Kannattaako Ahtisaari RKPn pakkoruotsia ?

Olen kuullut väitteitä, että Ahtisaari puoltaisi ruotsin kieltä Suomessa, jos on näin, niin olen hyvin pettynyt häneen. Olen pitänyt Ahtisaarta poikkeuksellisen fiksuna kaverina, mutta jos hänkin on RKPn liekassa, niin ole todella pettynyt.
491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rahan perään Ahtisaari on aina ymmärtänyt. Tuskin olis Nobeliakaan saanut, jos olis äänekkäästi ruotsinkieltä vastaan. Kyllä nuo svedujen säätiöt osaa jakaa rahaa myös muille, kuin RKP:n poliitikoille.

Äänestä
  • Sanon vain Lipponen, Sasi, Halonen, Ahtisaari sun muut. Monta kertaa pienistä oloista opintielle päässeet vesat ovat panostaneet politiikkaan koska siellä pystytään hankkimaan suhteellisen hyvät tulot vähälläkin järjen käytöllä. Yrityselämässä ainakin jossain vaiheessa täytyy osoittaa pätevyytensä mutta politiikassa mennään "oikealla" napinpainalluksella vaikka kuinka pitkälle.

    Äänestä

Mara kyllä puolustaa keinotekoista kaksikielisyyttä, mutta samalla realistina toteaa sen olevan mennyttä aikaa.

Hieman ristiriitaista Maralta. Jos kerta ei ole kaksikielisyyttä todellisuudessa, niin eihän sitä voi olla lainkaan mukaan.

Äänestä

Martti Ahtisaari ei voittanutkaan Nobelin palkintoa vaan hän teki kaupat siitä.

Puhumalla pakkoruotsista positiivisesti hän maksaa saamansa Nobelin palkinnon. Hän ei saanutkaan palkintoa ilmaiseksi vaan häneltä odotettiin vastapalvelusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seurataan kirjoitti:

Olen kuullut väitteitä, että Ahtisaari puoltaisi ruotsin kieltä Suomessa, jos on näin, niin olen hyvin pettynyt häneen. Olen pitänyt Ahtisaarta poikkeuksellisen fiksuna kaverina, mutta jos hänkin on RKPn liekassa, niin ole todella pettynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu