Surullinen mamu

"Niin Herra Barre astui ensimmäisen kerran Sini-Hellikki, Vintturi - Pöntinen - Muhamedin huoneeseen.
- Päivää rouva johtaja. Totesi Herra Barre pöydän takana, jonka toisella puolella istui pyylevä kaksi kertaa eronnut vaalea, kirkuvan kirkkaisiin ja monivärisiin vaatteisiin sonnustautunut, punaviinin turvottamin kasvoin siunattu nainen.

- Tittelit pois, voit puhutella minua ihan vaan Sini-Hellikki, Vintturi - Pöntinen - Muhamedina. Totesi humaanina maahanmuuttajien ystävänä tunnettu virkailija.
- Te käsittääkseni tarvitsette tukea sotatraumojen hoitoon. Tarvitsen kyllä tarkat tiedot ennen kuin avustusta voidaan myöntää.

- Ette arvaakaan millä verukkeilla meiltä yritetään rahaa saada. Sini-Hellikki sanoi ja kohensi asentoaan vaikuttaakseen tiukalta ja määrätietoiselta ihmiseltä.
- Voisitteko omin sanoin kuvata tilanteenne ja perustelunne tuen saamiseksi.
Herra Barre aloitti tarinansa, kertoi sen laveasti, tunneskaalaa säästelemättä. Tarinan loputtua johtajatar pyyhki kyyneliään virkattuun päähineeseensä, minkä oli ostanut kehitysmaakaupasta.
- Anteeksi, Herra Barre. Nyyhkytti johtajatar kyyneleitään pyyhkien.


- Kokemustenne perusteella ihmettelen kuinka sotaveteraanit kehtaavatkaan hakea tukea turhanpäiväisiin jonninjoutavuuksiin. Te tarvitsette ja saatte parhaan mahdollisen hoidon."

Tästä voit lukea kaksi ensimmäistä lukua. http://herrabarre.blogspot.com/search?updated-min=2007-08-01T00:00:00-07:00&updated-max=2007-09-01T00:00:00-07:00&ma...
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Impo Tukiainen kirjoitti:

"Niin Herra Barre astui ensimmäisen kerran Sini-Hellikki, Vintturi - Pöntinen - Muhamedin huoneeseen.
- Päivää rouva johtaja. Totesi Herra Barre pöydän takana, jonka toisella puolella istui pyylevä kaksi kertaa eronnut vaalea, kirkuvan kirkkaisiin ja monivärisiin vaatteisiin sonnustautunut, punaviinin turvottamin kasvoin siunattu nainen.

- Tittelit pois, voit puhutella minua ihan vaan Sini-Hellikki, Vintturi - Pöntinen - Muhamedina. Totesi humaanina maahanmuuttajien ystävänä tunnettu virkailija.
- Te käsittääkseni tarvitsette tukea sotatraumojen hoitoon. Tarvitsen kyllä tarkat tiedot ennen kuin avustusta voidaan myöntää.

- Ette arvaakaan millä verukkeilla meiltä yritetään rahaa saada. Sini-Hellikki sanoi ja kohensi asentoaan vaikuttaakseen tiukalta ja määrätietoiselta ihmiseltä.
- Voisitteko omin sanoin kuvata tilanteenne ja perustelunne tuen saamiseksi.
Herra Barre aloitti tarinansa, kertoi sen laveasti, tunneskaalaa säästelemättä. Tarinan loputtua johtajatar pyyhki kyyneliään virkattuun päähineeseensä, minkä oli ostanut kehitysmaakaupasta.
- Anteeksi, Herra Barre. Nyyhkytti johtajatar kyyneleitään pyyhkien.


- Kokemustenne perusteella ihmettelen kuinka sotaveteraanit kehtaavatkaan hakea tukea turhanpäiväisiin jonninjoutavuuksiin. Te tarvitsette ja saatte parhaan mahdollisen hoidon."

Tästä voit lukea kaksi ensimmäistä lukua. http://herrabarre.blogspot.com/search?updated-min=2007-08-01T00:00:00-07:00&updated-max=2007-09-01T00:00:00-07:00&ma...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu