Vuosi sitten minulla oli erilainen joulu. Minun ja perheeni elämää varjosti opettaja joka väitti minua koulumurhaajaksi. Se aika oli hyvin synkkää . Kiusaaminen jatkui ja paheni siihen asti kun valmistuin, ilman hyvien ihmisten tukea en olisi siinä onnistunut. Muutimme mieheni kanssa pois maasta koska muistot, puheet ja mustamaalaaminen kävivät liian rankoiksi. Kärsin hermoromahduksen josta selvisin läheisteni tuella.Kouluni ja opetusministeriö eivät auttaneet toipumistani vaan kuulin useaan toiveen että siirtyisin laitokseen ja pois jaloista. Halusin kumminkin valmistua enkä heittää 4 vuoden koulussa vietettyä aikaa menemään. Minut revittiin liian nopeasti siihen todellisuuteen missä samat vanhoilliset asenteet terapiassa käyntiä kohtaan vallitsevat, miten yhteiskunta siirtää heikommat syrjään ja unohtaa. Sairaanhoitajien, lääkärien mielestä syy oli koulussa joka salli kiusaamisen, leimaamisen,erottamisen ja sitä kautta hermoromahdukseni saamisen. En siis todellakaan aikonut mennä laitokseen vain koska se olisi ollut "helpompaa" koululle ja yhteiskunnalle. Opettajat ja oppilaat nauttivat kriisiterapia, opetusministeriö määräsi minulle rahaa terapian saamiseksi jota kumminkaan ei tähän päivään asti ole vielä näkynyt. Opetusministeriön mukaan koulu päättää mihin on "järkevintä" käyttää rahat. Nyt seuraan ulkomailta Suomen uutisia ja huomaan ettei mikään muutu. Nuorten ja lasten pahoinvointi lisääntyy, erilaisia jahdataan, koulumurhissa keskitytään vain syyttämään yhtä poliisia koska kukaan ei halua katsoa itseensä ja yhteiskuntaan. Itse sain myös huomata ettei opettajaa saa vastuuseen koulukiusaamisesta, OPM pitää kiusattuja, väärin kohdeltuja yksilöitä "vaivoina" jotka pitää tunkea syrjään kun yhteisöä hoidetaan. Suomi on kaukana "oikeusvaltiosta" . Yhteisöllisyyttä ei ole ja lapsia hakataan keskellä päivää muiden katsellessa koska kaikki ovat niin yksilöitä ettei yhdessä enää osata toimia vääryyttä vastaan. Kun tälläinen ajattelu hallitsee ja mediat ruokkivat vielä sitä mikään ei tule muuttumaan. Leimaamalla ja ajojahdilla ei saa aikaan muuta kuin syrjäytymistä. Omassa tapauksessani oli ns. "onnellinen loppu". Kaikilla ei näin ole. Toivon kaikille kiusatuille ja mielenterveyspotilaille rauhallista joulua ja voimia. Me olemme arvokkaita, meillä on samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä elää rauhassa ,ilman syrjimistä ja leimaamista. Tarvitaan rohkeutta ja yhteisöllisyyttä muokkaamaan niiden ihmisten maailman kuvaa joita on kohdeltu väärin parempaan. Niiden ihmisten ottamista mukaan jotka ovat yksin.
Kiusatun joulu
Riina Hänninen
3155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä ,että pääsit karkuun täältä koulu- ja virkamiesten mafiamaasta!
Ongelmana on yleinen turvattomuus. Ns. vapaa kasvatus. Curling kasvatus. jne. suoraan sanoen lällymeininki, jossa lapsia ei opeteta kohtaamaan elämän todellisia pettymyksiä, luopumisen aiheuttamaa tuskaa tai edes sitä, että ensin pitää tehdä töitä, ennen kuin voi saavuttaa mitään. Jotkut vanhemmat ovat osanneet näitäkin juttuja lapsilleen välittää, mutta näyttää siltä, että aika moni on epäonnistunut.
Miten voi oppia empatiaa, jos itsellä ei ole minkäänlaisia pettymyskokemuksia tai käsitystä miltä henkinen tuska tuntuu?
Kouluissa opettajilta on otettu kaikki valtuudet pois, samaa curling ideologiaa noudattaen. Puhumalla asiat ratkaistaan jne. Nykylapset eivät kunnioita opettajia. Itse olisin taipuvainen antamaan opettajille koulualueella poliisin valtuudet ja vastuun. Oikeuden puuttua oppilaiden omaisuuteen, sekä tarvittaessa fyysisesti poistaa / eristää oppilaita muista. Selkeät keinot, joilla opettajilla olisi mahdollisuus saada auktoriteetti oppilaista.
Kuvaamasi opettaja on varmasti aika pelokas tyyppi, kun on sinuun ulkoistanut oman murhanhimonsa.
Mukavaa Tapaninpäiväaamua.
Mutta oli selkeä kirjoitus kyllä. Rauhallista mieltä.