Teoksessaan Schem Hamphoras (1543) Luther uhosi, että taistelussa "perkeleen lapsia" vastaan olisivat kaikki keinot sallittuja. Samaa periaatetta hän käytti kristinuskon hölynpölyn levittämisessä, siis kaikki keinot olivat sallittuja; valehtelu ja asioiden vääristely. SIIS AIVAN SAMOIN KUIN APOSTOLI PAAVALI!
Lutherin todellinen luonne ei vastaa sitä kuvaa, minkä uskovaiset tahot ovat hänestä antaneet. Samanlainen totuuden vääristymä on tapahtunut myös UT:n kirjoituksissa. Ne eivät kerro mitä Juudeassa tuolloin todellisuudessa tapahtui, vaan sen mitä ihmisten taikauskoinen mieli kuvitteli tapahtuneen.
Lutherilla riitti taikauskoa myös antikristuksen metsästykseen. Elämänsä lopulla Luther uskoi komeettojen taivaallisiin ominaisuuksiin ja oli täysin varma paavin saatanallisesta olemuksesta koska kirjoitti: “en kuitenkaan silti oivaltanut sitä, mikä on tästä johdonmukaisena seurauksena, nimittäin että paavi on ehdottomasti saatanasta. Sillä se mikä ei ole Jumalasta, on ehdottomasti saatanasta“ (Lutherin esipuhe latinan kielisten teostensa julkaisuun Valitut teokset 11,7).
Kirjeessään Spalatinukselle Luther sanoo vuonna 1520: “Tiedän jo olevani paljon vapaampi päästyäni vihdoinkin varmuuteen siitä, että paavi on Antikristus“. Tämän vakaumuksensa Luther toistaa aivan samanlaisena Schmalkaldenin artikloissa: “Tämä opinkohta osoittaa vakavasti, että paavi on varsinainen Antikristus, joka on asettanut ja korottanut itsensä Kristuksen yläpuolelle ja häntä vastaan“. Schmalkaldenin artikloiden mukaan lunastuksen uskonkohta on pääopinkohta.
Paaviudesta Luther sanoo, että paavi “on voimiensa mukaan turmellut koko pyhää kristillistä kirkkoa ja tehnyt tyhjäksi ensimmäistä eli pääopinkohtaa, joka puhuu Jeesuksen Kristuksen suorittamasta lunastuksesta“ Vanhurskauttamisoppi ja paavius ovat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään.
Lutherin taikausko elää edelleen perintönä nykyajan uskovaisissa: monet luterilaiset edelleen uskokovat numeromagiaan (gematriaan) - mm. siihen, että sanojen “vicarius Filii Dei’ (Jumalan Pojan sijainen) lukuarvo on 666 eli Antikristuksen luku.
Lutherin todellinen luonne ei vastaa sitä kuvaa, minkä uskovaiset tahot ovat hänestä antaneet. Samanlainen totuuden vääristymä on tapahtunut myös UT:n kirjoituksissa. Ne eivät kerro mitä Juudeassa tuolloin todellisuudessa tapahtui, vaan sen mitä ihmisten taikauskoinen mieli kuvitteli tapahtuneen.
Lutherilla riitti taikauskoa myös antikristuksen metsästykseen. Elämänsä lopulla Luther uskoi komeettojen taivaallisiin ominaisuuksiin ja oli täysin varma paavin saatanallisesta olemuksesta koska kirjoitti: “en kuitenkaan silti oivaltanut sitä, mikä on tästä johdonmukaisena seurauksena, nimittäin että paavi on ehdottomasti saatanasta. Sillä se mikä ei ole Jumalasta, on ehdottomasti saatanasta“ (Lutherin esipuhe latinan kielisten teostensa julkaisuun Valitut teokset 11,7).
Kirjeessään Spalatinukselle Luther sanoo vuonna 1520: “Tiedän jo olevani paljon vapaampi päästyäni vihdoinkin varmuuteen siitä, että paavi on Antikristus“. Tämän vakaumuksensa Luther toistaa aivan samanlaisena Schmalkaldenin artikloissa: “Tämä opinkohta osoittaa vakavasti, että paavi on varsinainen Antikristus, joka on asettanut ja korottanut itsensä Kristuksen yläpuolelle ja häntä vastaan“. Schmalkaldenin artikloiden mukaan lunastuksen uskonkohta on pääopinkohta.
Paaviudesta Luther sanoo, että paavi “on voimiensa mukaan turmellut koko pyhää kristillistä kirkkoa ja tehnyt tyhjäksi ensimmäistä eli pääopinkohtaa, joka puhuu Jeesuksen Kristuksen suorittamasta lunastuksesta“ Vanhurskauttamisoppi ja paavius ovat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään.
Lutherin taikausko elää edelleen perintönä nykyajan uskovaisissa: monet luterilaiset edelleen uskokovat numeromagiaan (gematriaan) - mm. siihen, että sanojen “vicarius Filii Dei’ (Jumalan Pojan sijainen) lukuarvo on 666 eli Antikristuksen luku.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tottakai Luther oli vajavainen ihminen niinkuin muutkin.
Missä oltaisiin tänä päivänä ilman Lutheria?
Suuresta luopumuksesta sanotaan näin:
Keisari Theodosius 1 antoi v.380 ( noin kauas on mentävä) julistuksen,
jonka mukaan valtakunnan jokaisen alamaisen oli tunnustettava sitä uskoa,
jota Rooman piispa opetti.Näin lähdettiin uskontopakon ja väkivallan tielle.
Laajakantoisen merkityksen tämä julistus sai v. 529, kun keisari Justinianus asetti
sen lakikirjaansa ns.Codex Justinianuksen alkuun."Katolisen kirkon oppi tuli näin
valtion uskonnoksi ja vallitsevaksi länsieurooppalaisessa kulttuurissa läpi koko
keskiajan aina uskonpuhdistukseen asti." Toteaa prof.Kaira uskonnonvapautta käsittelevässä
artikkelissaan.
Tämähän merkitsi käytännössä sitä, että ne kristityt, jotka eivät omantunnonsyistä voineet mukautua vallitsevan kirkon vähitellen kehittämiin epäraamatullisiin oppeihin ja käytäntöihin,
joutuivat pakenemaan yhteiskunnan ulkopuolelle ja kirjaimellisesti etsimään suojaa
erämaista. Jumala, joka kaiken näkee ja tietää nosti itse uskonpuhdistukse esiin ja
sitähän olivat nämäkin :Wycliff, Savonarola, Hus, Hieronymys ym.jo ennen Lutheria.
Olihan Lutherilla kaksi suurta löytöä- yksin raamattu opin ohjeena- yksin Kristus
pelastuksen perustana ovat uskomme luovuttamattomia kiinnekohtia.
Uskonpuhdistus jatkuu vielä Lutherin jälkeenkin, sehän alkoikin ennen häntä.
Luterilaista oppia käsitellään luterilaisilla palstoilla.