Miks tää asia on niin outo? Murhia tapahtuu jatkuvasti kaikkialla suomessa. välillä kuulee, että joku hullu isä on paloitellu koko perheensä. Aviomies tappanu vaimonsa. Näitä tapauksia on koko ajan. Ihan kuin Ihmiset unohtais tärkeimmän asian näissä tapauksissa. Sillä ei ole mitään väliä, että kuka, miten, ja missä on tappanu jonkun. Unohdamme mökillä tapetut lapset ja keskitymme näkyviin asioihin, koska ihmisellä ei nähtävästi ole taipumusta ajatteluun. Ajattelemalla voimme huomata vain saman asian, että ihmisen väkivaltaisuus ei lopu koskaan. Se on todella harmillista, että vieras ihminen teki nämä murhat maassanne. Olen monelle suomalaistutuilleni puhunu, että vaatikaa valtioltanne, että nämä väkivaltaiset ulkomaalaiset lähetettäisin takaisin. Suomessa on paljon ulkomaalaisia jotka ovat sopeutuneet elämään täällä. Teillä on oikeus olla rauhassa maassanne. Kellään ei ole oikeutta heittää minun kotiini hirviötä josta olisi vaaraa lapselleni ja vaimolleni. Tehkää vaikka yhteisiä lakkoja ympäri suomea, että saatte laki uudistuksen joka varmistaa sen , että maassanne ei ole ainankaan väkivaltaisia ulkomaalaisia, koska teillä on omia hulluja ihan tarpeeksi. Voikaa hyvin!
sello
kakrafu
193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
leikaka misulta pään irti.