Olen itse mamu - tosin Suomen ulkopuolella asuva suomalainen.
Asun pohjoisen Keski-Euroopan kaupungissa jossa on erittäin suuri muslimiväestö ja sitä kautta minä ja perheeni ovat oppineet tuntemaan myös tuon uskontoryhmän - ikävä kyllä ei juurikaan hyvässä vaan pahassa.
Kyseinen ryhmä on päivittäinen turvallisuusuhka teini-ikäisille lapsilleni ja muille "tavallisille" eurooppalaisille - kännykät, mp3-soittimet viedään käsistä, jos niitä erehtyy julkisella paikalla esim. metrossa ottamaan esiin - erityisesti teini-ikäisten aseelliset ryöstö (tavallsiesti veitsellä uhaten) ovat arkipäivää - meidänkin perheessä on tällainen vain muutaman viikon takainen, jossa puukolla henkeä uhaten vietiin puhelin.
Minulla ja perheelläni ei asuinpaikkamme huonioon ottaen ole mitään automaattista syytä suhtautua muihin mamuihin negatiivisella tavalla - päinvastoin olemmehan itsekin mamuja - mielellämme kannustaisimme mm. lapsiamme suhtautumaan kaikkiin kansallisuuksiin ja uskontotuntiin samanarvoisesti. Valitettavasti tämä on täysin mahdotonta ja tästä pitävät tietyt kansallisuus- ja uskontokunnat itse huolen. Tässä kaupungissa lapsemme ovat oppineet varomaan (ja tekevät sen tietysti läpi elämansä) kaikkia sellaisia (MIESPUOLISIA) henkilöitä, joiden alkuperä viittaa Afrikkaan tai Pohjois-Afrikkaan. Tasapuolisuuden nimissä on tietysti mainittava, että myös tietyt Itä-Euroopan alkuperää olevat teinit ovat toinen ryhmä , jota heidän on syytä täällä välttää.
Muslimikulttuurin naisia imeisen halventava käytös korostuu jo teini-ikäisissä muslimpojissa - kotimme lähistöllä on ammattikoulu, jossa pääosa oppilaista on Pohjois-Afrikkalaisia. Koulun päättymisen jälkeen näiden poikien suurinta huvia on huudella kaikille vaastaantuleville tytöille ja jopa aikuisille naisille suorasukaisia hävyttyömyyksiä - vastaavaan kuvottavuuteen en ole missään muualla törmännyt. Tämä käytös tulee ikävä kyllä heille jo äidinmaidon mukana - "ei-muslimi" nainen on heille huora, jonka raiskaaminen on vain kunniakasta - näin muslimiäidit poikiaan tunnetusti evästävät.
Nyt olemme saaneet sosiaalitanttojen ja lehdiston suulla kuulla, että Suomessa mamujen mikään teko ei ole selitettävissä etnisestä tai uskonnollisesta alkuperästä vaikka suomalaisten vastaavat teot AINA ja NIMENOMAAN ovat seurausta "suomalaisuudesta". Painvastoin olemme kuulleet, että tällaiset raat teot ovat seurastau mamujen "onnistuneetsta" (?) integraatiosta. Suomeen tullessa siis mamujen kansanluonne ja temperametti ja mm. muslimiperinteen mukainen käytös katoaa?
Sinä joka näet punaista (olet keskimäärin feminismiin taipuva vihreitä äänestävä nainen, joka uskot vain ihmisen hyvyyteen ja imastonmuutokseen) näitä omiin kokemuksiini perustuvia empiisisiä havaintoja kertoessani, tutustu ihmeessä myös tähän artikkeliin - miksi näin? "Miksi mamu ahdistelee ja raiskaa suomi-tyttöjä?"
http://yle.fi/poliisitv/raportit.php?sivu=raportti_ulkosex
Islam on länsimaalaisittain ajateltuna keskiaikaista ajatusmaailmaa edustava aatesuunta, jonka suhteen asiallinen vuoropuhelu on käytännössä mahdotonta - suuresti minua henkilökohtaisesti ihmetyttää mm. se, että Suomessa feministit ja muut asiallisen tasa-arvon kannattajatkaan eivät edelleenkään nosta esiin muslimikulttuurin naista halventavaa kultuuria vaan sulkevat silmänsä siltä - "douple standards" jyrää ja kun mamu riehuu on silloinkin syy tietysti "valkoisessa ja sovinistisess hetoromiehessä"!
Toinen ongelmallinen seikka on se, että muslimien terrorismille ei edelleenkään löydy tuomitsijoita itse muslimiyhteisöstä - sehän on mahdotonta, koska tällainen henkilö hyvin nopeasti likvidoitaan tavalla tai toisella - ihan havainnoillinen esimerkki löytyy tästä niinkin läheltä kuin Suomesta:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/80289-suomen-islamilaisen-puoleen-johtaja-erosi-terrorismikiista
Asun pohjoisen Keski-Euroopan kaupungissa jossa on erittäin suuri muslimiväestö ja sitä kautta minä ja perheeni ovat oppineet tuntemaan myös tuon uskontoryhmän - ikävä kyllä ei juurikaan hyvässä vaan pahassa.
Kyseinen ryhmä on päivittäinen turvallisuusuhka teini-ikäisille lapsilleni ja muille "tavallisille" eurooppalaisille - kännykät, mp3-soittimet viedään käsistä, jos niitä erehtyy julkisella paikalla esim. metrossa ottamaan esiin - erityisesti teini-ikäisten aseelliset ryöstö (tavallsiesti veitsellä uhaten) ovat arkipäivää - meidänkin perheessä on tällainen vain muutaman viikon takainen, jossa puukolla henkeä uhaten vietiin puhelin.
Minulla ja perheelläni ei asuinpaikkamme huonioon ottaen ole mitään automaattista syytä suhtautua muihin mamuihin negatiivisella tavalla - päinvastoin olemmehan itsekin mamuja - mielellämme kannustaisimme mm. lapsiamme suhtautumaan kaikkiin kansallisuuksiin ja uskontotuntiin samanarvoisesti. Valitettavasti tämä on täysin mahdotonta ja tästä pitävät tietyt kansallisuus- ja uskontokunnat itse huolen. Tässä kaupungissa lapsemme ovat oppineet varomaan (ja tekevät sen tietysti läpi elämansä) kaikkia sellaisia (MIESPUOLISIA) henkilöitä, joiden alkuperä viittaa Afrikkaan tai Pohjois-Afrikkaan. Tasapuolisuuden nimissä on tietysti mainittava, että myös tietyt Itä-Euroopan alkuperää olevat teinit ovat toinen ryhmä , jota heidän on syytä täällä välttää.
Muslimikulttuurin naisia imeisen halventava käytös korostuu jo teini-ikäisissä muslimpojissa - kotimme lähistöllä on ammattikoulu, jossa pääosa oppilaista on Pohjois-Afrikkalaisia. Koulun päättymisen jälkeen näiden poikien suurinta huvia on huudella kaikille vaastaantuleville tytöille ja jopa aikuisille naisille suorasukaisia hävyttyömyyksiä - vastaavaan kuvottavuuteen en ole missään muualla törmännyt. Tämä käytös tulee ikävä kyllä heille jo äidinmaidon mukana - "ei-muslimi" nainen on heille huora, jonka raiskaaminen on vain kunniakasta - näin muslimiäidit poikiaan tunnetusti evästävät.
Nyt olemme saaneet sosiaalitanttojen ja lehdiston suulla kuulla, että Suomessa mamujen mikään teko ei ole selitettävissä etnisestä tai uskonnollisesta alkuperästä vaikka suomalaisten vastaavat teot AINA ja NIMENOMAAN ovat seurausta "suomalaisuudesta". Painvastoin olemme kuulleet, että tällaiset raat teot ovat seurastau mamujen "onnistuneetsta" (?) integraatiosta. Suomeen tullessa siis mamujen kansanluonne ja temperametti ja mm. muslimiperinteen mukainen käytös katoaa?
Sinä joka näet punaista (olet keskimäärin feminismiin taipuva vihreitä äänestävä nainen, joka uskot vain ihmisen hyvyyteen ja imastonmuutokseen) näitä omiin kokemuksiini perustuvia empiisisiä havaintoja kertoessani, tutustu ihmeessä myös tähän artikkeliin - miksi näin? "Miksi mamu ahdistelee ja raiskaa suomi-tyttöjä?"
http://yle.fi/poliisitv/raportit.php?sivu=raportti_ulkosex
Islam on länsimaalaisittain ajateltuna keskiaikaista ajatusmaailmaa edustava aatesuunta, jonka suhteen asiallinen vuoropuhelu on käytännössä mahdotonta - suuresti minua henkilökohtaisesti ihmetyttää mm. se, että Suomessa feministit ja muut asiallisen tasa-arvon kannattajatkaan eivät edelleenkään nosta esiin muslimikulttuurin naista halventavaa kultuuria vaan sulkevat silmänsä siltä - "douple standards" jyrää ja kun mamu riehuu on silloinkin syy tietysti "valkoisessa ja sovinistisess hetoromiehessä"!
