Olen vasta tätä palstaa seurattuani alkanut ymmärtää, että monella uskovaisella ei ilmeisesti ole mitään aavistusta siitä millaisessa maailmassa suurin osa ihmisistä elää. Jos on syntynyt jonnekin Pohjanmaalle tai jonkin uskonlahkon vaikutusalueelle, taikka vain voimakkaasti uskovaiseen perheeseen, on ilmeisesti koko ajan niin voimakkaan uskovaisuusmuurin ympäröimä, että todellisuus väkisinkin vääristyy.
Itse olen syntynyt tavalliseen perheeseen, jossa kyllä kuuluttiin ja liitettiin kirkkoon niinkuin tapana on, mutta ketään ei koskaan oikeasti kiinnostanut mikään uskontoon liittyvä. Myöhemminkään ei läheiseen tuttavapiiriini ole kuulunut uskovaisia ihmisiä - tai ainakaan ketään joka olisi mitenkään asian ilmaissut. Jotkut kaukaisemmat sukulaiset ovat kyllä uskovaisia, joukossa jopa yksi pappi, mutta hekään eivät onneksi ole telaketju-uskovaisia, ja vähäiset tapaamiset ovat hoituneet hyvissä merkeissä.
Eli omassa tuttava- ja työpiirissäni eivät uskonnot näy millään tavalla, eikä niiden kanssa ole juurikaan joutunut tekemisiin koulun uskontotuntien jälkeen. Ainoa kanava niille on media, joista saa välillä lukea paavien ja piispojen omituisia lausuntoja, sekä eri uskonryhmien kinasteluja ja väkivallantekoja. Sekä tietysti varsinkin näin juhlapyhien aikaan tapahtuva perinteinen kulttuurillinen tapapakkosyöttö.
Kaikki elämään liittyvät asiat: arki ja juhla, ilot ja surut, rakkaus, välittäminen, vastuu, ystävyys, arvot ja etiikka - kaikki perustuvat täysin epäuskonnolliselle pohjalle. Moraalin perustana on muiden ihmisten kunnioittaminen ja yhteiseen hyvään pyrkiminen. Uskovaisuusmuurin sisällä eläneille näyttäisi olevan täysin käsittämätön asia, että mihinkään tähän ei tarvita jumalia.
Ja vielä enemmänkin: minulla - ja uskon että tuntemistani ihmisistä hyvin suurella osalla - ei koskaan ole ollutkaan mitään tarvetta ajatella uskontojen uniriepuja tai jumalkyynärsauvoja. Tämä johtuu todennäköisesti ihan vain siitä, ettei minua ole sellaisten varaan kasvatettu.
Niinpä minun ei tarvitse "pelätä sisimmässäni jumalaa", tai miettiä olisivatko uskonnot sittenkin tosia. Minulle sen miettiminen on yhtä relevanttia kuin pohtia olisiko joulupukki sittenkin olemassa.
Tämän ymmärtäminen on uskontoon aivopestyille ihmisille ilmeisesti täysin käsittämätöntä. Ja tämän illuusion ylläpitäminen on yksi osa sitä järjestelmää jolla uskonnot pitävät ihmisparkoja kahleissaan.
Itse olen syntynyt tavalliseen perheeseen, jossa kyllä kuuluttiin ja liitettiin kirkkoon niinkuin tapana on, mutta ketään ei koskaan oikeasti kiinnostanut mikään uskontoon liittyvä. Myöhemminkään ei läheiseen tuttavapiiriini ole kuulunut uskovaisia ihmisiä - tai ainakaan ketään joka olisi mitenkään asian ilmaissut. Jotkut kaukaisemmat sukulaiset ovat kyllä uskovaisia, joukossa jopa yksi pappi, mutta hekään eivät onneksi ole telaketju-uskovaisia, ja vähäiset tapaamiset ovat hoituneet hyvissä merkeissä.
Eli omassa tuttava- ja työpiirissäni eivät uskonnot näy millään tavalla, eikä niiden kanssa ole juurikaan joutunut tekemisiin koulun uskontotuntien jälkeen. Ainoa kanava niille on media, joista saa välillä lukea paavien ja piispojen omituisia lausuntoja, sekä eri uskonryhmien kinasteluja ja väkivallantekoja. Sekä tietysti varsinkin näin juhlapyhien aikaan tapahtuva perinteinen kulttuurillinen tapapakkosyöttö.
Kaikki elämään liittyvät asiat: arki ja juhla, ilot ja surut, rakkaus, välittäminen, vastuu, ystävyys, arvot ja etiikka - kaikki perustuvat täysin epäuskonnolliselle pohjalle. Moraalin perustana on muiden ihmisten kunnioittaminen ja yhteiseen hyvään pyrkiminen. Uskovaisuusmuurin sisällä eläneille näyttäisi olevan täysin käsittämätön asia, että mihinkään tähän ei tarvita jumalia.
Ja vielä enemmänkin: minulla - ja uskon että tuntemistani ihmisistä hyvin suurella osalla - ei koskaan ole ollutkaan mitään tarvetta ajatella uskontojen uniriepuja tai jumalkyynärsauvoja. Tämä johtuu todennäköisesti ihan vain siitä, ettei minua ole sellaisten varaan kasvatettu.
Niinpä minun ei tarvitse "pelätä sisimmässäni jumalaa", tai miettiä olisivatko uskonnot sittenkin tosia. Minulle sen miettiminen on yhtä relevanttia kuin pohtia olisiko joulupukki sittenkin olemassa.
Tämän ymmärtäminen on uskontoon aivopestyille ihmisille ilmeisesti täysin käsittämätöntä. Ja tämän illuusion ylläpitäminen on yksi osa sitä järjestelmää jolla uskonnot pitävät ihmisparkoja kahleissaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kristillisessä kasvatuksessa/pakkosyötössä syntyy semmoinen muuri että joko ollaan jumalan siunaamaa kansaa tai sitten opetellaan saatanan oppeja(kaikki muut uskonnot).
Tämmöinen kahtiajakaminen pitää oman uskonnon vahvana ja hyvänä tapana torjua muita uskontoja, mutta myös karsii kaikentasoisen ymmärtämisen muiden uskontojen toiminnoista. Esim Jos aivopestyltä krisseliltä kysäisee esim mikä mahtaa olla Hindujen Brahman, niin todennäköisesti vastaus on jotain tämän tasoista: "Hindut palvoo saatanaa ja tekee veri uhreja hänelle" vaikka todellisuudessa siis Brahman on kristinuskon korvike pyhälle hengelle. Siis jos nämä uskomukset (Brahman/Pyhä henki) olisivat identtisiä, niin krisseli siis syyllistyisi kaikkein suurimpaan syntiin mitä saattaa voi:
Markus 3:29 "Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."
Vapaa lippu helvettiin vannoutuneimmille krisseleille, ai autuutta!
"Kaikki elämään liittyvät asiat: arki ja juhla, ilot ja surut, rakkaus, välittäminen, vastuu, ystävyys, arvot ja etiikka - kaikki perustuvat täysin epäuskonnolliselle pohjalle. Moraalin perustana on muiden ihmisten kunnioittaminen ja yhteiseen hyvään pyrkiminen. Uskovaisuusmuurin sisällä eläneille näyttäisi olevan täysin käsittämätön asia, että mihinkään tähän ei tarvita jumalia."
- Nämä tumpelot eivät tajua sitä, että kaikilla ihmisillä on tunteet. Muuri tuntuu olevan myös siinä, että nämä samaiset tumpelot eivät ymmärrä mitään maailmasta ylipäätään. Aivoissa kieppuu vaan joku jumalallinen olento, jonka harhainen mieli on saanut aikaan. Ja jokaisella se jumalallinen olento on erilainen ja on juuri sellainen, millaiseksi hän sen on tehnyt.
Se tosin on helvetin ikävää, että näitä erilaisia jumalia iskostetaan lasten päähän ja niillä pelotellaan. Kuten lestadiolaislapsi eräässä dokumentissa sanoi: "jos ei ole uskomassa, joutuu tulijärveen".
Jos kestät katsoa, niin tässä
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=100&t=644&a=5549
No huoh, lestadiolaiset lisääntyy kuin hiiret.
Sitten ihmetellään sitä kun jumala on suonut 10 lasta kun joka yö käydään kohdunkiillotus töissä. "Ei me olla tätä suunniteltu." No ei varmaan. Se nyt olisi jo ihme jos tuollaista joku edes suunnittelisi.
Kiitos linkistä, täytyypä tänä iltana katsoa tuo.
Tuossa tekstissähän se jo sanotaankin:
>>”Lihallisuutta” ja siihen liittyviä houkutuksia on syytä välttää. Turvallisinta on liikkua muiden uskovaisten seurassa, sillä Raamatussakin sanotaan: ”Älä istu siellä, missä pilkkaajat istuvat.”>>
Niinpä. Voisi kuulla vahingossa "pilkkaa", eli järjenkäyttöä. :)
niin tuli todella paha olo. Siinä esiteltiin lestadiolainen ihanneperhe, näytettiin pomomiesten julistuksia, näytettiin miten oikeaoppinen aivopesu toimii ja miten kaiken takana on kuitenkin jumalan PELKO. Se pikkutyttö siinä keinussa puhumassa tulijärvestä oli kaikkein koskettavinta.
Mikä ihmeen pakko niitä lapsia on synnyttää liukuhihnalta? Olipas karmea se luiseva pappi siinä alussa, kun lipoi huuliaan. Tämän "päähenkilön" äitihän tappoi itsensä. Ei kai kestänyt noin hullua touhua. Voi paska mitä menoa!
"Mikä ihmeen pakko niitä lapsia on synnyttää liukuhihnalta?"
Joku asiaa paremmin tunteva voi korjata, mutta eikös se ole niin että mitä parempi uskovainen on, sitä enemmän jumala suo jälkikasvua? Eli lasten määrä on vähän niinkuin statussymboli, oman paremmuuden korostamista?
Aamen! Tässä olisikin muuten hieno esimerkki uskovaisille että ateistit eivät kaikki ole sitä ilkeää, pahaa porukkaa.
Olet näköjään minun tavoin syntynyt terveeseen perheeseen jossa ei turvauduta valheisiin (äitiä lukuunottamatta -.-)
Ikävä kyllä tällaisia perheitä on liian vähän, ihmiset eivät tajua totuutta johtuen koulusta ja kieroon kasvatetuista, ja kasvattavista, vanhemmista...
"Kaikki elämään liittyvät asiat: arki ja juhla, ilot ja surut, rakkaus, välittäminen, vastuu, ystävyys, arvot ja etiikka - kaikki perustuvat täysin epäuskonnolliselle pohjalle. Moraalin perustana on muiden ihmisten kunnioittaminen ja yhteiseen hyvään pyrkiminen. Uskovaisuusmuurin sisällä eläneille näyttäisi olevan täysin käsittämätön asia, että mihinkään tähän ei tarvita jumalia."
Näin on! Minusta myös ihmisen moraali, oikean ja väärän erottaminen on täysin irti uskonnosta. Eräässä keskustelussa kysyin eräältä uskovaiselta voisiko hän olla koskaan minun, Ateistin ystävä, jos puheenaiheet pysyisivät uskonasioiden ulkopuolella, vastaus oli jyrkkä EI, itse kyllä tähän pystyisin.
Olisi mielenkiintoista jos joku uskovainen kertoisi minulle mistä Ateisti jään paitsi kun ei jumaliin usko. Tai että onko joitain asioita mitä ei voi tehdä Ateistina. Koska tähän päivään mennessä minulla ei ole ollut ainoatakaan syytä uskoa jumaliin. Tästä aiheesta voisi melkein tehdä oma ketju.