Minä olen tuntenut vuosikausia ystäväni, jolla on bipolaarinen diagnoosi. Aluksi väsyin siinä, kun innostuin aina kun hän innoistuin. Olin iloinen sen puolesta, että hän tuntui löytäneen rauhan ja onnen elämässään. Sitten petyin ja olin surullinen, kun hän taas romahti ja elämä tuntui hänestä kovin raskaalta.
Nyt, kun tiedän että hän elää koko ajan moisessa vuoristoradassa tai tiedän syyn, osaan suhtautua etäisemmin hänen tunteisiinsa. Nykyisin yritän itse olla lähtemättä mukaan tunteella hänen iloihin ja suruihin. Kannustan kyllä tai sitten pahoittelen... riippuu siitä kumpaa huomita hän kaipaa. Mutta huomaan käyväni koko ajan kyynisemmäksi ja kyynisemmäksi. Voisin kohta kopioida hänelle vastaukseksi vanhoja sähköpostejani, koska hänen vuoristoratansa tuntuu menevän aina samallalailla ja hän itsekin kirjoittaa kovin samanlaisesti yhä uudelleen ja uudelleen.
Ja hän tuntuu loukkautuvan ja närkästyvän sekä puolustautuvan, jos joskus olen sillä päällä, että haluan sanoa suorat sanat eli yleensä kyse on siitä, että hän keskittyy aivan muihin asioihinsa kuin sairauteensa. Siis lopettaa ensin lääkkeensä ja sitten ihmettelee kun tulee maniaa ja masennusta. Tai sitten hankkii ylettömästi uusia harrastuksia ja projekteja, ja sitten ihmettelee kun uupuu täysin. Uudet ihmiset usein hylkäävät hänet, kun eivät tajua että uusien projektien lopettaminen ja lupausten "pettäminen" johtuu sairaudesta. Ei hän ilkeyttään jätä hommia tekemättä. Hän vain on niin väsynyt maniajaksojensa jälkeen. Manian aikana hän on äärimmäisen tehokas... ainakin aloittamaan uusia juttuja.
Sitten minun on vaikea kuunnella hänen ns. juttuja henkimaailmasta. Itse on skeptinen ihminen ja hyvinkin ateistinen. Yritän aina olla järjen äänenä. Siis ei ole auroja tai henkioppaita tms. Ne kaikki ovat ihmisen omassa päässä. Ihmisen aivot ovat ihmeellinen laitos. Sieltä voi tulla vaikka mitä hallusinaatioita. Valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka myös ovat mukana näissä humpuukihommissa ja voivat jopa rahastaa niihin uskovia. Henkiolentoihin uskova voi olla hyvä rahasampo.
En halua hyljätä ystävääni. Hän on minulle rakas, mutta välillä tuntuu toivottomalta. Minulla on jo loppunut usko siihen, että hän koskaan tasaantuisi. Miten voi toista kannustaa paranemaan, kun itse ei siihen usko. Minä uskon siihen, että hyvä terapia ja lääkkeet auttavat häntä. Ei se, että itse yritetään henkisesti parantaa itseään nousemalla seuraavalle tietoisuuden tasolle.
Miten suhtautuisin jatkossa? Neuvoja? Kohtalotovereita?
Miten tukea bipoa ystävää?
16
3793
Vastaukset
- Yksilöitä kaikki
Hänet on otettava sellaisenaan, jos ei jaksa niin kannattaa ottaa etäisyyttä.
Tätä sairautta potevat ihmiset ovat oikeita energiasyöppöjä, imaisevat lähellään olevat tyhjiin ja jatkavat kulkuaan.
Voi silti olla ystävä hädässä, mutta pitää osata vetäytyä kun alkaa tuntua raskaalta. - bib..
että bipous EI koskaan parane!
- Minervä
Miksi tämä auttaisi häntä? Entä kommentoida häntä muuallakin kuin täällä netissä. Entä hänen vanhemmilleen. Kuule korjaappa nyt seuraavasta käsityksiäsi bipolaarisesta mielialahäiriöstä!! Ehkä sinun ei tule "ystävyyttäsi" tunkea häntä mihinkään lahkoon, vaikka sitten pelastaisit itseäsi... Meidän "ystävyyssuhteemme" on toiminut jo vuosikausia näin ja mulla on yhteiset lapset hänen kanssaan, joita tosin en näe koskaan enkä halua nähdä. Toki tuen huoltajuutemme näin....
Kysymyksessähän on vankimielisairaalaan AINA johtava tila, jossa ympäristö hyökkää kohdun poistoa koskevien näkökantojen jatkuvan esittämisen takia jonkun yksilön kimppuun. Kohdun poistoa esitetään mm. salaliittoteoria-merkistöllä, jota nyt itsekkin ilmeisesti haluat käyttää. Tällä tulisi lähinnä mielipidesektorilla vaikuttaa ihmisiin siten, että he eivät tukisi terveydenhuolto-alan ammattilaisten lisääntymistä lainkaan. Meillä on jo useita muita diagnooseja siihen, miksi heitä ei tarvita missään. mm. lääkekaupan rajoittaminen. Ei ihmistä voi pitää sellaisissa oloissa, kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö edellyttää.
Hana on kaksisuuntainen, sieltä tulee lämmintä vettä. Lisensiaatti on aina lämmin, koska hän ei erota urologista hoitoa, joka kuuluu aina myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Näin väittää joku lisensiaatti itse. - Sikermän Idiopää
Minervä kirjoitti:
Miksi tämä auttaisi häntä? Entä kommentoida häntä muuallakin kuin täällä netissä. Entä hänen vanhemmilleen. Kuule korjaappa nyt seuraavasta käsityksiäsi bipolaarisesta mielialahäiriöstä!! Ehkä sinun ei tule "ystävyyttäsi" tunkea häntä mihinkään lahkoon, vaikka sitten pelastaisit itseäsi... Meidän "ystävyyssuhteemme" on toiminut jo vuosikausia näin ja mulla on yhteiset lapset hänen kanssaan, joita tosin en näe koskaan enkä halua nähdä. Toki tuen huoltajuutemme näin....
Kysymyksessähän on vankimielisairaalaan AINA johtava tila, jossa ympäristö hyökkää kohdun poistoa koskevien näkökantojen jatkuvan esittämisen takia jonkun yksilön kimppuun. Kohdun poistoa esitetään mm. salaliittoteoria-merkistöllä, jota nyt itsekkin ilmeisesti haluat käyttää. Tällä tulisi lähinnä mielipidesektorilla vaikuttaa ihmisiin siten, että he eivät tukisi terveydenhuolto-alan ammattilaisten lisääntymistä lainkaan. Meillä on jo useita muita diagnooseja siihen, miksi heitä ei tarvita missään. mm. lääkekaupan rajoittaminen. Ei ihmistä voi pitää sellaisissa oloissa, kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö edellyttää.
Hana on kaksisuuntainen, sieltä tulee lämmintä vettä. Lisensiaatti on aina lämmin, koska hän ei erota urologista hoitoa, joka kuuluu aina myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Näin väittää joku lisensiaatti itse.ole? Ohjata hoitoon kaveria ja kuvitella, että sellainen hoitosektori on olemassa ja itse näin stepata ja vaikeuttaa muiden lisääntymistä omaa perhettä ajatellen. Aiheutat ympäristövahingon! Taidan soittaa sinusta poliisille...
Ainut hoitovaihtoehto tulee olemaan plastiikkakirurgia, johon tarvitsen rahaa. Miksi sinä tarvitsit rahojani? - Bibokireenä
Sikermän Idiopää kirjoitti:
ole? Ohjata hoitoon kaveria ja kuvitella, että sellainen hoitosektori on olemassa ja itse näin stepata ja vaikeuttaa muiden lisääntymistä omaa perhettä ajatellen. Aiheutat ympäristövahingon! Taidan soittaa sinusta poliisille...
Ainut hoitovaihtoehto tulee olemaan plastiikkakirurgia, johon tarvitsen rahaa. Miksi sinä tarvitsit rahojani?Onko ystäväsi sinulle ensisi sijaisesti Rakas Ystävä, jolla on sairaus?