Toinen ongelmallinen seikka on se, että muslimien terrorismille ei edelleenkään löydy tuomitsijoita itse muslimiyhteisöstä - sehän on mahdotonta, koska tällainen henkilö hyvin nopeasti likvidoitaan tavalla tai toisella - ihan havainnoillinen esimerkki löytyy tästä niinkin läheltä kuin Suomesta:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/80289-suomen-islamilaisen-puoleen-johtaja-erosi-terrorismikiista
Vastaukset 52
Vanhimmat
ylipäällikkö imaami-moveria, joka tulee tämänkin aloituksen poistamaan henkilökohtaisena loukkauksena.
Olet selvästi pyrkinyt kirjoittamaan asiallisen kirjoituksen omista käsityksistäsi ja perustelemaan ne, mikä on tällä palstalla erittäin harvinaista. Ansaitset siis asiallisen vastauksen. Kerron omia näkemyksiäni esiintuomistasi asioista.
Islam ei ole mitenkään minulle mieluinen uskonto. Varsinkin sen äärimmäiset, fanaattisimmat, muodot ovat tosiaan osin meidän länsimaisten arvojen vastaisia. Naisten asema ehkä räikeimpänä esimerkkinä. En kuitenkaan ole missään nähnyt tai kuullut, että muslimiäidit "tunnetusti evästäisivät" poikiaan, että ei-muslimi naisen raiskaaminen olisi kunniakasta. Väitteesi on ilmeisen järjetön. On päivänselvää, että jokainen eurooppalainen täysijärkinen, oli hänen suhtautumisensa islamiin millainen vain, tuomitsee jyrkästi tuollaiset evästykset, jos niitä joku jossain on antanut. Onko sinulla esittää yhtään todistetta tuosta "tunnetusta evästyksestä"?
Mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, että lehdistössä mikään maahanmuuttajan teko ei ole selitettävissä esimerkiksi uskonnollisesta taustasta? Islamilaista terrorismia esimerkiksi lähes aina selitetään juuri ääri-islamilaisuudella. Entä mistä olet voinut saada niin käsittämättömän ajatuksen, että kaikki suomlaisten teot selitetään suomalaisuudella? Kuuluisa lapsen raiskaaja ja murhaaja Jammu-setä? missä hänen tekojaan on muka esitetty suomalaisuuden perusteella? Ulvilassa vaimo murhasi miehensä. Tapaus sai paljon huomiota, mutta en huomannut kenenkään esittävän syyksi suomalaisuutta. Kolmoismurhaaja Nikita Fougantine, oliko hänen rikoksensa Suomessa suomalaisuuden seurausta (Ruotsissa saattoi tällaista näkemystä ollakin)? Mennään muihin kuin henkirikoksiin. En ole huomannut kenenkään esittävän, että Win-Capitan huijauksen pääepäillyn teot olisvat seurausta hänen suomalaisuudestaan. Nuorisojoukko kaatoi hiljan kotikaupungissani hautakiviä, ei syynä tälläkään kertaa pidetty heidän suomalaisuuttaan. Töölön matkatoimiston johtaja saa syytteen törkeästä petoksesta. Pidetäänkö tätä tosiaan suomalaisuudesta johtuvana? Tuossa lähellä ryöstettiin hiljan kauppa, suomalainen tekijä saatiin kiinni. En huomannut kenenkään selittävän hänen tekoaan suomalasuudella. Esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin.
Minä näen punaista typeristä tuulesta temmatuista väitteistä, enkä ole siitä huolimatta nainen, feministi, äänestä vihreitä tai usko ihmisten hyvyyteen. Tiedän maailmassa olevan paljon pahuutta ja osa ihmisistä on täydellisen vastenmielisä ja pahaa tekeviä. Johonkin kaikkien ihmisten hyvyyteen uskominen on söpöä idiotismia. En esimerkiksi tunne mitään sympatiaa vastenmielisiä viattomien murhaajia kohtaan, jotka muka tekevät iljettävyytensä jonkun uskonnon nimissä. Tai miksi tuntisin mitään sympatiaa raiskaajaa kohtaan?
Olen samaa mieltä, että naisen asemasta islamissa on keskusteltava avoimesti, pelkäämättä jonkun loukkaantuvan. Minusta maltillisen islamin olisi otettava selkeän tiukka kanta fanaattista ääri-islamia vastaan. kaikkien maailman muslimien syyllistäminen äärimmäisliikkeiden kannattajien politiikasta on kuitenkin meiltä epä-älyllisyyttä ja itse asiassa palvelee juuri tuota äärimmäistä fanaattista islamilaisuutta antaessaan kuvan siitä, että taistelumme terrorismia ja naisten sortoa vastaan olisikin taistelua maailman jokaista muslimia vastaan.
Kun matkustaa ja omaa riittävästi tuttavia eri maista kuulee ja näkee kaikenlaista!
1) muslimiäidit
Nuo muslimiäitien evästykset ovat Ruotsissa havaittua - eräs tuttavamme kun toimi vuosia siellä sosiaalialalla yhteistyössä poliisin kanssa - hän ehti nähdä yhtä sun toista - vai uskotko todella, että muslimiäiti opastaa poikiaan kunnioittamaan "ei-musliminaisia" kun sitä kunnoitusta ei oikein naisille muutenkaan tipu.
Toisaalta sinun on muistettava, että musliminaisilta edellytetään koskemattomuutta ennen avioliittoa - tätä ei edellytetä miehiltä ja tämä on yksi syy, että ei-musliminaisten raiskaukset ovat varsinkin Pohjoismaalaisissa muslimiyhteisöissä yleisiä, koska "vapaaehtoisia" seksikumppaneita on sittenkin melko vähän ympäröivässä valtaväestössä.
2) tekojen "suomalaisuus" vs. tekijän tausta
Viime vuosina suomessa on tapahtunut yksi kauppakeskusisku sekä 4 aseella tehtyä joukkosurmaa (joista tosin se ensimmäinen suomalaisen naisen ampumaradalla tekemä aina unohdetaan mainita) ja juuri niitä on käsitelty mediassa tämän Sello terrori-iskun jälkeen - keskitytään nyt vain näihin! Juuri noihin nähden ja verraten media luonnehtii iskua "tavalliseksi suomalaiseksi" - kieltäen ja peittäen täysin silmät siltä, mikä vaikutus tämän terroristin aikaisemmalla taustalla ja kultuurilla on teolle - voit vaikka aloittaa tästä, jos et usko mitä mieltä virallisesti on oltu:
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=222364&messageID=4309980&
Katso myös tämä 31.12.2009 klo 18.00 uutispätkä - n. 25 min kohdalla vanhan papan näköinen mummo kiteyttää kaiken olennaiset "poliittisesti korrektilla" tavalla - ts. teko on "hyvän integroitumisen tulos":
http://areena.yle.fi/video/652357
Toisaalta media on luonnehtinut tätä kunniamurhan ja viharikoksen tunnusmerkit omaavaa tapahtumasarjaa (vain) "ihmissuhdeongelmaksi" tai "laajennetuksi itsemurhaksi", jossa ensimmäinen uhrikin tapettiin "vain" impulsiivisesti ilman sen suurempaa harkintaa - molemmat luondinnat ovat vaarallisia ja osoitus siitä, että nähtyä ei uskalleta ymmärtää:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/professori-pitaa-shkupollin-tekoa-laajennettuna-itsemurhana/166030
Itse väitän, että tietyt perheväkivältateot (suomalaisten tekeminä) ja joita tuon Seollon jälkeenkin on ollut ovat nimen omaan perin suomalaisia - "viina, kirves, lumihanki, perhe"- akselilla - vaikka eivät ole poissuljettuja muuallakaan. Suomessa ei uskalleta nyt edes ajatella, että yhteiskuntaamme rikastuttavilla muilla kulttuureilla olisi mitään negatiivisia vastaavia väkivaltaan liittyviä piirteitä tai perinteitä - tämä kieltäminen on vaarallista. Se että myös suomalaiset tekevät riittävästi väkivältarikoksia on sitten asia erikseen - niillä ei kuitenkaan voida selittää tämän Balkanin muslimievakon tekemisiä.
