Luinpahan jostakin, että taanoinnen kohutositv-sarja Mikkosten maailma julkaistaan DVD:nä. Ekstrana Timo T A lupailee jotain uutta salamurharintamalta... Tarkoittanee Kennedyn murhaa.
Mahtaakohan tulla julkaisusta kovakin menestys?
Mikkosten maailma DVD:lle.
2
469
Vastaukset
- J.F.K..
ainakin siltä osin ettei kyseinen julkisuuteen nostettu syyllinen ja myöhemmin ammuttu henkilö ei ollut kykenevä henkilökohtaisten (vajavaisuuksien) ominaisuuksien mukaiseen kahteen laukaukseen kiväärillä ja murhaamaan J.F presidentin. Se jo on mysteeri että miten siinä sekasortoisessa tilanteessa mies edes saatiin pidätettyä? Mies juoksi paikalle I did it, I did it. Ehkä Oswald tiesi salamurhan ajankohdan ja oli ylipuhuttu syylliseksi, mutta eivät paralle kertoneet että hänet myös ammutaan. Klassinen huijatuksi tuleminen. Itse uskon että järjestäytynyt rikollisryhmä järjesti salamurhan ja osa viranomiaista oli myötävaikuttamassa tapahtumaan. Juuri siksi se pimitetään kun valtion virkamiehiä oli myös kytkösissä mafioosojen peleihin missä raha ratkasee.
- tosi on
No, jos ihmisillä nyt yhtään on käsitystä tästä itsensä julkisuuteen myyneestä perheestä, niin tuskin ostavat, eli, ei tule menestystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127