Lyriikka eli runous on vanhin kirjallisuuden lajeista. Runous on lyriikan synonyymi ja proosan vastakohta. Yhteistä kaikille runoille on, että ne sisältävät jonkin ajatuksen tai rakkaustarinan. Lyriikka voi olla mm. runoja, lauluja, aforismeja...
Luetko sinä runoja? Itse innostuin runoudesta ja runojen kirjoittamisesta vasta näin vanhoilla päivilläni noin viitisen vuotta sitten ja huomasin pitäväni erittäin paljon suomalaisesta runoudesta.
Luetko sinä runoja? Itse innostuin runoudesta ja runojen kirjoittamisesta vasta näin vanhoilla päivilläni noin viitisen vuotta sitten ja huomasin pitäväni erittäin paljon suomalaisesta runoudesta.
Vastaukset 38
Vanhimmat
on ongelma. Voiko kääntäjä saavuttaa saman tunnelman, jota runoilija on tarkoittanut. Eino Leinoa pidän runouden suurimpana tekijänä, mutta muitakin loistavia on. Itse kirjoitan proosaa, mutta runoutta en hallitse. Luovana kirjoittajana olen joutunut hankaliin tilanteisiin, kun minulle on kannettu kasapäin pöytälaatikkokamaa arvioitavaksi. Minusta pelkkä tunnelmointi ei oikein riitä ja sitä on sitten erittäin hankala ystävälle sanoa edes kohteliaasti, että tämä on tyhjää sisällötöntä sanahelinää.
...voi saavuttaa samaa tunnelmaa käännösrunoudessa...
Runo on aina kirjoittajansa valinta sopivista sanoista, eikä runon tunnelmaa pysty toinen tavoittamaan oikein. Leinon Eikka on omasta mielestäni ehdotonta eliittiä runoilijana, pidän todella paljon.
Arvostan verbaalista lahjakkuutta, sinä kuulut niihin onnekkaisiin, jotka ovat sitä saaneet.
kumartaa:-)
Suomalaisia runoilijoita on niin paljon, että "mistä-näitä-senttejä-tulee"-sanonnalla vois melkein sanoa, että Mistä näitä suomalaisia runoilijoita oikein tulee. Eikä siinä vielä kaikki, vaan miten niitä on jo ennestään niin mahottoman paljon.
Luen paljon runoja. Pienestä pitäen. Rakastan runoja.
Suomen kieltä voi väännellä ja käännellä, käyttää mahottoman moninaisia sanoja, hyödyntää sijamuotoja ja muljautella ajatuksia melkein miten päin tahansa. Kiehtovaa. Rikas-rikas-rikas suomenkieli.
Runoja en kirjoita. En ole tahtonut edes yrittää. Tunnen ehkä Niin suurta kunnioitusta oikeita runoilijoita kohtaan, että en ilikiä edes yrittää töhertää mitään mukamas-runoja. Ja kun minulle ei ole suotu runoilijoiden taitoa, niin mitäpä yrittämäänkään. Onneksi on silimät päässä ja lukutaitoa, että voin nauttia muiden hedelmistä.
Kumma, että aika moni ihminen ei piittaa ollenkaan runoista. Jos ajattelen tuttavapiiriäni, niin kukaan ei ole runoihin hurahtanut. Ja mun mielestä niitä hyviä runoilijoita on Niin paljon, että luulisi jokaisen löytävän itselleen sopivia runoja.
...rikkaus minuakin viehättää suomen kielessä...
Oma kielemme on kuitenkin maailman suurkielten joukossa vain hyttysen ininää ja jota omalta osaltani ainakin yritän ylläpitää, enkä mielelläni käytä esim. englannin kielisiä lainauksia.
Ihan sattumalta aloin kirjoittelemaan runoja. Täällä suomi24:lla runopalstalla kokeilin ihan huvin vuoksi, miten se runojen rustaaminen onnistuisi. Kirjoittelin joskus lukioikäisenä jonkin verran ja yllätyin nyt, kun jotkut pitivät runoistani. Hyvä ja kannustava palaute edesauttoi minua jatkamaan.
mutta tuo "yöhuuhkaja" veikin sanat suustani.
Joskus proosa ei olekaan proosallista, vaan lyyristä, runollista.
Ja jokin runo taas voi olla hyvinkin raadollinen, arkipäiväinen.
Eino Leino on suomalaisten runoilijoiden kuningas,
siitä lyön kättä kanssasi.
Hänen kirjoittamissaan runoissa kohotaan aina korkealle.
Myöskin konteksti vaikuttaa runon synnyttämään tunnelmaan.
...ole luottamista, ihan sellaisesta tuon määritelmän otin...
