veneen vakaus ja itseoikaisu on edes sinne päin. Sitten kun vielä suhtautuu vähän kriittisesti näiden pienempien Bavojen ja Hansejen soveltuvuuteen, niin lista pienenee edelleen. Mielestäni moni veistämö tekee ihan asiallisia veneitä siellä n. 40-jalkaisten kokoluokassa, mutta erityisesti pienempien kohdalla sisätilojen takia tehdään monissa kohdin kompromissejä, jotka eivät itseäni miellytä. Suurimmista valmistajista kaikki ovat kiinnostuneita välimeren charter-markkinoista, ja siinä bisneksessä ratkaisee sisätilojen avaruus, avotilan pöydän koko ja iso uimataso.

    En todellakaan sanoisi, että kuluttajan vaihtoehdot ovat kasvaneet uusien veneiden kohdalla. Päinvastoin, vaikka selkeästi matkavenepuolelle profiloituneen HR:n uusimmat mallit alkavat muistuttaa linjoiltaan yhä enemmän vaikka X:n tai Benen tuotteita. Varmasti jostain päin maailmaa löytyy veistämö, joka valmistaa uutena veneitä vaikka minkälaiseen tarpeeseen, mutta todennäköisesti hinta on aika suolainen ja jälleenmyyntiarvo Suomessa myös kyseenalainen. Tämän takia vanhempi konstruktio voi olla toisille edelleen rationaalinen valinta. Mutta sitähän ei täällä suostuta myöntämään, vaan uusi vene on kaikilla mittareilla vanhaa parempi...

    Tässä olen samaa mieltä. Toki ajan saatossa on tehty monenlaisia veneitä mutta niiden rikastama tarjonta on käytettyjen puolella tai kalleissa one off-veneissä.

    Kuten kaikessa muussakin, tämmöiset tiukat ajat johtavat markkinoiden keskittymiseen mikä tarkoittaa sarjatuotantoa massoille. Tasapäistetty onnellinen veneilijä kun haluaa sen seisomakorkeuden, pitkän vesilinjan, nopean ja helposti purjehdittavan veneen jossa on telkkari. Vene on suunniteltu käymään päivittäin satamassa lataamassa ja vielä kiinnittymään peräkiinnityksellä jopa saariin suurimpien kohderyhmien mukaan.. Lopputulos on juuri sellainen kompromissien summa ja tätä nykyä yhä useammat valmistajat siirtyvät tähän tasapäätuotantoon aiemmasta omaperäisemmästä tarjonnastaan. On siis turha kuvitella, että uudet matkaveneet olisivat jotenkin modernimpia tai tarkoituksenmukaisempia etenkään Itämerelle.

    Siispä suosittelen harkintaa 70 ja 80-luvun veneiden parjaamisessa sillä silloin kriteerit olivat tiukemmat ja valmistajan mukaan jopa paikallisissa olosuhteissa toisin kun nykyisessä, usein Suomeen huonosti soveltuvassa kompromissitarjonnassa. Tässä ei nyt siis puhuta rata- tai avomerikisakoneista jotka on tehty nimenomaan tuota käyttöä varten, vaan perheen hallittavissa olevasta merikelpoisesta (eli riittävin mukavuusluvuin varustetuista) veneistä.

    Omakohtaisin kokemukseni näistä mukavuustekijöiden kiihtyvyyksistä tulee perheeni kahdesta veneestä, toinen on Bava 42 (-08 mikä varmasti kelvannee keskivertoesimerkiksi nykysuunnittelusta) jonka kyydissä yleensä aina joku oksentaa ja toinen on H-vene (-70-luvulta) jossa sitä ei toistaiseksi ole vielä tapahtunut. Toki veneiden korkeusero on huomattava mutta alleviivaa tunnettua seikkaa painopisteen ja purjehtijan etäisyyden huonosta vaikutuksesta mukavuuteen. Ainakin Hangossa hengailuun Bava toki onkin sitten se parempi vaihtoehto.

    Äänestä

Nautor´s Swan. 70- ja 80-luvun ovat parhaat. Sen jälkeen ei tarvii hieroa testejä eikä muutakaan. Voi keskittyä olennaiseen. Nyt niitä saa taas maailmalta kun on lama.

Äänestä
  • ei kantsi hankkia mitään 80-luvun ior swankku uppotukkia. Yli 40 jalkaiset 15 tonnia painavat kulkee max 7 solmua.

    Äänestä

  • hgfhhhhhh kirjoitti:

    ei kantsi hankkia mitään 80-luvun ior swankku uppotukkia. Yli 40 jalkaiset 15 tonnia painavat kulkee max 7 solmua.

    70-luvun "uppotukki-swankulla" oma ennätykseni muuten on 230nm/24h eli keskinopeus oli 9.5 kn. Aika tyypillinen vrk-matka navakassa pasaatissa oli 180-190 nm/vrk. LWL = 31 ft (designed), dspl ilman varusteita 13tn, täydessä varustuksessa punnittuna >14tn. Jotain täytyy omassa veneessäsi olla pielessä, jos et saa sitä kulkemaan edes 7 kn maksimiin. Vai perustuuko väitteesi "laituriparlamentin" juttuihin?

    Äänestä

  • tuollaista soopaa... kirjoitti:

    pläkässä itämerellä, eikä se yli 40 jalkainen kulkenut kuin 6 solmua. Vain tahvo hankki tuollaisia itämerelle. Valtameripurjehtivat voisivät vähän ottaa egoa sisään ja skaalata juttunsa kotivesille.

    Äänestä

  • fdsfsdfsf kirjoitti:

    pläkässä itämerellä, eikä se yli 40 jalkainen kulkenut kuin 6 solmua. Vain tahvo hankki tuollaisia itämerelle. Valtameripurjehtivat voisivät vähän ottaa egoa sisään ja skaalata juttunsa kotivesille.

    Ehkäpä olen fdsfdsfsf:n pilkkaama "tahvo", mutta eipä nimittely ainakaan minua haittaa. Aina kun ylitän Itämerta koneella pläkässä, ajelen 10tn painavalla veneelläni korkeintaan 5 solmun vauhtia. Tällä vauhdilla kulutus on 1.5 litraa tunnissa ja yksi tankillinen riittää 600 mpk koneajoon eli voin hyvin ajaa vaikkapa Hangosta Kieliin ja tankata Holtenaussa.
    Jokaisella veneellä on oma taloudellisen nopeuden kierroslukunsa, jossa se kulkee mahdollisimman mukavasti. Ei tunnu fiksulta ajaa Itämeren ylityksessä maksimivauhtia, jossa polttoaineen kulutus kasvaa jyrkästi. Ehkä sen takia se vene, jonka kyydissä itse olit, ajoikin taloudellista matkavauhtia eikä suinkaan maksimivauhtiaan "...eikä se yli 40 jalkainen kulkenut kuin 6 solmua". Tuo vauhti oli alle runkonopeuden. Jos koneteho on se tavallinen 3-5 hv/tn, runkonopeus on helppo saavuttaa. Ei tarvitse ajaa edes täydellä kaasulla, kun ei ole vasta-aallokkoa. Runkonopeuden ylitys vaatiikin sitten huomattavasti lisää tehoa. Sitäkö tarkoitit?

    Äänestä

  • taloudellinen... kirjoitti:

    Tahvo on se, joka hankii PURJEveneen ajaakseen koneella!

    Äänestä

  • 19+12 kirjoitti:

    Tahvo on se, joka hankii PURJEveneen ajaakseen koneella!

    TosiTAHVO on se, joka ei osaa hyödyntää purjeveneen duaalisuutta eli kahta liikevoimanlähdettä: joko purjeilla tai moottorilla sen mukaan, mikä on otollista. Tositahvo vain haluaa väen vängällä ajaa purjeilla, vaikka koneajo sopisi olosuhteisiin ja mahdolliseen aikatauluun paremmin.

    Äänestä

  • 21 kirjoitti:

    perheeseen sisämoottorilla ja eräs peikkoni on, että musta tulee samanlainen läski koneella ajava surkimus kuin niin monesta. Onneksi veneessä ei ole rullalaiteita purjeita varten, ihan käsin kannella rullataan laminaattipurjeet ja laitetaan pussiin.

    Äänestä

Muutamalla luvulla ei kyllä saa kovinkaan kummoista ennustetta kevyen kelin suorituskyvylle. Tuon esimerkkisi mukaiset veneet samalla purjepinta-alalla ja uppoumalla, mutta toinen pitkäkölinen lyhyellä vesilinjalla ja toinen moderni tasapohjainen on kohtuu selkeä tapaus. Luovilla moderni on ylivoimainen pääasiassa evien ja rikin takia. Molemmissa parempi tehokkuus, sillä "siivissä" pitkä ja kapea on tehokasta (katso (purje)lentokoneen siipiä). Aivan keveillä avotuulilla pelkästä märkäpinnasta ja purja-alasta voi sitten jo päätellä jotain.

