Aikaisemmin käytin rogainea ja regreaa jotka ostin suomalaisesta apteekista. Tulos oli loistava, paljon odottamaani parempi. Sitten sorruin ahneuksissani tilaamaan vuoden satsin kirklandia bioveasta. Tukka rupesi vähitellen huononemaan ja lopulta vuoden käytettyäni lähtemään ihan sairaasti. Päänahka hilseili ja kutisi koko käytön ajan todella runsaasti. Peilistä katsottuna olin palannut lähtötilanteeseen tai vielä huonompaan. Aloitin uudestaan rogainen ja kas kummaa, aine kirveli niinkuin eka kertaa käytettäessä. Siis kirkland on varmaan saatu muistuttamaan oikeaa ainetta mutta tuskin siinä muuta oli kuin päänahkaa ärsyttävät täyteaineet. Ihmiset tilaa hulluna bioveasta "minoksidiilia" kun se on halpaa. Eihän sitä heti huomaa että aine on kusetusta. Mulla meni vuosi ihan hukkaan ja olen todella katkera. Kun sais tutkittavaksi ton biovean aineet, mutta taitaa maksaa niin paljon ja auttaako sitten mitään jos on ite retkuun mennyt. Varoitan muitakin tämän kokeneena. Älkää uskoko!!!
Biovean aine ei kunnollista
Kantapään kautta
171085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
epäilen samaa. Olen tilannu Bioveasta Kirklandin Minoksidiiliä useamman kerran ja tänään sain ekan satsin Rogainea ja huomasin, että pullossa on täysin samanlainen korkki, kuin Kirklandin Minoksidiilissä ja pipettikin on täysin samanlainen, siinä ei siis ole niitä kolmea erillaista suutinta, mitkä tulee mukaan, kun käy hakemassa Rogainen suomalaisesta apteekista. Olen myös lukenu joltain jenkki sivulta tuosta Kirklandin Minoksidiilistä, että se ei ole tasalaatuista tavaraa, eli se voi olla esim. 1-2% tai sitten se voi olla myös ihan 5% tavaraa. Luultavasti myös ko. firman " Rogaine " tulee samasta tehtaasta mistä tulee Kirkland, Rogaine pakkauksessa lukee, että se tehdään New Jerseyssä ja tehtaan nimi on Johnson & Johnson ja Kirklandia en muista missä se tehdään, mutta muistaakseni ei ainakaan NJ:ssä
Löysin sittenkin vanhan Kirklandin Minoksidiili paketin ja ko. aine tehdään Seattlessa, mutta kuitenkin Biovean Rogaine ja Kirkland paketit ovat täysin saman kokoiset ja kuvatkin ovat ihan identtiset ja sen pikku kirjasen teksti on myös täysin sama. Suomen apteekista ostetun Rogainen, paketti on isompi. Mutta voihan aine kuitenkin olla ihan ehtaa Rogainea kumminkin... mene ja tiedä!
..lääkeväärennöksiltä. En tiedä kusettaako itse Biovea (paljon mahdollista) vai aineet toimittava alihankkia. Hiukan syljettää, kun itsekin Biovean litkuilla jo reilun vuoden mennyt...
Rogainea valmistetaan useissa tehtaissa maailmalla, ja ainakin aikoinaan Suomessa myytävät tuotteet valmistettiin Suomessa. On siis ihan normaalia, jos eri Rogaine-pakkaukset näyttävät erilaisilta.
Luin myös Netistä, että Kirklandin minoxidilia tehdään itse asiassa samassa tehtaassa kuin paikallista Rogaineakin. Eli näillä ei olisi mitään muuta eroa kuin pakkaus ja etiketit.
Itse en osaa kyllä yhtään sanoa, onko Kirklandin tuote tehokasta vai ei, vaikka olenkin sitä käyttänyt pitkään. Käytin alunperin Regainea (reseptilääke), sitten Rogainea, ja näidenkin teho oli aika marginaalista. Eli ei näytä siltä, että Kirkland yhtään "huonompi" olisi. Käytän kuitenkin minoxidiilia yhä edelleen, koska ei käytöstä tunnu mitään "haittakaan" olevan, enkä halua ottaa riskiä, että lopettaminen kiihdyttäisi hiustenlähtöä.
Olen kanssa tilannut Bioveasti tuota Kirklandin litkua ja tulokset olleet erittäin huonoja. Apteekin Rogaine toimi kyllä. Onkohan koko pulju silkkaa kusetusta?
Harmi että englanninkielentaitoni on niin huono. Laittaisin halusta sähköpostina Bioveaan muutamia valittuja sanoja ja useiden pettyneiden entisten käyttäjien terveiset. Jos joku kielitaitoinen haluaisi tehdä tämän niin olisi mukavaa. Olis kiva nähdä vastaavatko edes ja mitä selittelevät! Luulisi heidän tajuavan että asiakkaat lähtee kun huijaukset paljastuu. Netti on hyvä tiedotusväline tällaisissa asioissa. Itse voin varmuudella sanoa että Biovean aineet aiheutti pelkkää vahinkoa, ei mitään hyötyä. Ei niinkään harmita hukkaan menneet rahat kuin hukkaan mennyt vuosi, jolloin tilanne paheni katastrofaaliseksi. Ei muuta kuin isoa älämölöä asiasta ja lopettakaa Biovesta tilaaminen. Ei kannata suostua huijattavaksi.
kaadoin viemäriin loput spectralit!!! kaljuunnuin täysin päälaelta, kun olin spectralilla sen 5kk...nytten rogainea taas 3viikkoa ja umpeutuu päälaki hurjaa vauhtia! paskinta oli se, että bioveasta kaveri tilasi mulle
spectralia n50€lla...veti rahat ja mitään ei sitten enää kuulunut sieltä...vastaus vain kun tivattiin missä ne ovat, tuli sähköposti että varasto on tyhjä, laitetaan niin pian kun mahdollista tuotteet postiin....JA PASKAT!
MITÄÄN EI OLE KUULUNUT,EIKÄ KUULU! itse en tilaa sieltä enää ikinä yhtään mitään!!!
nyt aitoa rogainea apteekista ja tilanne kohenee!
Spectral dnc virallisilla sivuilla on ainakin kirjattu Biovea yhdeksi kansainväliseksi jakeliaksi. Jos tohon on uskomista niin pitäis kai olla ihan ehtaa tavaraa...Itse ei oikeen osaa sanoa tuloksista vielä, kun on käyttöä vasta noin 1-2kk takana. Päänahan ärtyminen on ainakin poistunut kuvioista verrattuna Rogainen käyttöön.
http://www.dslaboratories.co.uk/locator-online.asp
Olen käyttänyt vajaan vuoden spectralia ja ihan samoin tuloksin: lisäkasvua ei ole tullut mutta hiuksia ei putoilekaan. Tietty toivoin että saisin eteen jotain lisäkasvua, mutta realistina en odottanut sellaista saavani. Olen ollut aineeseen tyytyväinen, koska se ei ärsytä päänahkaa. Rogainea ei tarvitse käyttää kuin muutama päivä ja pää on kuin tulessa.
Tyytyväinen vaikka ei lisäkasvua? Eikös tän aineen idea juurikin ole tuo lisäkasvun saaminen? Jos kaljuuntumisesi on miestyyppistä niinkuin tod näk on,se johtuu dhtstä päänahassasi ja sitähän tuo ei bloggaa,vai bloggaako? Kaljuuntuminen etenee taustalla ja kohta huomaat ku kaikki lähtee kerralla ja oot ku kullinnuppi!
eipä noilta lääkkeiltä kannata odottaa liikoja. Jos ne hidastavat hiustenlähtöä tai jopa pysäyttävät sen kokonaan, silloin ne mielestäni toimivat. Jos saa jotain lisäkasvua, se on tietty bonusta. Mutta käytännössä tosi harva saa mitään merkittävää lisäkasvua minoksidilin käytöllä.
se on juuri näin..todellista kasvua en ole saanut millään aikaan. enemmän niitä lähtee kuin saa kasvamaan. 6 vuotta käyttänyt jotain ainetta ja n. 4-5cm lähtenyt ohimon sivuilta. eli n. 1cm per vuosi vauhtia. tosin ensimmäisinä vuosina ei lähtenyt yhtään
ja tosiaan tohon Spectral-Dnc keskusteluun--->lisäkasvua vähän tullut, mut ihan sama juttu ku Rogainen kanssa ei merkittävää eroa. Onks tosiaan noin, että Apteekista ostettu olis sit muka sen parempaa. Kirklandia en oo ikinä ostanu ja sen halpuuden takia vois olettaa et ei ehkä tykeintä tavaraa.
Mut sama homma kuin toisessa threadissa et heti ku tilas Bioveasta ni pankista soitettiin et kortti pitää kuolettaa epäilyjen takia. Se taitaa nyt olla syy miksen enää tilaa Bioveasta. Mitä se apteekissa maksaa 80e tai jotain rogaine ja siihen viel Propecia päälle. Pillerin pilkkominen ku ei mulla toiminu...6kk siis n. 500e. Eikä se takaa kuin hidastumisen. Mut ei voi mitää...jos en olis tehny mitää ei olis pää laella kyl mitää jälellä. Pakko kai se on jatkaa taistelua.
Joku viisas vois sanoo et leikkaa kaikki pois. Joo, nuorempana leikkasinkin lyhyeks sängeks. Mut on se vähän eri näkönen olla uimalakki kuin lyhyt sänki. Vaalee ihosena näyttäs varmaa ihanan sairaalta syöpäpotilaalta jos pistäs partaterällä kaikki matalaks. eiköhän se ollu siinä tällä kertaa...
itse käytin kanssa rogainea, mutta siirryin spectral dnc:n käyttäjäksi, kun täällä sitä niin kehuttiin,
nyt minulla on päälaelta hiukset harventuneet todella paljon, puolen vuoden sisällä, ohimoissa saattaa olla ehkä hieman parempi, kun rogainen aikana, mutta niin vähän että en osaa sanoa,
ostin myös spectral :n ainetta bioveasta.
taitaa olla paras siirtyä apteekin rogaineen takaisin!
kävin samantien apteekissa ja hain rogainea, vaikka pakkasta on 25 astetta,
tarkemmin ku muistelen olen käyttänyt spectral :lia tuommoiset 8kk, sitä ennen tosiaan rogainea, ja sehän on syynä miksi päälaki on alkanut paistamaan, näissä hius-asioissa asiat tapahtuvat kumminkin suhteellisen hitaasti, niin sitä ei niin heti huomaa, ja olen paremminkin seurannut noita ohimon alueelta miten kaljuuntuminen siinä etenee
Täällähän sitä puhuttiin jotta spectral dnc auttaa etenkin ohimon hiusten kasvuun, no ei se ainakaan huonompi ole kuin rogainen aikana, mutta ei välttämättä parempikaan,
eli kyllä minä siirryn takaisin rogaineen, tässähän sen huomasi jotta kyllä se myös on pitänyt kaikki nämä vuodet hiukset päässä!
käytän Spectral DNC:tä ohimoille ja Rogainea kruunualueelle. Omasta mielestä ohimoille on tullut jonkun verran hiuksia ja Rogaine toimii hyvin. Syön myös finaa päivittäin
itseasiassa ajattelin aivan samaa!
omakin kokemus osoittaa nyt sen, jotta rogaine tehoaa paremmin kruunualueelle!
sinänsä mielenkiintoista jotta miten se voi niin olla jotta spectral dnc tehoaa paremmin ohimoille, kun taasen rogaine päälaelle???