Kyllä se niin näkyy olevan, että luonto tehtävänsä tekee!
Ei siinä nyt ollut mitään sananvaltaa ilmastokokouksilla,
taikka ministerin avustajiltaan saanuilla mielipiteillä.
Kaippa Rva. ministerin kotiseuduilla ovat jo antaneet Paulalle
"korvamakijaa", jottei ihan jokaisen tyhjänpäiväisen asian takia tarvitse
suutaan aukaista ja sössötellä. Muuten, ihan ystävyydellä:
Älä sössötä, hidasta puheesi hitaammaksi Urpilaisen-Sinnemäen tasosta.
Honotus ärsyttää tavallisia äänestäjiä.
Eiköhän Paulankin kannata keskittyä ihan nyt kotimaan asioihin...
Ei se ilmaston lämpeneminen ole meille toistaiseksi uhka!
Puheenjohtajan paikka kai kiinnostaa?
Meitä "kankena kaskessa" olevia suomalaisia ei Paulan ilmaston lämpenemispuheet
ja hänen ehdottamansa valtavat rahansiirrot pois Suomesta eivät todella ole saaneet
suomalaisia lämpiämään näillä pakkasilla. Nyt mittarissa -20C.
Kuitenkin, vaikka en ole kepulaisia, mielipide voi kuitenkin olla:
Pekkarinen on kuitenkin huippumies ollut vuosien ajan koko porukasta.
On osannut pitää kotiseutunsa puolta, eikä jonninjoutavia hössötyksiä;
ilmasto lämpenee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Huoneessa lämmintä 18, lattianrajassa 10 ja ulkona lähentelee -30 astetta pakkasta. Auto on jäässä, kai kohta vedetkin. Vastatkaa nyt viisaat, missä se Suomen ennustettu lauhkea talvi on? Hgissä pitäisi ollut olla kurakeli jouluna ja talvi jossain vasta Levin korkeudella. Nyt kuitenkin Saharaankin ennustetaan lunta?
Uhos tossa viime televisio haastattelussa, että ihmisen aiheuttama lämpeniminen on ihmisen
aiheuttama muutos, " Sekaisin kuin seinäkello" Kattois ulos, eikä siperiasta kairattuja 10 puun
lusto tutkimuksia, jotka koira söi.
Tervisin IPCC " Lahjottu ja Aatteelinen järjestö.