Sitten kun hiukankin tuulee, myös vesilinjalla on ratkaiseva vaikutus. Useimmat veneet pääsevät jo 3-4 m/s tuulessa sen verran lähelle "runkonopeutta", että vesilinja on varsin ratkaiseva. Tuolla "runkonopeuden" paikkeilla tulee mukaan myös hyvin paljon runkomuoto muutenkin. Modernit veneet ovat oikeastaan "puoliliukuvia" eli ylittävät runkonopeuden "vaivatta" (vastus toki kasvaa huimasti). Perinteisemmillä veneillä on hiukan pienempi vastus alle runkonopeuden (samalla vesilinjalla siis), mutta sitten vastus kasvaa paljon enemmän kuin moderneilla.

Äänestä
  • Tässä aikaisemminkin kysyin jo, miksi on alkanut uusissa veneissä (myös OD sellaisissa) esiintyä vain fokan käyttöön soveltuvia rikejä. (Vantit reunoilla).
    Onko näissä veneissä tarkoitus käyttää esim. genaakkeria avotuulilla?
    Onko joku mittasääntö ollut vaikuttamassa tähän ilmiöön, vai onko syy se, että sanotaan korkean ja kapean rikin olevan tehokkaamman kuin matalan ja leveän.

    Toinen kysymys koskee vesilinjan leveyttä. Mistä sen mittakirjasta näkee ja mikä on sen vaikutus nopeuteen ja veneen jäykkyyteen?

    Äänestä

  • .. mieltä olen tuosta perinteisen ja uudemman kryssiominaisuuksista.
    Uuden konstruktion evät toimii vain, kun venevauhtia on riittävästi. Vauhdin pudotessa köli sakkaa ja sorto kasvaa huomattavasti. Pitkäkölisellä ei tällaista "sakkausnopeutta" ole, se on ohjattavissa ja sorto samansuuruista ihan nollanopeuteen saakka. Tässä mulla oli suurin oppimisen paikka siirryttyäni pitkäkölisestä eväköliseen.
    Ja tämä siis ihan vaan omiin havaintoihin perustuvaa "mutuilua"....

    Äänestä

  • xxxxx2 kirjoitti:

    Tässä aikaisemminkin kysyin jo, miksi on alkanut uusissa veneissä (myös OD sellaisissa) esiintyä vain fokan käyttöön soveltuvia rikejä. (Vantit reunoilla).
    Onko näissä veneissä tarkoitus käyttää esim. genaakkeria avotuulilla?
    Onko joku mittasääntö ollut vaikuttamassa tähän ilmiöön, vai onko syy se, että sanotaan korkean ja kapean rikin olevan tehokkaamman kuin matalan ja leveän.

    Toinen kysymys koskee vesilinjan leveyttä. Mistä sen mittakirjasta näkee ja mikä on sen vaikutus nopeuteen ja veneen jäykkyyteen?

    Kunnolliset mittasäännöt kyllä huomioivat rikin mittasuhteiden vaikutuksen suorituskykyyn ja kuten sanoitkin myös puhtaat OD-veneetkin ovat menneet pitkälti fokkiin, joten tuskin mittasääntö on ollut se ratkaisevin tekijä.

    OD-veneillä purjehditaan paljon rataa ja ratapurjehduksen osuus on kasvanut myös tasoituspurjehduksessa. Ratapurjehduksessa fokka on näppärä ja genuan puute on helppo kompensoida isopurjeella tai kokonaisuudessaan korkeammalla rikillä.

    OD-veneillä ei juuri sivutuulissa purjehdita, joten niihin ei yleensä kuulu Code 0:aa tai vastaavaa. Sen sijaan avomerikisaveneissä tuo alkaa olla hyvin tyypillinen purje ja se siis tehdään laminaatista eikä nylonista.

    Nykyisistä ORC-mittakirjoista ei löydy vesilinjaleveyttä eikä sillä yksittäisenä parametrina ole mitenkään erityisen suurta vaikutusta nopeuteen. Jäykkyyteen sillä on enemmän vaikutusta, mutta sehän taas näkyy suoraan mittakirjastakin.

    Äänestä

  • -Mia- kirjoitti:

    .. mieltä olen tuosta perinteisen ja uudemman kryssiominaisuuksista.
    Uuden konstruktion evät toimii vain, kun venevauhtia on riittävästi. Vauhdin pudotessa köli sakkaa ja sorto kasvaa huomattavasti. Pitkäkölisellä ei tällaista "sakkausnopeutta" ole, se on ohjattavissa ja sorto samansuuruista ihan nollanopeuteen saakka. Tässä mulla oli suurin oppimisen paikka siirryttyäni pitkäkölisestä eväköliseen.
    Ja tämä siis ihan vaan omiin havaintoihin perustuvaa "mutuilua"....

    Nyt kai puhuttiin moderneista C- tai C/R-veneistä. Näissä en ole koskaan törmännyt niin äärimmäisiin köleihin, että sakkausongelmia olisi ollut. Nopeus luovilla, ja erityisesti luovikulma, ovat olleet ylivoimaisia kevyellä tuulella pitkäkölisiin verrattuna.

    Äänestä

  • -Mia- kirjoitti:

    .. mieltä olen tuosta perinteisen ja uudemman kryssiominaisuuksista.
    Uuden konstruktion evät toimii vain, kun venevauhtia on riittävästi. Vauhdin pudotessa köli sakkaa ja sorto kasvaa huomattavasti. Pitkäkölisellä ei tällaista "sakkausnopeutta" ole, se on ohjattavissa ja sorto samansuuruista ihan nollanopeuteen saakka. Tässä mulla oli suurin oppimisen paikka siirryttyäni pitkäkölisestä eväköliseen.
    Ja tämä siis ihan vaan omiin havaintoihin perustuvaa "mutuilua"....

    Monilla lyhytkölisillä olen purjehtinut ja kaikissa ohjauskyky on säilynyt niin kauan kuin vene on yleensä kulkenut. Mittarin näyttäessä 0.0 solmua on vene vasta tullut ohjauskyvyttömäksi. Pitkäkölinen olisi heikoissa tuulissa hyytynyt huomattavasti aikaisemmin. Olisi mielenkiintoista tietää minkä merkkinen lyhytkölinen vene käyttäytyy tuolla tavalla.

    Inferno 26 oli sellainen, että jo kun kryssissä nopeus putosi alle kahden solmun, oli sorto ihan älytön. Myös Inferno 29:ssä on samaa jonkin verran, vaikkakaan ei ihan niin selvästi. Eihän nuo nyt mitään "moderneja" veneitä ole, mutta eväkölisiä ja lapioperäsimellä. Kun ennen noita olin purjehtinut paljon Hailla ja Louhella, niin niillä pääsi kyllä paljon ylemmäs tuuleen ja ohjailtavuus säilyi ihan nollanopeuteen asti. Tällä tarkoitan siis sitä, että 2-3 sekuntimetrin tuulessa piinataan niin ylös, että nopeus laskee alle kahden solmun. Pitkäköliset Hai ja Louhi jatkaa siinä solmun vauhdillakin vielä keulasuuntaansa, kun Inferno 26 jo kulkee lähes kylki edellä leehen. Toki noissa esimerkkini pitkäkölisissä on myös olematon tuulipinta veneen rungossa ja Infernoissa jo sitäkin on jonkin verran, mutta silti...
    Mutta kuten tuossa edellä kerroinkin, että nää on ihan vaan mun omia kokemuksia.

    Tuulen yltyessä 8-10 m/s kippari purjehti luovilla skuuttiköysi kädessä. Puuskan tullessa aina skuuttia löysennettiin. Muutenkin hieman epämukava ja jollamainen fiilis. Mukavuustekijä tämäkin.

    Äänestä

  • Testaaja:: kirjoitti:

    Tuulen yltyessä 8-10 m/s kippari purjehti luovilla skuuttiköysi kädessä. Puuskan tullessa aina skuuttia löysennettiin. Muutenkin hieman epämukava ja jollamainen fiilis. Mukavuustekijä tämäkin.

    Päin vastoin. Kippari voi valita haluaako fiilistellä ja ottaa veneestä kaikki nopeusvarat käyttöön ja nauttia menosta tai sitten reivata alta aikayksikön käyttäen yhden köyden reiviä ja ajaa venettä vähän hitaammin. Molemmissa tapauksissa vene kulkee huomattavasti nopeampaa kuin samankokoiset perinteiset, mutta jäkimmäinen on tottumattomalle huomattavasti leppoisampaa.