Vaikko Sairaus joka on rakas ystäväsi?
Miksi luulet että häntä on juuri sinun tuettava?
Oletko kysynyt häneltä koskaan haluaako hän juuri sinun tukeasi?
Oletko kysynyt häneltä millaista tukea hän sinusta haluaa jos siis edes haluaa?
Mitä sinä saat siitä itsellesi että alistut olemaan hänelle ilmaista hoitohenkilökuntaa?
Mikä on se palkka?
Puhut tuesta sellaiseen sävyyn niin kuin Kiltit pojat/tytöt konsanaan, "Kaveria ei jätetä ja ystävää on tuettava." keiden kliseitä sinä toistat? Omiasi vai jonkun muun?
Kyseenalaistan koko "ystävyytesi" motiivin.
Rakkaana ystävänä,jolla on sairaus. Kaikki mitä minä toivon ystäviltäni on ymmärrys ja potku perseeseen mielenterveyshuollon suuntaan kun siltä vaikuttaa. Kaikki todelliset ystäväni kohtelevat minua ensisijaisesti ihmisenä ja ystävänä, läheisenä ja rakkaana. Jos minulla on sairauden kanssa kriisi he auttavat minut ammattiauttajan luokse.
En voi sietää ketään Marttyyriä läheisekseni. Vihaan jokaista urautuvaa lässyttäjää joka suhtautuu minuun niinkuin tautiin suhtaudutaan. Jokaista wannabe-hoitsulääkäriä joka ottaa missiokseen mielenterveyteni hoitamisen tai parantamisen vältän kuin ruttoa. Säälin viljelijät ovat sairasta porukkaa ja heille ei heru ymmärrystä, tukea eikä ystävyyttä. Ei ainakaan minulta.
Neuvoni sinulle on tämä:
Erota ystäväsi ja hänen diagnoosinsa toisistaan. Punnitse tarkkaan kumpaa rakastat enemmän. Jos huomaat että rakastat ystäväsi diagnoosia enemmän kuin ystävääsi, tee ystävälle palvelus ja lopeta "ystävyys". Mene sen jälkeen hyvä ihminen ammattiauttajalle koska ihan selkeästi sairastat sairauksista yhtä vastenmmielisintä; sääliä. - 48+48
Bibokireenä kirjoitti:
Onko ystäväsi sinulle ensisi sijaisesti Rakas Ystävä, jolla on sairaus?
Vaikko Sairaus joka on rakas ystäväsi?
Miksi luulet että häntä on juuri sinun tuettava?
Oletko kysynyt häneltä koskaan haluaako hän juuri sinun tukeasi?
Oletko kysynyt häneltä millaista tukea hän sinusta haluaa jos siis edes haluaa?
Mitä sinä saat siitä itsellesi että alistut olemaan hänelle ilmaista hoitohenkilökuntaa?
Mikä on se palkka?
Puhut tuesta sellaiseen sävyyn niin kuin Kiltit pojat/tytöt konsanaan, "Kaveria ei jätetä ja ystävää on tuettava." keiden kliseitä sinä toistat? Omiasi vai jonkun muun?
Kyseenalaistan koko "ystävyytesi" motiivin.
Rakkaana ystävänä,jolla on sairaus. Kaikki mitä minä toivon ystäviltäni on ymmärrys ja potku perseeseen mielenterveyshuollon suuntaan kun siltä vaikuttaa. Kaikki todelliset ystäväni kohtelevat minua ensisijaisesti ihmisenä ja ystävänä, läheisenä ja rakkaana. Jos minulla on sairauden kanssa kriisi he auttavat minut ammattiauttajan luokse.
En voi sietää ketään Marttyyriä läheisekseni. Vihaan jokaista urautuvaa lässyttäjää joka suhtautuu minuun niinkuin tautiin suhtaudutaan. Jokaista wannabe-hoitsulääkäriä joka ottaa missiokseen mielenterveyteni hoitamisen tai parantamisen vältän kuin ruttoa. Säälin viljelijät ovat sairasta porukkaa ja heille ei heru ymmärrystä, tukea eikä ystävyyttä. Ei ainakaan minulta.
Neuvoni sinulle on tämä:
Erota ystäväsi ja hänen diagnoosinsa toisistaan. Punnitse tarkkaan kumpaa rakastat enemmän. Jos huomaat että rakastat ystäväsi diagnoosia enemmän kuin ystävääsi, tee ystävälle palvelus ja lopeta "ystävyys". Mene sen jälkeen hyvä ihminen ammattiauttajalle koska ihan selkeästi sairastat sairauksista yhtä vastenmmielisintä; sääliä.Jossain muualla kerroin olleeni 48- vuotta bipon vaimona.
Tuo tekstisi pani ajattelemaan.
Vaikka olenkin läheisriippuvainen niin en ole mikään voivottelija enkä tunne myöskään sääliä kuin avuttomia eläimiä tai huonosti kohdeltuja lapsia kohtaan.
Kai en ole nähnyt metsää puilta kun olen kärvistellyt oman elämäni vaikeuksien kanssa.
Koskaan ei saisi yleistää, Bipoissa on erilaisia kuten ns. terveissäkin.
Pyydän anteeksi kaikilta yleistykseni.
Mieheni oli myös alkoholisti mielialahäiriön lisäksi, huomasin että hyysäämällä ja hyssyttelemällä tekee pahimman karhunpalveluksen, onneksi minulla on ollut jonkinlainen realittettien taju, muuten olisi mennyt överiksi. - eiselakkaakoskaan
Bibokireenä kirjoitti:
Onko ystäväsi sinulle ensisi sijaisesti Rakas Ystävä, jolla on sairaus?
Vaikko Sairaus joka on rakas ystäväsi?
Miksi luulet että häntä on juuri sinun tuettava?
Oletko kysynyt häneltä koskaan haluaako hän juuri sinun tukeasi?
Oletko kysynyt häneltä millaista tukea hän sinusta haluaa jos siis edes haluaa?
Mitä sinä saat siitä itsellesi että alistut olemaan hänelle ilmaista hoitohenkilökuntaa?
Mikä on se palkka?
Puhut tuesta sellaiseen sävyyn niin kuin Kiltit pojat/tytöt konsanaan, "Kaveria ei jätetä ja ystävää on tuettava." keiden kliseitä sinä toistat? Omiasi vai jonkun muun?
Kyseenalaistan koko "ystävyytesi" motiivin.
Rakkaana ystävänä,jolla on sairaus. Kaikki mitä minä toivon ystäviltäni on ymmärrys ja potku perseeseen mielenterveyshuollon suuntaan kun siltä vaikuttaa. Kaikki todelliset ystäväni kohtelevat minua ensisijaisesti ihmisenä ja ystävänä, läheisenä ja rakkaana. Jos minulla on sairauden kanssa kriisi he auttavat minut ammattiauttajan luokse.
En voi sietää ketään Marttyyriä läheisekseni. Vihaan jokaista urautuvaa lässyttäjää joka suhtautuu minuun niinkuin tautiin suhtaudutaan. Jokaista wannabe-hoitsulääkäriä joka ottaa missiokseen mielenterveyteni hoitamisen tai parantamisen vältän kuin ruttoa. Säälin viljelijät ovat sairasta porukkaa ja heille ei heru ymmärrystä, tukea eikä ystävyyttä. Ei ainakaan minulta.
Neuvoni sinulle on tämä:
Erota ystäväsi ja hänen diagnoosinsa toisistaan. Punnitse tarkkaan kumpaa rakastat enemmän. Jos huomaat että rakastat ystäväsi diagnoosia enemmän kuin ystävääsi, tee ystävälle palvelus ja lopeta "ystävyys". Mene sen jälkeen hyvä ihminen ammattiauttajalle koska ihan selkeästi sairastat sairauksista yhtä vastenmmielisintä; sääliä."Miksi luulet että häntä on juuri sinun tuettava?
Oletko kysynyt häneltä koskaan haluaako hän juuri sinun tukeasi?
Oletko kysynyt häneltä millaista tukea hän sinusta haluaa jos siis edes haluaa?"
Olen sanonut, että minulle saa soittaa aina, kun tuntuu siltä. Ei hän lähestyy yleensä minua. Puhelu voi kestää tunnin. Kuuntelen hänen selostustaan hänen elämästään ja sanon hyvin lyhyitä kommentteja, riippuu siitä jaksanko itse puhua. Usein hänelle riittää se, että vain kuuntelen. Joskus olen sillä tuulella, että nyt on pakko sanoa jotain vastaan. Sanon siis oman mielipiteeni, enkä vain kokoajan ole jees-ihmisenä. Usein vain olen huomannut, että hän puhuu yhä uudelleen samoja asioita, joten joskus kyllästyttää sanoa hänelle samoja kommentteja. Ihan kuin ne eivät menisi koskaan perille. Miksi siis sanoa niitä?
Hänelle riittää tämmöinen tuki: puhelimessa kuuntelua ja sähköposteihin kommentoimista. Muuta en voi hänelle tarjota, koska asun aika kaukana hänestä.
Onko sääliä se, jos haluaa kuunnella ystävää? Tottahan se on raskasta, jos joka päivä tulee tunnin puhelu sisältäen lähes ainoastaan tajunnanvirtaa hänen elämästään. Onneksi itselläni on myös sellaisia ystäviä, joille itse voin purkaa omaa elämääni tai keskustelua on kahdensuuntaista koko ajan. Siksi ehkä jaksakin kuunnalla. Lisäksi vuosia sitten meillä oli sellainen kausi, että minä tarvitsin kuuntelijaa ja tukijaa. Hän auttoi minua silloin.
Anna hyvän kiertää.
Jokainen joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa.
Siinä muutama klisee lisäksi. Niissä löytyy usein viisaus sisällä. Eihän niitä muuten toisteltaisi tai muisteltaisi. - eisekoskaanlakkaa
Bibokireenä kirjoitti:
Onko ystäväsi sinulle ensisi sijaisesti Rakas Ystävä, jolla on sairaus?
Vaikko Sairaus joka on rakas ystäväsi?
Miksi luulet että häntä on juuri sinun tuettava?
Oletko kysynyt häneltä koskaan haluaako hän juuri sinun tukeasi?
Oletko kysynyt häneltä millaista tukea hän sinusta haluaa jos siis edes haluaa?
Mitä sinä saat siitä itsellesi että alistut olemaan hänelle ilmaista hoitohenkilökuntaa?
Mikä on se palkka?
Puhut tuesta sellaiseen sävyyn niin kuin Kiltit pojat/tytöt konsanaan, "Kaveria ei jätetä ja ystävää on tuettava." keiden kliseitä sinä toistat? Omiasi vai jonkun muun?
Kyseenalaistan koko "ystävyytesi" motiivin.
Rakkaana ystävänä,jolla on sairaus. Kaikki mitä minä toivon ystäviltäni on ymmärrys ja potku perseeseen mielenterveyshuollon suuntaan kun siltä vaikuttaa. Kaikki todelliset ystäväni kohtelevat minua ensisijaisesti ihmisenä ja ystävänä, läheisenä ja rakkaana. Jos minulla on sairauden kanssa kriisi he auttavat minut ammattiauttajan luokse.
En voi sietää ketään Marttyyriä läheisekseni. Vihaan jokaista urautuvaa lässyttäjää joka suhtautuu minuun niinkuin tautiin suhtaudutaan. Jokaista wannabe-hoitsulääkäriä joka ottaa missiokseen mielenterveyteni hoitamisen tai parantamisen vältän kuin ruttoa. Säälin viljelijät ovat sairasta porukkaa ja heille ei heru ymmärrystä, tukea eikä ystävyyttä. Ei ainakaan minulta.
