muille kysyjille. Miksi kyselette koko ajan mitä ihmeellisempiä kysymyksiä jostain käytännön asiasta mitä Jt tekevät tai eivät tee (olkoonpa suuri tai pieni). Mihin te aiotte kysymyksinenne päästä? Oletteko pelkästään rienaamassa?
Etsiikö teistä kukaan totuutta ei Jt:na niin kuin minä?
Etsiikö teistä kukaan totuutta ei Jt:na niin kuin minä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Etsijähän sen sanoi; jehovien uskon aitouden perusteista ei voi esittää kysymyksiä ilman että saa rienaajanleimaa otsaansa. Ainoat sallitut kysymykset ovatkin vain sellaisia kuin että millä Järjestöllä on ainoastaan totuus, ketkä ainoastaan pelastuvat, ainoastaan keille jehova paljastaa vähitellen kirkastuvaa valoa, milloin on seuraava kenttäkokous, tai lähdetkö kentälle? Ja senkin jälkeen jehovilla on 'oikeus' päättää ansaitseeko kuulija kuulla totuuden tai edes mitään vastausta.
Kun jehoville esitetään hankala kysymys, niin se on heti saatanallsta vainoa, eikä siihen juurikaan vastata kunnolla tai sitten vastataan käyttämällä seuraavaa tekniikkaa: Ensin annetaan asiantuntijamainen vaikutelma kertomalla asiaan liittyvää taustatietoa (mikä ei liity itse ongelmaan millääntavoin, eikä tuo lisäarvoa käsiteltävään asiaan) sitten puhutaan muutamalla sanalla asian vierestä ja lopussa aletaan haukkumaan kristikuntaa ja papistoa.
Jehovat pystyvät huijamaan tuolla menetelmällä ainoastaan toisia jehovia sekä ehtojeppuja jos nämä muistetaan hukuttaa 'rakkauspommituksella'.
-Corrector-
Kas kun kysyjät eivät haluakaan vastauksia kysymyksiinsä? Useimmat niistä on kuin semmoiset pienet koirat jotka haistelee isompien koirien hännänalusia kun ei ylemmäs riitä ja vuhkivat sitten mukana. Ne isommat koirat on niinkun tuo corre: niin itseään täynnä että luulevat maailman kaatuvan jos eivät laita vähintään yhtä kommenttia joka lähtöön, sama tuo millaista. Kunhan vaan kommentoi. Mitä typerämmin sitä parempi!
[Miksi kyselette koko ajan mitä ihmeellisempiä kysymyksiä jostain käytännön asiasta mitä Jt tekevät tai eivät tee (olkoonpa suuri tai pieni).]
Vain esittämättömät kysymykset ovat huonoja.
[Mihin te aiotte kysymyksinenne päästä?]
Saada tietoa.
[Oletteko pelkästään rienaamassa?]
Ei pelkästään.
[Etsiikö teistä kukaan totuutta ei Jt:na niin kuin minä?]
Totuutta mistä? Jos tarkoitat ns. Raamatun totuutta, niin ihminen ei voi sitä löytää. Täytyy olla vähintään Jumalan poika ymmärtääkseen koko Raamatun koukeroineen.
ei sieltä Raamatusta totuutta löydy, se on vain ihmisten kiusaksi kirjoitettu.
Et kai ole ihan tosissasi?!?
se on vaan niin vitsikäs, ei se tarkottanu sitä.
Nettisivuillanne sanotaan, että vuodesta 1914 ei ole kulunut vielä sukupolveakaan. Todellisuudessahan aikaa on kulunut jo kolme sukupolvea vuodesta 1914 tähän päivään. Mihin Raamatun jakeeseen perustuu tällainen ristiriita todellisuuden kanssa?
Oletko Etsijä huomannut, että usein näillä keskustelupalstoilla näyttää olevan tärkeintä se kuinka lujaa toisin ajattelevia "lyödään". Tärkeintä täällä ei ole avoin ja rehellinen keskustelu vaan jonkin uskontokunnan mustamaalaaminen, oli se sitten Jehovan todistajat, lestadiolaiset, helluntaiseurakunta tai joku muu, kunhan se ei ole kyseisen henkilön "oma" uskonto.
Raamattu kertoo, että voimme tehdä johtopäätöksiä henkilöistä näiden kielenkäytön perusteella. Lainaan tähän muutaman ajatuksen.
"Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta panaa. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." (Matteus 12:34,35,37)
Raamatussa on selvät ohjeet niille, jotka kutsuvat itseään kristityiksi.
"Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte." (Kolossalaisille 4:6)
"Opetuksesi olkoon puhdasta ja arvokasta ja puheesi tervettä ja vakuuttavaa." (Titukselle 2:6,7)
Näin meidän pitäisi puhua toisillemme. Muussa tapauksessa puheellamme ei ole mitään arvoa, se olisi vain ala-arvoista parjausta.
(Ilmeisesti tähän vastaukseeni saan muutamia kärkkäitä ja ivallisia huomautuksia)
;-)
että laitoit hyviä jakeita muistutukseksi. Täälläkin keskustelu voi olla tosi mukavaa ja mieltä ylentävää, jos kommentit ovat asiallisia ja vaikka oltaisiin eri mieltäkin, voi ajatuksia vaihtaa ystävälliseen sävyyn.