3) Keskustelu: KIELLETTY (koska totuuksia voi paljastua)
Suomen ilmapiiriä ja tilaa maahanmuuttopolitiikan suhteen kuvaa hyvin se, että pelkästään maahanmuuttoministerin arvostelu on leimattu jokin aika sitten hänen itsensä taholta rasismiksi (koska on ruotsinkielinen)!
Kaikkien mamujen kannalta on erittäin valitettavaa, että Suomessa on vain auttavasti suomea puhuva vastuuministeri, joka ei kykene osallistumaan edes asialliseen keskusteluun saati sitten edistämään pääosin kuintenkin hyvin sopeutuneiden ja aidosti uuden yhteisönsä eteen toimivien mamujen muuta hyvinvointia.
"Islam ei ole mitenkään minulle mieluinen uskonto. Varsinkin sen äärimmäiset, fanaattisimmat, muodot ovat tosiaan osin meidän länsimaisten arvojen vastaisia."
Mitä tarkoitat "osin meidän länsimaisten arvojen vastaisia"?
Mitä yhteisiä arvoja al-Qaidalla ja länsimailla voisi olla?
"En kuitenkaan ole missään nähnyt tai kuullut, että muslimiäidit "tunnetusti evästäisivät" poikiaan, että ei-muslimi naisen raiskaaminen olisi kunniakasta. Väitteesi on ilmeisen järjetön."
Luultavasti moista eksplisiittistä kommenttia ei julkisuudessa virallisisssa yhteyksissä kovin helposti esitetä, mutta tuon kaltaisen ajattelun olemassa oloa voidaan kuitenkin perustellusti olettaa olevan olemassa.
Ensinnäkin tiedetään, että musliminaiset suhtautuvat halveksivasti vähäpukeisiin länsinaisiin ja kutsuvat heitä huoriksi internet-keskusteluissa. Erityisesti käännynnäiset suomalaismusliminaiset ovat kaikkein fanaattisimpia tässä asiassa.
Toisekseen esim. Autraliassa imaami kohautti lausunnollaan, jonka mukaan vähäpukeinen länsinainen saa syyttää raiskauksesta itseään. Samaa mieltä on ainakin myös yksi suomalainen nainen, ex-RKP Jutta Zilliacus. Jos islaminoppinut imaami on tätä mieltä, ei ole kaukaa haettua olettaa, että rivimusliminaisilla voi olla vieläkin jyrkempiä tulkintoja.
Tuli mieleen TV-dokumentti palestiinalaisista itsemurhapommittajista. Erityisesti jäi mieleen muslimiäiti, joka esitteli kameralle noin 1-vuotiasta poikaansa sanoen hänestä kasvavan shaheed (marttyyri), joka tappaa monta juutalaista. Äiti sanoi näin kameroille, häpeilemättä, hymyillen ja ylpeyttä tuntien.
Heidän ajatusmaailmansa voi olla yllättävän kaukana omastamme.
http://www.youtube.com/watch?v=V22qDQqMPL0
Islamissa raiskausta ei välttämättä kutsuta raiskaukseksi, vaan Allahin laillistamiseksi sukupuoliyhteydeksi.
Esimerkiksi Koraani valtuuttaa miehen saamaan seksiä vaimoltaan aina silloin kun huvittaa.
Kannattaa tutustua Muhammadin toimiin sotaretkien aikana. Tämä on relevanttia, sillä islamin mukaan Muhammadin esimerkki on täydellisen muslimin esimerkki ja muuttumaton - siis ajasta riippumaton.
Lue, miten Muhammad raiskasi Safiyan - 17-vuotiaan juutalaistytön vain muutama tunti sen jälkeen, kun Muhammad oli hyökännyt Safiyan kylään ja tappanut tämän perheen ja aviomiehen.
http://www.faithfreedom.org/Articles/sina/safiyah.htm
Tarkoitan, etteivät kaikki islamin arvot ole kokonaan länsimaisten arvojen vastaisia. Molemmat uskonnot ovat lähtöisin samasta juutalaisuuden monoteismista ja lähi-idän vanhoista oikeuskäsityksistä, siksi niissä on paljon samaakin.
Päättelet äärettömän heikoin perustein, että on olemassa tunnettu evästystapa, joka olisi yleistettävissä muslimiäiteihin. Sinulla ei kuitenkaan ole esittää mitään olettamuksesi tueksi. varmasti sadoista miljoonista muslimiäideistä löytyisi vaikka miten sairaita esittäviä ihmisiä, muttet oikein onnistunut niitäkään löytämään. Tuollainen yleistäminenm että muslimiäidit kehottavat poikiaan raiskaamaan ei ole järjellistä.
Tuomitsen itsemurhapommittajien toiminnan ja äidit, jotka sellaiseen lapsiaan kannustavat. Näin selvä tuomitseminen, muuttuu ainoastaan typeryydeksi, jos väitän jokaisen muslimin olevan itsemurhapommittaja. Sinun tyylisi johtaa siihen, että myös asiallista fanaattisen islamin vastustustasi helposti pitää höyrypäisenä möykkäämisenä, kun esität absurdeja väitteitä kaikista muslimeista.
Muslimiäidit opettavat kunnioittamaan ihmisiä tai olemaan kunnioittamatta ihmisiä tai eivät opeta asiasta mitään. Kaikki riippuu muslimiäidistä. Epäilen suuresti, että sinun on kuitenkin vaikea löytää edes yhtä niin pahoin häiriintynyttä ja fanaattista muslimiäitiä (tai olkoon minkä uskoinen tahansa), joka kehottaa poikaansa raiskaamaan ei-muslimeja. Tätä sinä väitit. On totta, että myös muslimeissa on sinun kalataisiasi ihmisiä, jotka eivät lainkaan kunnioita toisen uskonnon edustajia. Todennäköisesti myös äitejä. Olenhan tälläkin palstalla nähnyt luultavasti kristityn kirjoittajien kehottavan tappamaan muslimeja tai somaleja. Näitä epämoraalisia idiootteja löytyy varmasti paljon myös muslimien joukosta, eihän idioitismi voi olla mikään meidäbn yksinoikeus. Itse en tunne tarvetta käyttäytyä kuin vähämieleinen siksi, että joku sanman uskoinen tai eri uskoinen niin tekee.
Mitä sinä selität suomalaisuudesta? Koulusurmien yhteydessä alunperin ryhdyttiin joukolla ihmettelemään tekoja ja nähtiin päinvastoin syitä yhdysvaltalaisissa malleissa. Olet ollut liikaa ulkomailla, jos et tiedä sitä tyrmistystä joka teoista seurasi. Saattaa olla, että keskisessä Pohjois-Euroopassa pidetään tuollaista hulluutta jo tyypillisesti suomalaisena, mutta syypää ei silloin ole suomalainen media vaan uuden kotimaasi media. Varsinkin toisen teon jälkeen täällä Suomessa aloimme keskustella, siitä mitä vikaa on lasten ja nuorten mielenterveyshuollossa, kun näin on päässyt tapahtumaan. Toinen linja oli keskustelu siitä, onko aselaeissamme sellaista, jota korjaamalla voitaisiin todennäköisyyttä tällaiseen vähentää. Kumpikaan keskustelu ei lähtenyt suomalaisuudesta vaan siitä, mitä voisimme tehdä täällä Suomessa toisin, jotta tällaista ei tapahtuisi. Aivan normaalia ja tervettä keskustelua asioiden parantamiseksi eikä mitään itseruoskintaa.
Tuossa Sellon tragediassa oli nähtävissä yllättävästikin samankaltaisuutta ikävän yleiseen parisuhdeväkivaltaan Suomessa. Myös siinä on nähtävillä kunniamurhaan viittaavaa. islamilaiseen terrorismiin viittaavaa siinä ei mielestäni ole muuta kuin kuolema. teko ei ollut summittainen viattomien murhaaminen vaan ilmeisesti suunniteltu täydellisen järjetön kostoretki. Itse en oikein yhditäisi tuollaista selkeää sekoamista mihinkään uskontoon tai kansallisuuteen. Tekijän taustala oli varmasti merkitystä: raa'assa sisällissodassa mukana ollut rikollinen ja ilmeisen väkivaltainen luonne. Tuollaiset tosiasiat eivät hänen vastenmielistä syyllisyyttään kuitenkaan yhtään vähennä.
Teko ei ole hyvän tai huonon integroitumisen tulos sen enempää kuin koulusurmat olivat mielenterveyshoidon tuloksia. Kyllä nuo kaikki olivat vain väkivaltaisten ja muista ihmisistä piittaamattomien sairaiden ihmisten työn tuloksia.
Todellisuuden kieltäminen ei tietenkään ole terveellistä. Itseäni myös tympii vastenmielisten murhaajien yliymmärtäminen, joka pahimmillaan menee nimenomaan saitraan tappajan säälimiseksi. Näinhän kävi kummankin koulusurman suhteen. Sensijaan, että olis säälitty viattomia nuoria, jotka jäivät verenhimoisen murhaajan uhreiksi, säälittiinkin ennenkaikkea tätä muiden ihmisten henkeä halveksivaa murhaajaa.
Minusta maahanmuuttopolitiikkaa saa kritisoida aivan vapaasti. Ei täällä ketään sen tähden rasistiksi syytetä. Mielestäni maahanmuuttopolitiikkaamme tulee kritisoida, vain kritiikin kautta sitä voidaan kehittää ja muuttaa. Kritiikitön yhteiskunta on hyvin pian totalitaarinen yhteiskunta Mutta jos kritisoi maahanmuuttoa esimerkiksi sellaisilla väitteillä, että muslimiäidit kehottavat poikiaan raiskaamaan ei-muslimeja, koska sellainen on muslimiäitien mielestä kunniakasta, saa aivan varmasti rasistin leiman. Ihmisiä syytetään rasismista, jos he esittävät rasistisia kannanottoja. Toisaalta en pysty käsittämään, miksi joku, jonka mielipiteet ovat rasistisia loukaantuu siitä, että häntä sanotaan rasistiksi. En tiedä kokoomuslaisten, vihreiden tai vaikka semarien loukkaantuva, jos heitä sanotaan näillä nimillä, mutta rasistit loukkaantuvat, jos heitä pidetään rasisteina.
mitä?
Järjettömältä se voi toki vaikuttaa sellaisesta, joka kuvittelee minun esittäneen absurdeja väitteitä kaikista muslimeista, saati edes kaikista muslimiäideistä.
vouhottamiseen ?
Pidätkö itse noita tarinoita jonain muina, kuin tyjänpäiväisenä vouhotuksena?
Rohkenen väittää että tässä asiassa olet kovin väärässä. Etsimättä tulevat mieleen eräiden Pirkanmaalla ilmestyvien sanomalehtien maireat kirjoitukset ja haastattelut lasten vastaanottokeskuksen iloisista maahanmuuttajalapsista ja jalkapalloilevista 7-11-vuotiaista, jotka juttuun liitettyjen kuvien perusteella olivat ilmiselvästi jo tanakasti varhaisessa keski-iässä. Entä viranomaisten "arvelu" että EU-maista tulevat, jopa 6:n automaattisen käännytyksen jälkeen toistuvasti turvapaikkaa hakevat "mahdollisesti saattavat" tehdä sitä taloudellisen hyödyn vuoksi. Mitä muuta nämä ovat kuin rasistiksi leimaamisen pelkoa? Ilmiselvistä epäkohdista ei uskalleta puhua suoraan vaan halutaan läyrytä omitusta suvaitsevaisuuden lastenkieltä. Rasismin leimakirves heiluu hyvinkin kerkeästi, kyllä maahanmuuttopolitiikan arvostelu mm. tulkitaan rasismiksi vaikka puhuttaisiin pelkistä taloudellisista kysymyksistä.
Monoteismi vaikka, kuten taisin mainitakin jo edellisessä viestissä. Kyllä kristinuskoa voi mielestäni pitää pienestä horjuvuudesta huolimatta monoteistisena uskontona. Yleiset motaalisäännöt ovat pääosin samoja, henkirikosten kieltäminen ja omaisuuden suoja. Molemmissa samankaltaisia sääntöjä hyväntekeväisyydestä. Muista maailmanuskonnoista nämä molemmat poikkeavat jossain määrin erikoisen seksuaalikielteisyytensä takia.
On imartelevaa, että minua pidetään sellaisena auktoriteettina, jolta jatkuvasti kysellään jotain, mutta mieluummin kyllä vain keskustelisin ihmisten kanssa kuin pitäisin kysymys/vastaus-palvelua. Oletan, että löytäisit vaikka täältä netistä hyvin helposti mieltäsi askarruttaviin ongelmiin hyvinkin hyvää ja pätevää tietoa (Google ja Wikipedia ovat aivan hyviä kunhan muistaa kriittisen lähdetarkastelun).
Ei, minulla ei ole yksinoikeutta vouhottamiseen. Jokaisella on oikeus ja lupa aivan vapaasti vouhottaa. Ei siitä muille mitään haittaa ole, ainoastaan vouhottaja menettää uskottavuutensa.
Jos tarkoitit kirjoituksiani "noilla tarinoilla", niin vastaan, etten pidä niitä vouhotuksena, vaan pyrkimyksenä keskustella omat mielipiteeni esittäen ja ne perustellen ympäristössä, jossa aniharva viitsii niin tehdä.
Ok. Väitteesi oli siis, että on mahdollisesti olemassa muslimiäiti, joka kehottaa poikiaan raiskaamaan ei-musliminaisia, koska näiden raiskaaminen on kunniakasta. Voin yhtyä tuollaiseen hypoteesiin, koska kaiken todennäköisyyden mukaan useiden satojen miljoonien muslimiäitien joukosta löytyy lähes kaikkien mahdollisten mielisairauksien ilmenemismuotoja.
Tuolla triviaalilla päätelmällä ei kylläkään ole mitään tekemistä tämän keskustelun kanssa, mutta järjellinen se kyllä on.
siinä nyt odotettu vain minkälaisen ääliömäisyyden tällä kertaa suollat ulos. Ja tulihan se sieltä :D Yhtenäiset arvot islam-länsimainen kulttuuri = Monoteisimi (HURAAA!!!!)
Minusta tuollainen ylikorrekti tapa esittää asioita koskee nykyään vähän kaikkea. Natsia ei voi sanoa natsiksi, koska silloin se olisi natsikortin heiluttelua. Yhteiskunnallisista epäoikeudenmukaisuuksista ei sovi kovin paljoa puhua, koska se haiskahtaa kommunismilta. Rangaistusten koventamisesta puhuminen vaikuttaa epäilyttävästi taas äärioikeistolaisuudelta. Idioottia ei saa sanoa idiootiksi, koska me kaikki olemme tasaveroisia ihmisiä. Keskustelusta tulee väritöntä ja mitäänsanomatonta liiallisella korrektiudella. Mielestäni tämä sama korrektiuden vaatimus näkyy rasisteissa, jotka vaativat, ettei heitä saisi sanoa rasisteiksi. Nuo esimerkkisi olivat vain esimerkkejä tällaisesta varovaisesta korrektiudesta eivätkä esimerkkejä rasismi-leiman väärinkäytöstä.
tähän nyt se oleellisin. Somalia ei saa sanoa somaliksi jos hän on syyllistynyt rikokseen. Se on rasismia.
Hienoa! Luit sentään viestini ensimmäisen lauseen. Olenko muuten kirjoittanut jossain, että islam ja kristinusko olisivat samanlaisia? Mielestäni olen tässäkin ketjussa kritisoinut islamin mielestäni epäilyttäviä ja länsimaiselle kulttuurille vieraita piirteitä. Muistaakseni totesin, ettänäiden erottavien lisäksi on olemassa myös yhteisiäkin piirteitä näillä kahdella uskonnolla.
Onko sinulla asiaan mitään mielipidettä vai kohdistuuko kaikki mielipiteesi vain minuun?
Kuka sen nyt on kieltänyt? Sano ihmeessä, jos haluat. Ei ihmisen kansallisuuden ilmoittaminen ole rasismia. Rasismia on esittää, että kaikki somalit ovat raiskaajia, koska on olemassa somaleja, jotka ovat syyllistyneet raiskauksiin.
taas
Sori, en ymmärtänyt varmasti tärkeää viestiäsi. Jos epäilit minun olevan sama henkilö kuin Mover, niin olet pahasti hakoteillä. En ole Mover, emme noin äkkipäätään katsoen, edes ole monista asioista kovin samoilla linjoilla. Ennustukseesi sisällissodan uudesta tulemisesta en osaa ottaa kantaa, koska en tiedä mistä "sisällissodasta" kirjoitat.
se kohdistuu sinuun. Olet nimittäin tyyppiesimerkki henkilöstä, joka HALUAA käsittää väärin lukemansa. Se tavallisinhan sinulla on juuri tuo piipitys "ei saa kaikkia tuomita" jos on annettu esimerkki vaikkapa nyt sen paljon puhutun somalin tekemästä rikoksesta. Siis mitä vittua? Jos kirjoitus käsittelee tiettyä tapausta, niin mielestäsi se on kaikkien somaleiden tai kaikkien muslimien syyllistämistä ja rasismia jos joka toista lausetta ei päätetä sanoihin "en tässä halua syyllistää kaikkia somaleita/muslimeita vaan vain tämän kyseisen esimerkkitapauksen henkilön". Uskot siis ihan vakavissasi, että sellaisia ihmisiä on paljonkin, jotka ovat niin vitun tyhmiä, että kuvittelevat kaikkien pakolaisten olevan raiskaajia ja rikollisia ellei toisin erikseen mainita??
Lisäksi sinulla on todella ärsyttävä tapa kertoa toiselle kirjoittajalle mitä hän on itseasiassa tarkoittanut kirjoituksellaan. Kapasiteettisi on sen verran rajallinen (kirjoitustesi perusteella) ettei kannattaisi ryhtyä opettamaan. On tietenkin helppo vastata "NeKeeriT vItuuN SuMesta"-tasoisiin viesteihin, mutta kun joudut vastakkain kirjoittajan kanssa, joka a) tietää mistä puhuu ja b) on sinua verbaalisesti lahjakkaampi, menee kirjoittamisesi jankkaamiseksi, epäolennaisuuksiin tarttumiseksi ja tahalliseksi väärinymmärtämiseksi. Se on sitä paskahousuisuutta.
Esimerkkejä tästä puusilmäisyydestäsi on jokaisessa ketjussa johon olet suvainnut kirjoittaa.
Ps: Jotkut tekstisi ovat varsin ansiokkaita ja sisältävät oikeaa asiaakin. Sen myönnän kyllä.
t: Hengenjättiläinen
niissäkään tapauksissa, joissa sillä tiedolla olisi todellista merkitystä. Jos rikoksen tekijällä on ilmiselvästi somali- tai minkä muun taustaisen tahansa piirteet, on se sangen merkittävä tuntomerkki rikoksen selvittämisen suhteen. Jos itse syyllistyisin rikokseen, olisi sangen kohtuullista ilmoittaa tekijän olleen lievästi ylipainoinen harvahiuksinen valkoihoinen mies.
Nyt näitä etniseen alkuperään viittaavia tuntomerkkitietoja ei useinkaan rasismin ja yleistämisen pelossa mainita, pahimmillaan ne ilmaistaan jälleen kerran sillä läyryävällä suvaitsevaisuus-lastenkielellä kuten tummatukkainen, murtaen suomea puhuva, kansallispukuun pukeutunut.
rikolliset saatiin lopulta kiinni:
http://3.bp.blogspot.com/_bB-Dn3A0_To/Sd31h5tAkaI/AAAAAAAAAEk/NPlhbf66_Qo/s1600-h/Antit.jpg
Onneksi ei pidätetty liian ylikorrektisti ilmoitettujen tuntomerkkien perusteella ketään syytöntä romania.
Minulla on siis ärsyttävä tapa kertoa muille kirjoittajille, mitä he ovat tarkoittaneet. Kerrot lisäksi, että piipitän, ettei kaikkia saa tuomita. Kerrot, että mielestäni "tietyn tapauksen" kertominen syyllistäisi kaikkia somaleita tai kaikkia muslimeja. Joka tpoinen lause, kertomasi mukaan pitää minun mielestäni päättää sanoihin "en tässä halua syyllistää kaikkia somaleita/muslimeita vaan vain tämän kyseisen esimerkkitapauksen henkilön".
Nuo väitteesi ajatuksistani tai väitteistäni ovat oman mielikuvituksesi tuotetta. En ole tuollaista mieltä. Projisoitko minuun kuvitelmiasi jostain aivan muusta henkilöstä? En käsitä, mikset keskustele siitä, mitä sanon, vaan siitä mitä luulet minun sanovan/tarkoittavan. Totta helvetissä yksittäistapausta voi käsitellä, vaikka tekijä olisi minkämaalainen tahansa. Olen krittisoinut nimenomaan idioottimaista yleistämistä vastaan. Tässäkin ketjussa tartuin aloittajan absurdiin yleistykseen. Ei siinä ollut kysymys mistään yksittäistapauksesta. En usko, että täysiä idiootteja, jotka kuvittelevat kaikkien pakolaisten olevan murhaajia tai raiskaajia, on kovinkaan montaa. Lähden vastauksissani siitä, että jokainen tarkoittaa sitä, mitä kirjoittaa. Tajuan kyllä, että näin ei varmasti (toivottavasti) ole, osa kirjoittajista ilmeisesti pitää sopivana ja hauskana provosoida keskustelua täydellisen ääliömäisillä ultrarasistisilla kannanotoilla. En käsitä, miksi minun pitäisi pitää tuollaista tyyliä suotavana tai edes hyväksyttävänä. Minusta sairaan rasistiset kannanotot eivät ole mukavaa arkirupattelua.
Sellaista lapsellista uskoa minulla ei täällä todellakaan ole, että joku täällä jotain oppisi. Olisin hämmästyneen iloinen, jos joku joskus edes hetken pystyisi ajattelemaan asioita hieman laajemmin hysterian silmälappujen ohi. Minun kapasiteettini ja verbaalinen lahjakkuuteni kirjoittajana on, olet aivan oikeassa, hyvin rajallinen. Tiedän ja tunnen lukemattomia parempia kirjoittajia. Jopa minä itse olen sentään tavallisesti hieman parempi kuin nämä hetkessä heitetyt tekstit antaisivat ymmärtää.
Syytät minua epäolennaisuuksiin tarttumisesta ja tahallisesta väärinymmärtämisestä. Lisäksi esitit erilaisia herjaavia ilmaisuja minusta, niihin en aio ottaa kantaa. En nyt viitsi hakea noista ketjuista aiempia tekstejäni, mutta en itse tosiaan tiedä tarttuvani epäolennaisuuksiin, paitsi, jos vastakeskustelija niistä haluaa puhua. Tämä meidän keskustelumme on siitä hyvä esimerkki. Minun henkilöstäni keskustelu on selvästi epäolennaista ketjun ja palstan aiheen kannalta, mutta keskustelen siitä, koska sinä sitä haluat. Tahallista väärinymmärrystä? Tuo väitteesi huolestutti minua. Olenko tässäkin viestissäni ymmärtänyt väärin sanomasi? Pyritkö sittenkin sanomaan jotain muuta kuin se, mihin vastasin. sen voin sanoa, että kyse ei ole tahallisuudesta.
Väärinymmärrystä tapahtuu monestakin syystä. Aina ei kysymys ole siitä, että vastaanoottaja olisi paskahousu puusilmä. Myös viestin ymmärrettävyydessä voi olla jotain vikaa. Itse pyrin vastaamaan siten, että vastaanottaja sen tajuaisi. Jos viesti, johon vastaan näyttää siltä, että sen kirjoittajan kirjallisen viestinnän vastaanottokyky ei ole kaikkein parhainta, pyrin kirjoittamaan mahdollsiimman selkeää kieltä. Jos taas oletan henkilön, jolle vastaan kykenevän ymmärtämään pidempiä lauseita, vastaan monisanaisemmin.
On ikävää, että olet noin sydämistynyt kirjoituksistani, ynmmärryskyvystäni ja luonteestani. Tämä on vain yhdentekevää nettikeskustelua, ei tätä kannata hirveän vakavasti ottaa.
Olen samaa mieltä. Rikollisen kiinnisaamiseksi on tärkeää kertoa kunnolla tuntomerkit, joihin tietenkin kuuluvat myös etniset tuntomerkit. Aivan vilpittömästi, minusta sellaisissa uutisissa, joissa tarkoitus on jonkin rikollisen kiinnisaaminen, tuntomerkit kerrotaankin. Jos ainoa helsinkiläisen rikollisen tuntomerkki on tumma iho, sillä ei oikein vielä saada ketään kiinni. Pitäisin tuollaisessa tapauksessa turhana tuonkaan tuntomerkin julkaisemista. Jos tämä vastaava tilanne olisi jossain Pihtiputaalla voisin kuvitella, että ihonväri olisi hyvinkin kätevä ja hyvä tuntomerkki. Tai jos ihonvärin lisäksi tiedetään, että oikeassa poskessa on iso arpi, tuntomerkit rajoittaisivat näin Helsingissäkin epäiltyjen määrän pienehköksi.
