Myntti ja Tala löysivät toisensa

Luin Kenneth Myntin pääkirjoituksen, joka koskee ruotsinkielen asemaa.
”(…) Esimerkiksi Paavo Lipponen (SDP) on antanut ymmärtää että ministeri Mari Kiviniemen (kesk) yritykset saada aikaan toimivaa ruotsinkielistä palvelua Oulussa ovat järjetön ajatus, koska sellaista palvelua on jo Vaasassa.
Tietysti se on järjetöntä. Mutta tuntuu hyvältä, että muutkin kuin ruotsinkieliset osoittavat sormella typeryyksiä.
Samalla tavalla voidaan panna merkille että sanomalehti Pohjalainen näyttää avanneen silmänsä näkemään kaksikielisyyden voiman alueellisena kilpailutekijänä. Pääkirjoituksessa 21.12. korostettiin, että ruotsinkielinen henkilökunta luultavasti on ainoa tekijä, joka voi pelastaa Pohjanmaan hätäkeskuksen ja Vaasan hovioikeuden lakkauttamiselta tulevaisuudessa.”
Tämä teksti voisi olla Heikki Talan kirjoittama; hän on jatkuvasti korostanut, että ruotsista pitäisi tehdä alueellinen vähemmistökieli. Sama ajatus nousee voimakkaasti esiin Kenneth Myntin tekstistä: on järjetöntä yrittää ruotsinkielistä palvelua muualla kuin perinteisesti kaksikielisillä seuduilla. Myntti ei sano suoraan, mutta ajatus on selvä: kielilaki ei turvaa ruotsinkielisiä palveluja eikä enää kannata edes yrittää.
På svenska: (…) Till exempel har Paavo Lipponen (SDP) låtit förstå att minister Mari Kiviniemis (C) försök att bygga upp en fungerande svensk service i Uleåborg är en alldeles vettlös tanke då den ju redan existerar i Vasa. (Vbl 20.12)
Självklart är det vettlöst. Men det känns bra att också andra än de svenskspråkiga själva pekar på tokigheterna.
På motsvarande sätt kan noteras att tidningen Pohjalainen verkar ha fått upp ögonen för tvåspråkighetens kraft som regional konkurrensfaktor. I en ledare (21.12) konstaterades att tillgången på svenskspråkig personal antagligen är det enda som kan rädda Österbottens nödcentral och Vasa hovrätt från en framtida nedläggning. (Vbl 27.12.)
7149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kielilaki pitäisi kirjoittaa kokonaa uusiksi. Suomesta selvä ja ainut hallintokieli. Ruotsista alueellinen vähemmistökieli siellä, missä ruotsinkielisiä on vähintään 20% väestöstä.

Äänestä
  • Mietihän ensin kaksikielisyyden edut ja haitat ja punnitse niitä. Kyllä Suomi pärjää paremmin kaksikielisenä. Ajattele tekniikka, lääketiede, taide, metsäteollisuus (sisältäen puusepäntaidon), kalastus yms. Miten Suomi pärjäisi kaikesta tuosta "yksikielisenä", jos maamme ruotsinkieliset siirtäisivätkin varansa ja tuotantonsa muualle, suvaitsevampiin maihin?

    Äänestä

  • Mieti tarkkaan! kirjoitti:

    Mietihän ensin kaksikielisyyden edut ja haitat ja punnitse niitä. Kyllä Suomi pärjää paremmin kaksikielisenä. Ajattele tekniikka, lääketiede, taide, metsäteollisuus (sisältäen puusepäntaidon), kalastus yms. Miten Suomi pärjäisi kaikesta tuosta "yksikielisenä", jos maamme ruotsinkieliset siirtäisivätkin varansa ja tuotantonsa muualle, suvaitsevampiin maihin?

    Aloituksen teksti oli ruotsinkielisen Vasabladetin pääkirjoituksesta, ja sen oli kirjoittanut Kenneth Myntti. Juuri hän on sitä mieltä, ettei Oulussa kannata edes yrittää ruotsinkielistä toimintaa, vaan että kaksikieliset palvelut tulee hoitaa keskittäen toiminnot Pohjanmaalla nimenomaan kaksikieliseen Vaasaan. Tämä sisältää nimenomaan ajatuksen alueellisesta vähemmistökielestä, Ouluun kohdistunut väöhättely on todistus siitä, ettei Myntti pidä kaksikielisyyttä todellisena mahdollisuutena Pohjois-Suomen suuressa yliopistokaupungissa, jota pidetään myös yhtenä suomenruotsalaisuuden "saarekkeista".

    Suomenruotsalaiset yrittäjät ja talousmiehet ovat realisteja ja heille menestyminen liiketoiminnassa on etusijalla kielipolitiikkaan nähden. He ovat käytännön tasolla suvaitsevia - luulenpa että annat väärän todistuksen suomenruotsalaisista päättäjistä. Et myöskään tunnu ymmärtäneen Kenneth Myntin tekstiä, vaikka se oli sekä suomeksi että ruotsiksi.

    Äänestä

  • Tulivesi kirjoitti:

    Mikäs "jumala" se Myntti oikein on, jos hänen sanansa on lakisi? Kyllä jokainen, omia aivojaan käyttävä suomalainen ymmärtää, mitä netti fennojen "laeilla" saataisiin aikaan. Ei olisi Suomella edes omaa kieltä. Suomenkielihän ei enään edes ole mitään suomea, vaan jenkki-ihannoijien rapauttamaa sekasotkua. Joten, säilytetään nyt edes ruotsi.
    Ps. mä kyllä hallitsen luetunymmärtämisen molemmilla kotimaisilla. Mitenkä on sinun taitosi?

    Äänestä

  • Mieti tarkkaan ! kirjoitti:

    RKp kertoilee sellaisia satuja, että Vaasa on "kaksikielinen". Että virkamiehet siellä ovat kaksikielisä.
    Totuus on toinen.
    Vaasassa on vain 25 % ruotsinkielisä', mikä tarkoittaa sitä,että suurin osa virkaimiehistä on suomenkielisiä.
    Kun Kokkolankiistassa tehtiin Vaasan virkamiehille testi, että osaavatko ruotsia, tiedättekö, miten se testi tehtiin? No, siten, että he saivat itse ilmoittaa kyselypaperissa, osaavatko he ruotsia. Useimmilla on kouluruotsin taidot, eli samat kuin Oulunkin virkamiehillä. Vaasalaisten virkamiesten itsestään antamaa arviota näytettiin sitten heidän esimiehilleen, ja he tietenkin olivat virkamiesten oman arvion kanssa samaa mieltä.
    RKP sitten julkisuuteen meuhkaamaan, että "Vaasan kaksikielisyys palvelee, ei Oulun" ja että "Oulussa eivät koskaan yllä Vaasan kaksikielisyyteen". Tottakai yltävät, Vaasan virkamiehillä ei ole sen kummoisempia ruotsitaitoja kuin oululaisillakaan.

    Äänestä

  • Mieti tarkkaan! kirjoitti:

    Mietihän ensin kaksikielisyyden edut ja haitat ja punnitse niitä. Kyllä Suomi pärjää paremmin kaksikielisenä. Ajattele tekniikka, lääketiede, taide, metsäteollisuus (sisältäen puusepäntaidon), kalastus yms. Miten Suomi pärjäisi kaikesta tuosta "yksikielisenä", jos maamme ruotsinkieliset siirtäisivätkin varansa ja tuotantonsa muualle, suvaitsevampiin maihin?

    Ei Suomen kaksikielisyyden tarvitse olla suomalais-ruotsalaista vaan yhtähyvin ja vieläpä edullisempaa olisi jos suomalaiset hallitsisivat jonkun toisen suuren kielen suomen lisäksi oikein hyvin. Englanti, ranska, saksa, venäjä, espanja, mandariinikiina tai japani voisivat olla melkoisia elintason kohottajia mutta silloin niitä pitää myöskin osata. Pakollinen ruotsin opiskelu kokonaiselle kansalle on todellista resurssien tuhlausta ja kaiken lisäksi täysin tarpeetonta koska ruotsin kielen tarpeet pystytään hoitamaan tämänkielisen vähemmistön toimesta.

