* "< Siunattua Uutta Vuotta!
Aasi on moneen kertaan lähettänyt varoittavia artikkeleita koskien globaalisti äärimmäisen suosittua Alfakurssia, joka on hirmuinen petos ja ekumenian ja antikristuksen tärkeä työkalu.
On murheellista todeta, että varoitukset näyttävät olevan “vettä hanhen selkään.” Ainoa lohdutus on, että historia osoittaa enemmistön yleensä olleen väärässä. Kuinka moni oli oikeassa Nooan päivinä? Vain kahdeksan. Entä Lootin?
Pikainen googlaus internetissä osoittaa, että tällä hetkellä Alfakurssin suosio Suomessa on “vapaissa suunnissakin” kerrassaan vankkumaton. Noin 15 helluntaiseurakunnan (kaikki suuremmasta päästä esim. Helsinki, Espoo, Kuopio, Mikkeli) sivuilla mainostetaan Alfakurssia ja KV-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa on jälleen alfaa ylistävä artikkeli eikä sitä tarvitse ihmetellä – onhan ko. lehti ottanut ekumenian johtotähdekseen, minkä todistaa viime vuonna lehdelle myönnetty ekumeniapalkinto.
Aasi kuitenkin varoittaa edelleen, niin kauan, kuin sen häntä heiluu.
Paitsi että alfakurssi edistää ekumeniaa, se valmistaa tietä mystiseen kokemukseen perustuvalle kristinuskolle. Tällainen kehitys on hyvässä vauhdissa meilläkin, vaikka siitä ei juurikaan puhuta. Takavuosina Aikamedia esim. julkaisi 10-kärjessä-listaa ja Tommy Tenneyn äärimmäisen harhaoppiset Godchaser-kirjat olivat pitkään tuon listan kärjessä. Aasikin luki ensimmäisen kirjan, Tähtäimessä Jumala, joka lähti liikkeelle siitä, kun eräässä teksasilaisessa helluntaiseurakunnassa ylisteltiin niin väkevästi, että pastori lensi monta metriä ilmassa ja erikoismuovinen saarnapönttö halkesi -- ja se oli tietysti ilman muuta Jumalan teko.
Jesuiitta Karl Rahner (19. vuosisadan hyvin tunnettu roomalaiskatolinen teologi) on sanonut: “Huomispäivän kristitty on mystikko, sellainen, joka on kokenut jotakin, tai hän ei ole mitään.”
Tässä linkki erään eteläsuomalaisen seurakunnan sivulle: http://www.keravanhelluntaisrk.fi/WebPage.aspx?_navi=1002 >" ?

Vastaukset 8
Vanhimmat
tiedä mitä ekumenia tarkoittaa.
Ekumenia on kristillisien yhteisöjen yhdessä pitoa, pulmien ratkaisua ym.
Ekumenian vastakohta on tullut tutuksi uskonsodista ja keskinäisistä riitelyistä.
No se on meidän ihmisten etu täällä Suomessa jos sinun tapaasi riiteleviä olisi enemmän ja kristityt ei voisi yhdessä ajaa etujaan.
Sinähän olet kolmannen aallon uuskarismaattisena Yli-Vainion kaatumis ja parantamisopeillasi ekumenian vastakohta ja erotettu omasta seurakunnastasi.
Uskohan sattuu olemaan mystinen kokemus.
Alfa-kurssin ohjelmaa:
http://alfakurssi.fi/fi/welcome/whatisit/index.htm
eikä mua oo erotettu seurakunnasta! Mene sinä Jumalankieltäjä sinne alfakurseille, sulle se sopiikin!
erotetuksi pykälän "79" perusteella seurakunnasta mutta et pitänyt sitä erotuksena, koska se ei mielestäsi erota sinua Jumalan seurakunnasta.
Sinä kun olet sanonut Jumalan seurakunnan olevan ihan sama kuin paikallisseurakunta.
mitäs se pykälä 79 pitää sisällään?
unohdat palstan säännöt!
Jokin aika sitten kirjoitit:"Jatkossakin noudatan kyseisiä hyviä tapoja
ja lupaan muiltakin osin keskustella hyviä sivistyneitä tapoja noudattaen"..10.11.2009 ?!
ja
"Toisen vakaumuksen tai uskon kunnioittaminen on määritelty ihmisoikeudeksi"..10.11.2009 ?!
nytkin noudatin.
Mainitsemasi huonot tavat on tässäkin ketjussa Mohikaanilla, joka on aiemmin kertonut yhtä ja nyt toista, sisältäen viesteihinsä myös muita asiattomuuksia.
* Mitä se pitää sisällään? kerro nyt, kun kerran tuollaista valhetta levität? Mulla ei oo tuollaisesta pykälästä mitään tietoa! Mainitsin kerran , kysyen täysin tuulesta temmatun 79 koska sellaista ei ole olemassakaan, mutta sinä se päättelet kaikki asiat omalla tunnetulla merkillisellä päättelyilläsi!
on pelkästään asiattomuutta, Jumalan kieltäjänä, heille on aivan oma palstansa!