Tottakai proosallisen ja lyyrisen kirjoittamisen rajat ovat häilyviä. Ei kaikkien laulujenkaan sanoitukset ole välttämättä runoutta. Lukija tai kuulija kuitenkin erottaa aivan varmasti kummasta on kyse, mielestäni.
Tuo E.Leinon runojen analysoiminen korkealle kohoamisesta oli hienosti sanottu. Allekirjoitan.
ajan myötä.
Ennen tuo määritelmä päti, nykyisin ei ehkä enää niinkään.
Proosarunoissa on paljon lyyrisiä, koskettavia, tunnelman hyvin tavoittavia.
Myös Aaro Hellaakoskella on kokoelmassa Jääpeili samoin kuin kokoelmassa Sarjoja runoja, joista pidän. Jääpeili on täynnä niitä. Sarjoissa kuitenkin vasta huiput, kaikkein parhaat.Usein otetaan esimerkiksi häneltä 'Hauen laulu'! Vain se, joka ei ymmärrä Hellaakosken kehittyneen
ja kypsyneen paljon ennen vuoden 1952 "Sarjoja", vetää esiin tuon hänen varhaisten nuoruusvuosiensa "Hauen".
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Jokin "Sarjojen" runo on jäänyt mieleeni:
En tiedä, lienenkö hukkunut järven loiskeeseen,
joka äsken kimalsi, nyt värijuovin piirtyy,
vai pilvenkö painoton kulku, yksikseen
kun ilmojen kannettavaksi se nauraen heittyy.
Olen hohto männikön pilarikyljissä tuolla,
olen pursujen väkevä huoku aavalla suolla,
ja ruohikon autuus, perhosen siipi tuo,
joka äsken katkesi lemmittynsä luo,
olen kaikki, jotka nyt, tänä hetkenä, tahtovat kuolla.
Suviyö, satu surmana rintaan!
Pian pöllö jo lyö kumistintaan.
Kenen tietäisin onnesta osattomaksi jääneen,
hänet toisin tänne, ja vaatisin rakastamaan
tätä turhinta, mitä on tehty milloinkaan.
Miks' kaikki on vaiti? Miksei puhkea ääneen
tämä ilta hurmaunut, yli mullankin huminoiva.
Olen valmis kuunteluun. En kaipaa mitään.
Olen olematon, jota sisältä kiirehditään.
Olen vastaanottaja vain. Olen soiva.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Jokin ilta kesämökillä on minulla aina silmissäni tätä runoa muistellessani.
...jonkin verran Aaro Hellaakoskea ja pidän kovasti...
Asiasta hieman poiketen tuli mieleeni oppikouluaikojen runon lausunta tilaisuudet, jolloin koululle tuli jokin vanhempi mies lausumaan Yrjö Jylhää, kuinka paatoksella ja kovalla äänellä hän veti sodan kauheuksista kuvaavia runoja. Se oli lähes pelottavaa, eikä yhtään nautinnollista.
Avaukseen nyt sen verran tarkennusta että aforismit ovat kyllä proosaa, lyhytproosaa.
Eikä tuo vastakohta-asettelukaan taida oikein olla mielekäs, koska on jo kauan ollut proosarunoja.
Lyriikka on vanhinta kirjallisuutta? No, vanhaa kyllä, mutta nimenomaan ei-kirjallisena, suullista perinnettä oli helpompi pitää muistissa runomuotoisena. Kirjoitettuja dokumentteja on kai tehty ensiksi muusta, kirjanpitoa, kauppoja, lakeja ja hallitsijoiden itsekehua varten piti luoda oikein kirjoitusjärjestelmä.
kun ihmetyttää nämä kaikki tietävät 5-kymppiset :)
Ei vastata aloittajan kysymykseen vaan kommentoidaan
aloitusta ;((
Mistä näitä oikein tulee?
Terve Tomppa! Tässäkö oli mielirunosi omasta tuotannostasi?
Haivy ! ;(
Sinähän ihmeellinen olet. Yrität esittää tietävää, ja kun joku korjaa asiavirheesi, saat jonkun lapsellisen raivonpuuskan. Yritä oppia hallitsemaan turhautumistasi, ja sen jälkeen jatka asiasta jos asiaa on.
En runoja lue, koska ne eivät useinkaan yllä sille tasolle kuin haluaisin, johtunee ymmärtämättömyydestäni lyriikkaa ja runoutta kohtaan. Tokikaan en paheksu ihmisiä jotka runoudesta saavat hyviä fiiliksiä sitä harrastaen.
Seliselinä olen liian realisti runouksiin, uskontoihin ja horoskooppeihin. Sensijaan fiilistellä tykkään ja luon ja tuon sellaisia tunteita tärkeille ihmisilleni.
...kaivoin tämän runon, kokeillaanpas vaikutusta...
Uuno Kailaan runo:
Helvetti
Minä tässä heräsin silkkityynyjen päältä
Salit hohteli kullasta, loisteli jäältä
Ja naisia paljaana sieltä ja täältä
minun vuoteeni tanssien ympäröi
ja nurkassa piru pianoa löi
Luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä
mikä paikka tää, ei tunnu elämältä?
ei myöskään ikävältä
onko naisia nää?
On naisia, on piru rähinöi
ja mielettömästi pianoa löi
Minun mainen haluni heräsi silloin
sitä tuntenut olin jo monin illoin
Ja piru-herralta kysyin
näitä lempiä saako?
Saa, lempiä saa, piru rähinöi
ja aivan hurjasti pianoa löi
Vei naisista kauniimman vuoteellein
kädet kauniit kiertyvät kaulallein
ja nurkassa piru pianoa löi
Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä
mutta arvatkaas veljet mitä?
sillä ei ollutkaan sitä
Minun ruumiini himosta kihelmöi
luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä
Kuinka olla näin voikaan?
Ei helvetti tää muuten oiskaan piru rähinöi
ja kuin mieletön hyppi ja pianoa löi.
miehenä arvioisin runoa sanalla
- Loistosuoritus
...tykkäsin voimakkaasta tunteen palosta, jota runossa oli...
Vahvaa lyriikkaa!
Ihan kiva. Ainoo vaan, etten naidessani tunne semmosta syyllisyyttä mihin piruparka ehkä vetoaa.
...sanoman sillä tavoin et, jos naisilla ei olisi sitä...
Elämä miehillä olisi yhtä helvettiä.
Hänen mukaansa helvetissä skumppapullon pohjassa on reikä.
...aina nälkä, koko ajan jano ja naisen puute...
Helvetillistä?
Joskus luen runoja, kirjoittamaan minusta ei ole.
Muutama runokirja on hyllyssä ja sitten aforismeja löytyy.
Marleena Ansion kirjoja tykkään lukea.
Mietelmiä ja ajatelmia oli joskus erittäinkin paljon vihkoon kirjoitettu.
...mietelmien, ajatelmien ja runojen kirjoittaminen on...
Todella hyvää aivojumppaa pohtia miten omat mietteet saisi kirjoitettua ymmärrettävään muotoon, samoin kuin pohtia jonkun sellaisen runoja, joka todella osaa kirjoittaa. Lukija kokee todellisen Ahaa-elämyksen, kun tajuaa runossa olevan tarinan merkityksen. Runot ovat mielestäni pieniä tarinoita.
luen runoja. Ei niitä välttämättä tarvi ymmärtää, joskus parempikin, että voi tulkita kuten haluaa.
Yksi kirja ilmestyy hyllyyni, kun julkaiset omasi :)
...ilon kyyneleet silmiini, liikutuin viestistäsi täydellisesti...
Katselin jotain runoraatia telkkarista ja huomasin sielläkin lähes kaikkien ymmärtäneen runoja eri tavalla. Jokainen lukija tulkitsee runoutta omalla tavallaan ja löytää omasta mielialastaan riippuen erilaisia fiiliksiä.
just niin että runoilija tiivistää, piirtäisin tähän ison avonaisen nuolen ja siin se piste . Yks piste.
Lukija avaa siitä pisteestä oman avonaisen nuolen toisinpäin, se on oma laaja tulkinta. Harmi kun ei voi piirtää tähän. Ymmärretty?
...ymmärsin mielenkiintoisen näkemyksesi runojen tulkinnasta...
Joitakin kertoja olen lukenut laulujen sanoituksista selityksiä, siis mitä sanoittaja on alunperin tarkoittanut niillä omaan lauluunsa tekemillään sanoilla. Ne ovat eronneet todella paljon minun näkemyksestäni, mutta ei se yhtään sitä kappaletta huononna.
että yksi ylitse muiden on Tommi Taapertajan lyhyt, lie aforismi melkein, ja vapaasti vaan tässä:
Tulla lujaksi
pysyä pehmeänä
siinä tehtävää yhdelle elämälle.
Saaneeko Tommy seuraavaa joulua nähdä.........
en edes muista tuota oikein mutta ajatusta olen yrittänyt toteuttaa
...T.Tabermann on ehdoton ykkönen, tässä lyhyt näyte hänen osaamisestaan...
kun kärsin ja kaipasin
ja tahdoin rakastaa
en tiennyt vielä
miten kärsii ja kaipaa se
joka tahtomattaan rakastaa
- Tommy Tabermann -
ja mietin vielä pitkään. Joskus elämässä on sattumia - vai onko ne sattumia :)
Kiitos ♥
...ja sattumia taitaa olla koko elämä...
Erilaisten ihmisten tapaamisia ja kohtaamisia. Hyvältä tuntui kun pystyin antamaan mietittävää - Lainatuin lausein.
