Uutiset

Uutisten ja median vaikutus ihmisiin on hyvin mielenkiintoinen, uutisten seuraaminen on jo niin tavallista huipuunsa kehittyneessä nykytietoyhteiskunnassamme että harva edes ymmärtää mitä asia kokonaisuudessaan merkitsee.
Pääsääntöisesti voidaan sanoa että mitä enemmän "uutinen" vaikuttaa ihmisen tunne/äly kehoon, sen suurempi on uutisen deterministinen vaikutus tuleviin tapahtumiin, koska kaikki ihmiselle tuleva tieto vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen tavalla tai toisella.
Tästä seuraa se tosiasia, että uutisten tiedon ei tarvitse edes olla totta vaikuttaakseen, vain sillä on merkitys että kuinka ihmiset reagoivat uutisten tietoon.
Kuten on nähty, suuria ja vaikuttavia valtamediasuutisia on tehtailtu ilmeisen tarkoituksella viime vuosina, ja niiden globaali vaikutus on ollut hyvinkin näkyvää.
Enää ei voi sanoa että kysymyksessä on vain pikku vaikutus äänestäjiin, käytössä on massiviset psykologiset keinot joilla ihmismassoja viedään lähes kuin pässiä narusta, esimerkkejä ei tarvitse edes mainita.
Se että meitä viedään, on toisaalta ihan omaa ansiotamme, mehän luomme maailmaa toiveidemme, halujemme je pelkojemme mukaan, jos meihin ei voisi mikään uutinen vaikuttaa, kaikki uutiset olisivat käytänössä täysin turhia, koska uutisia ei ole lopetettu niin niillä on vielä tarvittava vaikutus medioita halitsevien tahoilta.

Milenkiintoinen ilmiö on sinänsä se, että vanha ja uusi media inetrnet ovat olleet hyvin monissa asioissa eri linjoilla, ei ole yleensä ollut kovín vaikea törmätä internetissä ns, salkkarijuttuihin, itse olen sitä miltä että salkkariinternet on lähes yhtä ohjattua kuin valtamedian informaatio konsanaan.
En usko että nettiä laitetaan "aisoihin" vaan samme tulevaisuudessa lukea internetistä mitä uskomattomimpia asioita, joilla meihin vaikutetaan ja toivottavasti lopputulos on positiivinen kuten uskon sen olevan, salaisuuksia paljastetaan takaoven kautta, jotta yhteiskuntamme voi rakentua uudestaan paremalle pohjalle, monet salkkarijutut ovat todellakin totta ja totuus on tultava esiin ennen kuin uutta voi syntyä, yksinkertaisena esimerkkinä vaikka että kuinka Kuuhun voidaan mennä oikeasti ensi kertaa, jos vanha valhe vielä mällää.
6681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Todellakin unohti mainita että internet on myös täys monenlaista oikeaa härhöilyä, joku pitää tietty tätäkin juttua hörhönä.
Juuri se että oppii näkemään luonnollisen ja realistisen maailmankaikkeuden vailla monenmoisten uskomusten ja uskonnon harhoja on sitä todellista kehitystä, kun ihmisiä ei voi eikä tarvitse hallita minkäänlaisella uskomuksella on uusi aika koittanut, veikaan kuitenkin siihen kuluvan vielä aikaa.

Äänestä

Ihan vain pikku esimerkki kuinka pikku "uutinen" vaikuttaa maailman menoon.
Ei ole ihan sama että minkä mielipiteen asioista luomme, ei ensinkään, turvarkastusten kehittämisen takia asiasta ei tarvitse uutisoida, ellei sitten joku ehdota sirutusta.
Pikku sotilasoperaatioon juttu antaa kyllä hyvän mandaatin, ohan meillä ne taistelevat uskonnot.

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=143739&tstart=0

Äänestä
  • Niin koko tuon lennon tapahtumat voivat olla vain paperilla ja "todistajat" näyttämöllä, näyttämökin voi olla oikeassa lentokoneessa tai sitten ei.

    Äänestä

  • retard11 kirjoitti:

    Niin koko tuon lennon tapahtumat voivat olla vain paperilla ja "todistajat" näyttämöllä, näyttämökin voi olla oikeassa lentokoneessa tai sitten ei.

    Niin,, tuo edellinen on valitettavan monille vain minun mielisairaan salkkarin päiväunta, toki moni oikein odottaa että juuri tällaista tapahtuu ja että Usa pääsee jälleen "rättipäiden" kimpuun, sellainen ajattelu ei hetkeäkään ajattele että juttu voisi olla feikki.

    Olen miehenkipeä vanhapiika ja vaginani on täynnä kuupölyä!

    Sä olet hyvä esimerkki siitä että kaikkea voi toisten nimissä kirjoittaa jos se on vain mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

retard11 kirjoitti:

Uutisten ja median vaikutus ihmisiin on hyvin mielenkiintoinen, uutisten seuraaminen on jo niin tavallista huipuunsa kehittyneessä nykytietoyhteiskunnassamme että harva edes ymmärtää mitä asia kokonaisuudessaan merkitsee.
Pääsääntöisesti voidaan sanoa että mitä enemmän "uutinen" vaikuttaa ihmisen tunne/äly kehoon, sen suurempi on uutisen deterministinen vaikutus tuleviin tapahtumiin, koska kaikki ihmiselle tuleva tieto vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen tavalla tai toisella.
Tästä seuraa se tosiasia, että uutisten tiedon ei tarvitse edes olla totta vaikuttaakseen, vain sillä on merkitys että kuinka ihmiset reagoivat uutisten tietoon.
Kuten on nähty, suuria ja vaikuttavia valtamediasuutisia on tehtailtu ilmeisen tarkoituksella viime vuosina, ja niiden globaali vaikutus on ollut hyvinkin näkyvää.
Enää ei voi sanoa että kysymyksessä on vain pikku vaikutus äänestäjiin, käytössä on massiviset psykologiset keinot joilla ihmismassoja viedään lähes kuin pässiä narusta, esimerkkejä ei tarvitse edes mainita.
Se että meitä viedään, on toisaalta ihan omaa ansiotamme, mehän luomme maailmaa toiveidemme, halujemme je pelkojemme mukaan, jos meihin ei voisi mikään uutinen vaikuttaa, kaikki uutiset olisivat käytänössä täysin turhia, koska uutisia ei ole lopetettu niin niillä on vielä tarvittava vaikutus medioita halitsevien tahoilta.

Milenkiintoinen ilmiö on sinänsä se, että vanha ja uusi media inetrnet ovat olleet hyvin monissa asioissa eri linjoilla, ei ole yleensä ollut kovín vaikea törmätä internetissä ns, salkkarijuttuihin, itse olen sitä miltä että salkkariinternet on lähes yhtä ohjattua kuin valtamedian informaatio konsanaan.
En usko että nettiä laitetaan "aisoihin" vaan samme tulevaisuudessa lukea internetistä mitä uskomattomimpia asioita, joilla meihin vaikutetaan ja toivottavasti lopputulos on positiivinen kuten uskon sen olevan, salaisuuksia paljastetaan takaoven kautta, jotta yhteiskuntamme voi rakentua uudestaan paremalle pohjalle, monet salkkarijutut ovat todellakin totta ja totuus on tultava esiin ennen kuin uutta voi syntyä, yksinkertaisena esimerkkinä vaikka että kuinka Kuuhun voidaan mennä oikeasti ensi kertaa, jos vanha valhe vielä mällää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu