Eikö "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" pitäisi riittää eettiseksi ohjeeeksi kaikille? Jos ei, niin mitä tuon lisäksi tarvitaan?
Miksi rakkaus ei riitä?
dupadurri
15504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei mitään muuta tarvittaisi, kyllä oma suu on aina lähinnä, jokaisella, vaikka muuta väittäisi.
oma suu odottaa
Lasken lapset myös "omaksi suuksi", he ovat olleet ja ovat aina etusijalla.
Kirjoitin hölmösti, mutta melko totuudellisesti.
että kaikki olemme yhtä. Silloin vasta tuo "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" olisi realistista.
evoluutioteoriakin väittää, että kaikki elolliset polveudumme samasta alusta. Tarkoitin jotain sellaista, että kun etsitään eettisiä näkökohtia asioihin, niin lähimmäisen rakkauden periaatteen pitäisi jyrätä alleen muut perustelut.
Mutta jos tajuaa sen että sen mitä tekee muille tekee itselleen ja päinvastoin niin sitä ei voi silloin olla itsekäs koska jossain vaiheessa saa siipiinsä kuitenkin.
Miksi rakkaus riitä siitä yksinkertaisesta syystä, että emme rakasta itseämmekään, niten silloin voimme rakastaa lähimmäitämmekään, ja sen takia maailmassa on niin vähä rakkautta.
Sanomme ,että rakastamme, mutta jos meillä on syy miksi rakastamme, niin se ei ole oikeaa rakkautta,vaan
rakkauden nimissä tapahtuvaa,oman edun tavoittelua, omistuksen halua, ym.
Rakkaudella ei ole syytä eikä aiheuttajaa, se on olotila jossa kaikki ristiriidat ovat päättyneet, ei sitä voi tuntea, sillä se ajatonta, ja on jokaisenjokaisen käytettävissä, jos ymmärtää avata sisäisen portin, sillä se tulee aina sisältäpäin, jossa se on odottanut vuosituhannesta toiseen, että ihminen tmmärtäisi, itsensä ja tuo portti avautuisi
Paratiisin portin sulkeututtua ihmisen takana, niin hänellä jäi kaipuu sinne takaisin, ja niinpä hän synnytti omat jumalansa, jotka sitten takaisivat pääsyn taivaaseen, ja kun sitä ei tapahtunut maanpäällä,
niin syntyi uskontoja, jotka sanoivat, että se tapahtuukin kuoleman jälkeen, mutta silloin se on liian myöhäistä
Miten meidän tulisi suhtautua sellaisiin henkilöihin, jotka toivovat saavansa osakseen itseään vahingoittavaa kohtelua tai eivät rakasta itseään?
Jos joku aiheuttaa toiselle ihmiselle henkistä tai fyysistä kärsimystä ja perustelee toimintansa olevan eettistä, koska hän olisi itsekin toivonut saavansa osakseen tällaista kohtelua, niin "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" -periaatteen nojalla meidän tulisi pitää hänen toimintaansa moraalisesti hyväksyttävänä.
Jos joku vihaa itseään ja ulkoistaa vihansa lähimmäisiinsä, niin tätä toimintaa pitäisi myös pitää moraalisesti hyväksyttävänä.
"rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" -periaate tasapäistää ihmisiä liikaa ja siihen sisältyy oletus siitä, että kaikki ihmiset ovat arvomaailmaltaan täysin samanlaisia tai että ihmisillä olisi tietoa a priori toisten ihmisten arvoista, mikä on ainakin nykyään mahdototonta.
Ohjenuora voi ehkä toimia yksinkertaisissa tilanteissa, mutta mitä monimutkaisempaan tilanteeseen sitä sovelletaan, niin sitä ongelmallisemmaksi sen käyttö osoittautuu. Esim. politiikka, talous, lainsäädäntö, tiede, teollisuus, kulttuurien kohtaaminen, luonto, muut organismit kuin ihminen jne...
Jotkin kultaisen säännön ongelmat voivat poistua jos tehdään niin kuin ihminen on tehnyt kautta historian, eli jätetään ne "toiset" käsitteen "lähimmäinen" ulkopuolelle. Moni kuitenkin varmaan ymmärtää, mitä julmuuksia tällainen käsitemäärittely aiheuttaa.
"rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi" tarkoittaa oikeasti tätä:
voit rakastaa toista vain sen verran minkä rakastat itseäsi..!
sentimentaalista roskaa mikä sekoittaa ihmisten mielet.
sinuhe sanoisi että "näin on aina ollut ja tulee olemaan"
rakkaus ei maailmaa pelasta, ja sen nimeen on hyvä murhata pahiksia laillisesti
( jopa murhamies saattaa rakastaa lastaan kuin itseään )
"Miten meidän tulisi suhtautua sellaisiin henkilöihin, jotka toivovat saavansa osakseen itseään vahingoittavaa kohtelua tai eivät rakasta itseään?"
Säännöt on helppo laatia, toteuttaminen ei aina ole helppoa. Jos itseään vahingoittamaan pyrkivä on mieleltään sairas, ei hänen vahingoittaminen ole varmasti, se mitä itsellesi toivoisit tehtävän mielen järkkyessä?
Ihmisen toive omasta kuolemasta esim. peruuttamattomasti sairaana ja kivuissa, olisi toive jonka saattaisin omalle kohdallakkin haluta samassa tilanteessa.
"Jos joku aiheuttaa toiselle ihmiselle henkistä tai fyysistä kärsimystä ja perustelee toimintansa olevan eettistä, koska hän olisi itsekin toivonut saavansa osakseen tällaista kohtelua, niin "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" -periaatteen nojalla meidän tulisi pitää hänen toimintaansa moraalisesti hyväksyttävänä."
Esimerkissäsi siis ihminen vahingoittaa toista, koska haluaa itseäänkin vastoin tahtoaan vahingoitettavan? Se olisi sairaan mielen padoksi. Terve ihminen ymmärtää, että vaikka hän saisi masokistista nautintoa iskuista, ei se välttämättä ole mitä muut haluavat.
Totta, ei ole helppoa soveltaa, koska maailma ei ole musta-valkoinen, koska ei ole aina helppoa ymmärtää, mitkä tekoni seuraukset ovat loppujen lopuksi ja mikä kenellekkin on parhaaksi. Tai tuossa se lipsahdus taisi tullakin. En ajattele, mitä haluaisin itselleni tehtävän vastaavassa tilanteessa, vaan ajattelen mikä olisi lähimmäiselle "parhaaksi". Lähetän lapsen sisäoppilaitokseen, koska se on mielestäni hänelle parhaaksi...
Ihminenhän on mestari perustelemaan asiat myös itselleen parhain päin: en anna tuolle kerjäläiselle rahaa, koska on valtion asia hoitaa ongelma ja kannustaisin kerjäläistä jatkossakin kerjäämään. No, jos olisin tuo kerjäläinen toivoisinko, että saisin almun vai en? No almu tietysti.
Vai antaisinko almun ja lähtisin ajamaan kerjäläisten asiaa, vaikka politiikkaan? Johonkin se rajaa täytyy aina kuitenkin vetää.
"Rakasta lähimmäistäsi, kuin itseäsi" on työkalu pohtiessa oikeaa menettelyä. Ei se sitä poista, että tekojen seuraukset ovat epäselviä ja itsekin usein toimin itsekkäästi, ihan vaan laiskuuttani. Kehitysmaiden ihmiset on helppo unohtaa, entäs ympäristöasiat? Pitääkö koko eliökunta ymmärtää lähimmäiseksi?
Mitä itsekakkaus on, hänen mielestään se on sitä, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, niin silloin hyväksyy toisetkin sellaisena kuin ovat
Ihminen on perimältään paha, perisynti, psykologinen perimä, mutta me emme tiedosta tätä tosiasiana, vaan alamme taistelemaan sitä vastaan, ja mitä enemmän taistelemme sitä vastaan, niin sitä lujemman otteen pahuus meistä saa, sillä tuosta vastustamisesta paha saa voimansa, mutta kun emmeme vastusta sitä, niin se kuoleutuu pois.
Jeesus sanoi älä ole pahaa vastaan, ja terkoitti perittyä sisäitä perimäämme, mutta kristinusko perustettiin
aivan päinvastaiselle, eli pahan vastustamiselle, ja seuraukset näemme historiassa
>Jos itseään vahingoittamaan pyrkivä on mieleltään sairas, ei hänen vahingoittaminen ole varmasti, se mitä >itsellesi toivoisit tehtävän mielen järkkyessä?
Mutta "mieleltään sairas" voisi haluta. Kyseessä on hänen "rakkautensa" minua kohtaan. Ei minun häneen projisoimani rakkaus, joka tulee takaisin.
>Esimerkissäsi siis ihminen vahingoittaa toista, koska haluaa itseäänkin vastoin tahtoaan vahingoitettavan? >Se olisi sairaan mielen padoksi. Terve ihminen ymmärtää, että vaikka hän saisi masokistista nautintoa >iskuista, ei se välttämättä ole mitä muut haluavat.
Tässä ei ole enää kyse "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" -ohjeesta, vaan kuten itse alempana sanot: "ajattelen mikä olisi lähimmäiselle 'parhaaksi' " Tämä on lähempänä sitä, mistä etiikasta on yleensä kyse. Onhan tämäkin edelleen ongelmallista, niin kuin melkein kaikki elämässä. :-D
Jos "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" -periaate on pakko muokata esim. muotoon "ajattelen mikä olisi lähimmäiselle 'parhaaksi' ", niin kutsu sitä rohkeasti vain sen mukaisesti. Ei sitä tarvitse turhaan edelleen liittää Raamattuun. Se on paljon arvokkaampi nykyisessä muodossaan. Jos kuitenkin haluat antaa kunniaa ohjeen juurille, niin tutustu etiikan historiaan.
Kultainen sääntö ei nimittäin ole ainoastaan Raamatun kirjoittajien keksintöä, vaan se on erittäin todennäköisesti kopioitu jostain toisesta kulttuurista.
Esimerkiksi antiikin Kreikassa filosofoitiin näin:
Pittacus (640-568 eaa.): "Do not to your neighbor what you would take ill from him."
Thales (noin 624-546 eaa.): "Avoid doing what you would blame others for doing."
Isocrates (436–338 eaa.): "Do not do to others what would anger you if done to you by others."
Lähde:
http://en.wikipedia.org/wiki/Golden_rule#Ancient_Greek_philosophy
monet tahtovat auttaa muita vaikka kaipaisivat eniten itse apua..
toisinaan kultainen sääntö näyttää olevan muodossa
"muokkaa lähimmäisesi sellaisiksi että he osaavat antaa sinulle sitä mitä tahdot"
esimerkiksi sopinee vaikkapa uskonnon tuputtaminen ihmisille jotka ovat tyytyväisiä heimouskontojensa parissa.
tuo ei muuten pidä paikkaansa. Ei ihminen ole luonnostaan paha. Kukaan tuskin haluaa tulla päivittäin hakatuksi tai laiminlyödyksi eikä halua tehdä sitä myöskään muille. Moni kuitenkin on inhottava toisilleen, koska on saanut huonoa tai välinpitämätöntä kohtelua vanhemmilta ja kavereilta. Olen huomannut että kaikki ne, joilla on ollut rakastavat vanhemmat, henkisesti rakastavat, ovat aikuisina tervejärkisiä, kilttejä ja tyytyväisiä, eivätkä koe tarvetta kohdella muita huonosti. Ikävä kyllä huonosti kohdeltuja vaikuttaa olevan aina enemmän, joka johtunee siitä, että ihmiset saavat vahinkolapsia tai eivät ole kypsiä tulemaan vanhemmiksi. Saman näkee eläimissä. Huonosti kohdellut koirat purevat kaikkia, ovat aggressiivisia. Lapselle ei riitä, että vanhemmat syytä rahaa ja muita mukavuuksia ja saa hyvän koulutuksen. Ennenkaikkea ihminen tarvitsee henkistä hyvää läsnäoloa ja yhteyttä.
Ei ihminen mielen perustaltaan ole paha, mutta mielen sisältö , joka on pahan kokemisesta syntynyt, ja näinollen on aikaa, ja syyn ja seurauksen lain alainen, eli on vaikutusta ja vastavaikutusta ja siitä syntyvät seuraukset, ja uudet syyt ja näin ketju jatkuu.
Ihminen on keksinyt, uskonnot ja aatteet hyvän saavuttamiseksi, mutta ne ovat vain uskomuksia, ei todellista, ja se mitä maailmassa tapahtuu on todellista, niinpä ihminen yrittää keinoja kaihtamatta saavuttaa tuon hyvän, ja hyvän aate antaa siihen syyn ja oikeutuksen, mikä sitten johtaa siihen mitä maailmassa tapahtuu