Mitä olette lukeneet/katsoneet jouluna?

Henning Mankellin viimeisen Wallander-sarjan kirjan sekä kaksi Anne B. Ragden kirjaa.
Lisäksi olen yrittänyt saada tolkkua Turkulaisen tuttavani lähettämästä "turun kielen" murrekirjasta,
on se vaikeaa.
Nyt aloitin Heikki Hietamiehen muistelmien lukemisen.

luen kahta ennen joulua lainaamaani kirjaa eli rönsyleivän katkeamaton teksti; monisanainen Anna_Liisa Valtavaaran: Oikein kiltti ( jatkoa kirjalle: Kiltteydestä Kipeät). Toinen on hitaasti sulateltava Tony Dunderfeltin: Intuitio. Sisäinen viisaus. Kirja jossa on monta pureskeltavaa ajatusta ja jossa on monta ajatusta joiden ydinsanoja googlettamalla löytää myös monenlaista suomenkielistä tekstiä, joiden sisältöalue laajentaa tekstin; eli sisällön antia on muuallakin kuin lähdekirjallisuudessa; eli ensisijaisessa lähteessä. Kolmas kirja jonka luin on Kari Kiianmaan: Hyvä ero. uusi elämä ja neljäs Mauri Paasilinnan: Kylmän sodan kauppamiehet.

Seuraavaksi ajattelin tutustua muurahaiskirjoihin, eli ihmisen kasvuun liittyviä kirjoja edelleen, Kirjojen kirjoittaja Marja Holmi.

on jäänyt nyt hyvin vähäiseksi tuo lukemispuoli. Sanaristikoita olen jokusen täyttänyt ja siinä kaikki. Lapsenlapset ovat katselleet noita disneyn kanavia täällä käydessään. Siellä kun sitä ohjelmaa on riittänyt ihan kokopäiväisestikkin. Oman poikani kirjoja lapsuusajoilta on ollut säilössä täällä ja nyt ne ovat mielenkiintoista luettavaa lapsenlapsilleni ja ovat muutenkin säilyneet uudenveroisina.

Kirjaa nimeltään Pykäläpistoista linnunsilmiin, lueskelin ja opiskelin siitä revinnäistekniikkaa, siis muurahaisenpolkua ja muita reikäompeleita keskeneräistä kansallispuvun puseron kirjontaa varten. Nyt alkaa sitten se varsinainen kirjonta.

Piirrettyjä elokuvia katsoin lapsenlapsen kanssa, nimeltään Petteri punakuono. Siinä oli ihana Pyry-Maire joka lauloi näin: " Joulu inhottaa ja pukki ällöttää..." Se jäi erityisesti mieleen ja lauleskelen sitä joskus vieläkin.

Ja sitten katsoimme erittäin surullisen perinteisen joulufilmin nimeltä Joulutarina. Se kertoo miten joulupukki syntyi.

Koljattia, ja sanomalehtiä - meille tulee kaksi paikallislehteä, yksi sossujen lehti, ja sitten maakuntamme äänenkannattaja Karjalainen..olen lukenut rästiin jääneitä sivuja :)

Linda Olsson, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/laulaisin-sinulle-lempeita-lauluja/

Kauniisti kirjoitettu.

Toinen hyvä oli Virpi Hämeen-Anttilan Muistan sinut Amanda
Vähän rankempaa tekstiä nykyajan hulluudesta: Coelho, Voittaja on yksin

Lapsukaisille voisi olla Tatun ja Patun unikirja.

Minulla on vuoto jossakin kohtaa. Kirjaa on aivan tyhjän tuntuista lukea, silmät kyllä lukee, mutta kun jostakin kohtaa päästä kai vuotaa luettu ulos.
Median tapahtumat sanomalehdestä ja telkusta kyllä takertuu kiinni oikeaan paikkaan. Lehtiä lueskellessa ja telkkarin kaapelielokuvia tuli oikein roimasti katseltua, nyt pitäisi irrottautua niistä., ettei tule tavaksi.

Laila Hirvisaaren uusimman, Pihkovan kellot, sain lahjaksi ja se on jo luettu, nyt on menossa Jari Tervon Troikka. Yleensäkin luen kotimaisten kirjailijoiden tuotoksia.

Kun muutaman päivän kiiruhtelen "muissa maisemissa", kuin täällä palstalla, niin johan tänne on tullut "kummallisuuksia".

Ensteks se, että miten Ihmeessä voi, kertakaikkisesti Voi, tulla yhteen aloitukseen (negatiivisuudesta) niin-niin-niin paaaaljon vastauksia ja lukijoitakin on niin paljon, että ei ihme jos ihmetykseni on suurempi, kuin suuren-suuri.

Tokana asiana kirjoitan, että oitis silmäni tarkentui tähän aloitukseen, jossa Lukemisesta kirjoitetaan ja koska olen mielistynyt lukemiseen avasin tietysti tämän aloituksen.

Noh, hokasin sitten, että kyseessä on yli-vanha aloitus ja sellaiset vanhat aloitukset, joihin minäkin olen kirjoittanut jotakin, saa ensi reaktiona pienoiset hikikostukkeet purskahtamaan ihohuokosten rei`istä, niistä jotka sijaitsevat otsan ja ylähuulen yläpuolen tienoilla. Kauhiaa. Yhtään kun en muista mitä milloinkin on tullut kirjoitettua ja pelkotilassa joko avaan tai en avaa omia kirjoituksiani. Koskaan kun ei tiedä, olenko jotakin hullun-hullua tullut kirjoittaneeksi. Mielialani kun saattaa tryykätä hirmuisen omituisiakin sepustuksia.

