"Hanna-Leena Hemming
Kansanedustaja Espoosta
Vapaamatkustajat
28.12.2009
Varsin yllättäen nousi oman jouluni yhdeksi laajemmaksi keskustelunaiheeksi kirkosta eroaminen. Aihe tuntui nousevan keskiöön aina uusien ihmisten kanssa. Noin kolmannella kerralla päätin ryhtyä jo syvälliseksi aiheen kanssa ja ryhdyin teoretisoimaan. Huonoin tuloksin.
Ensin luulin kirkosta eroamisen olevan yksinkertaisesti vain muotia. Näin siksi, että varsin monet nuoret – nekin jotka vasta viettivät kesiään rippikoululeirien isosina – mainostavat kirkosta eroamisen helppoutta. Joitain vuosia sitten muotia oli lesboksi heittäytyminen, olisiko siis nyt vuorossa kirkko? Varmaan osittain.
Seuraavaksi selitykseksi kuulin sen, että uskonto (lue: luterilaisuus) ei joka kohdassaan kolahda. Tämä ei kuulemma vaikuta kunkin omaan uskoon, se on eri asia. Hyvä, voin jopa osittain nähdä tämän perustelun. Omilta lapsiltani (muitten tekemiseen en voi vaikuttaa vähääkään) kuitenkin vaadin, että ennen eroamisia pitää olla selkeä vaihtoehto tarjolla. Olkoon ortodoksisuus tai muu, mutta jotain, jos kerran uskon perusteet on kunnossa.
Vaan kun keskusteluissa yleisesti mentiin peremmälle ja selvisi, että häät, lasten kasteet, rippileirit ja hautajaiset haluttiin kirkossa, putosin hetkeksi kärryiltä. Kysyin, että kuka maksaa ne rituaalit, joita nämä kirkosta eronneet haluavat. No, muut tietenkin, koska kaikkihan eivät koskaan eroa. Halutaan taivaspaikka, ilman ponnisteluja.
Siinä sitä oltiin, samassa mikä on vikana laajemminkin yhteiskunnassa tällä hetkellä: halutaan olla vapaamatkustajia. Minä en viitsi maksaa kirkollisveroa – säästän monta tonnia vuodessa. Mutta menen jouluna kirkkoon ja otan muutenkin palvelut vastaan ilolla. Maksakoot muut.
Minä en viitsi auttaa naapurin mummoa, menköön joku muu. Minä en nosta tuota kaatunutta roskista – joku muu. En kolaa näitä lumia, en tee töitä kuin 60 ikävuoteen, en, en, en. Haluan ilmaisen koulutuksen, ilmaisen päivähoidon, ilmaisen terveydenhoidon, äkkiä eläkkeelle, pitkät lomat, lyhyen työajan, toisenkin tutkinnon, rahaa maailman köyhille, hyvän elintason itselle, tahdon, haluan, vaadin, minun täytyy saada.
Revi tästä sitten joulumieltä."
http://www.hemming.ws/posts/vapaamatkustajat-394.php
Kovapalkkainen kansanedustaja, eikä ole edes perusasiat hallinnassa. Hän siis vaatii lapsiaan liittymään johonkin toiseen uskontokuntaan, jos ev.lut.kirkosta haluavat erota, jos kerran uskon perusteet ovat kunnossa. Ei hän aikuisia lapsiaan voi määräillä.
Kuka kirkosta eronnut edes voisi mennä vihille tai kastattaa lapsensa kirkossa? Eikä siellä taatusti rippileirejä pidetä.
Tuolle tyypille ei ole tainnut tulla mieleenkään, että kaikki veronmaksajat tukevat kirkon toimintaa yli sadalla miljoonalla eurolla vuosittain. Ei kirkkoa yksin kirkollisveroilla pyöritetä.
Typerintä mitä olen vähään aikaan kuullut: "Joitain vuosia sitten muotia oli lesboksi heittäytyminen, olisiko siis nyt vuorossa kirkko? Varmaan osittain."

Vastaukset 15
Vanhimmat
Mistä tahansa saa vedettyä raflaavan kommentin, jolle samanhenkiset hurraavat ja ääniä tulee. Vanha tekniikka yllyttää vihaa niitä muita kohtaan.
Kyllä toisten ihmisten tyhmyys jaksaa vaan yllättää. Ja vielä kansanedustajan.
jos lapsensa päättäisivät "palata" muslimeiksi?
"Omilta lapsiltani (muitten tekemiseen en voi vaikuttaa vähääkään) kuitenkin vaadin, että ennen eroamisia pitää olla selkeä vaihtoehto tarjolla. Olkoon ortodoksisuus tai muu, mutta jotain, jos kerran uskon perusteet on kunnossa."
Entä eikö ateismi ole selkeä vaihtoehto?
22 kommenttia näkyi olen jonossa kyseiseen kirjoitukseen...
Tuo juttuhan on kirjoitettu jo viime vuoden puolella. On siellä tarkka moderointi. :-)
Tuosta oli vasta nyt juttua mediassa...
Kirkosta eroaminen, teknisesti on helppoa, mutta henkisesti se saattaa olla vakeaa, sillä meille on vuosisatoja ,isketty pååhän uskoa, ja peloteltu,niin ihmiset empivät kun eivät tiedä, mistään toisenlaisesta olemisesta.
Sen takia ne eivät uskalla ero koska, koska eivät ymmärrä, sitä todellisuutta mikä ihminen todellisuudessa on
Ateistikaan ei tuota todellisuutta ymmärrä, koska hänenkin psykologinen perimänsä on sam kuin uskovaisellakin, ja käytännössä he ovat samaa, vaikka kieltävätkin jumalan
kiitos luojalle, että ymmärsin kaiken tuon ja senjälkeen oli helppo erota kirkosta
Hänellä ei ole uskovaisia, ja kirkkoa vastaan, siilä ilmeisesti he tarvitsevat sitä niinkauan kuin ymmärtävät
totuuden
sanoa, että H-L Hemming tuntee kyllä tosi vastenmielistä porukkaa, jos sen kaverit on tämmöisiä.
"Minä en viitsi auttaa naapurin mummoa, menköön joku muu. Minä en nosta tuota kaatunutta roskista – joku muu. En kolaa näitä lumia, en tee töitä kuin 60 ikävuoteen, en, en, en. Haluan ilmaisen koulutuksen, ilmaisen päivähoidon, ilmaisen terveydenhoidon, äkkiä eläkkeelle, pitkät lomat, lyhyen työajan, toisenkin tutkinnon, rahaa maailman köyhille, hyvän elintason itselle, tahdon, haluan, vaadin, minun täytyy saada."
koska noin kirjoittaa, mutta miten ihmeessä se liittyy kirkosta eroamiseen?
Ei sen puoleen, kyllä minä mielelläni olisin suhteellisen hyväkuntoisena ja nuorena eläkkeellä, saisin pitkiä lomia jne, mutta en ymmärrä tuota mummojuttua, enkä kaatunutta roskista. Mitä tekemistä niilläkään on kirkosta eroamisen kanssa?
Jostain tuolta moraalikeskustelusta jäi päälle moraalittomuus. Olen täysisin moraaliton ihminen, mutta se ei estä minua olemasta kohtelias, ja auttavainen. Ristiriita sinänsä? Ei, vaan minua ei sido mitkään moraalisäännöt, voin auttaa tai olla auttamatta, mutta vain jos niin itse haluan. Jokainen tapaus erikseen ja jos joku apua tarvitsee, se annettakoon.
Voin toki viedä rahasi, sen jälkeen, tuntematta omantunnontuskaa, mutta en sen avun perusteella, vaan siksi, että sinä haluat nopeita isoja voittoja. Minä lupaan ne sinulle, mutta pidän toki rahat itse. Tyhmää saa hiujata. Siis olen moraaliton. Happy new year.
varustettuja henkilöitä? kuka debiili tällaisia sinne äänestää?
ai . minäkön luulin että ei siilä mitään muita ole kuin debiilejä perseennuolijoita jotka ryöstää kansalaisten rahat omiin projekteihinsa
mutta en viitsi mennä kommentoimaan, kun eivät julkaise kuitenkaan. Parasta päräyttää täällä se, mitä sanottavaa on. Kaksinaamaista äänestäjien kosiskelua, mutta en ole kuullut, että kokoomuksessa olisi yhtään julkiateistia. Se olisi poliittinen itsemurha.
http://chrons.pp.fi/temp/Kunnallisvaaliehdokkaat_uskonnottomuus_kunnat_binaari.htm
kertoo että kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaista oli uskonnottomia 15%
lähteen luotettavuudesta ei kyllä ole mitään hajua
uskonnottomuus 100% = en todellakaan usko , 0% uskon vahvasti jumalaan
koko maan luvut
Keskusta 10%
Kokoomus 15%
SDP 28%
Vihreät 42%
Vasemmistoliitto 61%
Kristillisdemokraatit 1%
Perussuomalaiset 25%
RKP 30%
SKP 74%
IP 9%
SKS 53%
sen 8%
KTP 100%
KA 0%
LIB 75%
STP 0%
ei uskonut jumalaan? Ihanko totta?