Ihmishenkeä uhkaa jo kahden asteen lämmön lasku
Ihminen on alkuaan trooppinen apina, joka ei ilman vaatteita tai muuta suojaa pärjää edes viileässä, kylmästä puhumattakaan. Vai pärjääkö?
1950- ja 1960-luvuilla tehtiin kaksi klassista tutkimusta, joiden mukaan ainakin osa ihmisistä on pystynyt sopeutumaan lämmön puutteeseen.
Ensimmäisessä tutkimuksessa joukko Australian aboriginaaleja ja valkoisia nukkui alastomina aavikolla, missä yölämpötila laski lähelle nollaa. Aboriginaalit nukkuivat tyynesti läpi yön, mutta valkoiset nukkuivat kerralla vain muutamia minuutteja ja heräsivät rajuun paleluun. Mittausten mukaan aboriginaalien ruumiinlämpö laski yön aikana, mutta se ei aiheuttanut heissä mitään reaktiota. Sen sijaan valkoisissa laskusta seurasi raju lämmöntuotanto lihasvärinällä.
Toisessa tutkimuksessa tarkkailtiin Tulimaan koleassa ilmastossa eläviä alacalufe-intiaaneja. Myös alacalufet nukkuivat yönsä kylmässä alasti, mutta heidän ruumiinlämpönsä ja aineenvaihduntansa pysyivät tasaisina.
Aboriginaaleilla ja alacalufeilla on siis erilainen strategia kylmää vastaan. Aboriginaalien elimistö sallii kehon viiletä ja aineenvaihdunnan hidastua. Alacalufe-intiaanien aineenvaihdunta puolestaan on hieman tavallista vilkkaampaa, mikä auttaa sietämään alhaisia lämpötiloja.
Alilämpö tappaa
Ihmisellä hypotermia alkaa, kun ruumiinlämpö laskee 35 asteeseen, mutta ensimmäiset merkit tulevat jo ennen tätä. Ensimmäinen oire on palelun ja lihasvärinän heikentyminen. Uhri voi muuttua sekavaksi tai epätavallisen hiljaiseksi, ja hengitys voi alkaa vinkua, kun keuhkoihin kertyy nestettä.
Kun lämpötila laskee 35 asteeseen, lihasten koordinaatio heikkenee ja hengitys muuttuu epäsäännölliseksi. 33 asteessa lihasvärinä lakkaa kokonaan. 32 asteessa tajunta heikkenee ja 30 asteessa sammuu.
Kuolema seuraa viimeistään 25–28 asteessa, koska sydän lakkaa toimimasta.
Myös muille nisäkkäille alle 30 asteen ruumiinlämpö tietää hengenmenoa – paitsi horrostajille, kuten lepakoille ja tietyille jyrsijöille. Onkin mysteeri, miten ne välttävät sydämen pysähtymisen.
Jäätyminen on kuivuuden sukulainen
Jäätyminen on eläimen kannalta samansukuinen ongelma kuin kuivuminen. Kun esimerkiksi sammakko jäätymisvaurioita välttääkseen pumppaa nesteitä soluista niiden väliseen tilaan, soluja uhkaa kuivuminen. Ongelma on suurin solukalvoissa: ne jäykistyvät, ja niiden toiminta häiriintyy. Jäänestoaineiden, kuten glyserolin, tärkein tehtävä onkin ilmeisesti suojata solukalvoja pitämällä ne kosteina.
Koska jäätyminen ja kuivuminen ovat sukua toisilleen, hyvin kuivuutta kestävät lajit kestävät yleensä myös hyvin kylmää. Äärimmäinen esimerkki ovat Etelämantereella elävät hyppyhäntäiset, jotka voivat kylmässä tiristää lähes kaiken nesteen ruumiistaan ja rutistua ryppyisiksi rusinoiksi. Kun niiden päälle tiputetaan vesipisara, ne virkoavat muutamassa minuutissa entiselleen.
Tutkijat uskovat, että soluja jäätymiseltä suojaava biokemiallinen patteristo on kehittynyt alkujaan suojaamaan soluja kuivuudelta ja sille on löytynyt myöhemmin uusi käyttötarkoitus kylmään sopeutumisessa.
L: G
Jo tuollainen -20 asteen pakkanen voi olla kohtalokas ihmiselle. Kun "lopussa" ihminen ei enää palele vaan tuntee itsensä lämpimäksi ja väsyneeksi jopa niin raukeaksi, että tekee mieli sulkea silmät ulkonakin siellä pakkasessa.-
Ihminen on alkuaan trooppinen apina, joka ei ilman vaatteita tai muuta suojaa pärjää edes viileässä, kylmästä puhumattakaan. Vai pärjääkö?
1950- ja 1960-luvuilla tehtiin kaksi klassista tutkimusta, joiden mukaan ainakin osa ihmisistä on pystynyt sopeutumaan lämmön puutteeseen.
Ensimmäisessä tutkimuksessa joukko Australian aboriginaaleja ja valkoisia nukkui alastomina aavikolla, missä yölämpötila laski lähelle nollaa. Aboriginaalit nukkuivat tyynesti läpi yön, mutta valkoiset nukkuivat kerralla vain muutamia minuutteja ja heräsivät rajuun paleluun. Mittausten mukaan aboriginaalien ruumiinlämpö laski yön aikana, mutta se ei aiheuttanut heissä mitään reaktiota. Sen sijaan valkoisissa laskusta seurasi raju lämmöntuotanto lihasvärinällä.
Toisessa tutkimuksessa tarkkailtiin Tulimaan koleassa ilmastossa eläviä alacalufe-intiaaneja. Myös alacalufet nukkuivat yönsä kylmässä alasti, mutta heidän ruumiinlämpönsä ja aineenvaihduntansa pysyivät tasaisina.
Aboriginaaleilla ja alacalufeilla on siis erilainen strategia kylmää vastaan. Aboriginaalien elimistö sallii kehon viiletä ja aineenvaihdunnan hidastua. Alacalufe-intiaanien aineenvaihdunta puolestaan on hieman tavallista vilkkaampaa, mikä auttaa sietämään alhaisia lämpötiloja.
Alilämpö tappaa
Ihmisellä hypotermia alkaa, kun ruumiinlämpö laskee 35 asteeseen, mutta ensimmäiset merkit tulevat jo ennen tätä. Ensimmäinen oire on palelun ja lihasvärinän heikentyminen. Uhri voi muuttua sekavaksi tai epätavallisen hiljaiseksi, ja hengitys voi alkaa vinkua, kun keuhkoihin kertyy nestettä.
Kun lämpötila laskee 35 asteeseen, lihasten koordinaatio heikkenee ja hengitys muuttuu epäsäännölliseksi. 33 asteessa lihasvärinä lakkaa kokonaan. 32 asteessa tajunta heikkenee ja 30 asteessa sammuu.
Kuolema seuraa viimeistään 25–28 asteessa, koska sydän lakkaa toimimasta.
Myös muille nisäkkäille alle 30 asteen ruumiinlämpö tietää hengenmenoa – paitsi horrostajille, kuten lepakoille ja tietyille jyrsijöille. Onkin mysteeri, miten ne välttävät sydämen pysähtymisen.
Jäätyminen on kuivuuden sukulainen
Jäätyminen on eläimen kannalta samansukuinen ongelma kuin kuivuminen. Kun esimerkiksi sammakko jäätymisvaurioita välttääkseen pumppaa nesteitä soluista niiden väliseen tilaan, soluja uhkaa kuivuminen. Ongelma on suurin solukalvoissa: ne jäykistyvät, ja niiden toiminta häiriintyy. Jäänestoaineiden, kuten glyserolin, tärkein tehtävä onkin ilmeisesti suojata solukalvoja pitämällä ne kosteina.
Koska jäätyminen ja kuivuminen ovat sukua toisilleen, hyvin kuivuutta kestävät lajit kestävät yleensä myös hyvin kylmää. Äärimmäinen esimerkki ovat Etelämantereella elävät hyppyhäntäiset, jotka voivat kylmässä tiristää lähes kaiken nesteen ruumiistaan ja rutistua ryppyisiksi rusinoiksi. Kun niiden päälle tiputetaan vesipisara, ne virkoavat muutamassa minuutissa entiselleen.
Tutkijat uskovat, että soluja jäätymiseltä suojaava biokemiallinen patteristo on kehittynyt alkujaan suojaamaan soluja kuivuudelta ja sille on löytynyt myöhemmin uusi käyttötarkoitus kylmään sopeutumisessa.
L: G
Jo tuollainen -20 asteen pakkanen voi olla kohtalokas ihmiselle. Kun "lopussa" ihminen ei enää palele vaan tuntee itsensä lämpimäksi ja väsyneeksi jopa niin raukeaksi, että tekee mieli sulkea silmät ulkonakin siellä pakkasessa.-
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun tulee ensimmäinen pakkasaamu on raksalla jännää.Höyryautot on kysyttyä tavaraa,kaikki yleensä jossain töissä.Sähkärit laittaa vastuslankoja valumuotteihin ja kiroo mestaria.Varsinaiset pomot on neuvottelussa pitkälle iltapäivään.Betonikuski ei tule ulos hytistä ja siivooja parka on ainoa elollinen olio raksalla.