Juuri äsken tuli ruotsalaistoimittajien tekemä ohjelma kuluneen vuoden ulkomaan uutistapahtumista. Ohjelmassa haastateltiin Erkki Tuomiojaa ja Ulkopoliittisen instituutin henkilö Palsternacia. Toimittajan kysyessänheiltä USA,n Presidentti Obaman aikaansaannoksista Erkki tuomiojan lausunnot Obamasta olivat kuin kuuluisan punaketun.Tuomioja oli kuin hänelle olisi työnnetty kulhollinen Pihlajanmarjoja kurkusta alas-Happamia ja kitkeriä , oli Tuomiojan kommentti Obamasta ja yleensäkin USA,sta. Erityisen vaikeaa Tuomiojalle tuntuu olevan se että maailmassa on vain yksi supervalta ,USA. Kaikki pullikoinnit ja vähättelyt on merkki jotta supervalta voisikin sijaita maantieteellisesti vaikkapa idän suunnalla on turhaa. Myös Tuomiojan huoli ettei USA n johto suhtaudu israeliin kriittisemmin juontaa vasemmistolaisesta ajattelusta joka sinällään ei ole tätä päivää. Lisäksi on muistettava mitä yleensäkin tulee suhteessamma Israeliin on syytä muistaa. Erkki Tuomioja lienee unohtanut vai johtuisiko valikoivasta muististaan se asia. Samaan aikaan kun venäläispommikoneet kylvi kuolemaa Helsinkiin ja koko maahamme niin samoihin aikoihin Israelin valtio lahjoitti maallemme rahasumman jolla pystyimme ostamaan yhden taisteluhävittäjä torjumaan stalinin katalaa aikomustaan hävittää koko Suomalaiskulttuuri. Tuomioja saisi lausua kiitoksen Israelin valtiolle-ei niinkään vähäisestä huomiosta.
Happamia olivat,sanoi kettu pihlajanmarjoista
historiaa
0302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.