1. Oletko tehnyt ratkaisun alkaa uskomaan tietoisesti ja aikuisella iällä?
2. Miksi haluat uskoa uskontoon (=raamattuun), jonka johdosta puolet maapallon väestöstä joutuu helvettiin?
3. Mitä saat itsellesi uskoessasi, että puolet maapallon väestöstä joutuu ikuiseen kärsimykseen,
2. Miksi haluat uskoa uskontoon (=raamattuun), jonka johdosta puolet maapallon väestöstä joutuu helvettiin?
3. Mitä saat itsellesi uskoessasi, että puolet maapallon väestöstä joutuu ikuiseen kärsimykseen,
Vastaukset 8
Vanhimmat
> 1. Oletko tehnyt ratkaisun alkaa uskomaan tietoisesti ja aikuisella iällä?
Olen saanut uskon Herraan Jeesukseen, Jumalan Poikaan ja Kristukseen Jumalan pyhien kirjoituksien antamana ilosanomana ja totuutena. Lisäksi olen saanut vastaanottaa Elävää Vettä ja Pyhän Hengen opetusta ja armolahjan. Kaikki kiitos ja ylistys Isälle Jumalalle Jeesuksen nimessä, että on pelastunut minut maailmasta ja omasta turmulluksesta, sillä ilman Herran hyvyyttä ja armoa ja totuutta ei minulla olisi mitään toivoa eikä tulevaisuutta tuomiolla, mikä tulee kuoleman jälkeen jokaiselle ihmiselle tekojen mukaan tämän maailman elämän mukaan.
> 2. Miksi haluat uskoa uskontoon (=raamattuun), jonka johdosta puolet maapallon väestöstä joutuu helvettiin?
Haluan uskoa totuuden ja saada Jumalan armon ja rakkauden osakseni tänä päivänä ja tulevina päivinä ja ennenkaikkea Herran Jeesuksen tulemuksen yhteydessä. Haluan vaeltaa Herran Jeesuksen sovitustyön lunastuksessa ja todistaa Jeesuksesta Jumalan Poikana ja Kristuksena ja Herranani, sillä sitä hän todella on, vaikka en olekaan arvollinen mihinkään itsessäni, mutta Jeesuksessa on minun toivoni ja turvani vahva ja Herra on armossaan pelastunut minut elävään toivoon, jotta en joutuisi Helvettiin ja tulijärveen, niinkuin voimme tuomioista lukea totuuden ja armon sanoista Ilmestyskirjasta.
Herra Jeesus haluaa, että jokainen ihminen saisi armonsa ja totuutensa avukseen tänäkin päivänä, että kenenkään ei tarvitse vaeltaa pimeydessä ja vailla toivoa, sillä Jumalan Poika on maailmalle annettu ja ristiinnaulittu ja ylösnoussut valtaistuimelleen Jumalan Valtakuntaan Isän oikealle puolelle, ja sieltä Herra tahtoo lahjoittaa ihmisille, etsiville ja anoville ja pyhitystään kaipaaville, suuret ja kalliit lupaukset ja elävän veden ja Pyhän Hengen armolahjan. Älköön kenelläkään ihmisellä olko epäuskoista ja pahaa sydäntä, että ei tahtoisi vastaanottaa Herran hyvyyttä ja armoa ja rakkautta, sillä kaikille ihmisille Herra sitä tahtoo, parannusta ja pyhitystä. Myös ymmärrystä ja viisauttaan Herra antaa sanansa ja Henkensä kautta niille, jotka sitä häneltä anovat ja häntä kunnioittavat ja kiittävät ja tahtoansa tahtovat tulla tuntemaan ja tekemään niinkuin se on hänen antamissaan pyhissä kirjoituksissa Raamatussa kaikille ihmisille suurena lahjanaan annettu. Kiitos Jumalalle Jeesuksen nimessä. Amen.
> 3. Mitä saat itsellesi uskoessasi, että puolet maapallon väestöstä joutuu ikuiseen kärsimykseen,
Surua siitä, jos ihmiset kulkeutuvat Jumalan armon ja rakkauden ja hyvyyden ohi, sitä etsimättä ja vastaanottamatta, sillä Herra on hyvä ja anteeksiantavainen, kunhan vain ihminen tahtoo nöyrtyä kiittäämään ja kunnioittamaan, sillä näin tulee luodun tehdä Luojansa edessä ja se on paras paikka jokaiselle ihmiselle, sillä kaiken hyvän saamme Jumalalta vastaanottaa elämässämme. Pahakin saa täällä toimia, mutta ihmisten tulee sitä vastustaa, jos tahtovat Jumalan tahdon tehdä ja Jeesuksessa Jumalan Valtakuntaan päästä Jumalan lapsena ja pyhänä, lupauksen lapsena.
Kiitetään ja ylistetään Luojaa, Jeesuksen sovittajaksi antanutta Isää Jumalaa, joka rakkaudessaan antoi ainokaisen Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamme, että meillä hänessä voisi olla Elämä ja yltäkylläisyys. Ja jos saamme Jeesuksessa kärsiä ja kuolla, niin se on suurta Jumalan armoa ja rakkautta, sillä saammehan olla Poikansa opetuslapsia, joille riittää, että heille käy niinkuin myös Opettajalleen on käynnyt tässä maailmassa, joka on alistettu katoavaisuuden alle ja omassa turmelluksessaan sotii Luojaansa vastaan omassa ylpeydessään ja epäuskossaan, minkä vaikuttaa tämän maailman ruhtinas, Saatana. Kuitenkin Jeesus on voittanut Pahan ja samoin uskomme Jeesukseen Elävässä Vedessä ja Pyhässä Hengessä on voittanut maailman, kunhan vain pysymme Herran hyvyydessä ja Jeesuksen todituksessa ja Jumalan Valtakunnassa, mistä ei mikään Jumalaa vastustava voima tai mahti tai ruhtinas voi meitä Jeesuksen omia riistää eikä poistaa, kunhan vain rakastamme ja pelkäämme terveessä Jumalan Hengessä Luojaa ja Jeesusta, joka on itsensä antanut ja antaa taivaallista rikkauttaan ja armoaan ja totuuttaan Henkensä kautta.
>> 1. Oletko tehnyt ratkaisun alkaa uskomaan tietoisesti ja aikuisella iällä?
Haluatko tulla Jumalan Valtakuntaan anomalla Jeesukselta Elävää Vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa?
>> 2. Miksi haluat uskoa uskontoon (=raamattuun), jonka johdosta puolet maapallon väestöstä joutuu helvettiin?
Haluatko tulla tuntemaan Jumalan tahdon Raamatusta omalta osaltasi, sillä sitä varten Herra Jeesus kuoli ja nousi taivaaseen, että voisit saada Raamatun ilmoituksesta totuuden ja armon ja pelastuksen toivon?
>> 3. Mitä saat itsellesi uskoessasi, että puolet maapallon väestöstä joutuu ikuiseen kärsimykseen,
Mitä saat itsellesi, kun pääset perille voittajana Jumalan Valtakuntaan?
Vai onko nämä asiat kannaltasi yhdentekeviä tai epäuskottavia?
Avuksesi pyydä Jeesusta sydämestäsi ja lue Raamattua anoen Jumalan tahdon tuntemista, niin saat siitä hyvän perinnön, sillä Testamenttinsa laatija on uskollinen ja vanhurskas, vaikka monta vaaraa Kaidalla Tiellä Jeesuksessa vaeltaessa onkin, että ilouutinen ei saisi hyvää hedelmää Jumalan kunniaksi Jeesuksen Veressä ja Vedessä ja Hengessä, sillä nämä kolme todistavat Jumalan armosta ja totuudesta Jeesuksessa.
et miten tässä vastattiin mun esittämiini kysymyksiin?
Sulevi, vastauksia odotetaan jatko-galluppiin.
Mitä mä voin vastata, kun mun kysymyksiin ei ole vastattu millään tavalla? Vastakysymyksiä ja tuputusta on kyllä tullu metritolkulla, mut itse kysymykset on väistetty kokonaan. Siit on aika paha alkaa rakentaan keskustelua, vai mitä?
Mutta sinun tulee muuttua Jumalan tahdon ja armon ja totuuden mukaan, etkä sinä voi muuttaa Luojaa vaan luodun tulee muuttua Herran Jumalan tahdon mukaan. Tätä totuuttakaan et tahdo varmaan uskoa. Sinulle on annettu Raamattu ja voit uudistua sen ja Jumalan Hengen ja Veden ja Veren voimassa hänen tahtonsa mukaan. Siunausta elämääsi, että saisit armonsa avuksesi oikeaan aikaan, niinkuin tämäkin ilta on.
Uskonot ovat ihmisuskoja. Mielikuvituksen tuotteita, satuja. Totuus on toisenlainen, eikä edes kuulu uskontopalstalle.
En.
Uskonnon kehittämään ja monien kirjoittamien tekstien perusteella ei kukaan minnekkään joudu.
Väitteesi on epätosi.