Eli olen 20 vuotias nainen. Rytmihäiriöitä alkoi tulla viime kesänä. Ensin ne olivat sellaisia satunnaisia muljahduksia, kuin sydän olisi hypännyt kurkkuun. Kävin silloin EKG:ssä mutta eipä siellä sillä hetkellä mitään kummallista näkynyt. Verikokeissa ei ollut mitään kilpirauhasiin viittaavaa. Muutama kuukausi sen jälkeen nousin vain aamulla vuoteesta ja yhtäkkiä sydän alkoi lyömään syyttä aivan hurjaa vauhtia. Sitä kesti ainakin tunnin ja hakeuduin päivystykseen jossa sain venailla aikani eikä EKG:ssä sitten taaskaan näkynyt mitään niin erikoista. Hoitaja vain päivitteli nopeaa pulssia johon totesin, että tämä tuntuu jo normaalilta, aamulla se tuntui vetävän puolet nopeampaa. Sain silloin propral kuurin ja sitä sitten käytettäväksi tarpeen tullen. En ole siihen kuitenkaan enää juuri koskenut, koska epäilen saaneeni siitä painajaisia enkä nukkunut enää öitäni hyvin.
En ole sen jälkeen oikein kehdannut mennä lääkäreitä vaivaamaan asian vuoksi. Nyt niitä on kuitenkin tullut myös rasituksessa, kävellessä saattaa muljahtaa ja samaten pyöräillessä. Kerran kouluun pyöräillessä tuntui rytmi menevän aivan sekaisin ja sitä jatkui vielä koulussakin ensimmäisellä tunnilla. Lopulta täytyi lähteä käytävälle rauhoittelemaan ja kotiin kesken päivän. Muutaman kerran rytmit ovat tuntuneet menevän sekaisin ihan levossakin ollessa ja sitä saattaa sitten kestää puolisen tuntia ennen kuin sydän tuntuu taas lyövän normaalisti.
Häiriöt eivät kuitenkaan ole päivittäisiä ja saattaa olla viikkojen väli ettei mitään ihmeellistä tunnu. Sitten ne taas alkavatkin ja niitä tulee joka päivä, joko niitä muljahduksia tai sitten sekarytmejä. Limsat ja kahvin olen jättänyt pois ja olen alkanut syömään magnesiumia. On siitä tainnut vähän apua olla mutta ei se ole niitä poiskaan vienyt. Stressiä ja valvomista onkin sitten vaikeampi välttää ja toisinaan ateriatkin unohtuvat iltaisin. Ennen näiden häiriöiden alkua laihduin myös kymmenisen kiloa lisääntyneen liikunnan ja opiskelijaruuan vuoksi. Painoindeksi on normaalin alamailla.
Eilen päivällä tunsin taas yksittäisen muljahduksen enkä siitä juuri välittänyt, kunhan huokaisin ja jatkoin matkaa. Mutta sitten illalla muljahti uudelleen ja kun kokeilin kädellä pulssia kaulalta, huomasin, että muljahtelu jatkui yhä vain. Sydän tuntui jättävän monta lyöntiä väliin kunnes taas jysähti, uudestaan väliä ja uudestaan, kunnes tuntui jonkinlainen tärähdys ja pulssi nousi yhtäkkiä yli 150. Se jysähteli sitten korvassa aikansa ja naama punastui, tuli heikko olo ja tärisin varmaan tunnin sen jälkeenkin. Hyvä etten kuukahtanut tuolilta lattialle.
Kuulostaako tämä yhä niiltä vaarattomilta rytmihäiriöiltä vai pitäisikö tässä pyydellä lisätutkimuksia? Tuntuu, ettei niistä EKG käyristä ollut apua kun ei niitä häiriöitä silloin tullut ja kun vaiva tuntuu vain pahentuneen. Jos olisi vaarallista, niin olisiko EKG:ssä silloin näkynyt jotain poikkeamaa tavallisessakin rytmissä? Häiritsee mieltäkin aikalailla tuollaisen jälkeen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
oli vuosia samanlaisia oireita.Kävin lukuisissa tutkimuksissa,söin propralia ja sittemmin pidempivaikutteista beetasalpaajaa. Vasta elektrofysiologisessa tutkimuksessa vaivani paljastui hyvänlaatuiseksi SVT:ksi,eteisperäiseksi tiheälyöntisyydeksi ja vaiva hoidettiin pois katetriablaatiolla. Käy uudelleen lääkärissä,esim.opiskeluterveydenhuollossa ja pyydä lähete tarkempiin tutkimuksiin jos vaiva jatkuu.
Eipä tuo normaalia ole, toisaalta mitään välittömästi hälyttävää tuossa ei tunnu olevan.
