Sopiva kansalaisrangaistus sikaparkista

Tarkoitan jalkakäytävälle tukkeeksi pysäköityä, tai liian lähelle omaa autoa, jossa estää kulun autoon. Näissä on yleisimmin käytetty opetus ja rankaisukeino taitaa olla kyljen lommottaminen, pyyhkijöiden vääntäminen vituralleen, tai etuikkunan kumauttaminen säröille nyrkillä, jotkut laittaa jotain lappuja tuulilasiin, limaklöntin räkäisykin on tyhjää parempi.

Pyyhkijöiden murjominen on mielestäni paras ja sopiva kustannus menoerä sellaiselle joka ei osaa parkkeerata, piristää lisäksi muutenkin tiukilla olevien tarvikekauppiaiden myyntiä.
5341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jos oma auto on motitettu, poliisi hinauttaa romun veke ja näissä hommissa ei autoja turhaan säälitä, se on koukku kiinni ja menoksi. Jos pelkästään jalkakäytävä on tukossa, pyyhkijän vääntyminen lienee passeli opetus.

Äänestä

Oletko todella valmis ottamaan kiini jäädessäsi korjauskustannukset ja ilkivaltatuomion tuollaisesta pikkujutusta kuin väärin pysäköiminen.

Mikä siinä on että ihmiset todella luulevat voivansa kouluttaa toisia liikenteessä? Fakta kuitenkin on, että vain itseään voi muuttaa. Toisten tekemisistä on ihan turha ottaa itselleen paineita, erityisesti noin vähäpätöisistä. Isommat jutut ilmoitetaan poliisille, tuon kokoiset unohdetaan.

Lopuksi voisit vaikka lukea palstan säännöt, esim. rikolliseen toimintaan kehottaminen täällä on kielletty...

Äänestä
  • Kyse olikin todella häiritsevästä tai muuten ongelmia aiheuttavasta väärinpysäköinnistä. Pieni muistutus voi silloin olla paikallaan. Tämä nyt on tällaista ääneen pohdiskelua, ketään ei toki kehoteta rikokseen...

    Äänestä

Itselläni on tapana parkkeerata aivan keskelle ruutua, jos viereinen auto on laittanut autonsa aivan oman parkkipaikkansa reunaan, eikä hänelle sitten jää tilaa mennä autoonsa, niin VOI VOI. Jos kylkeni lommotetaan, niitä varten olen aina ottanut rekisterinumeron ylös, ja monesti vielä kännykkäkameraani valokuvan tilanteesta.

Äänestä

Eikös perimmältään kyse ole kuitenkin siitä, että pysäköintipaikkoja on aivan liian vähän ja nekin vähät ovat liian pieniä? Ei kai kukaan tahallaan pysäköisi väärin, jos paikkoja riittäisi ja ne olisivat niin mitoitetut, että vähän suurpiirteisempikin kaveri osuu suunnilleen viivojen sisään... Ei tavisi pyyhkijöitä taitella.

Ainoat virhepysäköintini itsekin olen tahallani tenhyt, kun vapaata ruutua ei kertakaikkiaan ole lähimaillakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opetusta typerille kirjoitti:

Tarkoitan jalkakäytävälle tukkeeksi pysäköityä, tai liian lähelle omaa autoa, jossa estää kulun autoon. Näissä on yleisimmin käytetty opetus ja rankaisukeino taitaa olla kyljen lommottaminen, pyyhkijöiden vääntäminen vituralleen, tai etuikkunan kumauttaminen säröille nyrkillä, jotkut laittaa jotain lappuja tuulilasiin, limaklöntin räkäisykin on tyhjää parempi.

Pyyhkijöiden murjominen on mielestäni paras ja sopiva kustannus menoerä sellaiselle joka ei osaa parkkeerata, piristää lisäksi muutenkin tiukilla olevien tarvikekauppiaiden myyntiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu