Täällä Pohjantähden alla 2009

Tulipa käytyä katsomassa tuo Timo Koivusalon ohjaama uusi "Täällä Pohjantähden alla" -elokuva ja ajattelin laittaa tähän muutaman rivin kommentteina ja kokemuksina ko. elokuvasta. Ensiksikin, yritin katsoa sen avoimin mielin pyrkimättä sitä suoraan vertaamaan Edvin Laineen ohjaamaan vanhempaan versioon.

Noh, siinäpä en oikein onnistunut mutta varsin hyvin kesti Koivusalon näkemys Laineen vastaavaan, sillä ohjaaja ei näköjään ollut kovin rohkeisiin irtiottoihin lähtenyt, vaan Väinö Linnan romaania oli kunnioitettu elokuvan käsikirjoitusta tehtäessä.

Ehkä syynä oli ollut myös se, että ko. kirja on "Tuntemattoman sotilaan" ohella yksi maamme "kansalliseepoksista" jonka kanssa ei parane lähteä revittelemään, Mollberg yritti sitä uutta "Tuntematonta" tehdessään ja monen mielestä ko. versio olisi kannattanut jättää tekemättä.

Uuden "Täällä Pohjantähden alla" -elokuvan plussat ja miinukset olivat mielestäni seuraavat:

Alkuperäistekstin ja -elokuvan kunnioittaminen, turhaan sooloiluun ei sorruttu.
Erittäin ammattitaitoiset näyttelijävalinnat ja sopivat rooleihinsa paria poikkeusta lukuunottamatta.
Pentinkulman miljöö kunnossa, lavastukseen paneuduttu ja se oli toteutettu huolellisesti.
Elokuvaan oli saatu luotua tunnelmaa, joskaan se ei ihan yltänyt Laineen version tasolle.
Anttonin perhettä näyttelevät onnistuivat osassaan 100%:sesti ja torpanhävityskohtaukseen oli saatu vangittua aidontuntuinen inhimillinen hätä johon oli helppo samaistua.
Räätäli Halmeen, Pastorin ja hänen rouvansa roolisuoritukset olivat onnistuneita!

Miinukset:

- Elokuvan juoni kiirehti turhan nopeasti kohti varsinaista aihetta. Jussi, hänen suonraivaamisensa, torpanrakentamisensa, kattotalkoonsa ja Akselin syntymän kuvaus jäivät melko ohuiksi vaiheiksi etenkin, jos ei ollut aikaisemmin nähnyt Laineen vanhempaa versiota, jossa annettiin Jussille kaikessa myöntyväisyydessään vahvempi persoona. Nyt Jussi jäi melko hailuksi hahmoksi ollakseen mies, joka yksin nosti pellot suosta ja veisti torpan pystymetsästä.

- Akselin aikuisrooliin oli saatu karski, rokonarpinen ja sinänsä sopiva näyttelijä. Hän veti osansa ammattitaidolla alusta loppuun, mutta Laineen Akseliin verrattuna häneltä puuttui se jyrähtävä "nyt meni kuppi nurin" -tempperamentti ja jämäkkyys, jolla voi nykyisenä pullamössö -aikakautena vain kuvitella silloin todellista kurjuutta kokeneen köyhän kansan kapinaan lähteneen.

- Jos alussa oli kiire varsinaiseen aiheeseen, niin lopussa taas tuntui tulevan kiire viedä elokuva päätökseen. Kapina kukistettiin, asianosaiset joutuivat vankileirille, kenttäoikeuteen ja siitä joko kuopanreunalle tai niin kuin Akseli, vankeuteen. Näistä oli muutaman minuutin kohtauksia ja yhtä´äkkiä Akseli sitten seisoikin pimeässä kotitorppansa edessä, eli jotenkin harppova loppu.

- Kirjoitin jo parista, mielestäni hiukan epäonnistuneesta näyttelijävalinnasta ja ne olivat Akselin nuoremmat veljet jotka kyllä näyttivät nuorilta, mutta eivät kasvoiltaan oikein sopineet 1900 -luvun alkupuolelle sijoittuvaan elokuvaan. Samoin toisen veljeksen tyttöystävää näyttelevä henkilö (joka sitten lopussa ammutaan) ei mielestäni hentona ja siloposkisena sopinut karskin kaartilaisnaisen rooliin, tässä kohdassa Laine onnistui mielestäni paremmin.

- Musiikki jäi elokuvassa lapsipuolen asemaan, taustaksi olisi voinut valita työväenlaulujen melodioita orkesterilla soitettuna tunnelman nostattajina kapinan alkuvaiheessa.

- Molemmissa versioissa häiritsee taistelukohtauksien lievä väkinäisyys ja historiallinen epätarkkuus. Kummassakin elokuvassa Pentinkulmalta ja lähiseuduilta koottua punakaartia ollaan viemässä junalla Tampereelle taistelemaan. Junalla kyllä mennään ja jotakin taisteluntapaistakin on mutta Tampereelle ei päästä milloinkaan. Molemmissa elokuvissa taistelut käydään metsissä, vaikka historiankirjoissa mainitaan kovimpien tuoksinoiden käydyn silloisissa asutuskeskuksissa. Ne olivat yleensä rautateiden varsilla jotka olivat luontaisia liikkumaväyliä teiden ollessa erittäin huonoja ja miksi metsässä olisi tapeltukaan, kun kaluston kuljettaminen olisi ollut siellä liki mahdotonta ja kaartien tavoitteena oli saada maan hermokeskukset hallintaansa.

Koivusalon versio kestää kuitenkin vertailun ja puolustaa paikkaansa Laineen alkuperäisteoksen rinnalla, ehkä jollain tapaa nykyaikaisemmin toteutettuna. Jokaisen suomalaisen olisi tämä kuitenkin hyvä aikuisikäisenä katsoa, koska se antaa elokuvan keinoin toteutettuna ja tositapahtumiin perustuvana "puolidokumenttina" varsin selkeän kuvan maamme itsenäisyyden synnytystuskista, köyhälistön vapautumisesta, kansamme yhtenäistymisestä ja tuosta hirvittävästä hinnasta, joka siitä maksettiin.

Arvosana uudesta versiosta asteikolla 4 -> 10 on: 8