Nyt on jo aika julistaa Joulua jossain muualla. Miksi jatkuvasti Turussa? Parempi paikka olisi Helsinki, Tampere, Oulu. Voisi vaikka vuosittain vaihtaa paikkaa. On niin huonosti hoidettu nykyisin ja tunnelma sammuu alkuunsa. Joten kun Turku on saanut sen tehdä vuosia, nyt on aika tehdä se muualla.
Joulurauhanjulistus pois!
Muutosten tuulet
12207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sen kuin aloitatte omat perinteenne, jos niin sitä karetutte!
Tajua siis, kyseessä on Turun kaupunkiperinne, Turun omaa kulttuuria, vuosisataisen kaupungin 1300-luvulta jatkamaa tradiitiota.
tekopyhät kokoontuvat joulurauhansa julistusta kuuntelemaan. Se on vain tekopyhätapa, jolla ei ole mitään todellista sydämestä asti lähtevää merkitystä kenellekään. Siinä ollaan niin hienona, odotetaan josko päästäisiin ihan tv-kameran välittämään kuvaan minkkiturkkia tai paljastettua päätä nöyrää virren veisaajaa esittämään. Yks sekunti ja se joulurauha siitä sydämestä läks!
Ja sama porukkaa painelee huomenna niin hartaana kirkoon, ensimmäiset jo tänä iltapäivänä/iltana.
Voi, oispa joulu ainainen!
Samalla tavalla kuin nyt juhla-ateriallaan kuolaavat rasvaisin suupielin kinkkujensa ja kalkkunoittensa perään juoksevat kaiken maailman tussujen ja muitten morsianten ja lankkupinojen perässä - hähähääääääääääää! Voi, oispa ihmisellä joulu ainainen - ääääääääääääääääääääääääääää
varmaan näin jouluaattona vituttaa, kun kaupat yllättäen menikin kiinni jo 12:lta - oi voi, jäi viiminen kalenteri avaamatta. Onks ärrä auki, onks jonoo ärrän oven takana, toivottavasti kalentereita riittää kaikille halukkaille - viimeistään huomenna - jee, huomenna on siwat auki - toivottavasti kauppias on täyttänyt kalentereilla koko putiikin.
HAPPY HOLIDAYS!
Jotenkin sopimaton monikulttuuriseen kaupunkiin? Siinähän ylistetään jumalaa j.n.e.
kristitty maa! Jokainen voi julistaa ihan oman rauhanjulistuksensa, ei ole pakko katsoa tv:stä tai kuunnella radiosta! Helppo sulkea pois mielestä ja korvista...........
Suvaitkaa joulurauha ja sen julistus ja sanoma Turkuun . Muualla voisivat sitten ottaa perinteeksi vaikka tämän Suomessakin ennen ollee naisrauhan, vaikkapa tuolla hiekkamaissa.
Kaikki on kivaa kun sen tajuaa.
Mikä siinä on , että joku Turku on niin ihanan tunteita herättävä aina ja iankaikkisesti. Eiks ole siistii.
Turku ei jätä ketään kylmäksi.
"Naisrauhaa" varmaan taaskin turvakoti pullollaan, kun nämä turkulaiset ritarit joulurauhaansa tuovat julki.
Ja turkulaisuus ylipäätään on häpeä, kulttuurikaupunki tosiaan.. Anti-sellainen.
Mitään hyvää ei tästä kaupungista löydy, paitsi ulosmenotiet muualle päin Suomea.
Turku ei jätä kylmäksi, se saa jopa hiiltymään!
Vaan en ole ymmärtänyt miten Porilaisten marssi sopii rauhanjulistukseen...
Se on musiikkia musiikin joukossa ja edustaa yhdelle sitä ja toiselle toista. Antaa soida ja soittajien soittaa. Pistä tulpat korviin jos et kestä tai muuta Uraalille takaisin.
Se on sotahulluja varten se biisi. Aattona telkkarissa vietiin sotaisin menoin seppele Mannerheimin muistomerkille ja joku ämmä julisti et joulu on isänmaallinen juhla. Voi perkele sentään...
Järjestäkää kulle ihan ite omat julistuksenne.
Joulurauhaa on julistettu Turussa keskiajalta asti. Kukaan ei ole kieltänyt ketään julistamasta rauhaa omaan kaupunkiinsa. Jos olette joskus oikeasti kuunnelleet Turun jolurauhanjulistuksen, niin siinä toivotetaan joulurauhaa vain Turkuun.
Aika monta tuhatta ihmistä näkyi taas olevan paikalla....
Turun kaupunki tarjoaa joulurauhan julistuksen. On täysin median varassa, tehdäänkö siitä valtakunnallista vai ei.
Tämä on sama asia kuin se, että YLE:n radio haluaa kunnioittaa vanhaa pääkaupunkia soitattamalla Turun tuomiokirkon kelloja joka päivä klo 12. Sen ei ole pakko tehdä sitä, mutta se on kuitenkin päättänyt tehdä niin.
Jostain on nyt syntynyt ihmisiä, joita Turku joistain syystä ärsyttää ja ilmeisesti siksi myös joulurahaun julistus ärsyttää. He eivät ymmärrä, että kyseessä on Suomen historian ( ei valtion vaan alueen kansojen historian ) kunnioittamista, jossa Turun asema on hyvin tärkeä ja merkityksellinen. Se on täysin puhdasta historiaa, eikä viha sellaista kohtaan ole muuta kuin itsetuhoa.