Olinpa kerran asioimassa pankissa enkä voinut olla kuulematta viereisellä tiskillä käytyä keskustelua. Virkailija selitti vanhalle miehelle jotenkin näin:
- Täällä on yövytty hotellissa, sitten on ajettu taksilla vaikka kuinka ja käyty ostoksilla ja syömässä. Sitten on menty toiseen hotelliin ja taas ajeltu taksilla ja ilmeisesti juotu baarissa.
Pappa hoki värisevällä äänellä "Oh hoh, oh hoh" ja virkailija jatkoi kertomusta.
Ymmärsin, että papparaisen varsin merkittävät säästöt oli poltettu lyhyessä ajassa taivaan tuuliin. Koskaan en ole saanut tietää jäivätkkö tekijät kiinni. Joka tapauksessa joku tai jotkut olivat pistäneet elämänsä todella risaiseksi.
--- Papan säästöt haihtuivat ---
2
728
Vastaukset
- osaisit edes hävetä
Vai et voinut olla kuulematta.... taisit kuitenkin kuunnella korvatarkkana, nyt sattui vain olemaan tuollainen juttu, olisit tehnyt saman vaikka lääkärivastaanoton tiskillä. Voi voi, etkö tosiaan "saanut tietää jäivätkö tekijät kiinni" Ethän oikeasti tiennyt mistä on kyse, keksit päässäsi siitä oman tarinan ja olen varma että tuttusi ovat tuon kuulleet, nyt piti nettiin tulla vielä juoruamaan.
Olet ilmeisesti niitä ihmisiä joita häiritsee toisten puhuminen kännykkään, syy on siinä ettet voi olla kuuntelematta muiden keskusteluja.- Tuuleen...
koska virkailija selitti asian kovaan ääneen ilmeisesti huonokuuloiselle papparaiselle. Tais jäädä rahat saamatta, vaikka tekijä jäisikin kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1264629Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293367- 203285
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512905Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135- 92119