Yhdysvallat sanoo, että se on sulkenut Jemenin lähetystönsä terroriuhan vuoksi. Jemenin viranomaisten mukaan Britannia on niinikään sulkenut lähetystönsä.
On epäselvää, kuinka kauan lähetystöt ovat suljettuna. Yhdysvallat on varoittanut myös Jemenissä oleskelevia kansalaisiaan uhasta.
Yhdysvallat on ilmoittanut, että se lisää terrorisminvastaista sotilas- ja tiedustelutoimintaansa Arabianniemimaalla sijaitsevassa Jemenissä.
Yhdysvalloissa sanoo, että Jemenistä on tullut al-Qaidan terroristien tärkeä pesäpaikka. Joulupäivänä matkustajakoneen räjäytystä yrittänyt nigerialaismies oli mitä ilmeisimmin saanut koulutuksensa ja räjähteensä Jemissä.
Ja syyskuun 2001 terroristi-iskun tekijöistä puolet oli kotoisin Saudi-Arabiasta, eikä yksikään Irakista tai Syyriasta.
Seuraava sota – Arabiniemimaalla.
5
218
Vastaukset 5
Olisin oikeastaan hämmästynyt, ellei helvetin tulta alettaisi kylvää Jemeniin tämän kuukauden aikana. Sitähän Pakistanissakin talebanitkin pelkäävät kuollakseen, eikä ihan syyttä.
- Aatteleppaite.
oikeuttaakseen itsensä ensin hyökkäämään;)
paikallisittain vielä puuttuu...
- Cen Turion
Iraniin ei nyt vissiin sitten hyökätään... Siellä taitaa olla liian kova vastus, kun eivät sisäiset levottomuudetkaan tunnu oikein leviävän.
No, hällä väli. Pääasia, että johonkin hyökätään, ettei sotakone pysähdy. - hälläväli
Cen Turion kirjoitti:
Iraniin ei nyt vissiin sitten hyökätään... Siellä taitaa olla liian kova vastus, kun eivät sisäiset levottomuudetkaan tunnu oikein leviävän.
No, hällä väli. Pääasia, että johonkin hyökätään, ettei sotakone pysähdy.Hyökkays on paras puolustus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2142133
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,511280Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861147- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100802
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.353714- 38705