Hyvinkää voisi olla edelläkävijä järjestäessään kansanäänestyksen vaikkapa maahanmuuttajien/pakolaisten sijoittamisessa kauniiseen, idylliseen pikkukaupunkiimme. Näin päättäjät vapautuisivat ikävästä vastuusta mitä kyseinen ilmiö mahdollisesti tuo tullessaan, myös lopputulos kansan päättämänä voisi olla järkevämpi. Pitäkäämme Hyvinkää edelleenkin turvallisena lintukotona vailla kansainvälisiä monikulttuurisia tuulahduksia. Saammehan osamme niistä seuraamalla tv-uutisia maailmalta mitä kuuluu esim. Pariisin, Malmön, Berliinin lähiöihin. Siellä kulttuurit kohtaavat ja suorastaan törmäävät niin että presidenttimmekin on siitä aivan haltioissaan ja kouhkaa kotouttamisasiaa leuka väpättäen.
Kansanäänestys
Enemmistöläinen
13279
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
rasisti.
Tämän ketjun aloittaja on mitä ilmeisimmin saunassa syntynyt ja tuvan nurkassa päreen valossa kasvanut. Mistähän löytyisi määräraha, jolla näitä mielipiteitä omaavat ihmiset voitaisiin lähettää pariksi kuukaudeksi Kalkutan slummeihin tai pohjois-Kiinan maaseudulle? Voisi tulla äkkiä ikävä työttömyyskorvausta, soppajonoa ja terveydenhuoltoa. Luultavasti myös ymmärrys muiden ihmisten ongelmia kohtaan saattaisi herätä.
kuvittelevat täällä joulupukin maassa, että meidän velvollisuutemme on kustantaa kaikille maailman halukkaille nämä samat edut siitä huolimatta, että meille rahaa takonut teollisuus on paennut suurin joukoin mm. juuri näihin mainittuihinkin maihin.
Maailman rikkain maa taitaakin olla tällä hetkellä Kiina, jonka delegaatiot kiertävät koko ajan ympäri maailmaa tekemässä jättiostoksia, viimeisin esimerkki Volvo. Kiina myöskin lainoittaa tähtitieteellisillä summilla länsimaita, etunenässä USA,ta, jotka teeskentelevät rikasta tällä lainarahalla.
Kirjoittajan esimerkki oli valittu kovin ajattelemattomasti.
Eikä lähempääkään tulleiden kulttuurien kohtaaminen vaikuta ongelmattomalta.
Kaksi maailman nousevaa talousmahtia?! Paljonkohan nämä maat laittavat rahaa kansalaistensa hyvinvointiin??! Ps.Aloittaja puhuu ihan asiaa.
ei se mua haittaa,onhan Suomessa sananvapaus.
Kiinan ja Intian ns. talousmahdilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millaisissa oloissa niiden huono-osaiset kansalaiset joutuvat elämään. Kommunistit ovat ensin taanneet puoluetovereilleen hyvät oltavat ja nyt pyrkivät pitämään kansan suut supussa teloittamalla toimittajia ja sensuroimalla internettiä. Jos näiden maiden ihmisiä ei pidä auttaa, niin ketä sitten? Oletko itse kävellyt Kalkutan kaduilla ja pyrkinyt eroon kerjäävistä lapsilaumoista? Tai katsellut kiinalaisia, joilta on amputoitu jäseniä rangaistukseksi mielipiteistään? Tuskinpa.
Nämä rikkaat maat, joihin kuuluu Venäjäkin, huolehtivat maittensa vaurauden kasvattamisesta ja sotapotentiaalin lisäämisestä vähääkään välittämättä ympäristön pilaantumisesta sekä kansalaistensa terveydestä ja turvallisuudesta.
Mutta ei hätää. Koko maailman omatunto ja sosiaalitoimisto Suomi huolehtii miljardien ihmisten hädästä ja toimeentulosta.
Suomi, Euroopan köyhälistöä, auttakoon velkarahalla maailman rikkaita valtioita.
No siehän voit ottaa kottiis nämä yksittäistapaukset ja maksaa omasta verokertymästäsi. http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/hyvinkaa "Taitaa vaan tulla ns lapsipakolaisia äiteineen, kun miehet palvelevat rintamalla." Isoisäni oli sodan käynyt mies ja rakentanut kaksi kertaa kodin perheelleen luovutettuun Karjalaan ja kaksi kertaa kodin Lounais Suomeen. Osa lapsista lähetettiin sotapakolaisina maailmalle ja otettiin takaisin kotiin kuin oli mahdollista. Nämä nykyiset tulijat eivät vaan taida olla niitä pakolaisia jotka todella tarvitseevat kipeimmin apuaja. Nykyisen pakolaispolitiikan tulijat sharian ihannoimina ei ole tuonut länsimäiseen kulttuuriin mitään hyvää.
Turha väittää rasistiksi, sillä minulla on ulkomailla syntynyt puoliso. Pakolaiskeskustelu on avattava kaikilla mahdollisilla tasoilla ja vaikeistakin asioista on puhuttava pelkoa leimautumatta automaattisesti rasistiksi. Sillä tällä hetkellä tuntuu että pakolaisuuden puolustajat puhuvat samalla hurmoksella kuin tulevan kauppakeskuksen vastustajat.
viimeinen kappale. Sekin olisi ollut ihan oikein yhtä sanaa vaihtamalla. Vastustajien tilalle puolustajat.
Vaikka asialla ei enää merkitystä olekaan, selvitän sen vielä kerran. Kysymys ei ole itse kauppakeskuksesta kuin ehkä muutaman harvan kohdalla, vaan sen paikasta, ja sen vaatimasta massiivisesta pommitusoperaatiosta, hulluuden huippuna kaupungintalon hävittäminen. Selitykset kaupungintalon hävittämisen puolusteluksi vasta varsinaista hurmahenkisyyttä ovat, tyyliin rautaa rajalle!
Jospa itselläsi olisi aikaa käydä opastamassa näitä onnettomia kehitysmaissa pistämään hihat heilumaan. Sitä keinoa että suomalaisia on lähetetty ympäri maapalloa maailmaa parantamaan, on kokeiltu muutama vuosikymmen ja lopputulemana on käsiin räjähtävä väestönkasvu ja tappelua kehitysrahoista paikallisten päälliköiden kesken. Eräs diplomaattivirkailija kertoi kuinka diplomaattipiireissä suomalaisille nauretaan ympäri maailmaa ja he ovat antaneet Suomelle nimeksi Aku ankkamaa. Niin sinisilmäisiä ja hyväuskoisia hölmöjä olemme. He eivät ymmärrä miksi Suomi kerjää itselleen vaikeuksia haalimalla maailmalta maasta toiseen seikkailevia kiertolaisia. Siitä mainitsemastasi soppajonosta et sinäkään löydä ulkomaalaisia, siellä on nämä kantaväestön edustajat jotka tämän maahanmuuttajien kustannukset maksavat.
mieltä. Ei tänne tarvita niitä ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤. Seurataan uutisia maailmalta, nähdään mitä se tuo tullessaan.
Mutta on se kumma kun Kosovolaiset saivat oman valtion,niin eipä takaisinmuutto ole tainnut olla kovin vilkasta!? Onko siis tapahtunut siirtymä poliittisista pakolaisista elintasopakolaisiksi!?
siis 99.9 rosenntia on kommunisteja tai muuten "hauskoja" olen puhunut