Katselin viikolla dokumenttia Norjan vuonojen synnystä,puolentunnin pätkä,mutta herätti ajatuksia joista haluaisin keskustella muidenkin kanssa.
Tässä dokumentissa kerrottiin sekkaperäisesti eri vuonojen syntyhistoria joka lyhykäisyydessään oli seuraava.Jääkaudet sulaessaan alkoivat väistyä mannerjäältä merelle liukuen eteenpäin ja liikkuessaan höyläsivät kalliota urtaen ne nykyiseen varsin vaikuttavan näköiseen muotoonsa.Okei varsin järkeenkäypä juttu näinhän se on tapahtunut,mutta se pani minut ajattelemaan asiaa laajemmin,että näitä eri jääkausia tämä tiedemies oli havainnut siellä olleen 40 kappaletta maapallon historian aikana.Mihin tämä johtaa no jos kerran jääkausia on ollut näin monta niin ilmaston on täytynyt jokaisen jääkauden välissä lämmetä ja taas uudelleen jäähtyä eli jäätyä.Siirrettynä nykypäivään elämmekö vain yhtä jatkuvan kiertokulun vaihetta eli lämpenemisvaihetta joka taas jossakin vaiheessa(kun Suomikin on troopista aluetta ollut jonkin tuhat vuotta)alkaa jatkaa kiertokulkunsa seuraavaan vaiheeseen eli kulkee jääkauteen joka kestää aikansa ja taas sulaa pois.Siis kysynkin kusetetaanko meitä raskaasti kun väitetään ilmaston lämpenemisen johtuvan ihmisen toimista,sillä ihmisen elinkaari on niin lyhyt,ettei se kata kuin ehkä kaksi tai kolme jääkautta ja niitä on ollut Norjan kohdalla 40kpl ?Ilmaton saastuminen on sitten luku sinänsä siihen uskon kyllä,mutta en enää lämpenemisteoriaa,entä sinä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
aina ollut ja näin on aina oleva.
Se on myös varmaa että meitä kusetetaan erittäin raskaasti tiettyjen tahojen toimesta. Nyttemmin eriäviä mielipiteitä on kuitenkin päässyt julkisuuteen ja kusettajien toimet on tullut ilmi.
Ne ovat mitä suurinta petosta!
Ymmärtääkseni tekijöiden toimet ja heidän tekemät "tutkimukset" on laitettu uudelleen arvioitavaksi, sellaisenaan niillä ei ole mitään arvoa.
Voisit käydä selailemassa esimerkiksi Tiede-lehden sivuja netissä, josko sieltä löytyisi asiaa valaisevia keskusteluja.
ettei sillekään löydy yhtä syytä. Yleisesti ottaen yhden selityksen katsomukset häiritsevät tiedon lisäämistä. Huomasitko miten kauniisti kutsuin uskontoja ja muita valmiita ideologioita? Tutkija tutkii, ja jos on tutkija, epäilee joko omia, tai aikakin muiden selityksiä. Vihertävät, kukertavat ja muut valtavirrat ovat hyvin hyödyllisiä, mutta.. vain scientologian sulkisin hevon pois.
Onhan se naurettavaa tämä poliitikkojen touhu ja puheet. Heillähän ovat yllykkeenä vain poliittiset intohimot ja sen myötä oma maallinen hyvinvointi.
Kun tällaiset asiat sekoitetaan politiikkaan, ihmisten tieto ei suinkaan lisäänny, vaan tarkoitus on kaiketi saada ihmiset pelkäämään kaaosta ja siten rahapussien nyörit löysemmälle.
Kun menee tarpeeksi kauas historiassa saa tietää, että mm. Välimerikin on ollut aivan toisessa paikassa joskus.
Voisiko ihminen olla niin kaikkivoipa, että pystyisi toimillaan estämään tällaiset muutokset.
Ainahan sitä on keksittävä uusia rahankeruukonsteja!
Notota nythän ollaan jo menossa taas kylmempään suuntaan. Viimeiset 10 vuotta on ilmasto viilennyt ja on ryhmä tiedemiehiä jotka povaavat uutta jääkautta lämpenemisen sijaan.
Onko sitten näihinkään mitään uskomista on toinen juttu, tiedekkin kun näyttää lähteneen tyyten mediaseksikkäälle uhkakuvalinjalle, niitä laaditaan toinen toisensa perään.
Yhteistä kaikille uhkakuville on, ei enempää eikä vähempää kuin, että niistä voi pelastua antamalla tuntemattomalle taholle rahoja, mitä enemmän antaa rahaa sen parempi pelastus.
Vakuutusyhtiöiden pitäisi luoda uusi vakuutusmuoto, uhkakuva vakuutus. Se sitten korvaisi uhkakuvaajalle tietyn taksan mukaisen summan jotta tämä vetäisi uhkakuvan pois eli pelastaisi vakuutetun. Jos vakuutusta ei ole niin sellainen henkilö jäisi uhkakuvan piiriin kunnes maksaisi vaaditun summan esim osamaksulla tai valtion takauksella.
sielu taivaaseen vilahtaa.
Aneiden myynti uudelleen käytäntöön.
nykyään se tunnetaan nimellä vero, tämä anekauppa, tätä veronmaksua sitten riittääkin sitten joka lähtöön eikä siitä voi kieltäytyä.
Takavuosina tätäkin lämmitysasiaa olisi lähdetty purkamaan keräyksin ja erilaisten iltamien tuotoin sekä pinssejä myymällä.
On huomattu että vapaaehtoiset keräykset tuottavat kovin niukasti varallisuutta kerääjille ja siksi nykypäivänä on siirrytty pakkotoimiin rahankeruussa.
Ilmastonmuutoshuijaus on tämän hetken suurin ja laajin rahojen pakkosiirto-operaatio mutta suomessa samaa pakkoa käytetään muutenkin esim. tulevassa mediamaksussa. Mediamaksu tosin kaatunee myöhemmin eu.ssa mutta yritys on ollut ainakin vakavahenkinen pakkomaksujen suuntaan.
Joku ministeri yritti useaan kertaan pakottaa kaikki laittamaan omalla kustannuksellaan sateliittipaikantimet ajokkeihinsa. Pakkomaksu sekin enkä lainkaan usko tuon ministeririevun vielä luopuneen hankkeestaan niin ääliömäinen kuin se onkin mutta niin on se ministerikin.
Pakkomaksuja tulee varmuudella lisää eikä niitä laatiessa edes hetkeä tuumita onko kansalaisilla varaa kaikkia niitä maksaa.