Anteeksi-sanan laajennus

hjgdkghd

Anteeksi-sana saattaapi olla tarkoittanut alunperin vähän muuta kuin nykyään sovinnon hakua. Sekin on tietysti hyvä asia, mutta se toinen merkitys lienee (saa olla eri mieltä) se, että pystyy jättämään mielestään vanhat mielikuvat JA kohtaamaan jokaisen hetken puhtaasti ilman niitä (mielikuvia). Anteeksi olisi siis vain henkilökohtainen tapa kohdata maailma uudestaan, eikä tähän liity ketään toista henkilöä tai yksittäistä tapahtumaa.

Meidän ajattelussamme on paljon sellaista opittua tarpeetonta ja jopa haitallista ainesta josta olisi syytä päästä irti. Esimerkiksi erilaiset poliittiset aatteet ja ihmisten luokittelu niiden mukaan. On ihan järkeenkäypääkin se, että kohtaa ihmiset ja asiat ilman kuvitelmia sosialismeista, kapitalisteista, liberaaleista, jne.. Sama uskontojen suhteen, ihminen on ihminen, erilainen ja samanlainen, mutta ei ateistinen, kristitty, juutalainen, muhamettilainen, buddhalainen. Henkilö olisi kohdattava ilman näitä määreitä ainakin jos hänen kanssaan haluaa aitoon vuorovaikutukseen. On paljon muitakin opittuja ajatusmalleja jotka eivät tuo kuin loputonta kärsimystä tai pettymyksiä.

Täydellisempi anteeksi-tapahtuma toteutuu silloin kun itse oppii näkemään uudella tavalla. Toiselta pyytäminen anteeksi korjaa eli deletoi aina vain yhden sotkun omasta mielestä, mutta henkilö itse toteuttaa samaa kaavaansa edelleen. Anteeksi saaminenkaan toiselta ei ole aina taattua eikä aitoa. Anteeksi tarkoittaa siis elämistä ilman että kerää mieleensä kaavoja ja käsityksiä kokemustensa perusteella. Ilman kokemuksiakin mieli osaa toimia ja ratkaista ongelmat. Oikeastaan se tekee sen paremmin niin. Ehkä anteeksi on synonyymi sanalle luovuus.

Tietysti täytyy olla aika hyvä ja herkkä ihminen jos osaa tuntea tarvetta pyytää tapahtunutta anteeksi perinteisellä tavalla. Olisi kuitenkin syytä muistaa että jatkuvalle rypemiselle saattaa olla parempi vaihtoehto se, että muuttuu itse, eli osaa katsoa ilman vääristäviä eilis-laseja sitä minkä kohtaa koko ajan.

0

629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        101
        1663
      2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

        Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
        Suomussalmi
        42
        1207
      3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

        Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
        Kuhmo
        23
        970
      4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

        Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
        Maailman menoa
        170
        806
      5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        13
        770
      6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

        että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
        Sinkut
        201
        703
      7. Hei sinä nainen

        Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
        Ikävä
        46
        689
      8. Kuka oli kuskina

        Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
        Suomussalmi
        13
        657
      9. Olivia Oras kuollut

        Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
        Kotimaiset julkkisjuorut
        35
        655
      10. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        39
        598
      Aihe