Meidän tulee olla uskossamme kestävät, vaikka kuolemaan

Täällä adventistien palstalla käy sellainen kuhina johtuen meidän lauantain vietosta, että millään muilla palstoilla ei tälläistä kuhinaa voi saada aikaiseksi, kun kaikki muut kristityt viettävät sunnuntaita lepopäivänänään, että eivät halua viettää sitä minkä Raamatun Jumala on ainoastaan Pyhittänyt ja Siunannut, että täällä nämä vastustajan, perkeleen lapset käyvät ympäri niinkuin kiljuvat jalopeurat, etsien, kenet he saisivat niellä. Mutta me, jotka vastustamme heitä lujina uskossamme, tietäen, että samat kärsimykset täytyy meidän veljiemmekin täällä maailmassa kestää, niin kaiken armon Jumala, joka on kutsunut meidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyämme, hän on meidät valmistava, meitä tukeva, vahvistava ja lujittava. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Aamen.
682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ristillä, Jeesus vai Juudas? Kirjoitustavasta päätellen olet täällä aiemmin kieltänyt lähes kaikki kristinuskon totuudet. Sinuelle ei ole jäänyt mitään muuta kuin putsattu sapatti.

Kun ihminen tulee vanhaksi, niin hänen luonteenpiirteensä tulevat yhä korostuneemmin esille. Mielestäni, tämä sama asia pätee myös uskonnollisuuteemme, kristityille Jeesus tulee yhä tärkeämmäksi ja kaiken keskipisteeksi, lahkolaiselle taas lahkon erikoisopit tulevat yhä tärkeämmäksi syrjäyttäen Jeesuksen.

Äänestä

väliä sillä päivällä on..johan on jo selvää että raamatussa kusee kaikki mahdolliset päivämäärät ja syntymät,niin mitä ihmeen merkitystä minä päivänä sitä sapattia viettää..ihme huuhaa aivopesutouhua,herää tähän elämään.

Äänestä
  • En todellakaan tämän elämäni aikana, jonka tässä ajassa elän, niin mitään muuta päivää ryhdy lepopäivänä viettämään kuin vain ja ainoastaan lauantaita, joka ainoana päivänä on siunattu ja pyhitetty lepopäiväksi Luojamme taholta, että miksi te muut ihmiset ette pidä pyhänä asiana sitä mikä on pyhää Isä Jumalan määräämänä, että te vain sinnikkäästi tahdotte seurata lihallisuuttanne, ja elää oman mielenne mukaisesti, ja se johdattaa arvatenkin kadotukseen.

    Äänestä

taas sapatti pelastaa jonkun .... mutta miten ja minne?

Äänestä

pidä vaan luulosi ja sapattisi.

Äänestä

Uskon että Ellen White näki oikein
Timo Flink
15.12.2009 01:08
Ruhtinas Mikael näytti profeetta Ellenille saatanan kantamassa uskovien synnit autiossa erämaassa.
Näinollen Jeesus vain aloitti lunastustyön Golgatalla ja saatana joka on syypää kaikkeen pahaan,
joutuu lopulta myöntämään syyllisyytensä ja ottamaan synnit
mutta vain uskovien eli sapatin
pitävien synnit.
Ei kai saatana tämmöistä tahtoisi paljastaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asti ! kirjoitti:

Täällä adventistien palstalla käy sellainen kuhina johtuen meidän lauantain vietosta, että millään muilla palstoilla ei tälläistä kuhinaa voi saada aikaiseksi, kun kaikki muut kristityt viettävät sunnuntaita lepopäivänänään, että eivät halua viettää sitä minkä Raamatun Jumala on ainoastaan Pyhittänyt ja Siunannut, että täällä nämä vastustajan, perkeleen lapset käyvät ympäri niinkuin kiljuvat jalopeurat, etsien, kenet he saisivat niellä. Mutta me, jotka vastustamme heitä lujina uskossamme, tietäen, että samat kärsimykset täytyy meidän veljiemmekin täällä maailmassa kestää, niin kaiken armon Jumala, joka on kutsunut meidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyämme, hän on meidät valmistava, meitä tukeva, vahvistava ja lujittava. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu