Onko minun mentävä Turunkatoliseen kirkkoon, että voin liittyä siihen? Asun Laitilassa.
Kuuntelin Nokiamissionissa hyvää katolisen veljen puhetta. Päätin etten enää mee helluntaiseurakuntaan.
Kuuntelin Nokiamissionissa hyvää katolisen veljen puhetta. Päätin etten enää mee helluntaiseurakuntaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Öh, kai sinun ensin pitäisi tutustua katolilaiseen oppiin? Aika iso harppaus helluntalaisuudesta katolilaisuuteen noin vaan, jos nyt olet edes hellari koskaan ollutkaan.
hyvinkin. Ja sitten katolisen papin, mieluimmin kirkkoherran, puheille. Kirkkoon liittyminen ei kuitenkaan ole läpihuuto- tai ilmoitusasia. Ensin sinun on perusteellisesti tutustuttava kirkkoon ja sen uskoon. Juuri tähän tarvitset papin apua. Jos sitten tutustumisen jälkeen vielä haluat liittyä kirkkoon, niin tervetuloa!
Pelleiletkö?
Hei,
Ota yhteyttä Turun katoliseen seurakuntaan: Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta. Ursininkatu 15, 20100 Turku. Puh. 02 231 4389.
Katolilaiseksi kääntyminen ei ole mikään paperilla tehtävä juttu. Sitä ei voi tehdä hetken mielijohteesta. Seurakunnassa myös otetaan selville, että sinulla on edellytyksiä elää katolisen uskon mukaisesti. Esimerkiksi eronneen ja uudelleen avioituneen kääntyminen on vaikeampaa kuin avioitumattoman tai ensimmäisessä avioliitossa elävän (ei kuitenkaan mahdotonta, vaikka ehtoollisella käynti ei sitten tule kyseeseen). Yleensä kääntymistä edeltää 1/2 - 1 vuoden mittainen katekumenaattikurssi, jossa opetetaan katolisen uskon perusteita. Katolilaisuuteen kuuluu säännöllinen messussa käyminen ja seurakunnan toimintaan sitoutuminen. Tämän toiminnan kautta saa toisaalta myös paljon kivoja ystäviä. Kun olet käynyt kurssin, edessäsi on ripittäytyminen, ensimmäinen pyhä ehtoollinen katolisessa messussa ja vahvistuksen sakramentti. Kaikki hienoja, hartaita elämyksiä.
Itse käännyin katolilaiseksi vuosi sitten. Tätä edelsi yli vuosikymmenen pohdiskelu ja sitten vielä puolen vuoden kurssi. En ole katunut ratkaisuani. Katolilaiset eivät tuputa uskoaan kenellekään enkä minäkään sitä halua tehdä - oma kääntymisprosessi kesti pitkään ja vaati todella henkilökohtaisen vakaumuksen siitä, että katolilaisuus on minun juttuni. Mutta jokaiselle, joka vähänkin harkitsee katolilaiseksi kääntymistä tai edes jota kiinnostaa katolilaisuus, suosittelen katekumenaattikurssia. Se ei edellytä kääntymistä, jos alkaa tuntua, ettei kääntyminen olekaan oma juttu. Omalta kurssiltani kääntyi lopulta vain n. puolet, mutta ystävyys muihinkin säilyi. Nyt kun olen kääntynyt katolilaiseksi ja liittynyt maailman suurimpaan kristittyjen yhteisöön (meitä on yli miljardi), en voisi enää kuvitellakaan kuuluvani johonkin pieneen evankeeliseen kansankirkkoon. Olen tullut henkiseen kotiin.
"Katolilaiset eivät tuputa uskoaan kenellekään enkä minäkään sitä halua tehdä - oma kääntymisprosessi kesti pitkään ja vaati todella henkilökohtaisen vakaumuksen siitä, että katolilaisuus on minun juttuni."
Mitenkäs katolinen kirkko valloitti Rooman valtakunnan, Keski- ja Pohjois-Euroopan, Keski- ja Etelä-Amerikan, jos uskoa ei kerran "tuputeta kenellekään"...? KYLLÄ SITÄ ON TUPUTETTU MIEKAN KANSSA SUOMEENKIN.
nimimerkki Go for it tarkoitti nykyistä katolilaisuutta ja nykykatolilaisia? Toi miekkalähetys on sen verran vanha juttu, että anatisin sen jo olla. Sitä paitsi millainen uskonnonvapaus oli voimassa luterilaisessa Ruotsin kuningaskunnassa 1600-1700 -luvuilla? Se oli sitä aikaa ja nyt eletään ihan toisin.
Olet saanut hyviä ohjeita ja kannattaa miettiä tarkkaan oma sitoutuminen. Katolinen yhteisö on pieni, ja käännynnnäiset ovat siellä oma ryhmänsä - ortodoksisempia kuin syntymästään saakka katoliset. Joissakin yhteyksissä saattaa ahdistaa, mutta monenlaisuus on rikkautta ja lähimmäisenrakkautta voi harjoitella hyvin näin oman yhteisönsä sisällä. Ulkomaalaisia jäseniä on paljon, ja sekin tuo yhteisöön paljon erilaisempaa sävyä kuin on monessa muussa kirkkokunnassa. Löysin oman hengellisen kotii yli 10 vuotta sitten katolisesta kirkosta ja olen ollut ihan onnellinen tämän äitikirkon helmoissa. En koe katolisuutta paremmaksi tai erinomaisemmaksi, mutta se sopii minulle - se yhteisöllisyys ja jonkunlainen vanhakantainen vakaus.
"En koe katolisuutta paremmaksi tai erinomaisemmaksi, mutta se sopii minulle - se yhteisöllisyys ja jonkunlainen vanhakantainen vakaus."
Et ole aito katolilainen! Katolilaisuuden perusajatushan on juuri se, että katolinen kirkko, oppi ja usko on ainoa oikea, paras ja erinomainen.
Olet vain fiilistelijä, joka hakee "elämyksiä" ja "yhteisöllisyyttä", kaikkea kivaa. Niillä eväilläkö arvelet taivaan porttien aikanaan aukeavan?
että meidän pitää osata oikea kielipeli eli kaikkien pitäisi kirjoitella saman kaavan mukaan, jotta oltaisiin kunnon katolilaisia? Eikö olisi parempi antaa itsekunkin todistaa yhteisestä uskosta omalla henkilökohtaisella tavalla? Voi hyvinkin olla, että taivaan portit eivät aukea fiilistetyllä mutta kun sinä ja minä emme ole noita portteja aukaisemassa tai sulkemassa niin olisi kai parempi olla tuomitsematta toisen ihmisen vilpitöntä yritystä.
Ihana katolilaisuus:
http://alamoministries.com/content/english/Antichrist/nazigallery/photogallery.html
Tiedätko kuka Tony Alomon on? Yhtä kuin Bernie Hoffman, joka sekantui lapsiin. Nuo kuvat valitettavasti asettuu kyseenalaiseksi tämän henkilön muun toiminnan nähden. Kannattaa tutustua itse ensin sivuihin, ennen kuin lähettelee niitä tänne.
http://fi.yle.mobi/uutiset/yle24/ns-yduu-3-1158564