Olen nyt sairastellut vuoden ajan (nenän vuotoa, lämpöilyä, ihottumaa, heikotusta, köhimistä, päänsärkyä). Ajatukset kasassa pitänyt urheiluharrastus piti lopettaa myös vuosi sitten heikotuksen ja lämpöilyn takia. Lääkärissä olen rampannut lukuisia kertoja (normi tklääkäri, kardiologi, ihotautilääkäri, nenä, kurkku- ja korvaerikoislääkäri yms.). ja aina sama vastaus: missään arvoissa ei ole mitään vikaa. Mitään ei ole kuitenkaan tutkittu pintaa syvemmältä.
Kesällä aloin kuitenkin vakavammin miettimään homeongelman mahdollisuutta. Ja nyt asunnostani löytyi ainakin kellarikerroksesta hometta. Asunnon muilla asukeilla ei kuitenkaan tunnu olevan ongelmia terveyden kanssa. Vajaa pari kk sitten muutin vuokra-asuntoon ainakin perusteellisen remontin ajaksi. Tähän mennessä oireista lämpöily ja väsymys ovat mielestäni helpottaneet. Nenän kuitenkin vuotaa veristä räkää edelleen. Enkä ole juurikaan uskaltanut edes hyötyliikuntaa harrastaa.
Minulle on kuitenkin edelleen epäselvää miten voisin tutkituttaa itseni niin että selviäisi mistä sairastelu todella johtuu? Ja mitä vaurioita on elimistööni mahdollisesti tullut? Tai mitä tauteja olen itseeni kerännyt? Ja miten voin parantua/edistää paranemista?
Olisin erittäin kiitollinen jos antaisitte vinkkejä lääkärin kanssa kamppailuun, ja jotta voin kasata tehtävä listan ja listan kokeista, joita lähden itsestäni otattamaan. Ilman kunnon tietoja, tunnun aina häviäväni taistelun lääkärin kanssa. Tyyliin "Kaikki arvot on kohdallaan ja enää ei tehdä mitään kalliita kokeita. Flunssa lähtee levolla". Tarvisin siis tarpeellisten kokeiden nimet, jotta asiaa saisi eteenpäin.
Tämä on älyttömän hirveää aikaa ihmiselle, joka elää urheilusta. Joten todella arvostaisin apuanne.
Kesällä aloin kuitenkin vakavammin miettimään homeongelman mahdollisuutta. Ja nyt asunnostani löytyi ainakin kellarikerroksesta hometta. Asunnon muilla asukeilla ei kuitenkaan tunnu olevan ongelmia terveyden kanssa. Vajaa pari kk sitten muutin vuokra-asuntoon ainakin perusteellisen remontin ajaksi. Tähän mennessä oireista lämpöily ja väsymys ovat mielestäni helpottaneet. Nenän kuitenkin vuotaa veristä räkää edelleen. Enkä ole juurikaan uskaltanut edes hyötyliikuntaa harrastaa.
Minulle on kuitenkin edelleen epäselvää miten voisin tutkituttaa itseni niin että selviäisi mistä sairastelu todella johtuu? Ja mitä vaurioita on elimistööni mahdollisesti tullut? Tai mitä tauteja olen itseeni kerännyt? Ja miten voin parantua/edistää paranemista?
Olisin erittäin kiitollinen jos antaisitte vinkkejä lääkärin kanssa kamppailuun, ja jotta voin kasata tehtävä listan ja listan kokeista, joita lähden itsestäni otattamaan. Ilman kunnon tietoja, tunnun aina häviäväni taistelun lääkärin kanssa. Tyyliin "Kaikki arvot on kohdallaan ja enää ei tehdä mitään kalliita kokeita. Flunssa lähtee levolla". Tarvisin siis tarpeellisten kokeiden nimet, jotta asiaa saisi eteenpäin.
Tämä on älyttömän hirveää aikaa ihmiselle, joka elää urheilusta. Joten todella arvostaisin apuanne.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Käytännössa kaikki arvot ovat normaalien rajoissa siihen asti kunnes potilas yllättäen kuolee.