    Äänestä

  • -Mika- kirjoitti:

    Inferno 26 oli sellainen, että jo kun kryssissä nopeus putosi alle kahden solmun, oli sorto ihan älytön. Myös Inferno 29:ssä on samaa jonkin verran, vaikkakaan ei ihan niin selvästi. Eihän nuo nyt mitään "moderneja" veneitä ole, mutta eväkölisiä ja lapioperäsimellä. Kun ennen noita olin purjehtinut paljon Hailla ja Louhella, niin niillä pääsi kyllä paljon ylemmäs tuuleen ja ohjailtavuus säilyi ihan nollanopeuteen asti. Tällä tarkoitan siis sitä, että 2-3 sekuntimetrin tuulessa piinataan niin ylös, että nopeus laskee alle kahden solmun. Pitkäköliset Hai ja Louhi jatkaa siinä solmun vauhdillakin vielä keulasuuntaansa, kun Inferno 26 jo kulkee lähes kylki edellä leehen. Toki noissa esimerkkini pitkäkölisissä on myös olematon tuulipinta veneen rungossa ja Infernoissa jo sitäkin on jonkin verran, mutta silti...
    Mutta kuten tuossa edellä kerroinkin, että nää on ihan vaan mun omia kokemuksia.

    Hyvin pienellä tuulella ei pidäkkään piinata tuuleen, vaan ajaa loivemmalla tuulikulmalla.
    Käppyräkin sen jo sanoo.

    Venettä kuin venettä voi ajaa isoilla purjeilla ja sitten löysätä skuuttia tarvittaessa.

    Tässä tapauksessa purjeala oli keskituulelle ihan passeli. Puuskan tullessa piti kuitenkin löysätä skuuttia, jottei meno olisi mennyt ihan holtittomaksi (liikaa kallistusta, kova nousu ja veneen ajautuminen nokka lähes tuulee). Jotkut veneet kestävät vaan puuskat paremmin ja vain niiavat nätisti puuskassa. Kokemukseni esim. Swaneista ja klassisista pitkäkölisistä avomeriristeilijöistä on tällainen. X 37 ihan kiva ja nopea, mutta kovin on jollamainen.

    Äänestä

  • xxxx2 kirjoitti:

    Hyvin pienellä tuulella ei pidäkkään piinata tuuleen, vaan ajaa loivemmalla tuulikulmalla.
    Käppyräkin sen jo sanoo.

    Näinhän se tietysti yleensä on. Tuo oli vaan oikeastaan esimerkki, jossa se sortokynnys selvinten tuli esiin. Muuten en osaa sitä niin selvästi sanoa, kun se on "perstuntumaa" joka on kylläkin yleensä oikeessa. Siis kun samaa ränniä oon ajanut pirun pitkään pitkäkölisillä kaikissa tuulissa ja sitten useallla eri eväkölisellä samoissa kaikissa tuulissa niin sen eron vaan tuntee ja havaitsee käytännössä. Varmaan tiedät mitä tällä "perstuntumalla" tässä tarkoitan... Tottahan se kylläkin on, että ei näillä käytännön veneillä ja kokemuksilla ole mitään tekemistä tuon alkuperisen kysymyksen kanssa, koska veneet on kaikilta muiltakin ominasiuuksiltaan erilaisia, ei vain köli- ja peräsinrakenteiltaan.

    Tuosta piinaamisesta vielä: vaikka se ei ole polaarien mukaan mitenkään järkevää, on se sitä joskus kuitenkin käytännössä: Ajat tiukkaa kryssiä ja reitti kääntyy kohta leehen. Vielä yksi kivi pitää kuitenkin ensin kiertää. Kun tuuli vähän siftaa, joudut eväkölisellä ottamaan vendan. Jos koitat sillä piinata, se alkaa vaan sortaa ja joudut kuitenkin ottamaan sen vendan. Pitkäkölisellä piinaat muutaman kymmenen sekuntia ylemmäs ja pääset sen kiven "yli" ja voit alkaa laskemaan kurssia.. Näitähän tapahtuu suomen kivisessä saaristossa kryssatessa yllättävänkin usein...

    Äänestä

  • Testaaja... kirjoitti:

    Venettä kuin venettä voi ajaa isoilla purjeilla ja sitten löysätä skuuttia tarvittaessa.

    Tässä tapauksessa purjeala oli keskituulelle ihan passeli. Puuskan tullessa piti kuitenkin löysätä skuuttia, jottei meno olisi mennyt ihan holtittomaksi (liikaa kallistusta, kova nousu ja veneen ajautuminen nokka lähes tuulee). Jotkut veneet kestävät vaan puuskat paremmin ja vain niiavat nätisti puuskassa. Kokemukseni esim. Swaneista ja klassisista pitkäkölisistä avomeriristeilijöistä on tällainen. X 37 ihan kiva ja nopea, mutta kovin on jollamainen.

    Se "jollamainen" vene on vaan sporttisempi. Puuskan tullessa se ottaa sen rajummin, mutta kiihtyy ihan eri tavalla kuin se raskas pitkäkölinen. Ja reivattuna kulkee sen saman kuin se raskaampikin ja lähes yhtä mukavasti... mutta se on tylsempää ;-) On mukavaa ajaa keskituuleen sopivilla purjeilla kovaa, ja puuskan tullessa vaan ottaa se kipparin tottumusten mukaan joko skuutista tehoja päästämällä tai muuten... Mä otan useimmiten kyllä kikkiä päästämällä ne tehot pois, jos puuska on raju. Ja skarppina saa olla kokoajan, mutta tykkään siitä... eikä kyydissä olevat satunnaiset edes huomaa välttämättä mitään...
    Jos haluun löysäillä ja mennä mukavasti, niin reivaan ja ajan keskimääräiseen tuuleen liian pienillä purjeillla, silloin niitä puuskia ei edes huomaa... ja silti vauhtia on sen pitkäkölisen verran...

    Äänestä

  • -Mika- kirjoitti:

    Inferno 26 oli sellainen, että jo kun kryssissä nopeus putosi alle kahden solmun, oli sorto ihan älytön. Myös Inferno 29:ssä on samaa jonkin verran, vaikkakaan ei ihan niin selvästi. Eihän nuo nyt mitään "moderneja" veneitä ole, mutta eväkölisiä ja lapioperäsimellä. Kun ennen noita olin purjehtinut paljon Hailla ja Louhella, niin niillä pääsi kyllä paljon ylemmäs tuuleen ja ohjailtavuus säilyi ihan nollanopeuteen asti. Tällä tarkoitan siis sitä, että 2-3 sekuntimetrin tuulessa piinataan niin ylös, että nopeus laskee alle kahden solmun. Pitkäköliset Hai ja Louhi jatkaa siinä solmun vauhdillakin vielä keulasuuntaansa, kun Inferno 26 jo kulkee lähes kylki edellä leehen. Toki noissa esimerkkini pitkäkölisissä on myös olematon tuulipinta veneen rungossa ja Infernoissa jo sitäkin on jonkin verran, mutta silti...
    Mutta kuten tuossa edellä kerroinkin, että nää on ihan vaan mun omia kokemuksia.

    Mia olikin siis Mika. Molemmat Infernot kulkevat optimikryssillä n. 4 kn 3 m/s tuulessa, joten nopeuden laskeminen alle kahteen solmuun on aikamoista piinaamista ellei tuuli sitten ole alle 2 m/s. Vertaaminen Haihin ja Louheen kertoo aika vähän kölistä, koska nuo ovat kuitenkin lähinnä ratakilpaveneitä ja erittäin kapeita.

    Tuollaisissa erikoistilanteissa pitkäkölinen on varmaankin parempi eli sillä voi piinata vanhalla vauhdilla tolkuttomasti. Jatkuva eteneminen noin ei kyllä onnistu.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Allekirjoituksessa oli harmillinen typo, eikä varmaan edes ekaa kertaa...
    Joo, molemmat infernot kulkee optimikryssillä sen nelisen solmua tuossa tuulessa. Mutta jos 26:sta yrittää piinata, on siinä selkeä sortokynnys. 29:ssä se ei ole niin selkeä, mutta se onkin "kapeampi" suhteessa pituuteensa. Ja katsoitko sen, millä kulmilla niillä pitää ajaa, jotta tuo saavutetaan?

    Ja vertaaminen Haihin ja Louheen ei todellakaan kerro vain kölistä, sen tuossa toisessa kirjoituksessa koitin selventääkin. Nää on vaan näitä perstuntumajuttuja, jotka on ekana mielessä kun venetyyppien eroista puhutaan... ja Haista ja Louhesta taas on pisimmät omat kokemukset.