Runot ovat kiehtovia ja niissä on paljon oivallusta.
Uuno Kailas, Saima Harmaja ja Edith Södegran ovat "must". Ylva Eggehornin runo, joskus jossain nuorena miuta innosti ja sen yhtä säettä jaksan usein muistella, kai se on miun lyyrisyyteen vievän portin avain: "Kesä kuolee, puissa on jo verta .... " ... .
http://www.m2hz.net/jaksot/kuolleiden-runoilijoiden-klubi-edith-sodergran
Mertenprinsessana harjoittelin oman runosuoneni löytämistä paikallisella rkkausrunopalstalla. Lopetin kun en oikein viihtynyt palstalla sen liiallisen ihorunollisuuden vuoksi ja palstan kotkotustenkin ? vuoksi. Vaan nyt ne on runotelakalla sulkujen takana rakkausrunot.fi palstalla ja joskus niitä vilkuilen. Ne olivat oikeastaan alitajunnan virtausta, hetken lumousta, eivät ajan kanssa patosta.
...muistan sinut ja runosi rakkausrunopalstalta, mertenprinsessa...
Olen myös itse vähentänyt kirjoittamista kyseiselle palstalle. Ilmapiiri vaan on huonontunut, ikävää sinänsä.
Kailasta ja Harmajaa olen lukenut, vähemmän Södegrania. Toivottavasti vanhat hyvät ajat palaavat ja runoilemme mekin vielä joskus yhdessä samalla foorumilla. Tajunnanvirtamme ainakin ovat kohdallaan.
kiinnostunut runoista ja lueskelenkin, kun aikaa sattuu jäämään. Kirjoitan itsekkin jonkin verran. Pitää olla vain aikaa kunnolla ja rauhallinen paikka missä keskittyä kirjoittamiseen. Joskus kun runosuoni puhkee, se tulee ihan itsestään sen kun jaksaa vain kirjoitella. Viime syksynä heitin roskikseen aikamoisen kokoelman hetken mielijohteesta, kun eräs asia alkoi pännimään.
...pitää olla rauhallinen paikka ja kunnolla aikaa...
Kun aloittaa runon kirjoittamisen, siinä ei parane hätäillä, vaan pitää mietiskellä kaikessa rauhassa. Joskus se runosuoni alkaa todella sykkiä ja tuloksena on omannäköinen taideteos. Runoa ei voi kirjoittaa väkipakolla, siitä voi olla seurauksena mainitsemasi aikamoisen runokokoelman tuhoaminen, ärtymys ja paha mieli. Hyvän mielen sitten taas saa siitä, kun se oman runon viimeinen säe on kirjoitettu ja tulos miellyttää itseäsi.
Toki luen runoja.
Sinunkin runojasi tuolla rakkausrunot-palstalla. Olen niistä pitänyt, aidosti asiasi esität, siis tuon rakkausasian.
Eräs Mirkka Rekolan runonpätkä pelasti kerran sieluni suuressa surussa,
hoin sitä mantran tavoin ja se antoi lohtua silloin. Runo voi olla pelastusrengas.
Muutenkin elämän kriisit, yksinäisyys ja kaipaus vievät helposti runojen ääreen.
Tietokoneen hankkiminen on helpottanut runojen kirjoittamista. On niin vaivatonta korjata ajatusta ja tarpeen vaatiessa nollata koko tilanne ja aloittaa alusta. Hitsi miten kivalta näyttääkään oma runo somasti taitettuna muiden aa nelosten joukossa.
Omani ovat vain pieniä riipaisuja ja varmaankin juuri sellaista sanahelinää mistä Teo tuossa ylhäällä puhui, ei siis mitään suurta. Pienuudessaan ovat kuitenkin avanneet monia ovia omaan itseen ja ihmissuhdekiemuroihin, siksi ei niinkään arvotonta. Saa se luovuus joku päivä purkautua sanoin ja riimein. Ei se silti vielä kenestäkään runoilijaa tee.
Kannustan kaikkia riimittelemään ja hei, nykyisin on omakustanteiden teettäminen melko halpaa ja helppoa, ja kyllä tähän maailmaan kirjoja mahtuu. Runojenkin kohdalla yksi tykkää yhdestä ja toinen kolmannesta, kaikille sijaa on.
...kiitos arvioinnistasi runojani kohtaan...
Oppipojaksi itse kutsun itseäni ja runojen taso vaihtelee melkoisesti, mutta edetään vaan hitaasti, eihän tässä mitään kiirettä ole, kun ei ole tavoitettakaan tuon kirjoittamisen suhteen.
Suurien tunteiden käsittelemiseen runous on lohtuna ja voiman antajana, sekä suruun että rakkauteen.
Hienon viestin olet kirjoittanut aiheesta. Minulle tuli todella mukava olo sen luettuani. Kiitos.