Lepo-EKG ei tosiaankaan diagnoosia anna, jos rytmihäiriö ei ole päällä. Osa rytmihäiriön vaarallisuuteen altistavista sydänmuutoksista näkyy kyllä lepo-EKG:ssa, lisävarmuutta antaisi sydämen ultraäänitutkimus. Ainakin vanhemmilla ihmisillä myös rasituskoe voi olla hyvä. Holter-tutkimuksesta ei ole juurikaan apua, jos rytmihäiriöiden esiintymistä ei pysty ennustamaan vuorokauden tarkkuudella kohtuullisella todennäköisyydellä.
Vaativampia mutta todennäköisimmin toimivia tutkimusmenetelmiä on rytmivalvuri (asennetaan kuten tahdistinm mutta vain tarkkailee rytmiä) ja elektrofysiologinen tutkimus (viedään väliaikaisesti laskimon kautta sydämeen koevekotin, jolla sitten lääkärit leikkivät sydämen rytmin kanssa jonkin aikaa – aiheuttaa sairauslomaa).
Jos suvussa on nuorten sydänperäisiä äkkikuolemia, voi diagnoosin saaminen olla tärkeää, muutoin voi olla, että vaatii liikaa vaivaa, jos se ei aiheuta vakavia oireita (pyörtyminen, voimien menetys tms.).
Mutta kannattaa tosiaan jutella lääkärin kanssa. Kyse voi olla hoitoa vaativasta rytmihäiriöstä.
Tuntikausia kestävän yhtäjaksoisen rytmihäiriön kanssa pitää aina hankkiutua päivystykseen, ellei lääkäri ole antanut toisenlaisia ohjeita. Jos akuutti rytmihäiriö aiheuttaa vakavia oireita, on hyvä soittaa ambulanssi.
En ole lääkäri enkä muukaan alan ammattilainen.
Hei!
Jos EKG näyttää normaalilta yleensä tuollaiset muljahdukset eli eteis- tai kammioperäiset lisälyönnit ovat harmittomia. Niitä voi tulla päivänmittan jopa tuhansia, ovat kiusallisia, mutta harmittomia jos sydän on muuten terve. Tyypillistä tuollaiselle muljahtelulle on niiden jaksottaisuus. On aikoja jolloin niitä ei tule, ja joskus ne saattavat häiritä viikonpäivät. Beetasalpaaja on hyvä lääke lisälyöntien lievittämiseksi. Toki käytön aloittemisessa voi esiintyä kaikenlaisia inhottaiviakin sivuoireita, mutta käytön jatkuessa pidempään sivuoireetkin alkavat kadota.
Kuvailemasi äkillinen sykkeen nousu kuulostaa mielestäni eteisperäiseltä takykardialta eli supraventrikulaariselta takykardialta (SVT). Sydämessä on ylimääräinen johtorata, joka käynnistää rytmihäiriön. Sen voi hoitaa ns. katetriablaatiolla, jossa johtorata poltetaan poikki. Beetasalpaaja on hyvä lääke myös tähän ongelmaan, koska se saattaa estää sähköimpulssin eksymisen johtoradalle.
Kannattaa käydä lääkärissä viel juttelemassa ongelmastasi. Sydänperäiset ongelmat aiheuttavat helposti paniikkihäiriön/ahdistuneisuushäiriön jos ne jätetään tutkimatta. Potilas jää vain miettimään onko sydämessäni jotain vikaa vai ei. Tämähän luonnollisesti aiheuttaa ahdistusta, ja omaa sydäntä kuunnellaan jatkuvasti. Jos tk-lääkäri ei ota tosissaan, kannattaa hakeutua yksityiselle. Siellä he ymmärtävät todennäköisesti heti, mistä on kyse.
Jos tykytyskohtaus ei ole lakannut 20 minuutin kuluessa, kannattaa soittaa ambulanssi tai hakeutua päivystykseen. Tilanteesasi hakeutuisin mahdollisimman pian päivystykseen, jotta häiriö saataisiin kiinni. Tuollaisten rytmihäiriöiden diagnosoiminen on melko hankalaa, sillä se on yleensä "tuurista kiinni" tuleeko rytmihäiriö tutkimuksen aikana. Kannattaa vaatia ainakin ultraäänitutkimus sydänvianpois sulkemiseksi. Yleensä asia on kuitenkin niin, että jos sydämenstä ei kuulu sivuääniä tai EKG on normaali, sydän on terve. Jos rytmihäiriön aikana ei ilmaannu kipua tai tajunnanhäiriöitä, kertoo se myös osaltaan häiriön hyvänlaatuisuudesta. Oman mielenterverveyden tähden kannattaa tutkituttaa asia. Säästyt elämänlaatua heikentäviltä paniikkikohtauksilta ja ahdistuneisuudelta.
Tsemppiä!