On julkaistu koko kansan gallupkysely, jossa kyseltiin kuka on suosituin ehdokas Keskustan johtajaksi. Tulokseksi saatiin, että Paula Lehtomäki sai 34 % kannatuksen ja muut paljon vähemmmän.
Kansa ei valitse Keskustan johtajaa.
Ottamatta kantaa Lehtomäen mahdollisuuksiin sanon vain, että kansalta ei kysytä, eikä kansa pääse äänestämään Keskustalle johtajaa. Vain puoluekokousedustajat saavat osallistua valintaan. Äskeiseen galluppiin ei tainnut osua montakaan äänivaltaista itse valintatilanteessa.
Siis jos haluat, että sinulla on jotakin merkitystä keskustan johtajan valinnassa ja siten myös tulevan pääministerin valinnassa, niin liity jäseneksi Suomen Keskustaan. Keskusta on Suomen johtava hallituspuolue tulevissakin vaaleissa. Keskusta on Suomen tärkein puolue ja myös itsenäisyyden ajan historiassa menestynein puolue.

Vastaukset 6
Vanhimmat
On tosiaan humpuukia uskoa kaikkien saavan osallistua johtoportaan valintaan. Se on tosi, ja myös oikein, että aktiiviset keskustalaiset valitsevat johtajansa. Passiivisesti politiikkaan suhtautuvat tyytykööt aktiivisten päätöksiin. Niinhän se on kaikissa puolueissa. Joka ei ole puolueen jäsen, niin ei saa myöskään päättä sen asioista.
Eihän tämä vain ole jokin ylimysten puolue niin kuin vaikka Lions Clubilaisia tai Rotary kerholaisia ?
Tunnen joitakin kepulaisia ja he ovat mielestäni tavallisia viisaita kaupunkilaisia. Osa on korkeimpia virkamiehiä mutta osa on keskiluokan tavallisia työntekijöitä. Kyllä kepulaisten kanssa hyvin toimeen tulee kanssa käymisessä. Ehkä kannattaisi minunkin miettiä siirtymistä kepulaiseksi.
Koministit on kamalia pakkovallan käyttäjiä ja kokoomuslaiset rehvastelevat rahalla eivätkä antaisi muille rahojaan. Kummatkaan eivät ole tasa-arvon kannalla. Kepu tuntuu olevan.
kannattavani Lehtomäkeä.... sehän olisi sama kuin Vanhasen jatkaminen.
Samaa salaseuraa molemmat.
Miksi helkkarissa noita bilderbergiläisiä pitää valita johtoon ja sitten valittaa kun kansan ääni ei missään kuulu... outoa ja tyhmää
Bilderberg- seuran ja kokoontumiset keksi Wallenbergien suku jonkin belgialaisen rahamiehen kanssa. niillä on jokin yhteys EU:n kanssa. Kepulaiset eivät ole edes henkistä sukua bilderbergille. Keskusta on Alkion Santerin perinnöllistä aatelia. Santerihan oli laihialainen, tupa on nyt museona Laihian kirkolla.
Luin lehdistä, että Vanhasen Matti ei ole enää ehdokkaana kepun johtoon. Voi voi, siinä on ollut niin miehekäs pääministeri. Toivotaan, että se viitsii jatkaa vielä hallituksen johdossa. Ei ainakaan Sauli Niinistöä pidä valita puheenjohtajaksi, eikä sitä Guzenina Rikhatsonia, kun siltä meni ajokorttikin.
Kumma kun ei Jutta Urpilainen ja Paavo Lipponen tai Simon Lintula ? Eikös nekin sopisi kuvaan.
Kai pitäisi tietää kunkin puolue.
Mutta Paavo Väyrynen on koeteltu hyvä ja kestävä johtomies niin puolueelle kuin maallekin.