Osta apteekista Piko1 mittari.
Itse testasimme sairastuneiden kesken mitä ko. mittarilla esille tulisi. Terveiden puolisoiden arvot olivat Fev1 arvojen kohdalla yli 4 ja sairastuneiden kohdalla yli 2. Pef-arvot olivat sairastuneilla korkeammat, kuin terveillä puolisoilla, vaikka Fev1 arvot olivatkin huomattavasti alhaisemmat kuin puolisoilla.
Mitä tuo fev1 arvo sitten lääkäreille kertoo? Ei mitään, koska he eivät noteeraa sitä mitenkään. Yksikään keuhkolääkäri ei mainitse arvioita fev1 osalta, vain pef-arvoja tarkastellaan.
Kyseessä on siis arvo, joka laskee suhteellisen nopeasti sairastuneille, mutta senkään perustella ei voi päätellä mitään, jos halutaan olla tietämättömiä ja jättää potilaat hoitamatta se onnistuu juuri siten, että kaikki on normaalia tai arvot jotka eivät ole normaaleita, niitä ei tutkita tai tarkastella ollenkaan.
Fev1 arvo ei kerro astmasta.
FEV1 ja FVC suhde muuttuu astmassa ja kyllä lääkärit sitä tarkastelevat. Ensin sinun pitää tieää mille olet altistunut, sitten voi tutkia vasta-aineita seerumista.
"Spirometri tulostaa puhalluksista kahtena tärkeimpänä ns. FVC- ja FEV1-arvon. FVC (nopea vitaalikapasiteetti) kuvaa maksimi ilmamäärää, jonka pystyt maksimaalisella ponnistuksella keuhkoistasi ulos hengittämään. FVC- arvo kertoo keuhkojen koosta eli tilavuudesta, keuhkokudoksen elastisuudesta ja mahdollisesta ilman jäämisestä poikkeavassa määrin keuhkoon. FEV1 (uloshengityksen sekuntikapasiteetti) on maksimaalinen uloshengitetty ilmamäärä ensimmäisen sekunnin aikana. Sekuntikapasiteetti kuvaa parhaiten nopeutta, jolla kykenet pakottamaan ilman ulos keuhkoistasi.
Testituloksia verrataan ikäsi, kokosi ja sukupuolesi mukaisiin normaaliarvoihin ja mikäli normaaliin vitaalikapasiteettiin liittyy alentunut sekuntikapasiteetti, tulos viittaa sellaisenaan astmaan. Samankaltainen löydös liittyy tyypillisesti keuhkoahtaumatautiin (COPD), mutta ns. bronkodilaatiokokeella voidaan usein todeta tyypillinen vain astmaan liittyvä palautuva keuhkoputken ahtauma. Kokeessa annetaan puhallusten jälkeen hengitettävää keuhkoputkia laajentavaa lääkettä ja 15 minuutin kuluttua spirometriatutkimus uusitaan. Astmalle diagnostinen löydös on ahtauman paraneminen vähintään 15 prosenttia ja absoluuttisena arvona 200ml. Spirometri tulostaa puhalluksista myös monenlaisia muita arvoja, joita tulkinnassa voidaan hyödyntää. Erityisesti lievässä astmassa ja oireettomassa vaiheessa spirometriatulos voi olla täysin normaali."
Kun astmaa sairastavalle tekee spirometriatutkimuksen ja lääkitys muuttaa arvoja parempaan suuntaan, muuttaako se myös näitä FEV1 arvoja parempaan suuntaan samassa suhteessa kuin pef-arvojakin?
Eli jos astmaa sairastava puhaltaa Piko1 mittariin ennen lääkkeen ottoa ja lääkkeen oton jälkeen, muuttuuko teillä Fev1 arvo myös paremmaksi sen vähintäänkin 15% ?
Mikäli vain pef-arvo muuttuu paremmaksi lääkkeen oton jälkeen, mistä se kertoo?
Entä jos kumpikaan arvo ei muutu parempaan suuntaan lääkityksen jälkeen?
YMMÄLLÄÄN onko lääkitys nyt kohdallaan vaiko ei?
Kyseessä henkilö, joka sairastunut työpaikallaan. Vuosittaiset kuntotestaukset kertoivatkin ongelmista, ja nyt oma työ ei tulekaan enää kyseeseen, ei ainakaan täysimittaisena. Mikäli tilanne on korjautuva, saan pitää työpaikkani, muutoin ongelmia ei voida työpaikallani ratkoa. Edessä työttömyys, uudelleen koulutus juuri ennen eläkeikää, työttömyys. Nyt sairauslomalla, jolta ei korvausta heru mistään.
Pef-arvo kohdallaan, mutta fev1 arvo on huomattavan alhainen. Astmalääkitys näyttäisi auttavan, mutta fev1 arvot heiluvat silti huolestuttavan alhaisina. Vai onko niillä mitään väliä, jos pef-arvo on kohdallaan ja lääkitys auttaa nostamaan edes niitä arvoja?
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/6322/TMP.objres.218.pdf?sequence=1
oheisesta linkistä saat tietoa mitä spirometrialla mitataan ja mitkä ovat viitearvot
"FEV1
Uloshengityksen sekuntikapasiteetti (Forced Expiratory Volume). FEV1 on suurin uloshengitetty ilmamäärä ensimmäisen sekunnin aikana puhalluksen aloittamisesta. Sekuntikapasiteetti kuvaa parhaiten sitä nopeutta, jolla tutkittava pystyy pakottamaan ilmaa ulos keuhkoistaan. Kaikista keuhkojen toimintaa mittaavista puhallusarvoista FEV1 on yksittäisenä luotettavin.
"
http://www.spirometria.fi/keskeisia_kasitteita.html
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Keuhkojen_tutkiminen
"Uloshengityksen huippuvirtauksen mittaus (PEF)
Yksinkertaisin keuhkofunktiotutkimus on uloshengityksen huippuvirtauksen mittaaminen (peak expiratory flow, PEF). PEF-mittarin tulisi kuulua jokaisen hengitysoireisia potilaita tutkivan lääkärin instrumenttivalikoimaan. Maksimaalisessa uloshengityksessä huippuvirtaus saavutetaan aina puhalluksen alkuvaiheessa, joten PEF:n mittaukseen riittää lyhyt maksimaalisella voimalla suoritettu uloshengitys sen jälkeen, kun keuhkot on vedetty täyteen ilmaa. Jotta voidaan varmistua tuloksen luotettavuudesta, mittaus toistetaan ainakin kolme kertaa ja useamminkin, mikäli parhaiden puhallusten ero on yli 20 litraa minuutissa. PEF-arvoon vaikuttaa potilaan käyttämä hengityslihasvoima, joten tulos riippuu potilaan yhteistyöstä. Luotettavan tuloksen saaminen edellyttää puhaltamisen harjoittelua.
PEF-arvoa pienentävät ensisijaisesti hengitysteiden ahtautuminen eli obstruktio, mutta myös keuhkojen ja rintakehän liikkuvuutta pienentävät muutokset sekä hengityslihaksiston heikkous. PEF:n viitearvot on esitetty oheisessa kuvassa. Arvot ovat maksimissaan noin 30-35 ikävuoden välillä ja riippuvat paitsi iästä, myös potilaan pituudesta ja sukupuolesta.
Uloshengityksen huippuvirtauksen (PEF) viitearvot (Nunn ja Gregg, 1989).PEF-mittaus on helppo tehdä esimerkiksi lääkärin vastaanotolla. Ventilaatiokyvyn kuvaajana mittaustulos on suuntaa antava. Yli 65-vuotiailla PEF-mittauksella on myös prognostista merkitystä; matalat PEF-arvot ennustavat huonoa selviytymistä. Yksittäisen potilaan kohdalla normaali PEF-arvo ei sulje pois merkittävää hengitystieobstruktiota eikä toisaalta pieni PEF ole takeena keuhkosairaudesta (esimerkiksi huono hengityslihasvoima). Parhaiten PEF-mittaus sopii astmapotilaiden ventilaatiokyvyn muutosten seurantaan: sillä voidaan arvioida esimerkiksi lääkityksen, fyysisen rasituksen tai erilaisten altisteiden vaikutusta hengitystieobstruktioon. PEF-mittaus sopii myös ventilaatiokyvyn pitkäaikaisseurantaan astman diagnostiikassa ja astmapotilaan lääkehoidon tehon arviointiin. Seurantatutkimuksissa on muistettava käyttää samalla potilaalla samaa mittaria. Yli 20 %:n vuorokausivaihtelu keskimääräisestä PEF-tasosta on poikkeavan suuri ja toistuvasti esiintyessään (vähintään kolme kertaa) on astmalle diagnostinen. Bronkodilataatiokokeissa toistetusti (vähintään kolme kertaa) todettu yli 15 %:n parantuminen on osoituksena merkitsevästä reversibiliteetistä ja on astmalle diagnostinen löydös.
"
FEV1 arvoni on 4,9 ja PEF normaali.
Minulla ei ole hengitysvaikeuksia. (ja mitä olikin, ne olivat lieviä). Ongelma on lähinnä krooninen nenänvuoto (veristä räkää), varsinkin heti pienenkin rasituksen jälkeen. Ja välillä kuumeinen/kipeä olo sekä päänsärky ja pieni köhä.
eikö muka muita testejä ole tehtävänä kuin puhalluskokeet? Voiko esim. poskionteloita tähystää jotenkin?
Painoni on myös tippunut 90 kilosta noin 65 kiloon. Pituutta on 177cm. Painon tippuminen johtuu ilmeisesti lihasmassan ja rasvan lähtemisestä. (ei ole päässyt urheilemaan ollenkaan) Mutta minusta se on silti hurja painon tippuminen.
Lääkärit eivät ole asiasta moksiskaan.
Minkä ikäinen olet? Mies nähtävästi, kun on noin korkea fev1.
Jokainen sairastunut tässä lähimaastossa puhaltaa fev1 arvoksi alle 3. Hyvin harvoin kenelläkään on yli tuon kolmosen arvoja.
Rapakuntoisella ystävälläni arvo oli yli 4 ja sitäkin ihmettelimme kovasti.
Ei taida sulla olla vielä ainakaan mitään ongelmia astman tai keuhkojen suhteen.
18v mies. Ja ei siis ole keuhkojen kanssa ongelmaa (välillä pientä köhää).
Mutta krooninen nuha ja kuumeinen olo pahimmat. Kai niitäkin voi jotenkin tutkia? Pakko kai muitakin testejä on olla kuin puhalluskoe?
Voidaan katsoa verenkuvaa, tulehdusarvoja, vasta-aineita homeille ja muille mikrobeille, IgG mittaa altistumista ja IgE allergiaa, poskionteloita voi kuvata ja nenää tähystää. Laihtumisen vuoksi pitää tarkistaa kilpirauhasarvot jne. Mene siis uudelleen lääkäriin.
Itseasiassa verenkuvaa, kilpirauhasarvoja yms. ja tulehdusarvoja on katsottu varmaan kymmenen kertaa viime vuoden aikana. Ne ovat kuulemma normaalit.
Mutta nenäntähystyksen ja homevasta-ainetestit (on tehty aikaisemminkin, mutta oli ilmeisesti allergisuutta testaavat) aion vaatia vielä.
Kiitos tiedoista. Toki, jos vielä tulee oireisiin liittyen fiksuja testejä niin kirjoittakaa.
ja nyt vuosien epäitietoisuuden jälkeen usein vähän yli 2. aina alle 3. Heikoimmillaan alle 2.
Kuinka nopeasti tuo lasku tapahtuu, ehkä 0,5 per vuosi?
Ja samanlaisella oirekuvalla sairastelin aivan alkuun. Aivan samalla.