Hyvää Joulua

Hyvää Joulua Jehovalaisillekkin, joulukinkku ja muut jouluherkut on tosi hyviä ja koti on koristeltu Joulun tunnelmaan kyntteliköt ja muut Jouluvalot piristävät mieltä joululaulut soi ja lapsilla on hauskaa.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minun nuoruudestani puuttuivat nuo kaikki. Häpesin muita ikäisiäni, kun toisten kodit olivat kauniisti koristeltuja. Toiset lapset saivat lahjoja. Toiset lapset lauloivat joululauluja ja iloitsivat. Meillä ei ollut yhtään ylimääräistä tuikkua.
Molemmat vanhempani olivat hartaita Jehovan todistajia. Molemmat vanhempani kuolivat syöpään. Molemmilla vanhemmillani oli ruumiillisia tuskia ennen kuin kuolivat.
Vanhuksieni kohtalon myötä aloin miettimään, että mikä se sellainen Jehova on, joka antaa hartaiden palvelijoidensa kärsiä kovia tuskia loppuelämässään.
Tuon esimerkin ja raamatun ja tieteen ristiriitaisuuden takia tunnen syvää halveksuntaa, kun joku todistaja tulee ovelleni salilla oppinein naamanilmein.
Tuntuu käsittämättömältä, että kaksituhattaluvullakin vielä löytyy höperöitä, jotka pelottelevat ihmisiä lopunajan pikaisella tulemisella.

Äänestä
  • Minustakin se on juuri noin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jehovalaisillekkin kirjoitti:

Hyvää Joulua Jehovalaisillekkin, joulukinkku ja muut jouluherkut on tosi hyviä ja koti on koristeltu Joulun tunnelmaan kyntteliköt ja muut Jouluvalot piristävät mieltä joululaulut soi ja lapsilla on hauskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu