Kymmenien tuhansien

huomioitsija

Jos ei peräti satojen tuhansien pyöritysten jälkeen voin todeta 100% varmuudella että RAY:n pelaamossa ja rahalla pelattavissa oikeissa koneissa on erilaiset softat. On monta seikkaa jotka olen havannoinut erilaisiksi.
Tietysti ymmärettävistä syistä ( tai ei tietankään pelaajan kannalta ymmärettäviksi ).
Ensinnäkin automaattiruletti pelaamossa pyörittää tasaisesti numeroita kiekon ympärille , huolimatta mitä numeroa pelaat. Rahalla pelatavassa numerot painottuvat pelatun numeron viereisiin numeroihin- ja siis huomattavan usein suhteessa todennäköisyyteen. Sama voidaan todeta kiekkokoneissa , vaadittava voittokuvio on joko yhden yli tai ali, tai sitten se tulee heti kohdalle kierroksen myöhässä. Nämä pelaajaa "koukuttavat" ominaisuudet on jätetty pois pelaamosta.
Kiekkokoneet rahalla pelatessa luovat lukituspaikkoja enemmän kuin pelaamossa, tämä siksi että peli pitää pelaajan "lämpimänä ja innostuneena" peliin.
Mutta kaiken kusetuksen huipentuma ovat tuplaukset !!!!!!!!!!!!
Pelaamossa tuplaukset onnistuvat siten kuin voi odottaa , eli tuplauksen loppusummasta riippumatta ne
onnistuvat prosenttien mukaan.
Kas kas mutta rahalla pelatessa niiden onnistuminen on osiltaan riippuvainen tuplaussumman suuruudesta. ( ei kait tarvitse enempää selittää ).
Pienillä tuplauksilla on tapana onnistua paremmin pidemmälle kuin suurilla.
Lisäksi kolmas tai neljäs yrittämä rahalla pelattavassa on miltei harvakseltaan onnistuva.
Ja perustuu yksinkertaisesti siihen että koneeseen on säädetty tietty onnistumisprosentti tuplauksiin
niiden edetessä ylemmäs.
Jos joku naistenmies1=gambler=se kolmas nimimerkki??? väittää koneita satunnaisiksi kannattaa pelata muutama kierros enemmän ja todeta eroavaisuudet.
Siis voivat olla jollain tavalla satunnaisia - mutta kuka sen määrittelee missä määrin !!!!!!
Ei ainakaan sillä tavalla miten tavallinen pelaaja sen käsittää.
Se että RAY toitottaa satunnaisuudesta niin kysyn olisiko sillä muuta mahdollisuutta?
Monissa Euroopan maissa ei myöskään ole pelit satunnaisia- ja se on hyvä. Ne takaavat tietyt voittokuviot lasketuissa pelatuissa kieroksissa.
RAY ei takaa mitään vaikka työntäisit 1000e yhteen koneeseen. Ja vain siksi ettei ns. satunnaiseksi väitetyssä koneessa voi taata mitään varmaa.

15

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomioitsija

      Siinä muutama räikeä esimerkki. On myös monia muitakin eroavia seikkoja joita olen huomioinut. Kaikki
      lähinnä liittyvät pelaajaan "lämpimäksi" saamiseksi. Kolikkoruletissa toistuvat osumat pelattujen numeroiden väliin osuneeseen numeroon joka tyhjä. Pelattujen numeroihin osumat välittömästi kun jätetty tyhjäksi panoksista. Ja nämä siis kaikki toistuvasti. Ja mitä tulee pelaamon peleihin sanoisin niitä satunnaisiksi jos en jopa hieman ylipositiivisiksi prosentteihin nähden... Mikä sekään ei olisi mikään ihme.

      • V. A. Gina

        Onhan noi huomattu. Ei edelleenkään kukaan, varsinkaan RAY ole todistanut millään tavalla peliensä satunnaisuutta. Tai sitä kuinka satunnaisia ne pelit on. Satunnaisuuttakin on niin monenlaista nykyään, kaikkine kikkailuominaisuuksineen. RAY vaan sanoo sitä ja tätä mutta ei halua antaa mitään todisteita mistään. Miksiköhän..?


    • naisetenmies1

      Jos joku naistenmies1=gambler=se kolmas nimimerkki??? väittää koneita satunnaisiksi kannattaa pelata muutama kierros enemmän ja todeta eroavaisuudet.


      En Väitäkkään, että koneet olisivat satunnasia. Näin vätittää Ray:

      http://www.ray.fi/raytietoa/medianurkka/pdf_jasso/2004_4/Jasso_4_04_s20-21.pdf

      http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/satunnaisgeneraattori-arpoo-voitot/305271



      Uskon tässätapauksessa Ray:ta enkä sun havintojas. Satunnaisena kaikki on mahdollista, Muistat vaan viereiset numerot. Etkä paina mieleesi sitä kun numero jäi automaattiruletissa kauaksi pelaamasi numerosta.

      ainakin itse kun pelasin automattirulettia pelaamani numero jäi hyvin kauaksi valitsemani numerosta. joten hyvin satunnaista.

      • Miestenmies69

        Pelasit yhden kerran 7 kierrosta, siinä sun havaintos.


      • pepurepe

        sun perseeseen uppoa satunnaisesti vaan systemaattisesti..........


    • Ollikolli

      Tämä taivaan tosi. Ystäväni kertoi että koneet ovat ainoastaan painotetusti satunnaisia. Eli siis aivan ohjelmoituja pelaajan pään menoksi. Eikä niitä voi kutsua satunnaisiksi.

      • Hyvä happi

        No ei tietenkään voi. En edes viitsi leikilläni puhua satunnaisuudesta ja RAY:stä samaan aikaan.


    • Piilopeelo

      Voin allekirjoittaa kaiken tuon.... Kuullostaa niin tutulta

    • Lyylipeluri

      Ainoa ja uskottava tapa pelin satunaisuus on tietenkin pelata sitä tarpeeksi suuri kierros määrä,
      ja tuo lienee riittävä eli myöskin uskottava jolla voidaan todeta ei-satunnaisuus.

      Ei vakuuta RAY;n selitykset saatikka vielä vakuuttavampaa gaymbler1/ naistenmies1 / EVplus kirjoittelut
      ja vakuuttelut.

    • gambler11

      UP 11111111111111111

    • göran berg

      UP!!!!!!!!!!!!!!!

    • Kusetukselle LOPPU

      RAY kusettaa kun väittää samoiksi. RAY oikeuteen ja vastuuseen harhaanjohtavasta markkinoinnista.
      Risto Lehtinen ja muut vastuuseen !!!!!!!!

      • MallePalle

        Hyvä hyvä hyvä


    • Peluri-Martta

      Oh hoh Toi on ainakin veden pitävä todiste

    • Pelinkoittaja

      UP1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2219
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1684
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1319
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1035
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      810
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      790
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe