Harmagedon alkamassa...
-----
4137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedät kai ketkä ohjaavat taloutta USA:ssa. Obama ja Putin jahtaavat samoja.
USA:n realitalous on pystyssä ainoastaan aasialaisen työvoiman ansiosta. Tästä on tullut myöskin dokumentti televisiosta.
USA:n suurimmat markkinat ovat ulkomailla kuten Suomellakin. Vain pieni joukko yhdysvaltalaisia nauttii ulkomaan liikevaihdosta tuomasta elintasosta, siis rahasta ja loput tekevät mitä keksivät elossa pysymisen kannalta. Esim. Suomen BKT muodostuu yli 40 prosenttisesti ulkomaavienistä ja vain osa suomalaisista pääsee näihin rahoihin käsiksi. Loput on Valtion/kunnan leivissä ja osa yrittäjänä tukien ja avustusten varassa tai tekevät kauppaa kunta palvelujen kanssa (koulutusta, sairaala laitteet, päiväkoti...) ja osa on työtömänä ja osa opiskelee.
että Celente tietää "terrorismin" olevan false flag-operaatioita globalistien luodessa ongelma-reaktio-soluutioita vierittääkseen nwon pankkirakennelmaa ja uusia sotia eteenpäin. Räjäyttämällä sotilastukikohtia ja poliisiasemia ja kiihdyttämällä sotia luodaan todellista vastarintaa jota sitten kutsutaan terrorismiksi.
http://www.youtube.com/watch?v=J1sbSIkahpc
Gerald Celente-False Flag-Terrorist Attacks 2010