on tullut. Kesä on mennyt, ja syksy kolkuttelee oville. Enää ei kuulla sanomaa Jumalasta, omat on valittu.
Aikaa teille annettiin, katsokaa itse eteenne. Tästedes saastaiset saastukoon edelleen, pyhät pyhittyköön. Taivaan pasuunat soivat. Lähtökellot jysähtävät käyntiin. Lopun alku on alun loppu. Tuomiopäivän enkeli on järjestänyt omansa riveihin. Alkakaa valmistautua, ketkä helvetin tuleen ja ikuiseen kadotukseen, ketkä sinne kauas. Tämä minulle annattiin ja tämän välitän. Muuta en voi. Aika on kaksi aikaa, kolmannesta ja sitä seuraavista saa Jumala päättää. Meiltä tämä salattiin.
Wilkerson oli sittenkin oikeassa. Alkaa maailman palo.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oliko tuon mahtipontisen höpöhöpön tarkoitus kertoa jotain muutakin kuin väsähtänyttä hihhulisoopaa?
aiheuttanut potilaan mukaan "näkymätön olento", olisi hakeuduttava asianmukaiseen hoitoon mielenterveyteen erikoistuneeseen laitokseen. Yleensä sairas ihminen ei ei suostu kuuntelemaan väitettä joka viittaa hänen mielenterveydessään olevan joitain asioita pahasti vialla, vaan asettuu puolustamaan itseänsä ja kuulemiaan ääniä kaikin tavoin. Erityisesti erilaisiin henkiolentoihin ja jumaliin uskovilla tuollainen käytös on yleistä -silloin ihminen on vakuuttunut että juuri ne hänen palvomansa tai pelkäämänsä henget ovat asialla.
Voit olla hyvinkin oikeassa. Wilkersonista en tiedä, tosin hyvin hän kirjoittaa ja vaikuttaa ainakin Jumalan mieheltä.
Mutta tämä profetiapalsta saastuu saastumistaan. Sen verran kovaa alkaa olla Jumalan pilkka tälläkin palstalla ja se todella koskee sydämeen.
Sehän on totta, että valtaosa täällä esiintyvistä ns. profeetoista on huuhaa profeettoja. Mutta kaikesta huolimatta...
"profeettija" vastaan , koska ne täysin höpöjä tänne suoltavat etupäässä Ameriikan harhojen muunnelmia.
Sydänt särkee sinullakin se jotta olet alkanut uskoa johonkin niistä ja sitten koet ns, sisintä minuuttasi lukattavan kun täällä kerrotaan suoraan jotta ole myös sinäkin erehtynyt Wilkerssonissasi.