Tällä kertaa en kaiketi nolannut itseäni, joten uskallan jatkaa tätä ketjua.
Jassumarketta kehui Andre Brinkin kirjoja, jotka lupasin lukea. Tiedoksi nyt sitten vaan, että ne on luettu.

No niin, pienen ja lyhyen alkulauseen myötä voinkin sitten kiiruhtaa varsinaiseen asiaani :)

Tämä asia putkahti mieleeni eilen illalla/yöllä, kun luin sängyssä kirjaa. Sitä lukiessa tuli mieleen aikaisemmin palstalla ollut aloitus, johon minäkin osallistuin. Päätin siinä yöllä, että pakko siihen lisätä vielä yks kommentti.

No niin, jatketaan......
Tähän koneelle nyt sitten tupsahdin ja avasin kyseisen Aloituksen elikkä "Kumppani liian negatiivinen persoona". Herttileijaa, hui miten pitkäksi se oli venynytkään. Josta lyhykäisessä alkulauseessa jo mainitsin.
En laitakaan kommenttiani siihen, hukkuisi mokoma pitkään pötköön.

JA, tää asiani sopiikin oikeastaan paremmin tähän aloitukseen, kuin siihen toiseen, että ei tässä minulla ole hätiä mitiä.

-Menehän asiaan Heikku.


Okei. Menen.

Minulla on keskeneräinen kirja. Anton Tsehovin kirja.

Miten mahdottoman hienosti kirjailija osaakaan kuvata eri henkilöiden mielialoja, tekoja. Terävää psykologiaa henkilöiden hahmottelussa, mielenailahdusten erittelyssä. Ja ympäristöjen kuvauksissa.

Tässä kirjassa on pari henkilöä "Lajevski" ja "Samoilenko". Viime yönä lukiessani heidän keskusteluitaan, putkahti taka-alalta, täysin erillisenä putkahduksena tämän palstan Aloitus tuosta negatiivisuudesta. Ajattelin siinä yösyrännä, että täytyypä palata "astialle" huomenissa eli tulla palstalle....

Koska aloitus onkin nyt Kirjoista, niin isken pari kärpästä yhteen.
a) Tsehovin taiturimainen kyky kirjoittaa Ja b) negatiivinen ihminen.
Vaikka kirjan henkilö(t) ovat kuvitteellisia, niin ne ovat niiiiiiin samanlaisia, kuin oikeassa elämässäkin.

Monesti oon törmännyt ihmiseen, joka omassa negatiivisessa "liejussaan" möllötellessään ja maailmaa katsellessaan, tokaiseen melkein lähes kaikkeen asiaan sen negatiivisen kantansa.

Kirjassa oli tämmöstä vuoropuhelua, joka minua suuresti hymyilytti:

-En käsitä, mitä pirua lähdin kanssanne, sanoi Lajevski. - Kuinka typerää ja latteaa ! .........minkä vuoksi olen tällaisella hassulla huviretkellä.

-Mutta katsopa, mikä maisema ! sanoi hänelle Samoilenko, kun hevoset olivat kääntyneet vasemmalle ja silmien eteen avautui Keltaisen puron laakso...... (jne...).....

- En näe tässä mitään kaunista, Sasa, vastasi Lajevski. - Alinomainen luonnon ihasteleminen merkitsee mielikuvituksen niukkuutta. Verrattuna siihen, mitä minulle voi tarjota oma mielikuvitukseni, nämä purot ja kalliot ovat jonninjoutavaa, ei yhtään sen enempää.

Myöhemmin kirjassa: -Voi, näitä kirottuja vuoria, huokaili Lajevski, - miten ne tympäisevätkään minua !

:)
Hienosti kirjoitettu. Kuvaavaa.
Kuinka monesti oon jutellut jonkun toisen ihmisen kanssa siten, kun minä haukon henkeä Maaaaahtavasta maisemasta tai ruohontupsusta tai Auringosta ja saan vastaukseksi tympeän vastauksen, joka on verrattavissa tuohon edellä kirjoitettuun teksiin.


Loppu.

Pyydän syvästi anteeksi, että kirjoitin tekstiä näinkin paljon, tapananihan se ei toki ole, mutta poikkeus vahvistakoot säännön.:)

Sitäpaitsi ei ole pakko lukea.

Kakistakaa nyt joku arvon Ladyista se ensimmäisenä.
Nimittäin, että olette lukeneet teoksen "Fifty Shades of Grey".

Katja Ketun kätilö,ehdottomasti lukukokemus mitä et unoha!Lapsille Hannele Huovin Huuhu-kirjat,sekä runokirja "isä etsii sukkaa",niin tykättyjä ja puhki luettuja meijän tarhassa:)

Luin Yasunari Kawabata: Lumen maa

Se on Kawabatan Nobel-romaani. Kooltaan vähän samaa luokkaa kuin Hemingwayn ja Steinbekin Vanhus ja meri ja Helmi.

Kirja kertoo isänsä perinnöllä elelevästä japanilaispojasta, joka menee
Lumen maahan ( Japanin läntisillä saarilla oleva maailman lumisin paikka,
jossa on kuumia lähteitä). Lumen maassa geishat hellivät rikkaita japsimiehiä.
Poika rakastuu geishaan, joka heittää koko ajan keikkaa ja aiheuttaa mustasukkaisuutta yms. pojalle. Hyvä kirja. Eroottinen vire on niin suuri,
että vaimo oli yöllä lujilla, kun olin lukenut kirjan illalla. Siis jahusin koko yön.

Dekkareita, jännitystä, lukuromaaneja...

Kaksi hyvää: Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen, vaikka loppu vähän pitkä, ja Hassisen Popula.