Näissä uskomattomissa ampumistapauksissa on jokin malli mitä ne noudattelee ja sitten niiden avulla saadaan aikaan sellaisia lakeja joita ei kukaan muuten kehtaisi edes ehdottaa. Kohta saamme seuranta laitteet nilkkoihimme pienemmästäkin rikoksesta. Joku sekopää nainen voi vääristellä eronneen miehensä tekemisiä ja tällä kun on ikävä lapsiaan tai jotain niin pyrkii kontaktiin entisen perheensä kanssa, mutta kuinkas käykään kun exä nykyisen kankimiehensä kanssa haluaakin eliminoida entisen äijän elämästään, niin hankkivat tälle sähkökaulapannan ja tuo juoksee sitten se päällä missä juokseekin ja viranomaiset valvovat häntä kuin jotain eläintä. Se siitä mutta eikö tavaratalo tappamiset ole myös jo muodostuneet klassikoiksi. Muistetlkaa vain Lindhin tappoa.
Mitä tästä seuraa. Aselain tiukennus, seurantalaitteiden kiinnityksen salliminen nilkkaan (vrt sirutus) ja valvontakameroiden lisäys kyttäämään myös työntekijöitä.
Mitä tästä seuraa. Aselain tiukennus, seurantalaitteiden kiinnityksen salliminen nilkkaan (vrt sirutus) ja valvontakameroiden lisäys kyttäämään myös työntekijöitä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nin se on, pienet yksilöt voivat näemmä muuttaa teoillaan maailmaa. Näitä ns, pahoja tekoja ei katsota mitenkään sankarillisena vaikka ne estäisivät joidenkin muiden yksillöiden vielä pahempia tekoja, sitähän tämä nytkin ehdotettu sähköpanta edustaa.
Ihmiset ovat aina osanneet tappaa toisiaan, jonkun lainsäätäjän ei tarvitse kauan odottaa että joku kuolee väkivaltaisesti, tällaiset kuin tuo uudenvuodenpäivän tapahtuma oli, oli kyllä varsin hyvä edistämään lakiasetuksia, jos tilausta olisi.
Olen kuullut että vankilalaitokset olisivat melkoisen suuren uudistuksen alla, tarkoitaako että vangit tulevat kulkemaan sirutuksen mallijoukkona koska poliiseillekaan sirut ei ole kelvanneet? Vankien sirut olisivat juuri näitä sähköpantoja joita voi seurata tietokoneilla gps sateliitin kautta, vangille on esim, määrätty tarkka reitti ja ajankohta jossa saa kulkea, muutoin tulee täälli, tämä on jo ihan sitä totutunutta nykyteknologiaa jahka sen käytöön saadaan yleinen hyväksyntä.
pannat mitään tällejä anna. Mistä ihmeestä olet sellaista saanut päähäsi. Ja nykytekniikan pannat on suunniteltu "kotiaresteja" varten. Tuomitun kotona on tukiasema ja jos tuomittu poistuu aseman vaikutuspiiristä, lähtee hälytys. Sen tarkempaa paikkatietoa ei nyt käytössä olevista laitteista edes saada. Ne kun on tarkoitettu vain kotiarestin valvontaan. Ei tainnut Brax tietää mitä puhui. Paikkaseurantalaite olisi teknisesti melko yksinkertainen toteuttaa, mutta vielä niitä ei tietääkseni edes ole.
Kyllä on olemassa ns etälamauttimia jotka toimii hyvin myös lähilamauttajana, ja mitä kaikkea se matkapuhelin/gps verkko voikaan seurata reaaliajassa ja mitä käskyjä sen avulla voidaan todeta joten on turha puhua että ei olisi teknologiaa, ilman muuta vangeilla on oltava toimiva lamautin jalassa!
Ei käytetä vangeilla lamauttimia. Yritä nyt erottaa oikea maailma ja mielikuvitusmaailmasi toisistaan. Poliisin etälamauttimet toimivat muutamaan metriin antaen piuhojen kautta voimakkaan sähköiskun. Eivät toimi kännykkäverkon kautta.
On niitä. Ne tunnetaan nimellä GSM-puhelin eli kännykkä, jota jo useimmat suomalaiset kantaa mukanaan. Jotkin IPhone-malliset voi myös etäräjäyttää tarvittaessa tai antaa etäshokkeja käyttäjälle akun nopealla purkamisella.
>Ei käytetä vangeilla lamauttimia. Yritä nyt erottaa oikea maailma ja mielikuvitusmaailmasi toisistaan. Poliisin etälamauttimet toimivat muutamaan metriin antaen piuhojen kautta voimakkaan sähköiskun. Eivät toimi kännykkäverkon kautta. <
Ei vielä mutta mikä ettei saada toimimaan?