Haluaisimme mieheni kanssa toisen lapsen, mutta taustalla kummittelee ensimmäisen raskauden pahoinvointi. Olin 5 kk todella huonossa kunnossa ja osan ajasta sairaalassa tiputuksessa. Henkisesti tuo aika oli todella raskasta ja kävi jo mielessä ne synkimmät ajatukset. Haluaisinkin nyt tietää, oletteko te joilla rankka pahoinvointi, pystyneet harkitsemaan toista lasta ja onko pahoinvointi ollut yhtä rajua toisessakin/kolmannessa jne. raskaudessa? Miten olette järjestäneet esikoisen hoidot? Onko kukaan käynyt terapiassa pahoinvointikokemuksen vuoksi? Itselläni on pahat traumat tuosta ajasta. Siis kun menettää koko elämänsä niin pitkäksi aikaa ja ei ole muuta kuin se kamala olo ja kaikki tulee ulos mitä väkisin yrittää syödä.
pahoinvointi toisessa raskaudessa?
erika_
51421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin tuo raskauspanoinvointi voi olla todellakin pitkällistä ja kestää vaikka koko raskauden ajan. Kaikki raskaudet ovat yksilöllisiä. Sinulla ei välttämättä ole ollenkaan mitään pahoinvointia koko aikana toisessa raskaudessa. Tuo kuulosti oudolta (anteeksi vain) kun kirjoitit, että kävi jo synkät ajatukset mielessä kun meni 5kk pahassaolossa ja sairaalassa. Minä tiedän mooonia äitejä kenellä mennyt koko raskaus tiputuksessa tai sairaalassa sängyssä supistelun takia eikä heillä moiset ollut mielessä. Tuon perusteella uskallan sanoa, että parempi jättää tulematta raskaaksi jos henkinen kantti ei sitä kestä tai epäilet sen kestävyyttä. Sitä lasta pitää sitten jaksaa hoitaa kun syntyy eikä jäädä raskauspahoinvointia vatvomaan.
Niin ja muuten ettei tule kommenttiä etten tiedä mitään kun en ole samaa kokenut niin kyllä tiedän! 3 lasta maailmassa ja kahdessa koko raskaus oksentelua ja sairaalassa oloa.
Arvasin että tulee tällaisia kommentteja. Jokaisen ihmisen tilanne on aika erilainen. Minulla raskauteen liittyi muutakin, mm. raskaushypertyreoosi (yleistä rankassa pahoinvoinnissa) ja laihduin niin paljon, että vauva oli vaarassa. Oli koko ajan suuri pelko että lapsi syntyy sairaana ja lapsen kehitystä seurattiin neurologisten poikkeamien vuoksi tarkemmin koko vauva-ajan. Lisäksi jouduin olemaan ilman mitään sairaslomakorvauksia (koska en ollut niihin oikeutettu) ja menetin työpaikkani. Minulla on myös perussairaus jonka hoito pahoinvoidessa on aika hankalaa.
Minulla ei ole todellakaan ollut mitään raskauden jälkeistä masennusta tms. vaan olen ollut todella iloinen kun ei ole paha olo. Ja vedin viimeksikin perhekerhoa koko äitiyslomani ajan. Eli en mitään raskauspahoinvointeja alkanut vatvoa. Neuvolassa vaan ehdottivat että voisi käydä ennen seuraavaa raskautta terapeutilla koska tuo on niin rankkaa henkisesti jos joutuu lapsestaankin eroon (sairaalaan joutuessaan). Sairaalaan on n. 100 km niin tuskin joka päivä lastani näkisin!
Itse voin pahoin kymmenisen viikkoa raskaudestani ja jo siinä aikana tuli mieleen, että haluan kuolla tai vähintään abortin! Olin joulun ja uudenvuoden ajat pimeässä huoneessa vaakatasossa ja oksensin veristä oksennusta (ruokatorven verenvuotoon ja tuskaan en saanut mitään lääkettä!). Myös minulla oli hypertyreoosia ja sehän jo aiheuttaa itsessään kamalan olon henkisesti ja fyysisesti, raskaushormooneista puhumattakaan. Raskausajan masennuskin on yleistä, ihan ilman mitään huonoa oloa. Nyt vauvani on kohta 5 kk ja ei mitään puhetta masennuksista =) Mikään ei ole elämässä ollut kamalampaa kuin se pahoinvointiaika. Elämässäni on kuitenkin sattunut ja tapahtunut kaikenmoista. Meille ei ehkä tule enää lapsia, sillä en voisi hoitaa esikoista pahoinvoidessa. Eikä ole rahaa palkata mitään lastenhoitajia.
Törkeä vastaus. Et selkeästi tiedä hyperemeesistä mitään ja olet muutenkin empatiakyvytön.
Siis tuon Onnellinenäiti -vastaus