    Jatkuva ajaminen ylemmäs vaikkapa louhella saattaa kyllä olla tyhmää tuossa 3-4 kelissä, jos edessä on avoin meri. Mulla ei ole nyt polaareja käsillä, joten optimikulmaa/nopeutta en osaa sanoa suoraan. Mutta kun meidän ajamissa paikoissa on tuota kivikkoa tiheessä, niin se vaikkapa vanhalla vauhdilla saatava ylemmäs ajamisen mahdoillisuus on käytännössä kohtuullinen etu.Kun se vene ei sorra niin selvästi ja sillä voi ajaa ylemmäs edes hetkittäin niin se vaan käytännössä toimii... tai siis näin se perstuntuma mulle väittää... ;-)

    Sinänsä olisi mielenkiintoista myös päästä tekemään käytännön testejä näillä kuvitteellisilla, muuten identtisillä veneillä, joista toinen olisi pitkäkölinen ja toinen eväkölinen. Mutta muut ominaisuudet siis identtiset. Eihän se ole kyllä käytännössä edes mahdollista, koska pitkäkölisessä on aina enemmän märkäpintaa.. mutta mutta... hauska ajatuksena.

    Noissa ainakin samalla radalla kisaa sekä pitkä-, että eväkölisiä. Käsittääkseeni eväköliset ovat aikalailla ylivoimaisia, mutta omaa kokemusta ei noista luokista ole. Tietysti eroja noissa on muutakin kuin pelkkä köli ja varmaankin märkäpinta-alat eivät ole samat. Eväkölin paremmuus perustuu pitkälti juuri siihen, että sama nostovoima saadaan pienemmällä pinta-alalla.

    Katohan vaan... niinpä näkyy olevankin. Nooo, ei se silti ihan tuota aloittajan kuvitteellista tilannetta vastaa, koska siinä pitkäkölisessä MR-veneessä on myös suurempi märkäpinta, juurikin sen pidemmän kölin vuoksi.
    Tällainen kuvitteellinen tilanne, jossa veneet olisivat muilta ominaisuuksiltaan identtiset (myös märkäpinta) mutta toisessa eväköli ja toisessa pitkäköli... se on vaan mahdoton toteuttaa ihan just siten...

    Jos tulkitsen Venelehden suorituskykyennustetta oikein, niin kevyellä tuulella nopeuteen vaikuttaisi enemmän purjepinta/märkäpinta-suhde ja keskituulella purjepinta/paino-suhde? Kai tässä joku idea tällaisessa jaossa on taustalla?

    Pitkäkölisten veneiden kohdalla märkäpinta-ala on usein toista luokkaa kuin eväköliveneissä, joten käytännössä ei ole ehkä löydettävissä ominaisuuksiltaan riittävän samanlaisia veneitä. Mutta oikeastaan itse olen kiinnostuneempi tällaisista perinteisemmistä eväköliveneistä kuten nämä viinilasirunkoiset, S&S:n ja Enderleinin suunnittelemat veneet. Moderniin veneeseen verrattuna kölit ovat pidempiä ja rungot syvempiä. Olen katsellut veneitä kuten Iw 31 (S&S), Mistral 33 (Enderlein). Myös Avance 33:n köli on nykymittapuulla huomattavan pitkä, mutta kapea runko pienentää vastaavasti märkäpinta-alaa. Esim. Mistral 33:lla uppouma 5200kg, purjepinta-ala 51m2 ja märkäpinta-ala arvion mukaan 26m2. Samat arvot löytyvät suunnilleen vaikka Delphia 33:sta vakiopurjeilla, Bavaria 32:sta ja Hanse 320:sta. Vesilinjapituus uudemmissa on luonnollisesti pidempi, mutta muuten alkuperäinen kevyen tuulen koeasetelma toteutuu aika hyvin. Venelehden ennusteessa näiden veneiden kevyen ja keskituulen suorituskyvyn pitäisi olla aika samoissa...miten sitten käytännössä?

    Noista Mistral on varmasti hitain ja selkeästi hitaampi kevyellä kuin vaikkapa Hanse 320. IW 31 on paljon kevyempi ja purjetta on silti lähes yhtä paljon, joten se voi jo pärjätä paremmin kevyellä kelillä.

    Äänestä

on paras. Hinta/laatusuhde kohdallaan. Ja lisäksi nostaa laitureilla naapureissa egoa lämmittävää kademieltä. Fiksut hankkii sellaisen, ei tarvi miettiä eri faktoreita tai vektoreita sen jälkeen. Alla on puhdasta nautintoa. Ja vaimokin tykkää!

Äänestä
  • tosi tykki 40 jalkainen itämeren kesäkeleihin jee. TätätekekokokesäTätätekekokokesä, siitä vaimot tykkää jee.

    Äänestä

  • dgfxdgg kirjoitti:

    tosi tykki 40 jalkainen itämeren kesäkeleihin jee. TätätekekokokesäTätätekekokokesä, siitä vaimot tykkää jee.

    Tässähän on tietenkin kyse samasta kun porsche- ja audikuskien välillä. Suorituskykyä ei tarvi käyttää kaikkea kerralla vaan ajosta voi myös nauttia... ;)

    Äänestä

  • Perinteet kunniaan kirjoitti:

    Tässähän on tietenkin kyse samasta kun porsche- ja audikuskien välillä. Suorituskykyä ei tarvi käyttää kaikkea kerralla vaan ajosta voi myös nauttia... ;)

    40 jalkaisen 10 tonnia painavan lys 1.25 purjevenee tehot jotta purjehdustehoja olisi esim lys 1.35 edestä? Tuleeko Nautor ilmaiseksi kännykkäsoitolla jatkamaan vanhan 411:n rikiä, höyläämään laminaattia ja tiikkilapioita kevyemmiksi vai miten?

    Äänestä

  • sdfasdfasdf kirjoitti:

    No, siitä vaan myrskyyn kokeilemaan kumpi on suunniteltu Itämerta varten. Ei tarvi mastoja jatkaa tms.
    ja saattaapa tuo vakuuttaa vaimonkin.

    Kevyestä kelistä toki oli kysymys ja siinä mielessä raskaiden veneiden kohdalla on ongelmia enemmän. Mutta eipä niillä toisaalta ole tarkoituskaan kryssiä Suntia vastatuuleen vaan kulkea ihan muita reittejä.

    Noita mukavuus ym. mittakirjastoja selaillessa tuli edellä mainitsemani H-vene vastaan vähän oudossa valossa. Toki kyseessä on vaan kymmenykset mutta runkonopeus oli laskettu aikalailla alakanttiin. Vastaavasti se pelaili yllättävän tasaväkisesti esim. FG28e:n kanssa kaikessa paitsi kuppeliskeikassa vaikka FG lie tutuin vertailukohta samankokoisessa nykyveneessä.

    tykkäävät eniten purjehtia;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Singlehander kirjoitti:

Venelehden Bavaria-testi kirvoitti kriittisiä mielipiteitä lehden käyttämien ennusteiden paikkansapitävyydestä. Erityisesti kovan tuulen ennustekaavion tulokset eivät useinkaan vaikuta uskottavilta. Näin matkapurjehtijan näkökulmasta sanoisin, että kovan tuulen nopeus ei ole edes kovinkaan olennaista. Raskaammatkin veneet yltävät kovassa tuulessa runkonopeuteen ja ylikin; paljon nopeutta tärkeämpää matkapurjehtijalle on veneen käyttäytyminen erilaisessa aallokossa, peräsimen pito ja tästä seuraava käytännön reivauskynnys ym. seikat, joita testeissä harvoin käsitellään riittävästi.

Sen sijaan kevyen tuulen suorituskyvyn ennustaminen on realistisempaa ja myös mielestäni mielenkiintoisempaa, koska prosentuaaliset erot venevauhdissa ovat todennäköisesti paljon suuremmat veneiden välillä. Kysyisin raadin mielipiteitä, että kuinka tarkasti veneen kevyen tuulen suorituskyky voidaan ennustaa numeroiden pohjalta? Käsittääkseni suorituskykyyn kevyessä tuulessa vaikuttaa veneen uppouma, tuulipinta-ala, märkäpinta-ala sekä vesilinjapituus. Mitkä tekijät ovat ratkaisevimpia nopeuden kannalta - uppouma ja purjepinta-ala ovat luonnollisesti keskeisessä asemassa, mutta kuinka suuri vaikutus on vesilinjapituudella ja märkäpinta-alalla? Entä jos ajatellaan että on kaksi venettä, joista toinen on leveä ja tasapohjainen moderni cruiser ja toinen pitkäkölinen perinteisemi konstruktio. Veneiden uppouma ja purjepinta-ala ovat identtiset. Märkäpinta-ala veneillä on myös sama, koska perinteinen vene on kapeampi ja vesilinjaltaan lyhyempi. Onko veneiden suorituskyvyssä merkittävää eroa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu