kannalta suurempi huoli jäsenmäärän laskusta on kastettujen osuuden jatkuva lasku. Toki kirkosta eroamiset ovat edelleenkin se suurin kirkon jäsenmäärää laskeva tekijä, mutta jatkossa kastettujen määrä tulee varmasti laskemaan kuten kävi v.2009 kun enää alle 80% kastettiin kirkkoon.
Voidaankin sanoa, että kirkko menettää kahta kautta jäseniään kiihtyvään tahtiin, eroamisten, ja pakkokastettujen määrän selvänä vähemisenä.
Voidaankin sanoa, että kirkko menettää kahta kautta jäseniään kiihtyvään tahtiin, eroamisten, ja pakkokastettujen määrän selvänä vähemisenä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Meillä nyt tilanne, että toinen kuuluu kirkkoon ja toinen ei. Vauva ei ole vielä syntynyt, joten tässä on kuukausia aikaa miettiä asiaa, mutta kun on kaksi eri mielipidettä. Toisaalta voisimme sopia, että lapsi saisi halutessaan erota kirkosta heti, jos siltä tuntuu. On kyllä kiusallinen tilanne, kun sukulaiset odottaa kastetta ja toisen sukulaiset taas ovat kastetta vastaan. Todennäköisesti jää kastamatta, mutta vielä on aikaa asiaa miettiä.
Toisin päin: Jättää kastamatta, ja antaa lapsen sitten myöhemmin itse valita mitä haluaa tehdä. Päätös vaikuttaa myös siihen tuleeko lapsi tulevaisuudessa lukemaan uskontoa vai elämänkatsomustietoa. Kastamaton saa valita, kastettu (kirkkoon kuuluva) ei.
ei muuta sukulaiset. Toisaalta jokaisella pitäisi olla oikeus päättää itse omasta jäsenyydestään. Ja jos kirkkoon kuuluu, niin uskonnonopetus on pakollista.
Jos jätätte kastamatta, annatte lapsellenne täyden uskonnonvapauden. Jos kastatte, rajoitatte sitä.
Minusta myös kuolevat jäsenet vähentävät kiihtyvällä vauhdilla kirkon jäsenmäärää. Minä en usko ikuiseen elämään :)
luulen että kuolevista noin 90% kuuluu kirkkoon. En kyllä tiedä lukua, mutta tuo oli vain villi veikkaus. Perustan sen siihen, että kun kuolevat ovat kuitenkin vanhoja ihmisiä, ja vanhat eivät kyllä eroa kirkosta.
" vanhat eivät kyllä eroa kirkosta "
Kunnes kuolema heidät erottaa ja "taivaissa" ei ole ev lut kirkkoa. Edes satukirjan jeesus ei sellaista ahnetta kirkkoa perustanut, joka kerää sijoituksia ja omaisuuksia itselleen köyhistä välittämättä eli kerää valtion antaman verotusoikeuden turvin kirkollisveroa kartuttaakseen sijoituksiaan ulkomaille.
"Väestörekisterikeskuksen ennakkotietojen mukaan kirkkoon kuuluvien määrä oli silti laskenut loppuvuonna 79,7 prosenttiin Suomen väestöstä."
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=21157:kirkkoon-kuuluvien-osuus-laskee&catid=29:kotimaa&...
Hyvä tavoite tälle vuosikymmenelle olisi 69% vuonna 2020.
liittyi kirkkoon viime vuonna, siis noin 1800 enemmän kuin edellis vuonna. Pitäisikö kirkon tuosta luvusta jotenkin paukutella henkseleitä? Minusta ei vähääkään. Kun otetaan huomioon että kirkosta erosi noin 44 000, niin erotus on edelleen kirkon tappioksi reilut 31 000. Ja vielä se, että kirkko mainosti miten kätevää kirkkoon on liittyä nyt netin kautta, niin kirkkoon liittyneiden määrä on surkea.
Todellisuudessa kirkkoon ei liittynyt edes 12600, vaan luku tulee vielä laskemaan, kun viralliset luvut helmikuussa julkaistaan. Näin kävi viime vuonna ja niin tulee käymään tänäkin vuonna.
Lukujen kaunistelu on kirkon alhaista mediapeliä. Nyt media taas toitottaa todellisuutta kauniimpia lukuja ja todelliset helmikuun rumemmat luvut jää vähälle huomiolle.
Kastettujen määrä laski 2008-2009 2,5 prosenttiyksikköä. Jos sama tahti jatkuu, niin neljässä vuodessa laskua tulee kokonaiset 10 prosenttiyksikköä. Eli 2009 79.9% tasolta tiputtaisiin 2013 69.9% tasolle. Tämä on kirkon kannalta paljon vakavampi uhka kuin nykyinen 1% kirkosta eroaminen. Kastamisen vähentyessä kirkko tulee menettämään pysyvästi kastamattomat ihmiset. Kirkolle ei tarjoudu enään tilaisuutta aivopestä näitä ihmisiä. Toisekseen kastamaton sukupolvi tulee haastamaan koko järjestelmän mielekkyyden. Päivähoidon, koulun, yleisradion ja jopa armeijan kristillinen aivopesu tullaan kyseenalaistamaan. Kasteiden väheneminen tulee olemaan se tekijä, joka tulee lopulta murtamaan kirkon mielivaltaisen pakkovallan. Lopputulema tulee olemaan, että lasten juridinen kirkkoon liittäminen tullaan kieltämään lailla.
Vaikuttaa kulkevan hyvin yhtä tahtia kastettujen osuus ja kirkkoon kuulumattomien osuus - molemmat oli karvan alle 80%, mikä on luonnollista. Tapakristittyjen joukossa tämä tarkoittaa kirkkoon kuuluvien eksponentiaalista vähenemistä.
Kirkkoon kuuluvien osuus ei kuitenkaan vähene yhtä nopeasti, koska on myös ihmisiä jotka uskovat oikeasti ja tämän takia kuuluvat kirkkoon, kuten heidän lapsensakin (ainakin 18 vuoden ikään asti).
Kirkko on niille jotka tunnustavat kirkon opit uskontunnustuksen muodossa sellaisenaan. Muiden ei tule saati pidä kirkkoon kuuluakaan. Onneksi nykyään ei tarvitse hävetä kirkkoon kuulumattomuuttaan ja selitellä siviilivihkimisiään ja lastensa nimiäisiä.
Eivät ne yhtä tahtia mene. Vuonna 2009 kastettujen osuus tippui 2,5 %-yksikköä ja kirkkoon kuuluvien osuus 0,9 %-yksikköä. 2008 luvut olivat 1,6 %-yksikköä ja 1,1 %-yksikköä. Ei ole syytä olettaa, että kehitys muuttuisi.
Ainakin 2007-2009 ovat 18- ja osin 19-vuotiaat olleet suuri osa eroajista. Voinee olettaa näin olleen jo useita vuosia aiemmin. Vaikka eroaminen loppuisi nyt, on todennäköisesti vielä tulossa lapsentekoikään suuri joukko kirkosta eronneita. Näin järjestelmä ikäänkuin syöttää automaattisesti sisään kirkolle hankalampia ikäluokkia.
Ihmettelin kun kolmosen teksti tv,ssä oli pääutinen, että kirkkoon liittyi ennätysmäärä. Kun kerran kaikki muut luvut ovat tosi pahasti miinuksella kirkolle, niin miksi tuollainen vääristelevä otsikko?
Ja kuten tuossa joku jo sanoikin niin 12 600 oli liian korkea luku, ja vaikka se pitäisi paikkansa, niin se 1800 lisäys liittymisiin on todella surkean pieni luku.
Joo, sisään tulee niitä jotka eroavat heti kun vain on mahdollista ja toisessa päässä on nämä ns.suuret ikäluokat. He ovat Suomen suurin ikäryhmä kautta aikojen. He eivät eroa, paitsi juuri kirkon modernisoinnille tvast. Mutta heillä on nyt aikaa ja rahaa eläkkeelle jäätyään ja perinteiset juoma- ja elintavat. Poistuma tulee olemaan melkoinen jo 10 vuoden tähtäimellä. Sukulaisistani on jo nyt kuollut useampi 40-luvulla syntynyt kuin 20- tai 30-luvulla syntynyt.
Lisäksi suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen vähentää kirkon verotuloja huomattavasti.
Ovi output-puolella alkaa kohta käymään aika vinhaa vauhtia ja se pistää kirkkoonkuulumisprosentin laskuun kunnon lisävauhtia.
http://www.youtube.com/watch?v=HuEIedYhj54