Syvä sininen meri.
-Ja kukahan tulee laulamaan? – kysyi eräs venäläinen nainen väsyneennäköisenä.
-No tämä poika, - vastasi hänelle lämpimästi ystävätär osoittaen nyökyttämällä venäläisille tavanomaisella hyväsydämisyydellä Silja Serenaden vieraita vastassa olevaan ja matkalle lähettävään banneriin päin, jossa oli hurmaava, kuten aina, Antti Tuisku.
Tukholmaan yhdeksi päiväksi matkustavat venäläiset jäivät katsomaan suomalaista showta.
Huvitus, jonka kimpussa ahersi suuri väkijoukko ja joka oli kymmenien ihmisten ponnistusten ja virheiden tulos, epäluonnollisesti upotettiin Ranskan ilmapiiriin – Serenadella oli menneillään gallialaisten päiviä.
Monen mielestä paras Suomen pop-esiintyjä Antti Tuisku on vihdoin kasvanut ulos mataloista stripteaseen ja päihtuneen ihmislauman kujeisiin sotkeutuneista klubilavoista, ja on täysin ansainnut kunnon shown, vaikka laivallakin jälkiruokana ravintoloihin, kauppoihin ja muihin yleisön huvituksiin.
Esiintymiseen kuului myös kuninkaallisia bonuksia kuten tanssikoulu faneille ja nimikirjoitusten jakelu, joka muistutti enemmän passien leimaamista tullitarkastuksessa.
Show oli vahvan ”hyväksyttävä” arvosanan tasolla. Aluksi: ikään kuin Promenadin ylle pingotettu lava aiheutti epämukavuutta katsojien kauloille, niin kuin Antti olisi laulanut jommankumman talon lipalla. Balettikuoroa oli myös syytä uskoa jollekin toiselle eikä fitnesskuningatar rouva Tuuloselle. Esimerkiksi, aidolle ammattilaiselle Sonya Lindforsille. Solmioista, laskeutuvista pöksyistä ja punaruskeista takeista koostuviin mauttomiin pukuihin pukeutuneet tanssijat, poika ja tyttö, heittelivät niin rivoja Madonnan ja Michael Jaksonin kappaleista lainattuja sitaatteja, että teki mieli kääntää heille selkänsä.
Vihdoin Antillekin järjestettiin taustalaulua – ensi kertaa ”Elämä Lapselle-2006” konsertista alkaen! Hurraa! Enemmistössä lauluista Missy Elliotin mitat omaava täti auttoi luomaan äänensyvyyttä sulauttaen oman äänensä Antin hellään ääneen. Mutta hän täysin tärvelsi Tunturibiisin omalla pseudoblues-ulvonnalla soolon aikana, ei riittänyt ääntä.
Michael Jaksonin Thriller Antin esittämänä kuulosti harvinaisen pehmeältä, herkältä, miltei hellältä, mikä ei tietenkään vähättele kyseisen sovituksen arvokkuutta, mutta saa kuitenkin ajattelemaan, että tanssiakseen Jaksonin tyyliin esiintyjän pitää olla vähintään Tomacz Verner ja laulakseen kyseiseen tyylin - vähintään Darren Hayes.
Kaunis perinpohjainen laulu Mun elämä oli kuin auringonsäde huviteollisuuden röyhtäysten pimeydessä kuten «Sekaisin», vähän nostalgiaa iankaiken kirkuville fanittarille Läpi jään laulun muodossa, ja kömpelöhkö yritys jäljentää Sarah Brightmanin sankarintekoa Question of Honor:issa lentona katsojien ja lavan yläpuolella ”Viillossa”. Omassa klobukkimanttelissa Antti sittenkin oli enemmän korkeuksiin nousseen ”Gregorian” yhtyeen solistin kuin Musiikkienkelin näköinen.
Hetkittäin epäselvät albumiversiot Antin uudesta levystä soivat konserttiesityksessä vakaammin ja lähes esikuvallisesti. ”Lähes” sen takia, että muusikkoryhmässä ei tuntenut antaumusta ja yleistä innoitusta musiikista, jota he itse soittivat, erotukseksi esimerkiksi Sara Brightmanin Symphony – Live in Vienna esitykseen kutsutuista muuusikoista.
Antin käsissä ollut valekitara Marraskuu: ssa jätti epämiellyttävän jälkimaun – Madonnan jäljittely tässä laulussa purkautui ikävään hymyyn. Mutta, jos muistetaan Klaus Maineen tietoisia yrityksiä esiintyä kitaristina soitinsävellyksessä Coast to coast, niin voidaan antaa anteeksi Antille hänen pientä heikkouttaan,jonka tähden hän todellakin näytti vaikuttavalta omien fanien silmissä.
Hopealankaa, saippuakuplia, peilipalloja, sopivasti ja sopimattomasti valaisevia kuvauslamppuja – kaikki tämä muistutti pohjoiselle maalle keinotekoisesti siirrettyä brasilialaista karnevaalia. Ja teki mieli laulaa ”Happy New Yearia” ja shown ohjaajien olisi pitänyt ottaa oppia Riverdancesta lavastusten tekemisessä.
Hyvinkäässä ei ollut kaikkea tämmöistä rumuutta. Selkeä valaistus, valoisa näyttämö, Antti, yksin konserttisalia vastaan, piti yleisön lennokkaassa jännityksessä oman energiansa tähden ilman tolkuttomien tanssijoiden apua. Se oli riemuvoitto tavanomaisesta naiivista yrityksestä järjestää stadionin arvoisen shown.
Eräässä haastatteluista Antti hiiskahti haaveestaan koota Hartwall Areenan. Arvelen, että tätä varten hänen tulee kutsua showtuottajaksi ei yksinkertaisesti ajattelevaa Samppa Hartikaista vaan Frank Petersonia minimissään. Muuten kaikki saattaa käydä niinkuin se kävi Eino Leinon ironisessa runossa «Kyltyyri»:
«Tuhatkarvainen on kyltyyri –
Se on Kiinassa Kiinaan myyri –
Mut Suomessa Suomen kyltyyri
Tuon kaiken on karrikatyyri»
-Ja kukahan tulee laulamaan? – kysyi eräs venäläinen nainen väsyneennäköisenä.
-No tämä poika, - vastasi hänelle lämpimästi ystävätär osoittaen nyökyttämällä venäläisille tavanomaisella hyväsydämisyydellä Silja Serenaden vieraita vastassa olevaan ja matkalle lähettävään banneriin päin, jossa oli hurmaava, kuten aina, Antti Tuisku.
Tukholmaan yhdeksi päiväksi matkustavat venäläiset jäivät katsomaan suomalaista showta.
Huvitus, jonka kimpussa ahersi suuri väkijoukko ja joka oli kymmenien ihmisten ponnistusten ja virheiden tulos, epäluonnollisesti upotettiin Ranskan ilmapiiriin – Serenadella oli menneillään gallialaisten päiviä.
Monen mielestä paras Suomen pop-esiintyjä Antti Tuisku on vihdoin kasvanut ulos mataloista stripteaseen ja päihtuneen ihmislauman kujeisiin sotkeutuneista klubilavoista, ja on täysin ansainnut kunnon shown, vaikka laivallakin jälkiruokana ravintoloihin, kauppoihin ja muihin yleisön huvituksiin.
Esiintymiseen kuului myös kuninkaallisia bonuksia kuten tanssikoulu faneille ja nimikirjoitusten jakelu, joka muistutti enemmän passien leimaamista tullitarkastuksessa.
Show oli vahvan ”hyväksyttävä” arvosanan tasolla. Aluksi: ikään kuin Promenadin ylle pingotettu lava aiheutti epämukavuutta katsojien kauloille, niin kuin Antti olisi laulanut jommankumman talon lipalla. Balettikuoroa oli myös syytä uskoa jollekin toiselle eikä fitnesskuningatar rouva Tuuloselle. Esimerkiksi, aidolle ammattilaiselle Sonya Lindforsille. Solmioista, laskeutuvista pöksyistä ja punaruskeista takeista koostuviin mauttomiin pukuihin pukeutuneet tanssijat, poika ja tyttö, heittelivät niin rivoja Madonnan ja Michael Jaksonin kappaleista lainattuja sitaatteja, että teki mieli kääntää heille selkänsä.
Vihdoin Antillekin järjestettiin taustalaulua – ensi kertaa ”Elämä Lapselle-2006” konsertista alkaen! Hurraa! Enemmistössä lauluista Missy Elliotin mitat omaava täti auttoi luomaan äänensyvyyttä sulauttaen oman äänensä Antin hellään ääneen. Mutta hän täysin tärvelsi Tunturibiisin omalla pseudoblues-ulvonnalla soolon aikana, ei riittänyt ääntä.
Michael Jaksonin Thriller Antin esittämänä kuulosti harvinaisen pehmeältä, herkältä, miltei hellältä, mikä ei tietenkään vähättele kyseisen sovituksen arvokkuutta, mutta saa kuitenkin ajattelemaan, että tanssiakseen Jaksonin tyyliin esiintyjän pitää olla vähintään Tomacz Verner ja laulakseen kyseiseen tyylin - vähintään Darren Hayes.
Kaunis perinpohjainen laulu Mun elämä oli kuin auringonsäde huviteollisuuden röyhtäysten pimeydessä kuten «Sekaisin», vähän nostalgiaa iankaiken kirkuville fanittarille Läpi jään laulun muodossa, ja kömpelöhkö yritys jäljentää Sarah Brightmanin sankarintekoa Question of Honor:issa lentona katsojien ja lavan yläpuolella ”Viillossa”. Omassa klobukkimanttelissa Antti sittenkin oli enemmän korkeuksiin nousseen ”Gregorian” yhtyeen solistin kuin Musiikkienkelin näköinen.
Hetkittäin epäselvät albumiversiot Antin uudesta levystä soivat konserttiesityksessä vakaammin ja lähes esikuvallisesti. ”Lähes” sen takia, että muusikkoryhmässä ei tuntenut antaumusta ja yleistä innoitusta musiikista, jota he itse soittivat, erotukseksi esimerkiksi Sara Brightmanin Symphony – Live in Vienna esitykseen kutsutuista muuusikoista.
Antin käsissä ollut valekitara Marraskuu: ssa jätti epämiellyttävän jälkimaun – Madonnan jäljittely tässä laulussa purkautui ikävään hymyyn. Mutta, jos muistetaan Klaus Maineen tietoisia yrityksiä esiintyä kitaristina soitinsävellyksessä Coast to coast, niin voidaan antaa anteeksi Antille hänen pientä heikkouttaan,jonka tähden hän todellakin näytti vaikuttavalta omien fanien silmissä.
Hopealankaa, saippuakuplia, peilipalloja, sopivasti ja sopimattomasti valaisevia kuvauslamppuja – kaikki tämä muistutti pohjoiselle maalle keinotekoisesti siirrettyä brasilialaista karnevaalia. Ja teki mieli laulaa ”Happy New Yearia” ja shown ohjaajien olisi pitänyt ottaa oppia Riverdancesta lavastusten tekemisessä.
Hyvinkäässä ei ollut kaikkea tämmöistä rumuutta. Selkeä valaistus, valoisa näyttämö, Antti, yksin konserttisalia vastaan, piti yleisön lennokkaassa jännityksessä oman energiansa tähden ilman tolkuttomien tanssijoiden apua. Se oli riemuvoitto tavanomaisesta naiivista yrityksestä järjestää stadionin arvoisen shown.
Eräässä haastatteluista Antti hiiskahti haaveestaan koota Hartwall Areenan. Arvelen, että tätä varten hänen tulee kutsua showtuottajaksi ei yksinkertaisesti ajattelevaa Samppa Hartikaista vaan Frank Petersonia minimissään. Muuten kaikki saattaa käydä niinkuin se kävi Eino Leinon ironisessa runossa «Kyltyyri»:
«Tuhatkarvainen on kyltyyri –
Se on Kiinassa Kiinaan myyri –
Mut Suomessa Suomen kyltyyri
Tuon kaiken on karrikatyyri»
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.