Jo tapahtuneiden rikosten yhteydessä olen ollut huomaavinani, ettei useinkaan pidätettyjen etnistä taustaa kerrota. tällöin sillä ei olisikaan enää merkitystä rikoksen selvittämisessä.
On myönnettävä, että näen rikosuutisia pelkästään sattumalta, en seuraa niitä aktiivisesti. Tämän oman kokemukseni perusteella en ole nähnyt niissä tutkintaa haittaavaa ylikorrektiutta.
ilmaisin itseäni huonosti.Viesti ei nimittäin ollut tarkoitettu vain sinulle. Siksi siinä oli se tyyppiesimerkki-maininta. Mutta olet oikeassa, ettei minun olisi tullut projisoida tekstiä niin vahvasti sinun persoonaasi. Vaikka se tietyissä kohdissa oli toki tarkoituksenikin.
Jokainenhan saa toki kirjoittaa mitä haluaa, mutta on todella rasittavaa (kukaan ei tosin pakota minua lukemaan sanaakaan) lukea päivästä toiseen samaa vänkkäämistä, vastauksien väistelyä vastakysymyksillä ja puupäisiä argumenttejä tyyliin "suomalaisetkin raiskaa". Ikäänkuin oikeutuksena ja puolustuksena mamun suorittamaan tekoon.
Koko keskustelu voitaisiin lopettaa, kun todettaisiin, että rikolliset pakolais-statuksella maassa olevat tulisi saada helvettiin maasta ja turvapaikan saaneilta pakolaisilta voitaisiin odottaa sen verran kunnioitusta maata kohtaan, joka sen turvan ja katteettoman elämän suo, että käyttäytyisivät maan tapojen ja arvojen mukaisesti. Mutta tämäkin on niin saatanan vaikeata monille. Sekin somalinmaahan karkoitettu rikollinen. Rekisteri oli paksu kuin raamattu ja mukana useita törkeitä rikoksia. Niin vielä oli hyysäreitä joiden mukaan ei olisi missään nimessä pitänyt karkoittaa. Kotouttaminen oli kuulema syyllinen. Yle rahoitti vielä haistapaska-nyyhky dokumentin jossa kaltoinkohdeltu olikin tämä somali. Hänen lukemattomilta uhreiltaan ei kysytty kuulumisia. (tämä nyt ei liity sinuun mitenkään, kunhan tuli esimerkkinä mieleen.)
Sillä jos rikollisen tuntomerkki on vaalea iho, silloin voinee aika turvallisesti sulkea tutkinnasta kaikki tummaihoiset pois ja vice versa. Annetaanhan paljon heikompiakin tuntomerkkejä kuten laiha suomea puhuva mies pukeutuneena tummansiniseen huppariin. Eikö samalla olisi reilua sanoa että ulkonäöltään suomalaista syntyperää oleva mies tms., ettei tarvitse arvuutella, jos kerran tämmöinen havainto tekijästä on tehty.
Tottakai jos jotakin kaksintaisteluarpia tai muita näkyviä erityistuntomerkkejä on niin nämä yleistuntomerkit menettävät merkitystään. Harvemmin sellaisia varmaankin on tai niitä siinä hötäkässä huomataan.
Ymmärrän tämän "en finne igen" -syndrooman pelon, ja mielestäni ylikorrektius on myös jossakin määrin vähentynyt. Silti säännönmukaisesti tulee näitä kiertoilmaisuja vastaan.
Älä suotta tunne itseäsi imarrelluksi. Kyselen tietenkin vain testatakseni, tiedätkö yhtään, mistä puhut.
Tutustupa ihan oikeasti muslimien mielipiteisiin kristittyjen monoteismista. Yllätyt.
Ja vaikka muslimit pitäisivätkin kristittyjä monoteisteina, ei se silti olisi kovin paljon.
Koraanissahan sanotaan "älkää ottako kristittyjä ystäviksenne".
"Yleiset motaalisäännöt ovat pääosin samoja, henkirikosten kieltäminen ja omaisuuden suoja. Molemmissa samankaltaisia sääntöjä hyväntekeväisyydestä."
Islamin moraalisäännöt suojelevat vain muslimeja. Muhammadillekin ei-muslimit olivat vain toisen luokan kansalaisia, joiden omaisuus oli ryöstettävissä. Islamilainen hyväntekeväisyys kohdistuu lähes 100 %:sti vain muslimeihin.
Koraani laillistaa verikoston "murha murhasta"-periaatteella.
Miten se mielestäsi sopii yhteen Suomen lain kanssa?
Ja jos nyt edelleen puhut - kuten aloitit - "islamin äärimmäisistä, fanaattisimmista muodoista", niin väitteesi ovat täysin naurettavia.
"Muista maailmanuskonnoista nämä molemmat poikkeavat jossain määrin erikoisen seksuaalikielteisyytensä takia."
Islamissa homoilusta voi saada kuolemantuomion, kun taas ev-lut kirkossa papit vaihtavat sukupuolta ja homoja vissiin jo vihitäänkin.
että esitän "absurdeja väitteitä kaikista muslimeista".
Etkö tosiaan käsittänyt, että vastustan jyrkästi fanaattista äärislamilaisuutta? Kirjoitin jo aiemmin viestissäni, etten myöskään pidä keskitien islamin suhtautumisesta naisiin. Esimerkkisi verikostoista tai muusta sellaisesta ovat tietenkin ehdottomasti tuomittavia ja kulttuurimme vastaisia. Mainitsin myös sivulauseessa, että islamissa on lisäksi samanlaisia arvoja kuin meillä kristinuskon pohjalle rakentuneissa länsimaissa. Tätä tosiasiaa et voi ilmeisestikään millään hyväksyä. Vaikka niissä on samojakin elementtejä kyse ei ole läheskään samasta uskonnosta.
Sanotaan nyt vielä kerran selvyyden vuoksi: Minä en pidä islaminuskosta, koska siinä on mielestäni mm. paljon arvojemme vastaista ehdittomuutta. Tulikohan tämä jo pikkuhiljaa sinullekin selväksi. Todennäköisesti ei. Tutntuu aivan käsittämättömälle jankuttamiselle, ettet ilmeisesti kykene uskomaan minua ilmoittaessani etten ole mikään islaminuskon ystävä.
Kristinusko muuten on selvästi monoteistisista uskonnoista ongelmallisin tämän monoteisminsa suhteen. Puhtaasti monoteistinen se ei ole. Juutalaisuus ja islam ovat selkeämmin monoteistisia. Ennen kuin riehaannut uudestaan: en tarkoita tälläkään, että pitäisin islamia hyvänä tai kristinuskoa parempana uskontona. Kyllä tosiasiat on vain hyväksyttävä. Minulla ei ole mitään vaikeutta vastustaa fanaattista ääri-islamilaisuutta, vaikka myönnän tosiasiat. Sinulla tuntuu olevan tämän suhteen jotain vaikeutta.
Viestisi "En kuitenkaan ole missään". Miten itse sen tulkitset? Kritisoit siinä tätä edeltävän viestini osaa, jossa en hyväksynyt nkemystä, että "muslimiäidit tunnettusti evästävät poikiaan raiskaamaan ei-musliminaisia ja että tämä raiskaaminen olisi näistä äideistä jopa kunniakasta. Ymmärsin, että olet juuri tästä kohdasta kanssani eri mieltä. Kirjoitit "Luultavasti moista eksplisiittistä kommenttia ei julkisuudessa virallisisssa yhteyksissä kovin helposti esitetä, mutta tuon kaltaisen ajattelun olemassa oloa voidaan kuitenkin perustellusti olettaa olevan olemassa". Tämän jälkeen esittelit kommentteja musliminaisista ja muita ilmeisesti implisiittisiä argumentteja, joiden oletin olevan tarkoitus tukea sinua.
Olen tulikinnut sinua siis väärin. Kerroitko vain, että on mahdollista tuollaisen äidin olemassaolo.
"Puhtaasti monoteistinen se ei ole."
Miksi hemmetissä sitten väitit monoteismin olevan yhteinen piirre islamin ja kristinuskon välillä?
>>>Viestisi "En kuitenkaan ole missään". Miten itse sen tulkitset? >>>
Tulkitsen, että "En kuitenkaan ole missään" on SINUN viestisi. Luetko sinä ollenkaan näitä viestejä?
>>>Olen tulikinnut sinua siis väärin. Kerroitko vain, että on mahdollista tuollaisen äidin olemassaolo.>>>
Kyllä. Huomaatko, miten hanakasti tulkitsit minun tarkoittavan KAIKKIA muslimeja?
Kysyt tällä kertaa: "Miksi hemmetissä sitten väitit monoteismin olevan yhteinen piirre islamin ja kristinuskon välillä?"
Kerrataanpa. Kirjoitin kristinuskon ja islamin monoteismista seuraavaa:
1. "Molemmat uskonnot ovat lähtöisin samasta juutalaisuuden monoteismista"
2. "Kyllä kristinuskoa voi mielestäni pitää pienestä horjuvuudesta huolimatta monoteistisena uskontona."
3. "Kristinusko muuten on selvästi monoteistisista uskonnoista ongelmallisin tämän monoteisminsa suhteen. Puhtaasti monoteistinen se ei ole."
Vielä lyhyesti:
1. Kristinuskolla ja islamilla on sama monoteistinen perusta.
2. Kristinuskoa voi pitää monoteistisena uskontona, vaikka se ei ole sitä niin ehdottoman selkeästi kuin juutalaisuus ja islam. Se ei ole niin puhtaasti monoteistinen kuin juutalaisuus ja islam.
Olen surullinen,
koska sinun on vaikeaa ymmärtää tätä.
Islamilla ja kristinuskolla voi olla yhteistäkin
eroista huolimatta.
Monoteistisuus on näitä uskontoja
enemmän yhdistävä
kuin erottava tekijä.
On olemassa paljon suurempia erottavia tekijöitä,
kuten olemme saaneet lukea täällä useilta kirjoittajilta.
Nämä ovat vaikeita asioita.
Pyrin vastaamaan kuitenkin
aina kun sinulla on ongelmia.
On hyvä, että kysyt.
Vain kysymällä oppii.
Sinun ei tosiaan tarvitsisi leikkiä tyhmempää kuin olet.
Sinun viesteissäsi ei ole otsikkoa. Minun viesteissäni on otsikko. Yhdenkään viestini otsikko ei ole tuollainen.
Katsottaessa viestiketjua siten, että siitä näkee "viestipuun" (ks. ylimmän viestin oikea yäreuna, vasemmanpuoleinen laatikko viestien esitystavoista). Näin sinun (ei siis minun) viestisi on merkitty sanoilla: "En kuitenkaan ole missään. Tähän viestiisi viittasin. Olen pahoillani, että nämä asiat ovat varmasti monelle muullekin kovin vaikeita. Minä en ole tähän tekniikkaan syyllinen. Toivoisin sen olevan sellaista, että jokainen siihen kykenisi.
Myönnän. Olen tulkinnut sinut väärin. Looginen päätelysi olikin oikein mukava. Luulin väärin, että käsittelit aihetta, josta ketjussa keskusteltiin. Ei ole yhtään paha, että välillä esitetään jännittäviä päättelyjuttuja.
Olen arvioinut sinut muutoinkin väärin. Anteeksi, että olen selittänyt niin vaikeita asioita. Tarkoitukseni ei ollut loukata.
Iloisia talvipäiviä!
Se on mielestäni nähty, että muslimit eivät jotenkin "istu" Eurooppaan. Takana on kuitenkin vuosisatoja taisteluja alueista ja uskonsotia. Ei ehkä ole realistista odottaa, että kristityt valkoiset eurooppalaiset ja muslimit tulisivat yhtäkkiä toimeen keskenään.
Tämä on kuitenkin hyvin kompleksinen asia. Toisaalta ei pitäisi ottaa yhtä pientä ryhmää syntipukiksi ja leimata kaikkien muslimien tekoja heidän teoikseen. Toisaalta ei saa niputtaa kaikkia muslimeja samaan ryhmään, onhan eri arabikansoillakin sekä etnisiä että kulttuurisia eroja.
Esimerkiksi kurdit ovat pääosin rauhantahtoista ja hyvin harvoin islamiin kovin kiihkeästi suhtautuvia. En ole koskaan kuullut esim. kurdi-terroristista. Kurdit, kuten myös arabimaiden juutalaiset ovat olleet pitkään vainottuja arabimaiden sisällä ja joutuneet suoranaisen lahtauksen kohteeksi etenkin Irakissa ja jossain määrin myös Turkissa ja Iranissa. On väärin, että heitä lähdetään pelkän ulkomuodon perusteella niputtamaan samaan ryhmään ääri-islamistien kanssa tai syyttämään heitä ongelmista, joita muut ryhmät aiheuttavat. Kurdien on myös vaikea löytää itselleen turvallista paikkaa islaminuskoisista valtioista, joten heidän kohdallaan siirtyminen tänne on ihan hyvä vaihtoehto.
Israel sinänsä on esimerkki siitä, että arabien integrointi maahan, jonka valtauskontona ei ole Islam, voi onnistua. He ovat pääosin ihan kunnollista ja mukavaa porukkaa.
Samanlainen integraatio Euroopassa, jossa on takana vuosisatojen taistelu muslimien ja kristittyjen välillä, ja jossa muslimit ovat yrittäneet myös invaasiota, tuskin onnistuu. Fakta on, että Euroopan siirtolaisilla on paljon ongelmia, syrjäytymistä, rikollisuutta, työttömyyttä. Moni heistä ei varmaankaan ole lähtökohtaisesti tai tarkoituksellisesti paha ihminen ja varmasti länsimaalaisten kylmäkiskoisuus ja ulkomaalaisvihamielisyys ovat osasyynä ongelmiin mutta sitä tosiasiaa, että ongelmia on, ei voi kiistää.
Omasta mielestäni siirtolaisuutta ongelma-alueilta on vähennettävä radikaalisti, koska se ei enää ole hyväksi tulomaille tai tänne tuleville ihmisille. Samalla tänne tulleet ihmiset on kyettävä sopeuttamaan mahdollisimman hyvin, hyväksymään heidät osaksi länsimaisia yhteiskuntia ja annettava heille reilut mahdollisuudet kaikessa, myös työelämässä. Heidän syrjäytymisensä tulee kalliiksi myös länsimaisille yhteiskunnille, ja siten integraatio ja sopeuttaminen on parasta niin tänne jo muuttaneille maahanmuuttajille kuin heidät vastaanottaneille maillekin.
Olisi hyvä, jos ihmisten mielipiteet olisivat täälläkin edes joskus "jotain siltä väliltä", eikä aina jompaa kumpaa ääripäätä. Molemmissa ääripäissä on omat ongelmansa. Toiset kieltäytyvät tunnustamasta ongelmia ja toisten mielestä esimerkiksi tänne vanhempiensa mukana muuttaneiden lasten epäinhimillinen kohtelu on oikein, koska niillä on yhtä paljon leluja tai enemmän kuin jollain suomalaisella lähiölapsella.
Tuosta Ibrahimista vielä sen verran, että sen entinen naisystävähän oli kuitenkin ollut itse yhteydessä siihen, vaikka oli lähestymiskielto. Ibrahim oli luultavasti käsittänyt tämän niin, että hänellä on vielä mahdollisuuksia. Tanskalainen psykologi MTV Faktan sarjassa Ihmismielenmusta aukko (erittäin hyvä sarja muuten) sanoi erään toisen murhatapauksen yhteydessä, että se, että ollaan erottu, mutta ei kuitenkaan kunnolla erottu ja leikitään tunteilla, on vaarallista. Niin lienee myös tässä tapauksessa.
arabien integroitumisella Israeliin tarkoitan niitä n. miljoonaa arabia, jotka ovat Israelin kansalaisia, en siis palestiinalaisia, jotka koostuvat entisen Palestiinan yläluokasta, joka pakeni ennen vuoden 1948 sotaa.
...joiden mukaan yli 70% Israelin juutalaisista ei oikein pidä arabeista. Esim. 75% juutalaisista opiskelijoista pitää arabeja saastaisina - jne.
Tuskinpa nuo luvut ihan tyhjästä ilmestyvät ???
Se on ihan ymmärrettävää, jos suurella osalla israelilaisista on joku omainen tai tuttu joutunut itsemurhaiskun uhriksi, että eivät pidä palestiinalaisista. Kuinka monta prosenttia suomalaisista ei pidä somaleista? 99?
Tässäkin sellon tapauksessa syylliset ovat suomalaiset! Maahanmuuttajia on Suomessa 150 000 joista 30 000 on syyllistynyt rikoksiin. SIIS 20 % maahanmuuttajista on syyllistynyt rikoksiin. Tämäkin on tietysti suomalaisten syy....
Maahanmuuttajamuslimi ei ota vastuuta murhista ja rikoksista. Syy on aina suomalaisten.
kun tulee oikein ymmärretyksi. Se, että Ibrahim ja hänen entinen kumppaninsa olivat tekemisissä vielä lähestymiskiellon ja kuukausia jatkuneen vainoamisen jälkeen, ja että nainen päästi miehen sisään asuntoon, auttaa ehkä ymmärtämään miksi mies sekosi, jos hän on mielessään kuvitellut, että naisen käytös viestii siitä, että hän voi ottaa miehen vielä takaisin. Jos mies on lähtökohtaisesti sairas, se on jonkun muun kuin naisen syy, mutta nainen on tahtomattaan ehkä laukaissut tapahtumaketjun. Kuka sitä tietää, mitä siellä on sanottu silloin. Nainen on ehkä ilmoittanut, että vaikka heillä on välillä ollut suhde lähestymiskiellon aikanakin, niin nyt se on ohi ja että hänellä on uusi mies. Mies on tempaissut naisen kotoa veitsen ja viiltänyt kurkun auki (tähän viittaavat poliisin lausunto raa´asta tekotavasta) (hänellä ei surmatavasta päätellen ollut asunnolle tultaessa asetta, joten luultavasti aikeena ei ole ollut surmata). Sitten mies on lopullisesti seonneena mennyt hakemaan kotoaan aseen ja ampumaan täysin sivullisia ihmisiä, jotka eivät mitenkän ole vaikuttaneet tapahtumien kulkuun.
Noin kolmisen viikkoa sitten suomalaismies surmasi nuoren thai-vaimonsa ja sitten itsensä, joten tästäkään on turha sen enempää tehdä mitään suomalaiset-ulkomaalaiset vastakkainasettelua
Oikeassa olet on meidän vika, kun ulkkis murhaa
mistä puhut koska asuin lähes 20v. Tukholmassa,näin ja koin itse tämän muslimien sikailun.On se todella erikoista että juuri tällaiset polvenkorkuiset muslimi-pojat huutelevat valkoisille naisille että "hora..hora",ei siis mitään tapoja tunnu olevan.
Sitten on tosiaan nämä nuoriso ryöstöt ja raiskaukset,joissa muslimit ovat kärjessä.
Viitaten Koraanin opetuksiin ja mm. Youtuben videoihin joissa muslimioppineet kertovat heidän uskonnostaan, ei voi muuta sanoa kuin että sairaampaa ja kivikautisempaa kulttia saa hakea.
http://www.youtube.com/watch?v=V22qDQqMPL0
Muhammed harrasti useastikin kiduttamista, raiskaamista, ryöstämistä, pedofiliaa, rasismia, tappamista yms. tervejärkisille tällainen olisi nykymaailmassa sairas rikollinen mutta muslimeille hän on sankari ja puhdas esimerkki siitä millaisia jokaisen pitäisi olla.1
EN ymmärrä, että miksi suomi ottaa turvapaikahakijoiksi lähinnä työ/sotaikäisiä miehiä muslimimaista? Miksi ko. miehet eivät voi rakentaa omaa muslimimaataan? Muslimimaissa on räikeää rasismia mm. niiden maiden kristittyjä kohtaan. Miksi muslimimaista ei oteta vainottuja kristittyjä ja MIKSI MUSLIMI VOI OLLA VAINOTTU OMASSA MUSLIMIMAASSAAN? Kyllä näitä suomen päättäjiä vedetetään ja oikein todella kunnolla.
vastaus imaami-moverilta kiitos?
oma vastaus: helppo ilmainen raha, media/suomen laki suojelee, islamin levitys länteen.
näiden takia muslimimies tulee länteen.
vielä 20 vuoden jälkeenkin mm. somaleista tilastojen mukaan 90% elättää itsensä tulonsiirtojen toimin ja suomalainen veronmaksaja maksaa i l o l l a ...
"miksi muslimi voi olla vainottu omassa muslimimaassaan?"
Esimerkiksi etnisesti eri ryhmiin kuuluvat ihmiset voivat olla vainottuja arabimaiden, Iranin ja Turkin sisällä. Esim. kurdit. Muslimit ovat yleensä sunna- tai siia-muslimeja, joista jommalla kummalla kannattajakunnalla on valta-asema maan sisällä, ja toista usein vainotaan. Lisäksi esim. Irakissa lahdattiin sotakarkureita Persianlahden sodan aikana ja sen jälkeen. Ja toisinajattelijoita vainotaan, esim. Iranissa nyt.
Miksi rasimin nollatoleranssia ei vaadita muslimimaihin?
Onhan suomalaisiakin erilaisia ja kohtalaisen hyvin yhteiskunta toimii silti..noi syyt on tekosyitä..kun halutaa länteen levittämään islamia, saamaan tulonsiirtoja ja jahtaamaan suomalaisia naisia.
Pohjimmiltaan syy siihen, miksi monet haluavat pysyä erossa joistakin kansallisista tai etnisistä ryhmistä on primitiivinen ja osin aiheellinen PELKO.
Otetaan esimerkki asiasta. Ajatellaan, että olisin vaikkapa Itä-Berliinissa, jossa asuisi muutamia maahanmuuttajaryhmiä, työväenluokkaisia saksalaisia ja uusnatseja. Joutuisin aseellisen ryöstön uhriksi ja tekijä olisi joko saksalainen uusnatsi, itäafrikkalainen, venäläinen tai arabi.
Ajatellaan skenaariota, jossa ryöstäjä on aseistettu saksalainen uusnatsi. Tilanne olisi toki hyvin vaarallinen, mutta saksalaiselle, kuten länsimaalaiselle yleensäkin, pystyy usein puhumaan järkeä vaikeassakin tilanteessa ja vetoamaan inhimillisiin tunteisiin. Länsimaalainen saattaa sellaisessa tilanteessa tulla järkiinsä ja tuntea empatiaa ja siksi luopua jos ei ryöstöstä niin ainakin väkivallasta, vaikka olisi taustaltaan ongelmainen. Tai sitten ei, mutta se mahdollisuus on kuitenkin olemassa.
Jos ryöstäjä olisi venäläinen, häneen olisi selvästi vaikeampi saada kunnollista kontaktia, eikä järkipuhekaan välttämättä auttaisi. Venäläiset ovat myös selvästi länsimaalaisia kylmempiä, eivätkä välttämättä tunne samalla tavalla empatiaa. Venäläiselle rikolliselle tappaminen ei välttämättä tuota suuriakaan vaikeuksia.
Jos ryöstäjä olisi itäafrikkalainen, myös häneen olisi vaikea saada kunnollista kontaktia. Afrikkalaiset saattavat toimia usein hyvin sattumanvaraisesti ja suunnittelematta, eivätkä usein ajattele mitä tekevät. Afrikkalainen saattaisi siis turvautua väkivaltaan, koska järki ei estäisi sitä.
Jos ryöstäjä olisi arabi, saattaisi hän olla hyvin impulsiivinen ja itsekontrolliin kykenemätön. Olisi vaikea ennustaa, mistä arabi saattaisi hermostua. Näistä vaihtoehdoista silti arabi on siinä mielessä lähinnä länsimaalaista, että häneen saattaisi pystyä vetoamaan tällaisessa tilanteessa.
Esimerkki oli kärjistetty, mutta pointti on se, että länsimaalaisilla (eurooppalaiset, amerikkalaiset, australialaiset) ja israelilaisilla on ominaisuuksia, jotka tekevät heistä luotettavia ja turvallisia. Useilta muilta ryhmiltä puuttuu jotain, joko empatia, itsekontrolli tai ihmiselämän arvostus. Esimerkiksi minä voisin mennä Palestiinaan auttamaan vaikka lapsia ja vanhuksia, mutta kun ei ole mitään takeita siitä, ettei arabi, jonka olkapäätä taputtelen, posauta aivojani pihalle. Niihin ihmisiin ei valitettavasti vain voi luottaa. Monia länsimaalaisia turisteja ja avustustyöntekijöitä on siepattu ja surmattu kohdemaissa. Se turvattomuus, mikä niillä alueilla on, tulee osittain myös tulomaiden kaupunkeihin, joissa maahanmuuttajia on.
Tämä on siis minun analyysini syistä siihen, miksi jotkut vierastavat joitakin kansanryhmiä. Se ei edelleenkään tarkoita sitä, ettei näiden kansanryhmien edustajien kanssa voisi tulla toimeen ja ottaa heitä yksilöinä, ja ettei heitä pitäisi kohdella kuten muitakin ihmisiä.