Neuvoni sinulle on tämä:
Erota ystäväsi ja hänen diagnoosinsa toisistaan. Punnitse tarkkaan kumpaa rakastat enemmän. Jos huomaat että rakastat ystäväsi diagnoosia enemmän kuin ystävääsi, tee ystävälle palvelus ja lopeta "ystävyys". Mene sen jälkeen hyvä ihminen ammattiauttajalle koska ihan selkeästi sairastat sairauksista yhtä vastenmmielisintä; sääliä."Onko ystäväsi sinulle ensisi sijaisesti Rakas Ystävä, jolla on sairaus?
Vaikko Sairaus joka on rakas ystäväsi?"
Näihin unohtui vastata.
Voisin sanoa, että hän on rakas ystävä, jolla on sairaus. En yritä pelastaa tai parantaa häntä, koska en usko siihen, että koskaan paranisi. Surullista, mutta siltä minusta tuntuu.
Olen yrittänyt joskus nuoruudessani parantaa ja hoivata ihmisiä terveiksi. Antaa neuvoja ja ohjastaa. Se oli vain oman egoni pönkitystä. Huomasin kyllä, että halusin tuollon vain päteä. Ihmiset eivät pitäneet sellaisestä pätemisestä.
Ihmiset kyllä pyytävät neuvoa, jos haluavat.
Joskus toisen hylkääminen on parasta hoitoa. En puhu nyt ystävästäni vaan entisestä poikaystävästäni. Yritän parantaa häntä ja hän yritti tukeutua minuun. Sellainen suhde on tuhoon tuomittu.
- maaorava
Ihanaa, että jaksat olla bipolle kaveri. Sinunlaisiasi kavereita hän nimenomaan tarvitsee, jolla on jalat maassa. Itse ostelen asuntoja, ja nyt onneksi mies ja kaverit vahtii, etten osta niitä enää lisää. En onneksi ole sellainen bipo, joka tuhlaa, vaan manian puolelle menee sijoittamisvimma. Eli mun mania on plussan puolella toistaiseksi. Toi on hirveän raskasta jos sun kaveri uskoo johonkin yliluonnolliseen - harva jaksaa moista soopaa kuunnella. itse kirjoitan blogia os: http://kaukomaa.blogspot.com/
T. annu- eisekoskaanlakkaa
Kiitos sinulle ja kaikille muille vastaajille! :)
Sain hyviä vinkkejä ja pohdittavaa sekä tukea.
Aionpa tutustua blogiisi.
- bipoii
Eihän siihen tosiaan muuta oikein voi kuin yrittää ymmärtää, tietty kun tulee normaali jakso voi yrittää puhua lääkkeiden syömisen tärkeydestä. Bipolaarisuus on vaan semmoista että jaksot vaihtelee, lääkkeillä pysy kyllä paremmin ruodussa mutta silti vaihtelee.
Mulle on ainakin riittänyt että mulla on ystäviä joiden kanssa jutella - en mä todellakaan kaipaa mitään kotrollia vaikka sekin on tervetullutta välillä ollut. Jos toisen säätämisestä keskustelua ei jaksa niin ohjaa keskustelu vaivihkaan johonkin toiseen aiheeseen, joka kieltämättä on sitä parasta terapiaa. Itse on ainakin oppinut pikkuhiljaa "elämään normaalia elämää" juurin kun on keskustellut kaikesta mahdollisesta, ei vaan sairuteen liittyvistä asioista (ylä ja alamäistä)
Ja koita itse suhtautua niin että sulla on oma elämäsi ja ystävälläsi oma, vaikka kuinka hän säätäisi niin ei se ole sinun ongelma. Jo vain aika rankka ja raskas suhtautuminen jos on rakas ystävä mutta älä omaa terveyttäsi menetä toisen takia. Hylätä ei kuitenkaan tarvitse tai edes uhkailla sillä. - ei enää
Hyvä kun löysin kirjoituksesi.Olen samassa tilanteessa.Ei vain aina jaksa eikä ymmärrys riitä.Varsinkin kun ystävä ei syö lääkkeitä joita on määrätty ja keksii kaikenmaailman muut sairaudet ja verukkeet ettei tarvitse todellista sairautta hoitaa.Ja nuo unohtelut ja mielialanvaihtelut, ei jaksa.Ja kun yrittää kertoa arjen järkiasioita, niin sitten loukkaannutaan ja suututaan.Tietty kaikessa muussa on vika,ystävissä,yhteiskunassa..jne.Mutta ei siinä että lääkärin määräyksiä ei noudateta.Todellakin olen nyt tilanteessa jossa mietin tätä ystävyyttä ja jaksanko itse ainaista mylläystä ja vääntöä.Kyllä se niin on että voimat menee.Kaikkea hyvää,kaikille.
- Enjaksaisi
Itse en jaksaisi mitenkään, ellei kyseessä olisi perheenjäsen.
Jatkuva huoli, suru ja pettymykset nakertavat värejä elämästä.
- Maanis.depressiivine
...on ollut aikaa miettiä sairauspäivärahalla ja kuntoutustuella ollessa.
Toisaalta tuntuu hyvältä, että on joitakin velvollisuuksia ja jotain kodin ulkopuolelle suuntautuvaa tekemistä, ettei tule mökkihöperöksi. Kuitenkaan ei pitäisi haalia liikaa ja osata joskus kieltäytyä toisten pyynnöistä. Täytyy vaan löytää se tasapaino, jossa on sopivasti stressiä: hommat tulevat ajallaan hoidetuksi, muttei kuitenkaan näänny ja lamaannu taakan alla.
Itselläni toistuu tietty kuvio: ennen kuukautisia olen ihan poissa tolaltani, saajat särkeä astioita, viillellä itseäni tai karata kotoa. Sitten sinä päivänä kun menkat alkavat, hups heijaa, olen taas ihan oma itseni enkä edes muista, mikä oli kriisin aihe. Läheisille vaikeaa, vaikka he tietävät, että hormonit laukaisevat viirauksen päässä. Lupaan varata ajan lääkärille tai terapeutille, mutta yleensä se jää tekemättä (tai tyssää siihen, ettei kumpikaan ole juuri silloin puhelimella tavoitettavissa).
Ystäväsi siis lopettaa lääkkeet, minulla hormonitoiminta on vastaavanlainen toistuva ongelma. Henkimaailman juttuja tulee myös ns. terveiden kirjoissa olevilta ihmisiltä. Kaiken maailman horoskooppeja, ennustuksia, rukouksia, kirouksia ja siunauksia. Johtuvatko uskomukset kasvatuksesta, muusta ympäristöstä vai aivotoiminnan häiriöistä, siinä pulma. Olen itsekin skeptikko, ja yleensä kokiessani hallusinaatioita tiedän, että ne eivät ole todellisia. Harmittaa niiden puolesta, jotka joutuvat heikkoutensa vuoksi hyväksikäytetyiksi.
Jos tuntuu, että ystävyyssuhteenne nakertaa sinua, pidä siitä taukoa. Ystävä saattaa suuttua etäisyyden ottamisesta, mutta se on kenties pakollista oman hyvinvointisi kannalta. Taustatekijöitä: kauanko olette tunteneet, minkä ikäisiä olette, kauanko ystäväsi on sairastanut, ja onko hän koskaan valmis muuttumaan? Ei tarvitse vastata täällä. Uskon, että jos olette alle kolmekymppisiä, tilanne voi korjaantua. Tästä minulla ei ole faktaa. Vertaan vaan omaan tuttavapiiriin, että jos todellisuuteen herääminen tapahtuu, se tapahtuu viimeistään kolmekymppisenä. Vaikka ystäväsi jutut olisivat kuin toisesta maailmasta, ehkä voit vetää häntä todellisuuteen mm. jonkin yhteisen harrastuksen avulla. Voisitko auttaa jonkin realistisen projektin toteuttamisessa? - nähty on
Joko elää tai on haudassa.
- Anonyymi
Taukoa on ehdottomasti pibola ystävästä pitää. Joskus hän loukkaantuu ihan turhasta asiasta. Olemme pitänyt vuosienkin taukoa ystävyydestä. Sitten jonain päivänä hän ottaa yhteyttä muina miehinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031555
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781194- 881127
- 1391026
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt580985Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras1957Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8882- 20870
Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9714Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8660