    Äänestä

  • Mieti tarkkaan! kirjoitti:

    Mietihän ensin kaksikielisyyden edut ja haitat ja punnitse niitä. Kyllä Suomi pärjää paremmin kaksikielisenä. Ajattele tekniikka, lääketiede, taide, metsäteollisuus (sisältäen puusepäntaidon), kalastus yms. Miten Suomi pärjäisi kaikesta tuosta "yksikielisenä", jos maamme ruotsinkieliset siirtäisivätkin varansa ja tuotantonsa muualle, suvaitsevampiin maihin?

    Onko kaksikielisyys sitä varten, että jos maahanmuuttajat valtaavat Ruotsin svedujen tyhmän maahanmuuttopolitiikan takia niin voivat sitten svedu petterit tulla tänne loisimaan jossa on Euroopan pienin maahanmuuttaja määrä?

    Kaikki blondit ruotsalaiset toki saavat Suomeen tulla. Siis ne blondit joilla ei ole somalialaista tai Lähi-Itäläistä aviopuoliso.

    Kurdit ja iranilaiset ovat samaa sakkia arabien ja turkkilaisten kanssa vaikka Turkin eurooppalaisesta osasta löytyykin sinisilmäisiä ja vaaleahiuksisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tulivesi kirjoitti:

Luin Kenneth Myntin pääkirjoituksen, joka koskee ruotsinkielen asemaa.
”(…) Esimerkiksi Paavo Lipponen (SDP) on antanut ymmärtää että ministeri Mari Kiviniemen (kesk) yritykset saada aikaan toimivaa ruotsinkielistä palvelua Oulussa ovat järjetön ajatus, koska sellaista palvelua on jo Vaasassa.
Tietysti se on järjetöntä. Mutta tuntuu hyvältä, että muutkin kuin ruotsinkieliset osoittavat sormella typeryyksiä.
Samalla tavalla voidaan panna merkille että sanomalehti Pohjalainen näyttää avanneen silmänsä näkemään kaksikielisyyden voiman alueellisena kilpailutekijänä. Pääkirjoituksessa 21.12. korostettiin, että ruotsinkielinen henkilökunta luultavasti on ainoa tekijä, joka voi pelastaa Pohjanmaan hätäkeskuksen ja Vaasan hovioikeuden lakkauttamiselta tulevaisuudessa.”
Tämä teksti voisi olla Heikki Talan kirjoittama; hän on jatkuvasti korostanut, että ruotsista pitäisi tehdä alueellinen vähemmistökieli. Sama ajatus nousee voimakkaasti esiin Kenneth Myntin tekstistä: on järjetöntä yrittää ruotsinkielistä palvelua muualla kuin perinteisesti kaksikielisillä seuduilla. Myntti ei sano suoraan, mutta ajatus on selvä: kielilaki ei turvaa ruotsinkielisiä palveluja eikä enää kannata edes yrittää.
På svenska: (…) Till exempel har Paavo Lipponen (SDP) låtit förstå att minister Mari Kiviniemis (C) försök att bygga upp en fungerande svensk service i Uleåborg är en alldeles vettlös tanke då den ju redan existerar i Vasa. (Vbl 20.12)
Självklart är det vettlöst. Men det känns bra att också andra än de svenskspråkiga själva pekar på tokigheterna.
På motsvarande sätt kan noteras att tidningen Pohjalainen verkar ha fått upp ögonen för tvåspråkighetens kraft som regional konkurrensfaktor. I en ledare (21.12) konstaterades att tillgången på svenskspråkig personal antagligen är det enda som kan rädda Österbottens nödcentral och Vasa hovrätt från en framtida nedläggning. (Vbl 27.12.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu