Usko on

Turistien harhat lisääntyvät Jerusalemissa joulunaikaan
Jerusalem-syndrooma vie kymmeniä sairaalaan18.12.2007 14:20

Jos törmäät Jerusalemin kaduilla saarnamieheen vain valkoinen lakana asunaan, voi kyseessä hyvinkin olla Jerusalem-syndroomasta kärsivä turisti.
Kaupungissa toimitetaan vuosittain nelisenkymmentä ihmistä hoitoon sen jälkeen kun he ovat nähneet jumalallisia ilmestyksiä tai kuvitelleet olevansa itse jokin Raamatun hahmoista.Harhaisia turisteja havaitaan Jerusalemissa erityisesti joulunpyhien ja pääsiäisen tienoilla.
Matkaopas Avi Green muistaa muutaman vuoden takaa tapauksen, jossa 19-vuotias amerikkalaisnuori näki Itkumuurin aukeavan edessään ja Messiaan astuvan esiin.
- Hänestä tuli harhainen ja väkivaltainen. Hänet oli vietävä sairaalaan, Green muistelee.
Ilmiö on tunnettu Jerusalemissa vuosikymmenten takaa. Kaupunkiin perustettiin jo yli 20 vuotta sitten poliisin erikoisyksikkö, jonka tehtävänä on poimia harhoista kärsivät turistit kaduilta ja toimittaa heidät sairaalahoitoon.
Kohtaus voi kestää päiviä
- Syndrooma puhkeaa yleensä ensimmäisellä matkalla Pyhälle maalle -- kun matkustuksesta johtuvan aikaerorasituksen päälle lisää muutaman valvotun yön, turistit alkavat samaistua raamatullisiin hahmoihin, kertoo sairaustapauksia tutkinut lääkäri Gregory Katz.
Katzin mukaan oireiden alkuvaiheessa potilaasta tulee ensin levoton ja hermostunut. Hän haluaa kierrellä kaupungilla yksin ja lopulta irtautuu matkaseurueestaan. Viimeisessä vaiheessa potilas päätyy yleensä jonkin tärkeän uskonnollisen monumentin eteen hotellin lakanoihin kääriytyneenä.
Eräs Katzin potilaista oli 35-vuotias nainen, joka kolme yötä valvottuaan alkoi uskoa olevansa Neitsyt Maria. Nainen lähti hotellihuoneestaan pukeutuneena vain lakanasta kyhäämäänsä toogaan ja alkoi saarnata kadulla synnittömästä elämästä.
- Yleensä kohtaus kestää muutaman päivän, jonka jälkeen potilas ei yleensä muista mitä on tapahtunut, Katz kuvailee.

STT-Reuters"
8164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Usko on mielenvikaisuutta."

Ei ole. Tuolla sinun logiikallasi voisi aivan yhtä väittää, että ateismi on mielenvikaisuutta.

Luitko tämän: "Jerusalem ei tee näistä ihmisistä psykoottisia. Kaupunki vain vahvistaa heidän aiempaa mielenhäiriötään, Jerusalemin piiripsykiatri Moshe Kallan uskoo." - Eipä kannattaisi mielenhäiriöistä kärsivien tai aikaisemmin kärsinneiden matkustaa lainkaan Jerusalemiin, koska kaupunki vain vahvistaa heidän nykyistä tai aiempaa mielenhäiriötään. Silloin kun sukulaiseni teki Jerusalemin matkan, niin ei onneksi ollut mukana ketään mielenhäiriöistä aikaisemmen tai silloin kärsivää ja matka kaikkineen meni oikein hyvin. Hyvä niin, sillä se oli tuolloin kallis matka, joskin hyvin antoisa.

Tuohon Jerusalem-syndroomaan palataan näillä palstoilla näköjään aina uusdestaan. Sen kun vaan.

Äänestä
  • "Tuohon Jerusalem-syndroomaan palataan näillä palstoilla näköjään aina uusdestaan. Sen kun vaan."

    Ja tullaan palaamaan, kuten muihinkin vastaaviin hihhuleiden outouksiin. Niitähän riittää.

    Äänestä

  • 3gg kirjoitti:

    "Tuohon Jerusalem-syndroomaan palataan näillä palstoilla näköjään aina uusdestaan. Sen kun vaan."

    Ja tullaan palaamaan, kuten muihinkin vastaaviin hihhuleiden outouksiin. Niitähän riittää.

    voit tietää, ovatko nuo mieleltään sairastuneet olleet uskovia vai uskomattomia.

    Nykysuomen sanakirjassa vuodelta 1963 sana "hihhuli" selitetään näin: s. usk. ( = uskonnoissa ) kans. ( = kansankielessä ) jyrkimpään lestadiolaissuuntaan kuuluva henkilö. - Kuv. ( = kuvakielessä ) Poliittinen hihhuli.

    Suomen kielen sanakirjassa vuodelta 2002 sana hihhuli selitetään näin: halv. ( = halventavasti ) (usein uskonnollinen ) kiihkoilija

    Ensinnäkin sana "hihhuli" on siis nykysuomessa halventavaa kieltä eikä sitä tulisi käyttää, jos haluaa kirjoittaa asiallisesti. Toiseksi "hihhuli" voi tarkoittaaa myös muuta kiihkoilijaa, esim. vaikkapa poliittista kiihkoilijaa. Kolmanneksi mieleltään häiriintyneissä voi olla sekä uskovia että uskomattomia. Niin että yritetäänpä kirjoittaa omasta puolestamme asiallisesti ja niin, että emme ainakaan tahallamme loukkaa muita.

    Äänestä

luulevat saavansa viestejä jumalalta tai jeesukselta,
kuolemanrajakokemuksien kautta on jopa seurusteltu jeesuksen kanssa.

Äänestä
  • "Kaikki uskikset luulevat saavansa viestejä jumalalta tai jeesukselta."

    Tuo ei pidä paikkaansa. Millähän tuotakin väitettäsi oikein perustelet? Uskomattomat näyttävät esittävän mielellään milloin minkinlaisia perättömiä väitteitä niistä, jotka uskovat. Miksi uskomattomat eivät puhu lähinnä vain omista ajatuksistaan ja käsityksistään, kun eivät uskovien käsityksiä tunne?

    Äänestä

  • Lukija5 kirjoitti:

    "Kaikki uskikset luulevat saavansa viestejä jumalalta tai jeesukselta."

    Tuo ei pidä paikkaansa. Millähän tuotakin väitettäsi oikein perustelet? Uskomattomat näyttävät esittävän mielellään milloin minkinlaisia perättömiä väitteitä niistä, jotka uskovat. Miksi uskomattomat eivät puhu lähinnä vain omista ajatuksistaan ja käsityksistään, kun eivät uskovien käsityksiä tunne?

    eikö raamattu olekaan jumalan viesti sinullekin?

    Äänestä

  • kirjoituksia.
    Eräälle on jopa pyhä henki laskeutunut suolla päälle.
    Toinen on seurustellut leikkauksen ajan jeesuksen kanssa pitkät ajat.
    Puhumattakaan äänistä pään sisällä joita on joka toisella...

    Äänestä

  • terve mieli kirjoitti:

    eikö raamattu olekaan jumalan viesti sinullekin?

    puhuttavan juuri noin, että "Kas kummaa, eikö raamattu olekaan jumalan viesti sinullekin?" Muuten Raamattu ja Jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, sillä ne ovat erisnimiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielenvikaisuutta: kirjoitti:

Turistien harhat lisääntyvät Jerusalemissa joulunaikaan
Jerusalem-syndrooma vie kymmeniä sairaalaan18.12.2007 14:20

Jos törmäät Jerusalemin kaduilla saarnamieheen vain valkoinen lakana asunaan, voi kyseessä hyvinkin olla Jerusalem-syndroomasta kärsivä turisti.
Kaupungissa toimitetaan vuosittain nelisenkymmentä ihmistä hoitoon sen jälkeen kun he ovat nähneet jumalallisia ilmestyksiä tai kuvitelleet olevansa itse jokin Raamatun hahmoista.Harhaisia turisteja havaitaan Jerusalemissa erityisesti joulunpyhien ja pääsiäisen tienoilla.
Matkaopas Avi Green muistaa muutaman vuoden takaa tapauksen, jossa 19-vuotias amerikkalaisnuori näki Itkumuurin aukeavan edessään ja Messiaan astuvan esiin.
- Hänestä tuli harhainen ja väkivaltainen. Hänet oli vietävä sairaalaan, Green muistelee.
Ilmiö on tunnettu Jerusalemissa vuosikymmenten takaa. Kaupunkiin perustettiin jo yli 20 vuotta sitten poliisin erikoisyksikkö, jonka tehtävänä on poimia harhoista kärsivät turistit kaduilta ja toimittaa heidät sairaalahoitoon.
Kohtaus voi kestää päiviä
- Syndrooma puhkeaa yleensä ensimmäisellä matkalla Pyhälle maalle -- kun matkustuksesta johtuvan aikaerorasituksen päälle lisää muutaman valvotun yön, turistit alkavat samaistua raamatullisiin hahmoihin, kertoo sairaustapauksia tutkinut lääkäri Gregory Katz.
Katzin mukaan oireiden alkuvaiheessa potilaasta tulee ensin levoton ja hermostunut. Hän haluaa kierrellä kaupungilla yksin ja lopulta irtautuu matkaseurueestaan. Viimeisessä vaiheessa potilas päätyy yleensä jonkin tärkeän uskonnollisen monumentin eteen hotellin lakanoihin kääriytyneenä.
Eräs Katzin potilaista oli 35-vuotias nainen, joka kolme yötä valvottuaan alkoi uskoa olevansa Neitsyt Maria. Nainen lähti hotellihuoneestaan pukeutuneena vain lakanasta kyhäämäänsä toogaan ja alkoi saarnata kadulla synnittömästä elämästä.
- Yleensä kohtaus kestää muutaman päivän, jonka jälkeen potilas ei yleensä muista mitä on tapahtunut, Katz kuvailee.

STT-Reuters"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu